Aikajana on joskus armoton.
Jos ihmisen omat kertomukset ja julkisesti löytyvät vanhat tiedot näyttävät sijoittuvan aivan eri vuosikymmenille, jossain kohtaa matematiikka alkaa protestoida.
Silloin kysymys ei enää ole parin vuoden muistivirheestä, vaan siitä, mikä versio on oikea. 🤔
Jos ihmisen omat kertomukset ja julkisesti löytyvät vanhat tiedot näyttävät sijoittuvan aivan eri vuosikymmenille, jossain kohtaa matematiikka alkaa protestoida.
Silloin kysymys ei enää ole parin vuoden muistivirheestä, vaan siitä, mikä versio on oikea. 🤔
Vastaukset 29
Vanhimmat
Erikoista on sekin, jos ihmisen kertomasta työpaikasta tai tehtävästä ei löydy julkisista yhteystiedoista tai henkilöstölistoista nimeä lainkaan.
Sekään ei tietenkään yksin todista mitään, koska kaikkia työntekijöitä ei verkkosivuilla luetella. Mutta kun samaan aikaan myös ikään, koulutukseen ja aikajanaan liittyvissä asioissa on ristiriitoja, alkaa kokonaisuus herättää aika paljon kysymyksiä.
Yksi outo yksityiskohta voi olla sattumaa. Useampi samaan suuntaan osoittava alkaa jo hämmentää. 🤔
Kyse siis jostain etäisemmästä tuttavasta, jonka kertomat tiedot eivät näy täsmäävän?
Juu
No jos et ole esim tavannut henkilöä, niin ethän voi varmuudella edes tietää onko hän se joka sanoo olevansa.
Totta kai tapasin ja montakin kertaa.
Okei. Ja hän siis kertoi sinulle elävässä elämässä näitä asioita jotka nyt eivät näytä pitävän paikkaansa?
Itse näen myös inhimillisemmän vaihtoehdon joka on se, että ihmiseltä puuttuu kyky laittaa asiat aikajanalle. Voi liittyä nepsyyteen. En osaa sanoa koska olin ja missä. En edes muista omaa tutkintoani tarkalta nimikkeeltä. Tässä vain omat esimerkit mutta siis onhan niitä huijareitakin. Kannattaa silti humioida kaikki vaihtoehdot. Myös ne inhimilliset. Minua aloitus tuskin silti koski.
En vastaile täällä tällaisiin täysin asiasta irrallisiin juttuihin. Olet sivusta tai sitten joku harhauttaja. Minä pohdin vaan yksin näitä tässä. Tunnen ihmisen oikeasti. Turha alkaa siellä
Ei ollut mikään nepsy todellakaan.
Sori kun vastasin tähän liian nopeasti. Kyse on ihmisestä jonka kanssa olen ollut paljon tekemisissä.
Olen tavannu!
Eli nyt kyse ei olekaan etäisestä tuttavasta vaan jostakin ihmisestä jonka kanssa olet pitkään ollut läheisissä suhteissa ja et ole koko aikana kysynyt hänen sukunimeään tai syntymävuottaan? Olet nimittänyt aina häntä vain etunimellä, et ole nähnyt nimeä postilaatikossa, et kirjeissä pöydällä, et kuullut hänen sanovan nimeään puhelimeen? Hän on ”Antero vaan” tai ”Helinä vaan” koko ajan?
Oli miten oli, niin miksi ruodit tätä täällä keskustelupalstalla?
Sinä oot se saatanan teenainen utelija. Painu helvettiin täältä kyselemästä
Minusta erittäin outoa oli myös se, että oltiin pitkään läheisessä suhteessa, mutta silti minulle ei koskaan kerrottu edes kaikkein perustavimpia asioita, kuten sukunimeä tai syntymävuotta, eikä henkilöllisyyttä haluttu näyttää millään tavalla.
Kun samaan aikaan odotetaan luottamusta ja sitoutumista, tuollainen salailu väistämättä herättää kysymyksiä. Luottamuksen pitäisi kuitenkin kulkea molempiin suuntiin.
Kuulostaa oudolta. Etkö ollenkaan tiennyt hänen sukunimeään koko aikana? Etkä kysynytkään? Etkä kysynyt syntymävuottakaan? Vaikka olitte läheisissä suhteissa? Ei ole ihan tavanomaisimpia toimintatapoja kyllä. Ellet sitten ole eri vastaaja kun äskenhän kyseessä oli etäisempi tuttava.
En ole eri vastaaja vaan sama koko ajan.
Miten tämä henkilö sitten on samaan aikaan etäinen tuttava ja sun kanssa läheisissä suhteissa?
Ehkä asuu eri paikkakunnalla
Jos sielläkin on tavattu, niin kai se sukunimi olisi ainakin selvillä.
Ei hän sitä kertonut. Mutta olen saanut sen selville muuta kautta kyllä.
Kysyit siis sukunimeään tässä läheisessä suhteessanne ja hän kieltäytyi kertomasta sitä? Sitten tyydyit siihen?
Niin tyydyin
Minulle jäi suhteesta myös jatkuvasti sellainen tunne, että olen jotenkin korvattavissa milloin tahansa.
Pienessäkin riidassa tai epävarmassa tilanteessa tuntui helposti siltä, että koko suhde saatettiin kyseenalaistaa tai työntää syrjään. Siitä tuli olo, ettei oma paikka toisen elämässä ollut koskaan täysin vakaa tai varma.
Se on raskas tunne, jos itse rakastaa ja suhtautuu suhteeseen vakavasti. Minä en ajattele ihmisiä niin, että yksi voidaan vain vaihtaa seuraavaan. Siksi minulle olisi ollut tärkeää tuntea, että myös minun paikkani olisi ollut jotain pysyvää eikä jatkuvasti vaakalaudalla. 🤔
Kuulostaa stalkkaamiselta, vaikka motiivis voi ollakin jotaki ihan muuta.
Ihmisiä työskentelee todella paljon vuokratyöfirmojen/alihankkijan kautta, ja silloinhan ne ei yleensä näy sen asiakasyrityksen tiedoissa.
Ei ole mitään stalkkaamista tapahtunut
Kyse ei ole stalkkaamisesta vaan siitä, että läheisessä suhteessa alkoi tulla vastaan useita keskenään ristiriitaisia asioita, jotka luonnollisesti herättivät kysymyksiä. En aio avata täällä toisen henkilötietoja enempää.
Minä en täällä pohtinut asiaa minkään vitun Tarjan kanssa. Hän tuli tänne itse vittu tiedustelemaan niinku kyttää kaikkia ihmisiä täällä ja koittaa imeä tietoa joka paikasta menkää oikeasti helvettiin
Kaikki saatanan palstan tarjat ja Kirsi menkää ja palakaa helvetissä. Terveisinj
En aio vastailla täällä yhdellekään uteliaalle enää yhtään mitään. Tämä ketju ei ole tässä sitä varten. Ap