ATEISMIN PERUSTEET ONTUVAT JA SE SEISOO SAVIJALOILLA

ELÄMÄN SYNTY:
Jos ateismi on totta, miksi teillä rakkailla ateisteilla ei ole heittää kehään varmaa tietoa miten elämä syntyi pallollemme?

Jos elämä vain olisi kehittynyt ja syntynyt itsestään, niin tällöin olisi luonnonlakien mukaista, että elämää kehittyisi ja syntyisi nykyäänkin, mutta mitään tällaista ei tapahdu ja asia on varmasti perusteltu.

Tapahtuu aivan päinvastoin: elämää katoaa ja se myös rappeutuu ajan myötä; koko ajan kuolee eliölajeja sukupuuttoon.

Tiedättättekö, että moderni biologia ja geenitutkimus puhuu aivan samaa kuin mitä Raamattu meille kertoo?

Nimittäin Raamatun Jumala loi koko elollisen luomakunnan aika tarkkaan 5786 vuotta sitten Ja yllätys yllätys juutalaisten ajanlasku alkaa juuri samasta ajankohdasta, maailman luomisesta ja alkaa laskea siitä vuosia.

Ihmisen geneettinen rappautumisnopeus tiedetään, ja siitä voidaan laskea taaksepäin milloin perimä oli virheetön, ja päädytään juuri tuohon vuoteen 5786 ajassa taaksepäin.

Ei Raamattu ole koskaan valehdellut, mutta samaa ei voida sanoa niinsanotun tieteen tekijöistä; he valehtelevat niin että korvat heiluu kun puhuvat maailmankaikkeuden ja maapallon iästä miljardeja ja miljoonia vuosia, joita ei ole todellisesti koskaan ollutkaan, tämä on helppo päätellä Raamatusta.

Raamattu kun sanoo ykskantaan, että kolmantena päivänä Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä sekä tähdet; Ja voidaan sanoa yksikantaan, että jos tieteentekijät väittävät muuta kuin tuota vuotta 5786 vuotta taaksepäin, jossain mättää, ja epäilen, että ennakko-oletukset ovat väärät, ja ne saavat tutkijat päätymään miljardeihin vuosiin joita ei ole koskaan ollutkaan.

Summa summarum, eli jos te rakkaat ateistit pystytte pyörtämään väitteeni ja selittämään miten edellä väittämäni on syntynyt VAIN luonnollisten prosessien ja luonnonlakien myötä, nostan hattuani ja muutan ajatteluani; silloinhan ateismi on tieteellisesti ja loogisesti perusteltu!

23

154

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Se uskonto saa ihmiset julmiksi, onko se todella sitten se ainoa ja oikea uskonto? Ateismi vaikuttaa olevan näistä se, joka tarvitsee vähemmän hautausmaita.
      Evoluutio johtaa ateismiin, ja kristinusko johtaa murhiin!

      • Anonyymi00002

        Parempi olla ateisti ja vähemmän julma!


      • Anonyymi00010

        "Kiinan kolme tietä" perinteiset pääuskonnot kiinalaisilla ovat taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus. Aasian kansat vaikuttaa olevan rauhallista porukkaa, eivät oo sotahulluja.


