Serkukset iloittelevat, osa 1

Anonyymi-ap

Idea syntyi äidinpuolen tyttöserkkuni Sarin kanssa, kun olimme noin 12 vuoden ikäisiä. Itse olen poika, Jorma. Syntyi mökillämme, kun sekä äidinpuolen että isänpuolen tädit, enot ja sedät sekä heidän lapsensa olivat koolla.

Tulin erityisen hyvin juttuun ennestään vain nimeltä tutun, Sari-serkun kanssa. Suvun kokoontumisessa mökillemme oli mukana äitini viisi ja isäni seitsemän sisarusta ja heidän lapsiaan noin 20, mutta 10-14 -vuotiaita meidän kahden lisäksi 7.

Vanhemmat olivat sodan jalkeisiä boomereita, melko lyhyin välein syntyneitä ja meitä seuraavan polven vanhimpia lapsia oli siis 9 (7 + me 2), joista 4 poikaa ja 5 tyttöä. Juttelu oli jokseenkin tylsää aikuisten peittelevää jorinaa, kuten siihen aikaan oli tapana. Erittäin tylsää.

Panimme sanan kiertämään ikäistemme serkkujen kesken, että tavattaisiin saunalla. Heti kun olimme popsineet sapuskat ja juoneet kahvit kokoonnuimme rantasaunalle. Se oli rakennettu muinoin, kun ei ollut kaavoja eikä lupia vaadittu, niin veden ääreen, että terassi oli aivan veden päällä ja siltä portaat veteen.

Savusaunassa oli vanha terästynnyri kiukaana ja vähän kiviä, jotta lämpiäisi vähillä puilla ja nopeasti, noin tunnissa. Kiukaan sisällä kiersi vesiputki, joka päät olivat toisessa pienemmässä tynnyrissä ja siinä kuumensi vettä.

Oli selvää, että sauna pannaan lämpenemään. Kannettiin vedet lämminvesitynnyriin ja kylmävesisaaviin, aukaistiin räppänä, lyötiin koivuklapeja pesä täyteen, sytytettiin ja jätettiin ovi raolleen. Klapeja tarvitsi lisätä vain kerran, kun vesi jo porisi ja kiuas oli kuumana.

Yksi serkuista haki tuvasta runsaat mehut, ja liittyi takaisin joukkoomme, kun olimme lämpiämistä odottellen polskuttelemassa. Ei kellekään tullut edes mieleen, että luonnonhelmassa olisi tarvittu uimapukuja, vaan siitä vaan vaatteet pois.

Hetken kuitenkin näytti, että tyttöjen vitun näkeminen äiheutti pojille ongelman, sillä jokaisella kyrpä otti eteen. Sari ehätti sanomaan: "Ei huoli olla millänskään, sillä meillon tytöillä ihan sama juttu, mut ei se silleen niiku näy, mut sitäi enämpi tuntuu. Vittu on ku vanerii ja tulessa. Tuntuu aivan ihanalta, ku se on niin kova ja kiihottunu."

- "Vaan kyl mä aijoin näyttää sitä enämpiki sit polskimisen jälkeen, mut emmää maltakaan oottaa, kummä arvaan, et teillä pojilla ei oo vielä aavistustakaan, milt vittu näyttää avattuna kirkkaassa valossa ihan sisältäki."

Sari asettu keskelle penkkiä avaamaan käsillään vittunsa ammolleen, mut eihän Sari saanu muiden tyttöserkkujen mielestä olla ainoo, vaan kaikki tytöt asettuivat Sarin viereen ja avasivat vittunsa jalat levällään ja niin auki kuin saivat. Tytöt olivat melkein selällään.

Me pojat katsottiin maailman kauniimpaa näkymää kuin halolla päähän lyötynä: "Voi että voikin olla nättiä!"

Ja sitten Sari vielä herttaili liikuttelemalla emättimen suuta: "Huomaatteks, miten se iskee teille mimmua." Ja muut tytöt perässä. Sit se Sari vielä parkaisi, et sei kestä enää. Sen on pakko sormettaa klitorista ja saada orgasmi.

Meni ihan hulinaks. Samalla me pojat runkattiin kuin kahedorgat ja katottiin ku tytöt nätisti sormetti. Lauettiin kuin konetuliase, spermakin lensi kaarfessa ja sotki tytöt tykkänään. Mut sitten huljuteltiin jorpakossa, kunhan ens oli halattu kaikki pojat kaikkia tyttöjä, ja toivuttu hekuman huipusta.

Kun noustiin plutimasta, saunassa oli enää muutama punainen hiili. Toimitettiin ne kompostiin rikkalapiolla, levitettiin märkä rätti kiukaalle, lyötiin tuhkalöylyt, suljettiin räppänä ja ovi. Loput tuhkat poistettiin harjalla lauteilta ja tuotiin saunakammarista istuinaluset.

Ovi jäi aluksi auki, koska tytöt nousivat ylimmälle lauteelle avaamaan ja herttailemaan vitullaan, ja me pojat katsomaan runkatessamme. Olipa kaikkien mielestä paljon ihanempi kuin boomereitteen varovaiset ja umpitylsät jutut.

Pestiin toisemme siten, että minä ihanan päivän "isäntänä" sain pestä kaksikin tyttöä. Heitähän oli yksi enämpi. Erityisesti panostimme tyttöjen suloistakin suloisemman vitun pesemiseen, kuin myös tytöt poikien kyrvän ja kiveksien pesuun. No tietäähän sen, miten tytöt nauttivat kun me pojat pesemisen varjolla hyväilimme huolellisesti tyttöjen vittua. Vaan oli sitten poikienkin vuoro nauttia.

Juotiin mehua, käytiin uimassa ja kuivateltiin lämpimässä kesäauringossa.

Sovittiin vielä onnistuneen tapaamisen jälkeen, että tavataan uudesti kesän puolivälissä ennen kouluja. Serkut voisivat harkintansa mukaan tuoda myös toisen puolen serkkujaan

0

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuollut teini Kajaanissa

        Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
        Kajaani
        6
        1221
      2. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        165
        1027
      3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

        Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        216
        803
      4. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        63
        758
      5. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        66
        744
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        666
      7. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        22
        646
      8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        136
        631
      9. Kuinkahan monen

        Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
        Ikävä
        66
        599
      10. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        568
      11. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        547
      12. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        528
      13. 51
        522
      14. Mitä sä haluat vanhus?

        🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        47
        495
      15. Anteeksi mies

        En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
        Ikävä
        40
        483
      16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

        176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
        Sinkut
        98
        476
      17. Laittaisit viestin suoraan!!

        Haluaisin...
        Ikävä
        30
        473
      18. Eikö olisi mukavaa

        Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
        Ikävä
        37
        468
      19. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

        Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
        Ikävä
        40
        463
      20. Kerro mies tarinasi

        Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
        Ikävä
        18
        440
      Aihe