Kuinka teillä muilla eronneilla ovat ystävät suhtautuneet ratkaisuunne? Olen nuori kolmen lapsen äiti ja eronnut keväällä. Nyt kun ystävien tuki olisi kaikkein tärkeintä, tuntuu että tukea ei saa mistään. Luonnollisesti minulla olisi jatkuva tarve purkaa tuntojani ja keskustella erostani ystävien kanssa, mutta hän jota olen tähän asti pitänyt parhaana ystävänäni sanoi muutama päivä sitten minulle että pitäisi joskus olla iloisempaa kun tapaamme. Luulen ettei hän sittenkään jaksa tukea minua nyt vaan on hakeutunut muuhun seuraan. Voihan tietysti olla ettei hän osaa eläytyä tilanteeseeni koska on itse naimisissa, vaikka hänenkään avioliittonsa ei ole ongelmaton. Hänen mielestään erosin liian heppoisin perustein. Hän on kyllä muutenkin kärkäs neuvomaan asioissa, sellaisissakin joista hänellä ei omakohtaista kokemusta ole.
Toinen ystäväni taas keskustelee mielellään kanssani elämäntilanteestani mutta tähänkin ystävyyssuhteeseen vaikuttaa tällä hetkellä se, että hänen miehensä pelkää minun eronneena houkuttelevan ystävänikin eroamaan, koska heillä on parisuhteessaan ongelmia, samantapaisia kuin itselläni oli ennen eroani. Tämä vaikuttaa siten että jos soitan tälle ystävälleni se aiheuttaa riitaa ystäväni ja hänen miehensä valillä sekä siihen etten minä ole tervetullut heidän kotiinsa.
Kuinka muilla, oletteko saaneet ystävän olkapään tueksenne? Onko kellään kokemuksia esim. eroseminaarista tai ryhmästä jossa jakaa kokemuksiaan?
Toinen ystäväni taas keskustelee mielellään kanssani elämäntilanteestani mutta tähänkin ystävyyssuhteeseen vaikuttaa tällä hetkellä se, että hänen miehensä pelkää minun eronneena houkuttelevan ystävänikin eroamaan, koska heillä on parisuhteessaan ongelmia, samantapaisia kuin itselläni oli ennen eroani. Tämä vaikuttaa siten että jos soitan tälle ystävälleni se aiheuttaa riitaa ystäväni ja hänen miehensä valillä sekä siihen etten minä ole tervetullut heidän kotiinsa.
Kuinka muilla, oletteko saaneet ystävän olkapään tueksenne? Onko kellään kokemuksia esim. eroseminaarista tai ryhmästä jossa jakaa kokemuksiaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olen eronnut kahdeksan vuotta sitten, ja kaksi lastamme jäi minulle. Ero sujui ex-miehen kanssa suht kivuttomasti.
Yhteiset ja liiton aikaiset ystäväni eivät suhtautuneetkaan eroomme yhtä mutkattomasti, monet naispuoliset ystävät alkoivatkin pitää minua uhkana, ja jotkut eivät vaan jaksaneet kuunnella vuodatuksiani. Huomasin olevani lähes kaikkien silmissä toisen luokan kansalainen.
Lopulta huomasin, että minun on vaan lähdettävä eteenpäin etsimään uusia tuttavuuksia ja mahdollisuuksia; vanhoista kavereista jäi lopulta vain se paras ja ainoa sydänystävä, kaikki muut olivatkin feikkejä.
Ammattiauttajia en käyttänyt, vaan luotin omaan maalaisjärkeeni.
Tsemppiä sinulle, uudet tuttavuudet ja uusi rakkaus odottaa!!!!
Näin se on. Sinun on katsottava totuutta silmiin.
Todellisia ystäviä ei siis ollutkaan.
Täyskännös ja eteenpäin mars.Ystävyys on pelottavaa.Älä koskaan luota kehenkään . Ole aina
varuillasi. Mäissä tilanteissa totuus paljastuu.
Joskus tuntuu että ero on ystäville ja sukulaisille niin rankka juttu että eronneen pitää olla se lohduttaja vaikka itse kaipaisi eniten tukea ja kuuntelijaa,ei niitä "hyviä elämänohjeita".Jos ei muu auta kannattaa etsiä uusia ystäviä,jos entiset ei todellisia ystäviä olleetkaan.Moni kokee eronneen uhkana ja pelkää että eronneesta saa jotain huonoja vaikutteita,kaikissa meissä on hyviä ja huonoja puolia.Tukea tarvii jokainen ja etenkin tuossa tilanteessa.Ammattiauttaja on ehkä paras kuuntelija,jaksaa kuunnella,ei anna "viisaita neuvoja" vaan on puolueeton ja juuri sinua varten sillä hetkellä.Voimia sulle tässä elämäntilanteessa. T:itsekin eronnut
keskustellakseni erostani. Terapeuttini sanoikin minulle, että tämä keskustelu on tärkeää, vaikka ystäviä sinulla onkin. MUTTA, voit sitten niiden ystävien kanssa tehdä yhteisiä piristäviä asioita kuin puhua vain kokemastasi erosta.
Tämä neuvo todellakin toimi! Saatoin purkaa pahaa oloani ja ahdistavia ajatuksiani terapeutille ja siten viettää mukavia hetkiä ystävieni kanssa, jotka taas omalta osaltaan auttoivat toipumisprosessissa.
