Krjoitan tätä nyt krapulapäissäni, joten toivottavasti teksti ei vaikuta ihan sekopäiseltä. Elikkä.. itellä sydän särkyny NIIIIN monia kertoja ettei pysy enää ees laskuissa mukana. Viimeksi eilen sain niin pahasti turpiini, että huh. Monia krtoja on tullut vannottua ettei enää edes vilkaise miehiin päin, mutta sitten aina joku idiootti kävelee jossain vastaan ja soon menoo.. Vakavassa suhteessa olen ollut viimeksi n. kolme vuotta sitten ja sen jälkeen ollut kaikkia ihmesäätöjä. En haluaisi oikeastaan enää olla yksin, mutta.. toisaalta taas nyt tuntuu siltä että en pysty ottamaan enää KERTAAKAAN pettymystä ja surua vastaan. Joten ei kait muu auta kun "kovettaa" itsensä ja olla yksin. =/
Tilitystä
Eräs särkynyt sydäminen
51039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitan tätä selvinpäin, joten toivottavasti teksti vaikuttaa sekopäiseltä. Melkein samanlaista menoa ollut mullakin mutta ne on vaan ne p*leen naiset...
Ethän kovetu, koska sitten ei meidänkaltaiset ihmiset voi löytää toisiaan. Tosi juttu :D
Mullakin ehkä vähän krapulan poikasta eilisen jäljiltä, ja sama juttu!
Itse luulet että jotain voisi ollakin, mutta kun menet "mukaan" niin jäitä niskaan ja arpia sydämeen !! melkein kerta toisensa jälkeen.
Niin mäkin ajattelin että pitäiskö vihdoin ja viimein opetella kovettamaan itsensä, ei sattus eikä sitten näillä lässyn lässyillä nolais itseään kerta toisensa jälkeen.
Masentaa.
Miten on ? kovetetaanko niin ehkä ois helpompaa ?
Täällä myös.. sattuu niin p***. Tuntuu, että koko elämä meni niin sekasin kun se mies laittoi oveni kiinni perässään. melkein kuulin kun sydän putosi paikaltaan ja särkyi tuhansiksi palasiksi keittiön lattialle. Ei ollut eka kerta.. ei todellakaan. Tuska on järkyttävä, en edes tiennyt, että voi sattua pieneen ihmiseen näin paljon. Pahinta tässä kai on se ettei edes tiedä miksi näin kävi. ei selityksiä ei mitään.
päivät on pelkkää tuskaa, illat vielä kamalampia, yöt liki mahdottomia. ensin ei meinaa nukahtaa, sitten kun vihdoin nukahtaa, näkee unta vaan tästä miehestä ja sitten onkin jo herättävä kun kello pärisee korvan juuressa merkkinä siitä, että töihin pitäisi lähteä. liian monta viikkkoa on mennyt liian vähillä unilla... ja vain miehen takia, onko sitten ihme kun töissä väsyttää ja työt menee poskelleen? ei maistu ruoka eikä mikään huvita, tuntuu kuin olisin vaan varalla, odotan että se mies ilmottaa olostaan ja tulee takaisin niin kuin liki kuukausi sitten sovittiin. mutta taitaa olla toiveajattelua.
ehkä jonain kauniina päivänä tämä tuska menee pois ja saan taas kursittua sydämeni kasaan.. mutta mistä löydän tarpeeksi vahvaa lankaa, ettei toiste tarvistse koota sydämen palasia pitkin lattioita?
Niin se vaan on, että mikä laulaen tulee se viheltäen menee. Elekee ottako sitä ensimmäistä vastaantulijaa, vaan tutustukaa ensin kunnolla. Sitten ei tuu sytänsuruja eikä tarvii kovettaa ihtiään.
Vaikka monille tapahtuu samoin, tuntuu kun olisi yksin koko maailmassa asian kanssa.
Tuntuu kun kukaan ei ymmärtäisi, kukaan ei tietäisi miltä tuntuu.
En ole koskaan vaan ottanut sitä ensimmäistä vastaantulijaa. En ole koskaan ollut suhteessa joka olisi 2 vuotta lyhyempi.
Edellisen kerran jälkeen vannoin että ei koskaan enää! Sitten hänet tapasin.
Yritin suojella itseäni tällä kertaa, en halunnut olla yhtä haavoittuvainen kun viimeksi.
Ei auttanut yhtään mitään. Yhtä paljon sattuu, jos ei jopa enemmän.
En ole kännissä, en krapulassa, en ole koskenut viinaan 1½ vuoteen, mutta viina hänet vei!
Nyt istun tässä ihmettä odottaen ja toivoen!
( enemmän tilitystä ja lässynlässyä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000009781996 )