Olemme 4 vuotta vanha uusiopari(ei naimisissa). Kysyisinkin, miten te muut uusioperheelliset, ja muut parisuhteelliset saatte vietettyä omaa aikaa, siis ilman miestä?
Minä en saa mitenkään.Minä antaisin miehen mennä välillä yksinkin sukulaistensa pariin, tai lastensa kanssa lomalle,tai mihin vaan, mutta ei!Itse haluaisin mennä ainakin niin.(Ei kyse m istään pettämisestä)
Miehen mielestä meidän kuuluu olla kuin paita ja peppu, kun vapaa-ajasta on kysymys. Minua ahdistaa, ja välillä koen tulevani hulluksi. En aamuyöstä voi edes vessassa käydä, ettei mieheni kysy mihin olen menossa......Apuaaaaaa......
Entisessä liitossani, miehelläni silloisella)ja minulla oli molemmilla omatkin ystävät, ja omaa aikaa, ja yhdessäkin oltiin, joten tämä tuntuu ahdistavalta.
Siis miten menetellä, kuin siten, että laittaa mies ulkoruokintaan. Meillä menee muuten hyvin, vain tämä rassaa suhdettamme, kun aina tarvitsisi olla yhdessä kaikessa.....Olen yksilö, en identtinen kaksonen....
Minä en saa mitenkään.Minä antaisin miehen mennä välillä yksinkin sukulaistensa pariin, tai lastensa kanssa lomalle,tai mihin vaan, mutta ei!Itse haluaisin mennä ainakin niin.(Ei kyse m istään pettämisestä)
Miehen mielestä meidän kuuluu olla kuin paita ja peppu, kun vapaa-ajasta on kysymys. Minua ahdistaa, ja välillä koen tulevani hulluksi. En aamuyöstä voi edes vessassa käydä, ettei mieheni kysy mihin olen menossa......Apuaaaaaa......
Entisessä liitossani, miehelläni silloisella)ja minulla oli molemmilla omatkin ystävät, ja omaa aikaa, ja yhdessäkin oltiin, joten tämä tuntuu ahdistavalta.
Siis miten menetellä, kuin siten, että laittaa mies ulkoruokintaan. Meillä menee muuten hyvin, vain tämä rassaa suhdettamme, kun aina tarvitsisi olla yhdessä kaikessa.....Olen yksilö, en identtinen kaksonen....
Vastaukset 4
Vanhimmat
ollaan samanlaisessa tilanteessa jo 6 vuotta. Ei hyvä. Paljon kränää tulee jokaisesta menostani kun pitää tilittää ja kännykkäkin pitäisi melkein sammuttaa jos jossain on yksin. Soittaa sen sata kertaa milloin mistäkin.
Ja kyllä se on loukkaavaakin jo omia sukulaisia ja minua kohtaan. Ei voi pyytää edes vierailulle ja varma tappelu aina tiedossa.
Nyt olen tässä jo pitempään miettinyt että kohta sanon HEIPPA lopullisesti ja hankin miehen joka rakastaa ja antaa hiukan tilaa minullekin elää ja rakastaa.
Oletko keskustellut 'miehesi' kanssa tästä? Ehkä kannattaisi?
Ymmärrän sinua oikein hyvin.
Ei kiva tuo takiainen, siis miehesi.
Olemme uusioperhe. Olleet yhdessä kolme vuotta.
Mieheni on erittäin itsenäinen ja harrastaa kaikenlaista liikuntaa.
On liiankin itsenäinen. Ei aina tunnu muistavan että olemme perhe. Suunnittelee asioita ja tekee itsekseen. Kadullakin kävelee pari metriä minua edellä. (Apua!)
Ei siis sovittele askeleitaan minun lyhyempiin askeleihin sopiviksi.
Olemme vähän eri paria.
Kumpikohan on parempi -loppujen lopuksi-välinpitämätön mies vai takiainen?
Mennä ja tiedä.
Kultainen keskitie olisi paras.
Ymmärrän sinua siksi, koska ystäväpariskuntamme mies roikkuu vaimossaan ällöttävän tiukasti.
Vaimorukka ei saa kaupassakaan käytyä, ettei mies jo soittele perään. Sanoo, että vaimohan voi hurahtaa johonkin sillä aikaa, kun hän ei ole paikalla. Minusta tuollainen on sairasta. Mies onkin aloittanut terapian.
Olin kuin puulla päähän lyöty, kun he kertoivat asiasta.
Pidin heitä malliparina.
Ehkä meillä -sinulla ja teillä, minulla ja meillä on kuitenkin asiat vähän paremmin. Normaalin rajoissa.
mikään ei tunnu olevan kohdallaan.
parisuhteet ovat terapeuttien onni. Töitä tuntuu
riittävän,kun lukee näitä palstoja.