      • Anonyymi00011

        Mitä tarkoitat julmalla uskonnolla? Voin kirjoittaa vain kristinuskosta, jonka uskonydin löytyy Raamatun kokonaisvaltaisesta rakkauden sanomasta. Taistelu hyvän ja pahan välillä, tapahtuu nyt täällä maanpäällä, Lucifer joukkoineen, yrittää edelleenkin tehdä Taivaan Isämme hyvyyden sanoman pilkan kohteeksi ihmiskunnalle. Pahuus on suosittu monien mielestä. He ovat pahuuden häikäilemättömän mestarinsa käskyläisiä ja ovelasti kokeneet demonit heitä johdattavat. He ovat aiheuttaneet valtavia kärsimyksiä ja kauhua, kuten sotia, tappamista, raakuutta jne.... Jumala on auttanut hyvyyden ihmisiä monta kertaa. Vedenpaisumus pyyhkäisi pois, läpeensä saastuneen ihmiskunnan, joka hylkäsi Jumalan suojeluksen. Uusi alku ja Raamattu jalosti ihmiskuntaa hyvyyttä kohti, mutta pahuus oli kuitenkin suosittu. Isä Jumalan ainoa Poika, halusi pelastaa mahdollisimman monen Isänsä valtakunnan lapseksi. Hän tuli Jumaluudestaan ihmiseksi, syntyen neitsyt Mariasta, Pyhän Hengen siittämänä. Hän palautti yhteyden Isänsä ja ihmiskunnan välille ja lunasti meidän kaikki synnit itselleen ja kuoletti ne Golgatan ristilllä, viimeisenä ja ainoana kelvollisena veriuhrina, Nyt siis valitsemme itse, haluammeko Luciferin seuraamisen edelleen, sotineen, tappamisineen, hirvittävien järjettömien kauhujen tuottajina. Vai pelkästään hyvän luoja Isämme, paratiisimainen rauhan, rakkauden, kaiken hyvyyden, oikean ilon ja jatkuvan kasvun kohti Jumaluuden kaltaisuutta. Evankeliumit kertovat ehdot ja apostolien kirjeet vahvistavat tien, jonka totuus vie ikuiseen elämään, Jeesuksen kautta.


    • Anonyymi00003

      "ATEISMIN PERUSTEET ONTUVAT JA SE SEISOO SAVIJALOILLA"

      EI PIDÄ PAIKKAANSA VAAN ASIA ON JUURI PÄINVASTOIN:

      - ateismin peruste on se että ei ole uskottavia todisteita yhdestäkään jumalasta

      - ateismi seisoo siis niillä jaloilla että yksikään uskova ei ole uskottavia todisteita esittänyt

    • Anonyymi00004

      "Jos ateismi on totta, miksi teillä rakkailla ateisteilla ei ole heittää kehään varmaa tietoa miten elämä syntyi pallollemme?"

      Tässä tulikin ilmi tieteen ja uskonnon iso ero. Uskonnoissa ollaan varmoja asioista, joskin ne perustuvat 2000 vuotta vanhoihin satuihin. Tieteessä ei esitetä mitää varmaa totuutta, vaan tiede kehittyy tiedon lisääntyessä.

      "Jos elämä vain olisi kehittynyt ja syntynyt itsestään, niin tällöin olisi luonnonlakien mukaista, että elämää kehittyisi ja syntyisi nykyäänkin, mutta mitään tällaista ei tapahdu ja asia on varmasti perusteltu."

      Väitätkö, ettei elämää kehity ja synny? Haikarako sinut toi?

    • Anonyymi00005

      "pitäisikö elämää syntyä itsestään myös nykyään"
      AI:
      Elämän alkusynty (abiogeneesi) vaati sellaiset olosuhteet, joita maapallolla ei ole enää ollut miljardeihin vuosiin.
      Luonnonlait ovat edelleen samat, mutta maapallon ympäristö on muuttunut täysin.
      1.)
      Maan varhainen ilmakehä oli pelkistävä (hapeton), mikä salli monimutkaisten orgaanisten molekyylien muodostua ja säilyä ilman, että ne hajosivat.
      - Nykyään ilmakehässä on runsaasti happea (O₂). Happi on erittäin reaktiivinen kaasu, joka hapettaa ja tuhoaa vapaat orgaaniset yhdisteet ennen kuin ne ehtisivät järjestyä monimutkaisemmiksi rakenteiksi.
      2.)
      Kun elämä sai alkunsa, maapallolla ei ollut vielä yhtään organismia (kuten bakteereja), jotka olisivat käyttäneet vapaita ravintoaineita hyödykseen.
      - Nykyinen Maa planeetta on nyt täynnä mikroskooppista elämää.
      Jos jossakin lähteessä alkaisi nykyään muodostua "itsestään" puolieläviä orgaanisia molekyylirykelmiä, nykyiset bakteerit ja mikrobit söisivät ne välittömästi energiana ja ravintona.