Mutta kukin tyylillään, itse koin ammattiavun vapauttavaksi.
ei tietenkään rajattomasti, mutta jotain. Itselläni oli tukena AlAnon-ryhmä monta vuotta, kun ensin olin aviossa alkoholistin kanssa, sitten tuli asumusero ja lopulta lopullinen ero. Ryhmästä löysin myös uusia ystäviä, jotka kuuluvat elämääni nyt, kun olen jo seesteisemmässä vaiheessa ja erosta aikaa.
Minäkin sain paljon tukea ja apua Al-Anon-vertaisryhmistä.
Eräs tuttavani kertoi saaneensa parasta tukea ystävättäreltään. Hänelle kuulema sai soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Minulla ei ole sellaista ihmistä, jolle voisin soittaa yöllä. Onneksi en menettänyt koskaan yöuniani eron takia. Nukuin aina kuin tukki.
Iloisuus on näköjään ihmisille mahdottoman tärkeä asia. Minäkin aina jaksoin naureskella ja piristää ihmisiä, vaikka heidän asiat olivat miten huonosti tahansa.
Eikö vanha sanonta olekin, että ystävät vaikeuksissa punnitaan.
Minulle oli paljon apua jo pelkästään Yksin- ja yhteishuoltajien liiton keskustelupalstasta netissä sekä siitä, että olin aikoinaan käynyt parin ystäväni kanssa läpi heidän avo- ja avioeroaan. Toisista eronneista on eniten apua selvittäessäsi eroon liittyviä ongelmia ja tuntemuksia.Ystävien kanssa voi minusta kuitenkin pitää yhteyttä ja tehdä hauskoja juttuja yhdessä. On paha, jos koko ajan vatvoo ja hautoo eroon liittyviä kysymyksiä ja minä ymmärrän, että ystävistäsi tuntuu ahdistavalta jos teette sitä aina tavatessanne. Heillähän ei minun ymmärtääkseni ollut kokemusta avioerosta omalla kohdallaan, ehkä he suorastaan pelkäävätkin sitä, että se vielä tulee heillekin omakohtaisesti tutuksi. Eronneiden ryhmistä esim. perheneuvolassa voi olla apua, jos löytää itselleen sopivan ryhmän, jossa muutkin ovat suunnilleen samassa vaiheessa. Itse jouduin vielä eroprosessin ollessa kesken mukaan ryhmään, jossa muut olivat käyneet eron läpi 1-2 vuotta aiemmin. Muistan, että minua ei kauheasti kiinnostanut kuulla heidän tarinoitaan uskottomista ex-miehistä, näiden uusista kelvottomista naisystävistä jne., kun omaan erooni johtaneet syyt olivat täysin toisenlaiset. Myöskään lapsille tapaamisten aikaan järjestetyt liikunnalliset aktiviteetit eivät oikein kolahtaneet, koska oma tyttäreni liikkui tuolloin kyynärsauvoilla polkupyöräonnettomuuden jälkeen. Niinpä jätinkin ryhmän aika pian, varsinkin kun siihen osallistuminen tuntui ikävästi palkkapussissa, kokoontumiset kun olivat aina keskellä työpäivää. Ai niin, sattui tuossa viestissä silmiini vielä yksi juttu; toivottavasti et elättele kuvitelmaa, että kahden aikuisen läheinen suhde voisi koskaan olla täysin ongelmaton vuodesta vuoteen, kun totesit, etteivät ystäviesi liitot ole ongelmattomia. Nimittäin täysin ongelmattoman yhteiselon odottaminen heikentää onnistumismahdollisuuksia seuraavassa parisuhteessa, mutta taatusti ilman ongelmia ei selviä myöskään yksinhuoltajana. Tsemppiä.
Otan tosissaan osaa tilanteesi takia. Eroratkaisu ei tapahtu yleensä helposti, vaan voi olla vuosienkin puntaroinnin tulos.
Läheisille asia voi kuitenkin olla niin yllättävä ja hämmentävä tapahduttuaan, että heidän suhtautumisensa voi olla -ihan mitä tahansa. (Avioero on kuin pieni kuolema, koskettaa monia ihmisiä...)
Olin onnekas. Vuosi sitten tein eroratkaisun, jota en ole katunut.
Sain täyden tuen siskoltani, ja edelleen ihmettelen, kuinka olisin selvinnyt, ellei olisi ketään ollut...(Siskoni oli ainoa mahdollinen vaihtoehto, en vain tiennyt silloin vielä, kuinka tärkeäksi suhteemme tapahtuneen vuoksi muodostuisikaan).
Valvoin öitä, itkin ja vaivuin omiin mietteisiini. Olin välillä täysin saamaton ja väsynyt.
Siskoni ei tuominnut,kuunteli tukkoista, tuki miehensä kanssa jokaista askeltani(siltä tuntui), eivät tuputtaneet omia konstejaan(muuhun kuin nukahtamiseen),
ja -pääsin kuin pääsinkin jaloilleni.
Vaihdoin paikkakuntaa, tutustuin sukulaisiin, joita en ollut nähnyt vuosiin.
Eli löytyi voimia taas koota elämäänsä itsensä näköiseksi. Avioliiton aikana olin kärsinyt yksinäisyydestä, en enää.
Eroseminaarit yms. voivat olla ensiapu-niistä saa varmasti teoreettista tietoa, ja tunnetta siitä, ettei ole ratkaisunsa kanssa yksin, mikä sekin voi tuoda helpotusta.