Serkukset iloittelevat, osa 2

Anonyymi-ap

Alkoi tapahtua jo ennen seuraavaa serkuksien suurtapaamistakin. Olin useamman kerran Sarin kanssa juttelussa puhelimitse, joskus kolmekin kertaa päivässä. Ja ainakin kerran päivässä harrastettiin tietokoneitse näköpuhelinseksiä.

Sari avasi ja onanoi herttaista vittuaan ja minä vastaavasti kivikovaa kyrpää. Minä siis olen hänen serkkunsa Jorma. Joskus pitkitimme nautintoa pidättelemällä orgasmia vähentämällä runkkaamista juuri ja juuri sen verran, että pystyimme pitämään itsemme kiihotuksen huipulla, ennen kuin laukesimme.

Selvähän se, että olimme jo umpirakastuneita toisiimme. Eräänä päivänä Sari kertoi, ettei se enää riitä, vaan hänen täytyy saada tuntea kyrpäni syvällä vitussansa. Kertoi, että viiden päivän päästä hänellä on kuukauden kaiken varmempi päivä, joten voimme yhtyä ilman tuntoa latistavaa kortsuakin.

Sari ei edes tullut ajatelleeksi, että voisin vitkastella, mutta en todellakaan estellyt. Kutsuin hänet meille kaupunkiasunnolle, jossa majailimme kun vanhuksien kesäloma oli päättynyt. Ja yllätys yllätys, boomerivanhampamme suhtautuivat oikein myönteisesti, kun olin kertonut heille, että olen rakastunut Sariin.

Laittoivat Sarin ja minut lasten kämppään ja ottivat vierailun ajaksi kaksi snadimpaa sisarusta heidän kämppäänsä uinumaan. Kerkisin hyväillä Saria joka puolelta ja tuottamaan hänelle orgasmin jo muutamana päivänä vittua hieromalla. Hän vastaavasti minulle runkkaamalla kyrpääni, mutta pidimme kiinni siitä, että vain kaiken varmempana päivänä olimme yhdynnässä ilman kortonkia. Mutta sen jälkeen vielä useita kertoja kondomin kanssa.

Myöntää täytyy, että "juhlapäivä" hiukan jännitti. Asetin Sarin selälleen tyyny pään alla ja toinen pepun alla. Ei siinä muuta pystynyt, kuin keskittymään yhdyntään. Sari aukaisi sylinsä ja sormin vielä vittunsa. Minä työnsin kyrpäni varovasti tunnustellen sirojen häpyhuulten väliin. Varovaisuus oli itse asiassa tarpeetonta, koska Sari oli jo moneen kertaan nussinut itseään kapeakaulaisella pullolla, niin että immenkalvosta ei ollut enää mitään jäljella. Emätin oli huokeasti kyrvän mentävä.

Mutta se kyllä täytyy sanoa, että tuntemus oli todella täydellinen, paljon enämpi, kuin koskaan osasimme odottaa. Olimme vain yksi Sarijorma, jota ei erottanut mikään meidän välissä. Lopulta koko tietoisuutemme katosi. Olimme vain määrittelemätöntä onnea ja iloa.

Emme edes kiirehtineet laukeamista, meidän oli niin hyvä olla. En osaa sanoa, kuinka kauan siinä olimme, mutta ei osannut jälkeenpäin Sarikaan. Oli vain, kuin olisimme tavoittaneet täydellisen kauneuden ja ihanuuden.

Mutta sitten meihin löi kuin taikaiskusta tarve laueta. Heittelehdimme kuin mielenvikaiset, Sari rutisti minua ja minä Saria. Heteka (vanhanaikainen joustava metallisänky) narisi kuin horkassa. Väännyimme kaarelle ja orgasmin tullessa rojahdimme voimattomina sängylle.

Emme varttituntiin pystyneet sanomaan mitään. Mutta rutistimme toisiamme kuin hengenhädässä, suutelimme kuin mielettömät. Sari: "Tuntui aivan valtavan ihanalta, kun spermaa valui ja täytti koko emättimen. Minä rakastan, rakastan sinua." Minä: "Me olemme nyt ikuisesti yhtä." Profeetallinen virke, sillä emme enää eronneet.

Ihanehdimme sillä kertaa vielä kahdesti.

Tokihan vanhempani tiesivät, mitä tapahtui. Ensiksikin siksi, että olivat ostaneet meille runsaasti kortsuja, vaikka eivät tienneet, että toistaiseksi saimme äänekkäät orgasmimme vain vittua ja kyrpää hyväilemällä, mutta siksikin, että "juhlapäivä" oli lauantai, jolloin he ovat kotona.

Kun olimme ruokapöydässä, isäni kertoi tavallisen lauantaiohjelman mukaan lämmittävänsä saunan. Saamme vapaasti valita, joko me Sarin kanssa käymme siellä kahdestamme tai jos Sari haluaa, hän on tervetullut yhdessä kaikkien kanssa. Ennen kuin kukaan ehti edes miettiä, mitä sanoisi, Sari ehätti sanomaan: "Kiitos! Tietysti yhdessä!"

Isä kertoi, että se on sitten tunnin päästä valmis. Tervetuloa myös Sarille! Oikeastaan hinostuneesta kysymyksestä huolimatta oli jo niin arvannutkin, sillä sekä Sari että minä olimme jo hetekan ryskeen ja naukumisen jälkeen käyneet vallan nakuna suihkussa huuhtelemassa pois spermat. Kävelimme olohuoneen läpi, missä boomerivanhemmat juuri oleilivat.

Vaatteet jätettiin kämpille, saunassa otettiin pikasuihkut. Löylyhuoneassa Sarilla odotti yllätys. Hän jätti oven auki, kiipesi ylimmälle lauteelle ja sanoi: "Sen perusteella, mitä olen seksioppaista lukenut, voin olettaa, että te olette suunnattoman kiinnostuneita näkemään, mitä Jormakin on nähnyt. Tässä se on."

Sari nosti jalkansa koukkuun samalle tasolle ja avasi ja näytteli huolellisesti emätintään, rosoiset sisäpoimutkin, ja herttaili sillä. Boomeri-isä: "Usko-o-mattoman sievää!"

Otimme löylyä, välillä virvoittelimme ja joimme mehua. Taas otimme löylyä ja virvoittelimme. Joimme kahvit ja söimme leivokset saunan jälkeen aivan pukeutumatta rennosti rupatellen.

Jäi sellainen kuva, että Sari oli viehättävällä rentoudellaan valloittanut myös vanhempieni sydämet ja vapauttanut heitä huomattavasti.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuollut teini Kajaanissa

        Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
        Kajaani
        9
        1667
      2. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        167
        1078
      3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

        Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        262
        943
      4. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        70
        814
      5. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        63
        778
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        75
        741
      7. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        22
        686
      8. Kuinkahan monen

        Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
        Ikävä
        69
        651
      9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        138
        647
      10. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        42
        609
      11. Mitä sä haluat vanhus?

        🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        62
        606
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        588
      13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

        176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
        Sinkut
        118
        568
      14. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        538
      15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

        Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
        Ikävä
        42
        524
      16. Kauan mökötetään toisillemme?

        Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
        Ikävä
        48
        519
      17. Eikö olisi mukavaa

        Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
        Ikävä
        38
        509
      18. Anteeksi mies

        En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
        Ikävä
        40
        503
      19. Kerro mies tarinasi

        Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
        Ikävä
        20
        488
      20. Laittaisit viestin suoraan!!

        Haluaisin...
        Ikävä
        30
        483
      Aihe