      Tämän vuoksi tiedeyhteisössä katsotaan, että vaikka luonnonlait sallisivat elämän synnyn kemiallisesta materiasta, nykyinen elämä itse ja happipitoinen ilmakehä estävät prosessin alkamisen alusta.

    • Anonyymi00006

      Eikös Jumala maailman luotuaan todennut, että näin on hyvä. Jos meissä ei olisi eri asteisia sieluja sisäkkäin, niin mitä me olisimme?

      Mm. Aristoteleen sielukäsitys jakaa sielun kolmeen eri tasoon, jotka muodostavat hierarkian: kasvisieluun, aistisieluun ja järkisieluun. Aristoteleen mukaan sielu on eliön "muoto" eli sen eläväksi tekevä periaate, ja ylemmät sielun tasot sisältävät aina myös alempien tasojen toiminnot.

      Kasvisielu (Vegetatiivinen sielu): Tämä on sielun alin ja perustavin taso. Se ohjaa kaikkea automaattista biologista elämää. Kasveilla on ainoastaan kasvisielu, mutta se on pohjana myös eläinten ja ihmisten elintoiminnoille.

      Aistisielu (Sensitiivinen sielu): Tämä taso tuo mukanaan kyvyn kokea maailmaa. Eläimet pystyvät aistimaan ympäristöään (näkö, kuulo jne.), tuntemaan mielihyvää tai kipua ja liikkumaan kohti haluamiaan asioita.

      Järkisielu (Rationaalinen sielu): Tämä on sielun korkein taso, joka erottaa ihmisen muusta luonnosta. Järkisielun ansiosta ihminen kykenee moraaliseen pohdintaan, tieteelliseen ajatteluun ja itsetietoisuuteen.

    • Anonyymi00007

      kukas seisoi savijaloilla ja miten sitten kävikään 🤣🤣🤣
      edelleen se kenno konna on niin söpö !!!

      • Anonyymi00019

        savijaloilla seisoi neuvostoliitto ja turpiin tuli sanojalle
        kennokonna pitää vastakkaista söpönä vaikka s emeistä on vastenmielinen


    • Anonyymi00008

      miten elämä sai alkunsa maapallolla?
      AI: Elämän alkusynty eli abiogeneesi on tällä hetkellä tieteellisesti tuetuin ja todennäköisin.

      selitysmalli sille, miksi abiogeneesiä pidetään todennäköisimpänä?
      AI:..
      - Kemiallinen evoluutio: Laboratoriokokeissa on osoitettu, että elämän perusrakennusaineet (kuten aminohapot ja nukleotidit) voivat syntyä itsestään alkumaapallon olosuhteita vastaavissa ympäristöissä, kuten syvänmeren kuumissa lähteissä.
      - Luonnontieteellinen perusta: Se ei vaadi yliluonnollisia selityksiä, vaan nojaa fysiikan ja kemian tunnettuihin lakeihin.
      - RNA-maailmateoria: Nykyisen tutkimuksen johtava hypoteesi on, että varhainen elämä perustui RNA-molekyleihin, jotka kykenivät sekä tallentamaan tietoa että toimimaan katalyytteinä (reaktioiden nopeuttajina) ennen DNA:n ja proteiinien kehittymistä.

    • Anonyymi00009

      Se, ettet näytä tietävän tieteestä mitään, ei toki ole tieteen vika.
      Elämä on sähkökemiallinen asia, joka toimii atomeista koostuvien solujen muodostamassa eläimessä, ihminen mukaanlukien. Se syntyi vuosimiljoonien kuluessa, tosin pitäisi määritellä tarkemmin, mitä elämällä tarkoitetaan.
      Kerro meille, tieteellisesti testattavalla tavalla, MITEN jumalasi loi elämän. Muuten sinulla ei ole tähän aiheeseen mitään annettavaa.

    • Anonyymi00013

      "Ei Raamattu ole koskaan valehdellut..."

      Totta. Raamattu ei varsinaisesti valehtele, mutta
      ei se satukirja mitään faktojakaan kerro. Vain
      yksinkertaiset tollot ottavat sen todesta.

    • Anonyymi00014

      Raamatun luomiskertomus on VARMUUDELLA VÄÄRIN.

