Maailman enegia ja ruokavarat ei riitä

jatkossa 8000++ miljoonalle ihmiselle, onko vaikea tajuta sitä? yp lle
2080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onko tätä vaikea tajuta???
Maailman ylikulutuspäivä oli tänä vuonna torstaina 30. heinäkuuta ja se ei liity maailman väkilukuun vaan rikkaat länsimaat kuluttavat keskimäärin 6 kertaa enemmän luonnonvaroja henkeä kohden kuin matalan tulotason kehitysmaat. Kaikkea riittäisi kaikille jos länsimaat eivät porsastelisi yltäkylläisyydessään ja kaikkea kuten ruokaakin riittäisi isommallekin porukalle!!!

Äänestä
  • Menköön töihin ne muut. En minä sitä ainakaan halua raataa ja maksaa koko maailman korkeimpia veroja siksi että pitää elättää jossain savannilla joku khatinpurija.

    Ja lisäksi, kasvun ja kulutuksen puute taloudessa siirtää ylikulutuspäivää eteenpäin, niin niiden puutteidenhan pitäisi olla tavoiteltavia olotiloja.

    Äänestä

  • Meinaat että eri euroopan maat kuluttavat enemmän kuin vaikka Intia? :D Nyt ehkä kannattaa päivittää niitä 1950-luvun tietoja tähän päivään lol

    Äänestä

  • Suomella kestää kaksi vuotta saavuttaa ylikulutuspäivä kun keskimäärin muille se tulee jo puolen vuoden kohdalla.

    Äänestä

  • Per capita ei huomioi koko populaatiota kuluttajana.

    Alueella on tietty kantokykynsä, joka riittää jonkin kokoiselle populaatiolle.
    Äärirajoilla mennään jossain ja pahasti syödään tulevaisuutta pitkälle.
    Nimenomaan kehitysmaissa, kuten afrikka, intia ja venäjän raiskatuimmat alueet

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Meinaat että eri euroopan maat kuluttavat enemmän kuin vaikka Intia? :D Nyt ehkä kannattaa päivittää niitä 1950-luvun tietoja tähän päivään lol

    Kyllä. Euroopan asukkaat kuluttavat enemmän kuin intialaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kyllä. Euroopan asukkaat kuluttavat enemmän kuin intialaiset.

    Eivät kuluta. Euroopassa kulutus on kaksinkertainen omiin varoihin nähden. Intiassa kulutus on kolminkertainen omiin varoihin nähden.

    Äänestä

Huuda kovempaa!

Äänestä

Jollekin taas kova pala kuulla että k.maalaiset ja aasialaiset ovat 80% maapallon koko väestöstä ja näin ollen ylikuluttajia. Deal with it.

Äänestä
  • Yle 18. elokuuta 2011 - Maapallolla elää 7 miljardia ihmistä vielä tänä vuonna, arvioi torstaina julkaistu ranskalaistutkimus.

    Minne on miljardi syntyny?

    Nigeria 2010 166 642 886
    Nigerian nykyinen väkiluku on 243 275 880 tiistaina 15. syyskuuta 2026, perustuen Worldometerin tulkintaan Yhdistyneiden kansakuntien viimeisimmistä tiedoista

    Etiopia 2010 90 538 514
    Etiopian nykyinen väkiluku on 139 499 394 tiistaina 15. syyskuuta 2026, ja se perustuu Worldometerin laatimaan analyysiin viimeisimmistä Yhdistyneiden kansakuntien tiedoist

    2010 48 769 332
    Korean tasavallan nykyinen väkiluku on 51 605 886 tiistaina 15. syyskuuta 2026

    Puola 2010 38 095 351
    Puolan nykyinen väkiluku on 37 655 123 tiistaina 15. syyskuuta 2026, perustuen Worldometerin tulkintaan Yhdistyneiden kansakuntien viimeisimmistä tiedoista

    Äänestä

Ens talvi vielä pärjätään ruuan kanssa, mutta seuuraava, eli28 talvi voi olla rikkailleki maille tiukkaa, koska nyt meneillään olevat kähinät aiheuttaa maailman laajuisen lannoite pulan ja se sen sittten tekaa ja öljyn hinta.

Äänestä
  • Sinulla on näkemystä - se oikeasti iso kriisi on vasta kehkeytymässä. Todella vakava tilanne saattaa tosiaan koittaa ehkäpä jo 1-2 vuoden kuluttua, kun eri ongelmat pahentavat toinen toistaan.
    Pahaenteisiä uutisia tulee myös esim. USA:n "velkamarkkinoilta". Siellä koetetaan tilkitä laivan pahenevia vuotoja, mutta korotkin vain puskevat ylöspäin.

    Ei tosiaan tarvi pelotella "maailmanlopulla", kun pystyy laskemaan , että SURKEUTTA on tulossa niin ruoka- kuin neuvottelupöytiin.

    Äänestä

Sillähän asia vasureiden mielestä korjaantuu kun leikataan jussien palkkaa.

Äänestä
  • Ja laitetaan sähkö- ja pensaveroja ja kielletään puun käyttö lämmittämiseen.

    Äänestä

Jos politiikot ei syö kansan pöydästä raha ja ruoka riittää!!!!

Äänestä
  • Mistä ne sitten söisi? Laitetaan kelaloiset sitten syömään samasta pöydästä kuin poliitikot, 20 mrd säästyy väh.

    Äänestä

Eihän Suomessa suomalaisillekaan oikein riitä kun leipäjonot, taitaa olla tuo rahan puute mikä aiheuttaa tämän mssiivisen nälänhädän.

Suomessa on liikaa ihmisiä, valtiolla ei ole rahaa elättää kaikkia, pitäisi vähentää syntyvyyttä ja tehdä vauvavero.

1Äänestä
  • Riittää kun heitetään ulkomaalaiset tyhjäntoimittajat pois eikä uusia oteta.

    Äänestä

  • Lestat olisi hyvä surmata.

    Äänestä

Maapallon resurssit riittäisivät, mutta eivät nykymenolla. Nyt tuhlataan, tuhotaan sodissa ja ylensyödään.

Ehkä ihmiskuntaan tulee harvennuus ja mahdollisesti jotain vähän opitaan taas tosiasioista. Niin elämä jatkunee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jatkossa 8000++ miljoonalle ihmiselle, onko vaikea tajuta sitä? yp lle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu