Teknologia helpottaa elämää. Asiantuntijat ratkaisevat ongelmia. Kansainvälinen yhteistyö voi tuottaa hyviä tuloksia.
Mutta samalla tapahtuu jotain muuta.
Päätöksenteosta on tullut yhä monimutkaisempaa. Yhä useampi asia perustellaan asiantuntijatiedolla, mallinnuksilla, tilastoilla ja teknisillä järjestelmillä. Tavalliselle ihmiselle voi syntyä tunne, ettei hänen kokemuksellaan ole enää samanlaista painoa kuin asiantuntijan lausunnolla.
Tästä alkaa keskustelu teknokratiasta.
EU on yksi esimerkki järjestelmästä, jossa asiantuntijavalmistelulla on suuri merkitys. Komissiolla on keskeinen rooli lainsäädäntöehdotusten valmistelussa, ja parlamentilla ei ole yleistä suoraa lainsäädäntöaloiteoikeutta.
Tällainen järjestelmä voi olla tehokas. Mutta tehokkuus ei yksin riitä demokratian mittariksi.
Kansalainen ei ole pelkkä numero taulukossa eikä päätöksenteon kohde. Hän on demokraattisen järjestelmän jäsen.
Myös WEF herättää tässä yhteydessä kiinnostusta. Sen ympärille kokoontuu vaikutusvaltaisia ihmisiä keskustelemaan tulevaisuudesta ja yhteiskunnan suunnasta.
WEF ei muodollisesti päätä EU:n lainsäädännöstä, mutta sen kaltaisten verkostojen vaikutusvaltaa on silti mahdollista tarkastella kriittisesti.
Mitä tapahtuu, jos poliittinen päätöksenteko alkaa perustua yhä enemmän siihen, mikä on teknisesti mahdollista, taloudellisesti tehokasta tai asiantuntijoiden mielestä optimaalista?
Missä vaiheessa kysytään tavalliselta ihmiseltä, mitä hän itse haluaa?
Teknologia ei saa muuttua vallan korvikkeeksi.
Asiantuntijoita tarvitaan. Mutta viime kädessä yhteiskunnan suunta on poliittinen kysymys.
Ja poliittisissa kysymyksissä myös kansalaisen äänen pitää kuulua.
Mutta samalla tapahtuu jotain muuta.
Päätöksenteosta on tullut yhä monimutkaisempaa. Yhä useampi asia perustellaan asiantuntijatiedolla, mallinnuksilla, tilastoilla ja teknisillä järjestelmillä. Tavalliselle ihmiselle voi syntyä tunne, ettei hänen kokemuksellaan ole enää samanlaista painoa kuin asiantuntijan lausunnolla.
Tästä alkaa keskustelu teknokratiasta.
EU on yksi esimerkki järjestelmästä, jossa asiantuntijavalmistelulla on suuri merkitys. Komissiolla on keskeinen rooli lainsäädäntöehdotusten valmistelussa, ja parlamentilla ei ole yleistä suoraa lainsäädäntöaloiteoikeutta.
Tällainen järjestelmä voi olla tehokas. Mutta tehokkuus ei yksin riitä demokratian mittariksi.
Kansalainen ei ole pelkkä numero taulukossa eikä päätöksenteon kohde. Hän on demokraattisen järjestelmän jäsen.
Myös WEF herättää tässä yhteydessä kiinnostusta. Sen ympärille kokoontuu vaikutusvaltaisia ihmisiä keskustelemaan tulevaisuudesta ja yhteiskunnan suunnasta.
WEF ei muodollisesti päätä EU:n lainsäädännöstä, mutta sen kaltaisten verkostojen vaikutusvaltaa on silti mahdollista tarkastella kriittisesti.
Mitä tapahtuu, jos poliittinen päätöksenteko alkaa perustua yhä enemmän siihen, mikä on teknisesti mahdollista, taloudellisesti tehokasta tai asiantuntijoiden mielestä optimaalista?
Missä vaiheessa kysytään tavalliselta ihmiseltä, mitä hän itse haluaa?
Teknologia ei saa muuttua vallan korvikkeeksi.
Asiantuntijoita tarvitaan. Mutta viime kädessä yhteiskunnan suunta on poliittinen kysymys.
Ja poliittisissa kysymyksissä myös kansalaisen äänen pitää kuulua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teknologia vaikeuttaa elämää, hakkerit, laitteiden keinotekoinen vanhentaminen, moninkertaiset tunnistautumisen vahvistamisen vahvistamisen tunnistautumiset, ym. digipaska.
Kukaan ei näy tajuavan että ei ole realistista vaatia sovellus jokaikiseen elämän pikkuasiaan, ei niissä riitä muisti- ja tallennustila, varsinkaan nyt kun muistipiirivalmistajat suosivat datakeskuksia kuluttajalaitteiden sijaan!
Tavallinen kansalainen uskoo saavansa "tietoturvaa" ja "yksityisyyden suojaa" ?
Mutta tietoturva firmat joutuu antamaan tietoja viranomaisille kun tekevät digitaalista 666 valvonta yhteiskuntaa. Tietoturva ohjelmistoissa ja rautaosissa on takaportteja viranomaisille.