      Satojen biljoonien solujen taikominen tyhjästä niin, että ne *hoccus-poccus* muodostavat aikuisen sinivalaan on täysin mahdotonta. Nisäkkäät (ml. ihminen) tarvitsevat genetiikkansa perusteella kaikki sikiö- ja lapsuusajan kehitysvaiheet tullakseen toimintakykyisiksi aikuisiksi. Sama pätee moniin muihinkin eläimiin.

      Toinen väärä käsitys Raamatun "taiotaan kaikki kerralla valmiiksi" -sadussa on sukupuutot. Fossiiliaineiston kiistaton todistus on, että maapallon eliöstö on muuttunut moneen kertaan maapallon historian aikana. Mitä vanhempiin kerroksiin mennään sitä vähemmän löytyy nykyisistä eliöistä, eliösuvuista ja eliölahkoista - ja sitä enemmän on jälkiä lajeja ja sukuja joita ei enää ole.
      Raamatun kertomus siitä, että kaikki olisi tullut kerralla valmiiksi on täyttä puppua.

    • Anonyymi00015

      miikanaamahumu sairautesi paranee vasta haudassa 🤣

      • JA SE SEISOI

        EI SEISO ENÄÄ


      • Anonyymi00018

        katsotaanko dallasiii katsotaan dallasiii 🤣 oletko mogoloidi


    • Anonyymi00016

      - Tekoälyn antama vastaus alla:

      "Tekstissäsi esitetään useita perinteisiä nuoren Maan kreationismin perusteluja ja haastetaan ateistinen tai naturalistinen maailmankuva. Esille nostamasi kysymykset elämän synnystä, rappeutumisesta ja maailmankaikkeuden iästä ovat laajoja filosofisia ja tieteellisiä aiheita.

      Tässä on tieteellinen ja neutraali katsaus siihen, miten nykytiede vastaa esittämiisi kohtiin:

      1. Elämän synty (Abiogeneesi)

      Tieteen kanta: Tieteenalalla, jota kutsutaan abiogeneesiksi, ei ole vielä yhtä tyhjentävää ja varmaa vastausta siihen, miten ensimmäinen elävä solu syntyi elottomasta materiasta. Tutkijat tutkivat useita teorioita, kuten RNA-maailma-hypoteesia ja syvänmeren kuumien lähteiden kemiallisia prosesseja.

      Miksi uutta elämää ei synny tyhjästä nykyään? Nykyinen maapallon ilmakehä ja ympäristö ovat hyvin erilaisia kuin miljardeja vuosia sitten. Ennen kaikkea nykyisessä maailmassa on jo valmiiksi elämää (kuten bakteereja), joka söisi ja hajottaisi mahdolliset vapaat orgaaniset yhdisteet ennen kuin ne ehtisivät kehittyä uudeksi elämänmuodoksi. Lisäksi nykyinen happirikas ilmakehä hapettaa ja hajottaa monimutkaisia orgaanisia molekyylejä toisin kuin varhainen, hapeton ilmakehä.

      2. Sukupuutot ja rappeutuminen

      Tieteen kanta: Sukupuutot ja lajien katoaminen ovat luonnollinen osa evoluutiota. Kun ympäristö muuttuu (esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai ihmisen toiminnan vuoksi), lajit, jotka eivät ehdi sopeutua, kuolevat sukupuuttoon. Tämä ei tarkoita elämän yleistä rappeutumista, vaan pikemminkin ekosysteemien jatkuvaa muutosta ja muotoutumista.

      3. Geneettinen entropia ja ihmisen perimä

      Tieteen kanta: Väite siitä, että ihmisen perimän virheistä (mutaatioista) laskemalla päädyttäisiin noin 6 000 vuoden takaiseen täydelliseen alkupisteeseen, perustuu niin sanottuun "geneettisen entropian" käsitteeseen, jota valtavirran genetiikka ei tue.

