Edesmenneestä valtakunnanjohtajastamme Pekka Siitoimesta on liikkeellä paljon valheellista ja täysin väärää tietoa. On syytä esittää muutamia niistä ja kertoa kuinka asia todella on.
VALHE 1: Pekka Siitoimella ei ollut kannatusta.
TOTUUS: Siitoimen puolueella KDP:llä oli parhaimmillaan noin 1000 jäsentä. Kannattajia oli moninkertaisesti, jopa monikymmenkertaisesti, jäsenmäärään nähden, kuten kaikilla muillakin puolueilla. Suosiosta kertoo myös se, että Pekka Siitoin oli Naantalin kunnallisvaaleissa koko kaupungin kuudenneksi eniten ääniä saanut henkilö. Kannattajista toki vain murto-osa asui Naantalissa.
VALHE 2: Pekka Siitoin oli juoppo.
TOTUUS: Pekka Siitoin oli alkoholin kohtuukäyttäjä ja rentoutui välillä lasillisen parissa. Siitoin oli kiinnostunut erilaisista mm. vodkalaadusta ja ymmärsi hyvän juoman päälle. Tämä ei kuitenkaan tee kenestäkään juoppoa.
VALHE 3: Pekka Siitoin oli pelle.
TOTUUS: Siitoin oli karsismaattinen esiintyjä, joka osasi tarpeen tullen heittää herjaa myös omalla kustannuksellaan. Valtakunnanjohtaja erosikin tässä suhteessa edukseen monista muista poliittisista henkilöistä, että hän ei ollut aina liian totinen. Siitoin osasi vetää tarvittaessa myös pientä showta, jos hän katsoi sen olevan puolueen edun mukaista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
vahingossa?
Vaihda valheiden ja totuuksien paikkaa niin sitten puhutaan totta. Tuollaisena tuo on pelkkää vanhaa tuttua paskaa jota tämä itsensä hauskuuttaja jaksaa vääntää täällä.
Vitsi on hauska aikansa, mutta ei tätä kukaan muu kuin tämä "Poro Atria" jaksa enää pitää huvittavana. Jos joku asia pääsee pakkomielteeksi tähän tapaan niin kyse on jo mielenterveyden ongelmista ja niille nyt ei kehtaa nauraakaan.
Miten tämä Pekka Siitoin liittyy suomalaiseen isänmallisuuteen? Hänhän oli natsi. Natsit olivat saksalaisia isänmaallisia, eivätkä suomalaisia. HUOMAA ERO!
Pekka Siitoin oli ehkäpä aikansa isänmaallisin suomalainen. Suomi oli hänen isänmaansa.
Kieltämättä Siitoimella oli kykyä itseironiaan ja hommaa tehtiin pilke silmässä, mutta , mutta... edesmennyt Timo Pekkala, IKR:n "koulutuspäällikkö" totesi mielestäni aikoinaan oikeudessa osuvasti homman nimen: "Viina, vittu ja saatanan Kekkonen".
"Ystävämme" Poro Partia on näköjään yhä vapaalla mielisairaalasta, sillä noin häiriintynyttä juttua ei kuule edes ammattisekopäiltä.
Kaikki "totuuksiksi" väitetyt väitteet ovat vain valheellisia ja perusteettomia horinoita. Ja ne ovat pelkkiä valheita, sillä vähäpätöisen totuuden vastakohta on pelkkä valhe.
levittää taas inhaa propagandaansa. Kaikki mitä nimimerkki Pro Patria on tänne kirjoittanut, on täyttä totta.
Kaikki keski-ikäiset muistavat Pekan kultaisen vuosikymmenen eli -80 luvun. Kaikilla, jopa juopoilla, oli työpaikka, talous oli helvetinmoisessa nousussa ja Suomesta oli tulossa maailman rikkain kansakunta, Euroopan Japani.
Onnellinen aika päättyi, kun eräs Kekkosen jälkeen presidenttinä ollut, lahjottava politrukki ja lakkorikkuri sai vaihdettua Pekan miehet pois vallasta, kommunistien avulla tietysti. Alkoi hirvittä lama jonka jäljet näkyvät Suomessa vieläkin.
Suomi kuitenkin kesti, vaikka esim. monet rehelliset yrittäjät eivät tätä holocaustia kestäneetkään. Alkoi uusi, täydelliseen tuhoon tähtäävä hanke. Ulkomaalaisten, ei kristittyjen omistama media nosti valtaan paatuneita KGB:n ja Stasin agentteja. Eräs päätekijä toimi jopa parissakin homoutta ja eläimiinsekaantumista edistävässä järjestössä johtotehtävissä.
Nyt tarkoituksena on tuottaa ja tuotetaankin maahan mahdollisimman paljon kuolettavan HIVin kantajia, kovan luokan ammattisotilaita ja -pyöveleitä sekä terroristeja, kiihkoislamisteja ja -kommunisteja tuhoamaan Suomen lopullisesti.
Tämä Suomen täydellinen tuhotuminen kestänee n. 20 - 40 vuotta.
Piti kirjoittaa pilakirjoitus, mutta tulikin täyttä totta ;~O
Kaikki teidän kirjoituksenne ovat valheita. Suuren totuuden vastakohta on toinen suuri totuus, mutta pienen totuuden (Pekka Siitoin oli poliittiselta painoarvoltaan nolla) vastakohta on pelkkä valhe.
Poliittiset suuntautumiseni eivät kuulu teille ja teidän on turha horista mistään salaliitosta, varjohallituksista tai tätä valtiota vastaan tehdyistä sotatoimista 80-luvulla, sillä ne ovat kaikki pelkkiä harhaisen mielenne luomia harhoja.
" teidän on turha horista mistään salaliitosta, varjohallituksista tai tätä valtiota vastaan tehdyistä sotatoimista 80-luvulla, sillä"
Tämä on varma todiste Illuminaatin toiminnasta Suomessa.
Salaisia propaganda-automaatteja ym.
Eikö kaikki olekin muuttunut paskemmaksi?
Kirjoitat täyttä asiaa!