Viimeisimpien tietojen mukaan hyvin helpolla kikalla olisi saavutettavissa noin 15% etu vientihinnoissa globaaleihin kilpailijoihin nähden, periaatteessa täysin riippumatta siitä mikä vientituote on kyseessä. Ratkaisun perusta itsessään on niin käsittämättömän helppo ja ollut iät ja ajat silmiemme edessä, mutta tuntemattomasta syystä johtuen sitä ei ole osattu hyödyntää. Vielä.
Ratkaisu on naisen euro. Se euro, joka Suomessa laskennallisesti on viimeisimpien tietojen mukaan 84 eurosenttiä. No mitä sitten, voisi kysyä?
Mikäli miehet poistetaan kokonaan vientiteollisuuden toimitusketjusta kaikilta tasoilta ja heidät korvataan naisilla, on vientiteollisuudella välittömästi käytössään noin 15% hinnoitteluetu globaaleilla markkinoilla. Miehet voivat vuorostaan ottaa naisilta jäävät työt, ne, joilla ei suoraan ole vientiteollisuuden kanssa mitään tai hyvin vähän tekemistä.
Samassa rytäkässä saadaan kotimaisen ruoan hinta putoamaan jonkin verran, koska kaikki vientiteollisuuteen suoraan liittyvä kuljetustoiminta Suomessa pitää siirtää naisten käsiin ja oikeastaan silloin kannattaa siirtää automaattisesti kaikki kuljetustoiminta naisten hoidettavaksi. Mikäli halutaan oikein kunnolla halpuuttaa kotimaista ruokaa, siirretään koko ruokatuotannon ketju naisten käsiin ja kappas, 15% halpuutus on totta välittömästi.
Ratkaisu on naisen euro. Se euro, joka Suomessa laskennallisesti on viimeisimpien tietojen mukaan 84 eurosenttiä. No mitä sitten, voisi kysyä?
Mikäli miehet poistetaan kokonaan vientiteollisuuden toimitusketjusta kaikilta tasoilta ja heidät korvataan naisilla, on vientiteollisuudella välittömästi käytössään noin 15% hinnoitteluetu globaaleilla markkinoilla. Miehet voivat vuorostaan ottaa naisilta jäävät työt, ne, joilla ei suoraan ole vientiteollisuuden kanssa mitään tai hyvin vähän tekemistä.
Samassa rytäkässä saadaan kotimaisen ruoan hinta putoamaan jonkin verran, koska kaikki vientiteollisuuteen suoraan liittyvä kuljetustoiminta Suomessa pitää siirtää naisten käsiin ja oikeastaan silloin kannattaa siirtää automaattisesti kaikki kuljetustoiminta naisten hoidettavaksi. Mikäli halutaan oikein kunnolla halpuuttaa kotimaista ruokaa, siirretään koko ruokatuotannon ketju naisten käsiin ja kappas, 15% halpuutus on totta välittömästi.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvä idea. En tosin usko tuntevani ainoatakaan miestä, joka tuohon vapaaehtoisesti suostuisi. Mitenhän tuo olisi suht helposti toteutettavissa?
Kieltämättä miesten puolelta voisi tulla kollektiivinen älähdys, kun pitäisi siirtyä rekan puikoista päiväkotiin tai telakalta lähimartein kassalle. Mutta mitäpä sitä ei kunnollinen, isänmaallinen mies teki maansa eteen.
Helpoin reittihän tuolle muutokselle olisi muutama pieni lakimuutos, alkaen perustuslain puolelta. Sen verran luontevasti viimeiset hallitukset ovat pienemmissäkin asioissa koittaneet härkkiä perustulakia, että eiköhän tämmöinen mahtava asia saisi kaikki puolueet puhaltamaan yhteen hiileen 😂
Diktatuurilla..
Ihan helppoa. Herätetään Kekkonen henkiin ja suodaan hänelle diktaattorin valtuudet, tosin siinä voisi käydä niin, että ideasta kieltäytyvät miehet saattaisivat löytää itsensä Siperiasta.
Voisi kai vaihtoehtona olla myös palkanalennut siihen "naisen euroon", jos ei halua työpaikkaa vaihtaa?
Erittäin hyvä idea! Halpuutetaan miesten palkat ja kaikki voivat jatkaa entisissä työtehtävissään 👍
Siinä mielessä parempi noin, että inakin itse tiedän usemman mieshenkilön, joita ei voi suin surminkaan päästää vastuuseen lapsista, eikä kyllä vanhuksistakaan.
Kuka ne rekat sieltä ojasta ja tienpientareelta sitten kävisi hinaamassa pois, naisetko?
Hyvä idea, mutta tuohon tuskin kukaan suostuu.
Ruoan hinta saataisiin nopeasti alas, kun suurten keskusliikkeiden "välistä veto" ja poikkeuksellisen suuret voittomarginaalit puolitetaan. Tietysti verotusta pitäisi myös alentaa reilusti.
Poliittisilla päättäjillä on olemassa keinot, mutta ei tahtoa sen toteuttamiseen.