      Moderni geenitutkimus ja molekyylikello-menetelmät (kuten mitokondriaalisen DNA:n ja Y-kromosomin tutkimus) osoittavat, että nykyihmisen (Homo sapiens) yhteiset geneettiset esi-isät elivät Afrikassa noin 100 000–300 000 vuotta sitten, eivät tuhansia vuosia sitten. Suurin osa mutaatioista on neutraaleja eivätkä ne johda lajin väistämättömään ja nopeaan sukupuuttoon.4. Maailmankaikkeuden ja Maan ikä

      Tieteen kanta: Maapallon ja maailmankaikkeuden ikää ei määritetä ennakko-oletusten, vaan useiden toisistaan riippumattomien mittausmenetelmien avulla.

      Maapallon ikä (noin 4,54 miljardia vuotta) perustuu muun muassa meteoriittien ja Maan vanhimpien kivien radiometriseen iänmääritykseen (esim. uraani-lyijy-menetelmä), joka perustuu fysiikan tuntemiin radioaktiivisten alkuaineiden puoliintumisaikoihin.

      Maailmankaikkeuden ikä (noin 13,8 miljardia vuotta) perustuu muun muassa kosmisen taustasäteilyn tutkimukseen ja maailmankaikkeuden laajenemisnopeuden (Hubblen vakio) mittauksiin.

      Yhteenveto

      Tieteen ja uskonnon välisessä keskustelussa kyse on usein lähtökohdista:

      Tieteellinen menetelmä pyrkii selittämään havaittavaa maailmaa luonnonlakien ja empiirisen todistusaineiston kautta ilman yliluonnollisia oletuksia. Jos jotain asiaa (kuten elämän tarkkaa syntyhetkeä) ei vielä tiedetä varmasti, tiede jättää kysymyksen avoimeksi ja jatkaa tutkimusta.

      Uskonnollinen näkökulma, kuten kuvailemasi Raamatun ilmoitus, perustuu uskoon, pyhiin kirjoituksiin ja yliluonnolliseen luomiseen, joita ei voida mitata tai todistaa tieteellisin kokein."

      - Lue aloittaja varsinkin viimeinen kappale tarkoin! Ja vielä kun sisäistät sen, niin hyvä.

      • Anonyymi00017

        Suomalaisten enemmistö tietty kuuluu kristilliseen uskontoon lähinnä siksi, kun lapset aina kasteesta lähtien aivopestään tuohon lähi-idässä antiikin aikakaudella kehitettyyn pakkolevityksellä paisutettuun maailmanuskontoon.


    • Anonyymi00020

      On se kyllä ihan kamalaa, etteivät ateistit usko, että Saatana on Jumala, on se varmaan kovaa tuskaa käännyttäjille.

    • Anonyymi00022

      Uskovaisilla on ollut hyviäkin yrityksiä todistaa maapallo ja maailma jumalan tekemiksi, mutta kyllä tämä on yksi surkeimmista.

      Maapallon iän tarkistaminen 4,5 miljardista vuodesta alle 6000 vuoteen ei tiedemiesten keskuudessa aiheuta suurtakaan vääntöä.
      Niin murskaavaa tieteen voima on verrattuna huhupuheisiin vanhoihin kirjoituksiin ja noituuteen.
      Todistuksen taakka tosin ei kuulu ateisteille vaan uskoville jotka ensin jumalan kaikkivoipaksi luojaksi väittivät.

    • Anonyymi00023

      Sitä paitsi, suurin osa kristityistä Jumalaan uskovista ihmisistä on sitä mieltä, että ihminen on kehittynyt evoluutiossa. (Myös monet paavit!) Ei se ole mitenkään erityisesti ateismiin liittyvä asia. Ainoastaan kiihkouskovaiset lahkolaiset jankkaavat tästä, jopa jotkin kansanedustajat!

      • Anonyymi00024

        KIRKOT alkaneet opettaa nyt, että Raamatun luomiskertomuksia ei tulekaan lukea kirjaimellisina..
        - mut eikös tällainen vain entisestäänkin vahvista faktaa siitä, että koko Raamattu on kuin onkin pelkkä kokoelma muinaisia sepityksiä.
        - Raamatun Vanhalta Testamentilta häviää tuossa pohja, ja siitä tulee ikäänkuin talo vailla perustuksia.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe