Vasemmistoliiton kannattajat suosivat väkivaltaa

Sieltähän on vuosien varrella tullut väkivaltaan kehottavia kirjoituksia, ihan liiton toiminnassa mukana olevilta.

Esim. Misha Dellingerin tapaus helmikuussa 2020 on yksi Suomen tunnetuimmista poliittisten aktiivien sosiaalisen median kirjoituksista nousseista kohuista. Hän kehoitti tap*amaan poliittisia vastustajia jne.

Alkuvuodesta 2026 julkaistussa psykologian tohtori Oskari Lahtisen analyysissa tarkasteltiin suomalaisten asenteita poliittista väkivaltaa kohtaan. Analyysin mukaan niiden vasemmistoliiton kannattajien osuus, jotka eivät täysin vastustaneet väkivaltaa "poliittisesti vaarallisia ihmisiä" kohtaan, oli noussut noin 20 prosentista (2022) noin 30 prosenttiin (2025).

Näin siis vasurit me oikeistolaiset kirjoitamme faktaa, kun te taas sairaina keksitte ja valehtelette jatkuvasti.
4454
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Karmeet oli kun ne 1930 luvul taisteli natsei vastaan .

Äänestä

Viimeisimpinä ovat kyllä oikeistolaiset potkineet ihmisiä ruhjeille ja hiljattain käyneet fyysisesti käsiksi vaaliedustajaan ja häirinneet poliittista toimintaa.

Äänestä
  • Katos ressukka kun ei ole kerrottu, että mikä kaveri oli kyseessä, eikä välkivaltaakaan käytetty.

    Ota boomeri mt-lääkkees.

    Tappouhkaukset ovat tullee vasureilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Katos ressukka kun ei ole kerrottu, että mikä kaveri oli kyseessä, eikä välkivaltaakaan käytetty.

    Ota boomeri mt-lääkkees.

    Tappouhkaukset ovat tullee vasureilta.

    Vappuna potkivat rumasti joukolla vastamielenosoittajaa nämä persuKeskisarjan kaverit.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vappuna potkivat rumasti joukolla vastamielenosoittajaa nämä persuKeskisarjan kaverit.

    Mitäs se meni häiriköimään niitä sinimustia, ei siis persuja.

    Äänestä

Tämmöinen oikeistotyyppi:

Perussuomalaisten Haapaveden kaupunginvaltuutettu Ilkka Repo tuomittiin huhtikuussa 2025 sakkoihin kunnianloukkauksesta, koska hän oli solvannut paikallisen Haapavesi-lehden päätoimittajaa Anne Mattilaa ja sylkenyt tämän suuntaan ruokakaupassa.

Äänestä
  • No olipa mitätöntä, hei punikki.

    Vain vasurit uhkailee tappamisella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No olipa mitätöntä, hei punikki.

    Vain vasurit uhkailee tappamisella.

    Persun mielestä toisen solvaaminen ja mykistäminen on pientä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Persun mielestä toisen solvaaminen ja mykistäminen on pientä.

    Tappouhkauksiin verrattuna hyvin pientä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Persun mielestä toisen solvaaminen ja mykistäminen on pientä.

    No se on pientä.

    Äänestä

Siksipä vasurin itku irs ei kannata kuunnella. Itkuvirsiä.

Äänestä

Vasureilla on mielensairaus. Älämölö ja öyhötys on heidän asiansa. Ketä kiinnostaa?

Äänestä
  • Varsinkin näillä palstavassuilla jotka ovat haudan partaalle olevia boomereita.

    Äänestä

Poliisi on varoittanut äärioikeistolaisen ajattelun leviämisestä yhä nuorempien – jopa 12-vuotiaiden – keskuuteen. Äärioikeistolaista ideologiaa tuodaan nuorten arkiympäristöihin, kuten epävirallisiin urheilun kannattajaryhmiin (esimerkiksi jääkiekossa ja jalkapallossa), joita käytetään rekrytointialustoina.

Äänestä
  • Tutkijat ja poliitikot kantavat huolta myös siitä, miten radikaalioikeistolainen retoriikka ja populismi vaikuttavat oikeusvaltion instituutioihin, ilmapiirin kärjistymiseen sekä vähemmistöjen turvallisuudentunteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tutkijat ja poliitikot kantavat huolta myös siitä, miten radikaalioikeistolainen retoriikka ja populismi vaikuttavat oikeusvaltion instituutioihin, ilmapiirin kärjistymiseen sekä vähemmistöjen turvallisuudentunteeseen.

