Ulkomaat
Israel päästää haavoittuneet palestiinalaiset sairaalaan
Israel päästää haavoittuneet palestiinalaiset Gazasta Israeliin sairaalahoitoon. Yhteenotot Israelin armeijan ja palestiinalaisten välillä ovat jatkuneet keskiviikkonakin. Euroopan unioni on luvannut maksaa jäädyttämiään avustuksia palestiinalaishallinnolle.
20.6.2007 11:41
•
Päivitetty 30.10.2008 20:57
Viikonloppuna 12 palestiinalaista haavoittui tulituksessa Erezissä. Maanantaina Israelin sotilaat ampuivat yhden palestiinalaisen kuoliaaksi.
Ainakin 200 palestiinalaista on ollut jo lähes viikon jumissa Erezin rajanylityspaikalla. Palestiinalaiset yrittävät päästä Gazasta Länsirannalle pakoon islamistijärjestö Hamasin taistelijoiden mahdollista kostoa.
Haavoittuneiden palestiinalaisten lisäksi Israel sanoo päästävänsä myös kaikki ulkomaalaiset pois Gazasta.
Israelin armeijan tiedottaja sanoo, että kaikki halukkaat ulkomaiden kansalaiset saavat lähteä Gazasta. Yli sata ulkomaalaista on jo lähtenyt Gazasta sen jälkeen, kun Hamasin aseellinen siipi otti Gazan väkivalloin haltuunsa viime viikolla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.