Miksi?

Kerron omasta puolestani, miksi jäin suhteeseen, joka onneksi nyt on ohi, ja vain painajainen yöllä.
Koko seurustelumme alkoi jo hirveissä mustasukkaisuuden puuskissa, en vain silloin pitänyt sitä niin kummallisena, en välittänyt. Olin nuori, kaunis ja iloinen. Ensimmäinen väkivaltaisuus tapahtui erään baarireissun jälkeen palatessamme miehen kämpille. Muistoksi siitä sain mustelmia ympäriinsä. Lähdin. Palasin kuitenkin takaisin miehen aneluiden takia. Se oli päätös jota kadun. Väkivalta jatkui. Mustasukkaisuus paheni. Mies vei ympäriltäni koko sosiaalisen verkoston, huoritteli, haukkui, lynkkasi maan rakoon joka tilanteessa. Lopuksi rakkaus mieheeni loppui, mutta se oli pelko, joka piti minut suhteessa. En USKALTANUT sanoa miehelleni että haluan lopettaa suhteemme, koska hän oli niin hullu, ja pelkäsin että hän tappaisi minut sen jälkeen. Pelkäsin kuollakseni, pelkäsin niin, että en uskaltanut loppuajasta puhua miehelleni enää mitään. Lopuksi miehen hakattua minut erään kerran tajuttomaksi, sain jostain voimaa, ja päätin: nyt ei enää yhtään lyöntiä. Palatessani tajuihini soitin isälleni, ja pyysin häntä paikalle. Yksin en olisi uskaltanut suhdetta lopettaa. Isäni raivo sai miehen häipymään, mutta vielä puoli vuotta eromme jälkeen nukuin puukon kanssa, koska pelkäsin entisen mieheni tulevan tappamaan minut.
Sanoisin että PELKO on se miksi nainen jää, ei ole enää sosiaalista ihmisverkkoa ympärillä, ja pelko miten mies reagoi lähtöön on jotain sanoinkuvamattoman hirveää.

Miksi mies lyö? En tiedä. Luulen että minun mieheni löi siksi, että saisi hallita elämääni.