Tossa on se ongelma, että on kolme porrasta: Tuottajat, jalostajat ja myyjät. Nyt kaikki vetävät eri suuntiin ja siksi keskusliikkeet voivat aika pitkälti sanella hankintahintansa. Jos tuottajat ja jalostajat löisivät hynttyyt yhteen, tulisi keskusliikkeille kiisselit pöksyyn.
Aiva. Pitäisi löytyä yhteistä tahtoa tehdä asioita toisin ja yhdistää voimia. Valitettavasti se ei näytä onnistuva.
Toimiva talousteoria, mun syntymävuosikin samassa. Totta joka sana.
"Välistä veto" on ollut toiminnassa jo pitkän aikaa YK:n veto-oikeuksina.
Sillä kuoletetaan suurten maiden rajat kerrasta. Niiden ulkopuolelta.
NAFTA teki sen Meksikolle, EU euroopalle, Asean aasialle. Ne on siellä neuvoteltuja aikanaan, pienet ottaa velkaa ja rakentaa infrat ylösalaisin itselleen epä-edullisiksi.
Sillä imette loputtomasti pakolaisia sisään.
Rahan pitää tietenkin kiertää mutta mallinteidenkin pitää olla silloin epäsymmetrisiä. Se ei onnistu "paikan päältä" samassa ajassa.
Miettikää itseänne promoottoriksi joka optimoi 10-20 vuoden taakse. Tosiasiassa optimoitte käytäviä pitkin jotka johtavat ihmisiä 10-20 vuotta sitten.
Moottori ei pyöri jos kaikki osat on eri suuntaan. Ne saadaan vain näin näyttämään samansuuntaisilta. Huijauksella.
Vasemmisto ilahtui ideastasi... palkka maksettaisiin naisten euroina ja verotettaisiin miesten euroina. Siten saataisiin budjettia korjattua ja voitaisiin auttaa lisää muita maita kurimuksissaan.
En usko, että vasemmisto tuosta innostuisi, mutta kokkarit ja persut mielellään veroittaisivat duunareilta Suomen talouden kuntoon. Kunhan yrityksiin ei kosketa.
UV-valolla voidaan sotkea kellonajat satelliitilla lentoliikenteeltä, siksi siellä on jatkuvasti katkoksia.
Kulkeeko kukaan VR:llä? Synk-ro-noin-tia.
https://m.youtube.com/watch?v=uk93YFq_-2E
Key-test tuttu juttu? Terminä?
"Google Maps käyttää Web Mercator -projektiota, joten napa-alueiden katselu ei ole mahdollista."
Ei edes oikea projektio vaan synteetti-syötä. Humpuukia.
Hmm...tulisiko miesten ottaa myös rooli missä iltaisin potisi päänsärkyä. Ei kulta tänään, ehkä huomenna.
AV
Tuota kutsutaan huonon seksin syndroomaksi. Jos siis tunnet potevasi tuota, niin kyllä.
Suomalaiset sketsit edustavat tuota, myös moni mies tuntee toki hymyn huulillaan sketsejä katsoessaan.
AV
Se kertoo paljon suomalaisten miesten tarjoaman seksi tasosta. Yksikään hyvää seksiä saava nainen ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa potenut päänsärkyä tuossa tilanteessa.
Totta. Hyvä seksi nimenomaan auttaa päänsärkyyn. Eikä tämä ole edes sketsi.
Mjaa, mistähän miehet sitä sitten saisi? Thaimaastako vai löytyykö lähempää kun tuo rajakin on ollut suljettuna, heh heh.
Vitsi taitaa olla globaali maasta riippumatta. Ihan hyvähän se on taas suomalaisia miehiä nostaa tikun nokkaan?
Voi olla ettei suomalaisen naisen kannattaisi sitä liikaa harrastaa, vai onko suomalainen nainen sitten seksuaalisen nautinnon antajana ylivoimaisin koko maapallolla?
Mitä mieltä siitä olette? Tunnetteko olevanne kansainvälisesti päteviä:)
AV
Varmaan nyrkin kanssa sitten, kun ei kerta hyvä seksi naisen kanssa onnistu. Maksullinenkin voi jaksaa vain palvella. Onhan se vapaaehtoisen partnerin kanssa siinä mielessä ikävää, että joutuu miettimään muutakin kuin vain omaa itseään.
Ei ole globaali vitsi muuten tuo lainkaan. Monen maan miehet eivät kehtaisi itseään noin huonoon valoon laittaakaan, että naisella muka aina olisi päänsärky. Niin siinä käy, kun mies on huono rakastaja.
Sinun kohdllasi tietysti on selvää, ettei naisia vain jaksa kiinnosta se tarjoamasi hinkkaaminen.
Ajoituksena olisi kyllä melko jäätävä ratkaisu. Jos nyt ajateltaisiin että nuorten sukupolvi tekisi tämän muutoksen oltaisiin tilanteessa jossa taas nuorten miesten palkkakehitys olisi nuoria naisia nopeampaa ja naisvaltaisille aloille neuvotellut vientiteollisuutta suuremmat korotukset menisivät miesten taskuun.
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/9792654
Huh, Irwinin haastatteluja vino pino... TCP/IP olemassa...
Kovia poikia kirnuamaan auki kaikki routterit nää roistot. Hehe. Saatis takas.