    Ja äärivasemmisto syyllistynyt eniten terroririkoksiin EU-maissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ja äärivasemmisto syyllistynyt eniten terroririkoksiin EU-maissa.

    Suomessa lähinnä äärioikeistolaiset hilluvat ja ovat suurin uhka. Yksikin sinimustavoli kerännyt räjähteitä ja muuta asearsenaalia kotiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomessa lähinnä äärioikeistolaiset hilluvat ja ovat suurin uhka. Yksikin sinimustavoli kerännyt räjähteitä ja muuta asearsenaalia kotiinsa.

    Islamistit ja punikit.

    Äänestä

Näin saatiin tapatyöttömät vassarit heti öyhöttään....hehehe.

Äänestä

Elokuussa 2026 Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen X-tilillä julkaistiin viranomaisiin, poliisiin ja poliitikkoihin kohdistuneita uhkaavia kirjoituksia. Sisä-Suomen poliisi käynnisti asiasta tutkinnan.

Vasliitto kerää juuri väkivaltaa ihannoivat tyypit.

1Äänestä
  • Siinäkin yksi.

    Äänestä

Äärioikeistolaiseen liikehdintään ja rasismiin liittyviä polttopulloiskuja ja niiden yrityksiä on tapahtunut Suomessa erityisesti syksyn 2015 pakolaiskriisin aikana. Tuolloin eri puolilla maata sijaitseviin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin kohdistui useita iskuja.

1Äänestä
  • Nyt oli kyse aktiivipolitiikoista, hei punikki.

    Äänestä

SDP:n punikit aloittivat väkivallan jo 1918.

Äänestä
  • Haistsiepaska lahtari💩🖕

    Äänestä

Oulussa on tapahtunut useita pyörällä liikkuneen tekijän tekemiä, rasistiseksi epäiltyjä puukotuksia ja väkivallantekoja ulkomaalaistaustaisia kohtaan.

Äänestä

Hyväksyn äärimmäiset toimenpiteet esimerkiksi AfD:lle jos suomeen joskus uskaltautuisi vaikka nimellä VeS

Äänestä

Todellakin ovat tappouhkauksia levitelleet.

Äänestä

Dellingerhän oli joku pomo vassuissa.

Äänestä

Vassut olisi helppo hoidella....

Äänestä

Todella asiallinen avaus.

Äänestä

Mitä Minja tekee?

Äänestä

Asiaa asiaa!

Äänestä

Äärivassuthan riehuu joka Itsenäisyyspäivä.

Äänestä
  • Täytyyhän sitä estää oikeistoa hakkaamasta poliisihevosia.
    T. Heppatyttö22

    Äänestä

Mutta media ei siitä kirjoita.

Äänestä

Hieno fakta-avaus.

Äänestä

Taivahan tosi.

Äänestä

Vassarit eivät edes yritä kiistää.

Äänestä

Vihervasemmiston muslimiveljeskunnat islamisation puolustajia, sekä tukielättien puolustajia.

Äänestä

Heikkoälyiset suosii.

Äänestä

Sopii ylös.

Äänestä

Hyvä kirjoitus.

Äänestä

Mitäpä vassut tähän sanoisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sieltähän on vuosien varrella tullut väkivaltaan kehottavia kirjoituksia, ihan liiton toiminnassa mukana olevilta.

Esim. Misha Dellingerin tapaus helmikuussa 2020 on yksi Suomen tunnetuimmista poliittisten aktiivien sosiaalisen median kirjoituksista nousseista kohuista. Hän kehoitti tap*amaan poliittisia vastustajia jne.

Alkuvuodesta 2026 julkaistussa psykologian tohtori Oskari Lahtisen analyysissa tarkasteltiin suomalaisten asenteita poliittista väkivaltaa kohtaan. Analyysin mukaan niiden vasemmistoliiton kannattajien osuus, jotka eivät täysin vastustaneet väkivaltaa "poliittisesti vaarallisia ihmisiä" kohtaan, oli noussut noin 20 prosentista (2022) noin 30 prosenttiin (2025).

Näin siis vasurit me oikeistolaiset kirjoitamme faktaa, kun te taas sairaina keksitte ja valehtelette jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu