Olisiko jo aika palauttaa venäläiset kotimaahansa? Venäjän armeijakin tarvitsee väkeä...Yx bäckmankin menisi siinä sivussa...
IS paljasti tiistaina, että eduskunnassa on viime viikolla varoitettu ryhmäjohtajia siitä, että kansanedustajien koteihin saatettaisiin tunkeutua. Näin on kuitenkin jo tapahtunut.
IS paljasti tiistaina, että viime torstaina eduskunnassa pidetyssä kokouksessa ryhmäjohtajia varoitettiin mahdollisesta kansanedustajien koteihin tunkeutumisesta. Kyse voisi olla esimerkiksi vieraan valtion toiminnasta.
Lue lisää: Ryhmäjohtajia varoitettiin salaisessa kokouksessa mahdollisesta kansanedustajien koteihin tunkeutumisesta
IS:n tietojen mukaan joidenkin yksittäisten kansanedustajien koteihin on kuitenkin jo tunkeuduttu. Tekijästä on toistaiseksi epäselvyyttä, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä tehdä.
Torstaisen kokouksen sisällöstä on IS:n tietojen mukaan informoitu ryhmäjohtajien lisäksi eduskuntaryhmissä puoluejohtoa ja ainakin joitakin kansanedustajia. Viimeistään IS:n tiistaisen paljastuksen jälkeen asiasta kerrottu tietoa laajemmin eduskunnassa kansanedustajille.
Asiasta aiotaan kertoa julkisuuteen lisää tietoa lähiaikoina.
Eduskunnan salaista kokousta johti viime viikolla varapuhemies Paula Risikko (kok). Hän johtaa eduskunnan turvallisuusryhmää. Paikalla oli myös eduskunnan turvallisuusjohtaja Aaro Toivonen.
Toivonen kertoi viime perjantaina IS:lle, että eduskuntaryhmien kokous koski ensi keväänä järjestettäviä eduskuntavaaleja ja turvallisuusilmiöitä, joita on huomattu.
– Vaalit lähestyvät ja turvallisuusympäristö on se, mikä se on, niin siihen liittyy paljon turvallisuusasioita, Toivonen sanoo.
Hän painotti, ettei eduskuntaan ja Eduskuntataloon kohdistu fyysistä uhkaa.
– Täällä voidaan tällä hetkellä työskennellä aivan rauhallisin ja turvallisin mielin. Meillä ei ole tietoa, että kenenkään henkeen ja terveyteen kohdistuisi vaaraa eduskunnassa, Toivonen sanoi.
Risikko muotoili, että ryhmien puheenjohtajia haluttiin tiedottaa ”määrätyistä tapahtumista”.
– Haluttiin tiedottaa heti ensikättelyssä, Risikko sanoi IS:lle.
Risikko ei ole toistaiseksi kommentoinut lainkaan sitä, millainen turvallisuusasia kokouksessa oli käsittelyssä. Hän ja Toivonen olivat keskiviikkona saaneet tiedon, josta he halusivat kertoa ryhmänjohtajille seuraavana päivänä.
IS kertoi viime viikolla ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteisiinsä viitaten, että Venäjän sabotaasin ja muun hybridivaikuttamisen uhka lisääntyy. Tällä on kolme tavoitetta: Ukrainan tuen horjuttaminen, vaaleihin vaikuttaminen ja Naton testaaminen.
Lähteiden mukaan skenaarioita ovat puolustusalan yrityksiin kohdistuvat tuhopoltot, rautatiesabotaasi, pienimuotoinen tunkeutuminen Naton alueelle ja jopa siviiliuhrit, kuten lentokoneen räjäytys.
IS paljasti tiistaina, että eduskunnassa on viime viikolla varoitettu ryhmäjohtajia siitä, että kansanedustajien koteihin saatettaisiin tunkeutua. Näin on kuitenkin jo tapahtunut.
IS paljasti tiistaina, että viime torstaina eduskunnassa pidetyssä kokouksessa ryhmäjohtajia varoitettiin mahdollisesta kansanedustajien koteihin tunkeutumisesta. Kyse voisi olla esimerkiksi vieraan valtion toiminnasta.
Lue lisää: Ryhmäjohtajia varoitettiin salaisessa kokouksessa mahdollisesta kansanedustajien koteihin tunkeutumisesta
IS:n tietojen mukaan joidenkin yksittäisten kansanedustajien koteihin on kuitenkin jo tunkeuduttu. Tekijästä on toistaiseksi epäselvyyttä, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä tehdä.
Torstaisen kokouksen sisällöstä on IS:n tietojen mukaan informoitu ryhmäjohtajien lisäksi eduskuntaryhmissä puoluejohtoa ja ainakin joitakin kansanedustajia. Viimeistään IS:n tiistaisen paljastuksen jälkeen asiasta kerrottu tietoa laajemmin eduskunnassa kansanedustajille.
Asiasta aiotaan kertoa julkisuuteen lisää tietoa lähiaikoina.
Eduskunnan salaista kokousta johti viime viikolla varapuhemies Paula Risikko (kok). Hän johtaa eduskunnan turvallisuusryhmää. Paikalla oli myös eduskunnan turvallisuusjohtaja Aaro Toivonen.
Toivonen kertoi viime perjantaina IS:lle, että eduskuntaryhmien kokous koski ensi keväänä järjestettäviä eduskuntavaaleja ja turvallisuusilmiöitä, joita on huomattu.
– Vaalit lähestyvät ja turvallisuusympäristö on se, mikä se on, niin siihen liittyy paljon turvallisuusasioita, Toivonen sanoo.
Hän painotti, ettei eduskuntaan ja Eduskuntataloon kohdistu fyysistä uhkaa.
– Täällä voidaan tällä hetkellä työskennellä aivan rauhallisin ja turvallisin mielin. Meillä ei ole tietoa, että kenenkään henkeen ja terveyteen kohdistuisi vaaraa eduskunnassa, Toivonen sanoi.
Risikko muotoili, että ryhmien puheenjohtajia haluttiin tiedottaa ”määrätyistä tapahtumista”.
– Haluttiin tiedottaa heti ensikättelyssä, Risikko sanoi IS:lle.
Risikko ei ole toistaiseksi kommentoinut lainkaan sitä, millainen turvallisuusasia kokouksessa oli käsittelyssä. Hän ja Toivonen olivat keskiviikkona saaneet tiedon, josta he halusivat kertoa ryhmänjohtajille seuraavana päivänä.
IS kertoi viime viikolla ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteisiinsä viitaten, että Venäjän sabotaasin ja muun hybridivaikuttamisen uhka lisääntyy. Tällä on kolme tavoitetta: Ukrainan tuen horjuttaminen, vaaleihin vaikuttaminen ja Naton testaaminen.
Lähteiden mukaan skenaarioita ovat puolustusalan yrityksiin kohdistuvat tuhopoltot, rautatiesabotaasi, pienimuotoinen tunkeutuminen Naton alueelle ja jopa siviiliuhrit, kuten lentokoneen räjäytys.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Joidenkin kansanedustajien koteihin on jo tunkeuduttu. Olivat muka halunneet puhua hetkisen aikaa jostain jeesuksesta!
Eivät he usko Jesseen vaan sydämen ääneen.
Olivat puhuneet laveasti murtaen huonoa suomea. Lauseiden välillä olivat pitäneet tarkkailutauon AND AMMMMMMM hymisten.
Turhaa on mennä kun ei olla kotona ja traktaatitkin unohtuneet matkasta.
suinulan muistamme mustialaa emme unohda kouvoln kostamme
Kansanedustajia varoitetaan olemaan käyttämättä eduskuntatalon portaita. Joku ulkomaalainen saattaa tönäistä kansanedustajia rappuset alas ja siinä voi käydä todella huonosti.
Jo kymmenisen vuotta sitten ehdotettiin, että reserviläiset pannaan vahtimaan 24/7 kaikkea uhanalaista, niin infraa kuin .... noh ... miksei siis kansanedustajiakin.
Kuka ehdotti? Mikä oli suunnitelma rahoitukselle?
Rahoitukselle???
Ylimääräisellä kertausharjoituksella mennään. 6,1€/vrk. on 25,42 c/h.
Halavalla pannaan meneen.
Ylen ja hesarin mukaan etsivät bensaa ja dieseliä, olivat pukeutuneet heimovarusteisiin ja puhuivat sujuvaaa suomea, olivat oikealla asialla.
Vessanpönttö herätti epäilykset.
Viittaa aivan selvästi venäläisiin. Huomenna tullaan hakemaan pönttö työkalujen kanssa ja saalis menee Kremliin.
Putinille.
Viimeisin tieto Risikon kotoa kertoo, että itse Risikko on jättänyt jätöksensä pyttyyn ilman huuhtomista, vaan ei Risikko sitä muista, kun on dementia jo niin pahaksi päässyt.
Risikko ja ne muut tolvanat joitten kotona on paskottu ovat nyt häpeissään ja peruvat kaiken tuon paskantamisensa.
Koko homma haisee vale skuuppilta.
Tulee mieleen hemohes jupakka "vetämätön vessa", kai tämä on hallituksen pileen mennyt vedätys.
Kokoomuksen putoava kannatus pelastetaan vain pelkopornolla. Muistatteko vielä vesitornien hiippailijat, joiden Supo kertoi olleen suomalaisia nuoria.
On oppositionkin kämppiin menty.
Mutta kun ovat huolestuneita niin siihenhän puututaan välittömästi ja 24/7 vartiointi alkaa koko konkkaronkalle valtion piikkiin,pelkästään että joku hönöpetteri edustaja ei nyt satu muistamaan illanvieton jälkeen vetikö paskahuussin tai sammuttiko eteisen valon,voi v..ttu mitä tahvoja.Seuraavaksi sitten asia viedään pikapikaa äänestykseen palkataanko noille tahvoille ympärivuorokautinen vartiointi veronmaksajien piikkiin,saatte arvata miten tuossa äänestyksessä käy?Sitten kilpailutetaan myös pikapikaa kelle vartiointi annetaan,jollain jotain suhteita kaverin firmaan ja yllätys,yllätys,onkin halvin ja pätevin ja vartiointi alkaa.Purra myös antaa julkilausuman että vaikka rahat vähissä niin tuohon tarkoitukseen pitää löytyä massia kun kyseessä tahvojen suojaaminen että demokratia säilyy ja kyllä kansanedustajan pitää olla suojassa rosmo-osmolta.Muistakaahan kun se aika tulee,käydä äänestämässä.Varmaan myös kerrotaan että ko.vartiointi on vain väliaikainen järjestely mitä arvioidaan myöhemmin uudelleen,mikä tosiasiassa todennäköisesti jää pysyväksi.Ei kai h..lvetti yhden paskahuussin vetämättä unohtaminen saa aikaan tuollaista v..tun hysteriaa noissa lapamadoissa?
Oli mustat teryleenit, ja laakeri kengät. Olivat töitä etsimässä.
Anon kodissa on mikrofoneja sekä kameroita pienen hollywoodin verran.
Joka kulmasta kuvataan.
Voi poloisia venäläisiä kun ei löydy suurvaltalaisilta omasta takaa pönttöä niin täytyy suomalaisten koteihin mennä tarpeille.
Toivottavasti ei kokoomuksen ja persujen järjestämää pelkopornoa, joksi vesitorneihin tunkeutuminen paljastui. Tarkoituksena nostaa hallituspuolueiden tippuvaa kannatusta näin eduskuntavaalien lähestyessä.
Tiedustelun näkökulmasta kiinnostavaa voi olla esimerkiksi se, mitä asiakirjoja, tietokoneita tai muita laitteita asunnossa on ja millaisia turvajärjestelyjä sekä tapoja kohteella on.
Vielä kiinnostavampi kysymys on se, miksi asuntoon menemisestä jätettäisiin tarkoituksella merkkejä?
Jos tunkeutuja haluaisi toimia täysin huomaamatta, olisi järkevää pyrkiä siihen, ettei kohde huomaisi mitään. Jos taas kohde halutaan tietoisesti saada tietämään, että hänen kotiinsa on päästy, itse tunkeutumisesta voi tulla viesti.
”Pääsemme kotiisi, jos haluamme.”
Sen tarkoitus voisi olla esimerkiksi pelotella, horjuttaa turvallisuuden tunnetta tai osoittaa, että kohteen yksityiseenkin ympäristöön voidaan päästä. Tällainen painostus voi vaikuttaa kohteen toimintaan ilman, että hänelle esitetään mitään suoraa uhkausta.
Pelottelua idän mafiavaltiolta.
Tarkoitus on myös pelotella.
"Pääsemme kotiisi, jos haluamme.”
Nyt hölmölän poliitikkoja pelottaa, kun venäläiset käyvät paskomassa heidän kotonaan. Orpokin ja Stubb ovat majoittuneet hotelliin, kun niin poikia pelottaa asustella kotonaan.
Ja paska lemuaa eduskunnassa.
Ja nyt nauretaan !
Venäjän passilla liikkuvia ei saa päästää Eurooppaan.
Vaikuttaa lännen agenteilta, pelottelevat edustajia ja ovat siten helppoja käskytettäviä.
Venäläisillä ei ole tarvetta pelotella suomalaisia kansanedustajia.
Venäläisillä on erityinen kiinnostus tehdä kaikenlaista mihin ei ole minkäänlaista tarvetta. Kuten hyökätä naapuriinsa alueita liittämään.
Venäjän toimien mahdollinen irrationaalisuus, joka juontaa osittain juurensa sikäläisen kirkon nykyiseen opetukseen, on aina otettava huomioon ja muistettava.
Kansanedustaja huomasi vessanpöntössään jotain outoa. Tarkempi tarkastelu osoitti että joku ehkä Häkkänen oli Israelin kauppamatkansa jälkeen paskantanut sinne ja kussut kokoomuksen koko tulevan vaalikampanjan.
Nuuhkiminen koostumuksen analysointi auttoi kansanedustajaa päättelemään, ettei ollut omaa tavaraa pytyssä.Tunnistan kyllä oman krapula kakkani hajun, vakuutti kansanedustaja haastattelussa.
Häkkänen on erehtynyt menemään, kun oli humalassa Risikon kotiin paskalle ja jätti siitä käynnistä selvän merkin ja risikko tunnisti hajusta kuka oli käynyt, mutta ei ole uskaltanut sitä mainita.
Eräs kansanedustaja kertoo IS:lle havahtuneensa, että hänen kotonaan oli vessanpönttö jäänyt vetämättä.
Venäläisiä siis, heillä kun kehittyneen nykytekniikan käyttötaito vajavainen. Riu'ulla olisivat osanneet koko proseduurin.
Olen varma että osa kansanedustajista on jo niin dementoituneita, että unohtavat pyyhkiä takapuolensa ja huuhdella wc pönttönsä. Sitä sitten ihmettelevät julkisuudessa, voidaan miettiä ovatko kaikki heistä kykeneviä vastuullisiin tehtäviin.
"voidaan miettiä ovatko kaikki heistä kykeneviä vastuullisiin tehtäviin."
Hölmölämme tilanne jo näyttää siltä, että poliitikkomme eivät sovellu vastuullisiin tehtäviin joten on paska juttu tämä.
Sarjakakkaaja-agentti 🤣
Ihan oikein k***päille. Toivottavasti ulostavat viemärit niin tukkoon että ei dynamiittia pienemmillä aukea.
Ja kellään kansanedustajalla ei tietenkään ole kotonaan mitään valvontakameroita.
Luulenpa että nyt alkaa olla. Tähän saakka kukaan ei kai ole kuvitellut olevan tarvetta.
Nytkään ei ole sanottu, etteikö jollakulla olisi ollut. Aika vähänhän lopulta tiedotettiin.
"Oli mustat teryleenit, ja laakeri kengät."
Mikä on laakerikenkä?
Onko se SKF:n uusia tuotteita?
Kävely rullaa hienosti laakerikengillä?
Presidentti Martti ahtisaarella oli LIUKU-laakerikengät kun hän veti kännissä mahti pannut.
Tapahtuma: Huhtikuussa 1994 Ahtisaari oli Ruotsissa virallisella vierailulla ja osallistui kuningasparille tarjotulle illalliselle. Illan päätteeksi hän liukastiui kännissä liuku-laakerikengillään, kaatui ja löi otsansa pöydänkulmaan
Joidenkin vainoharhaisimpien RESERVILÄISTEN koteihin on tunkeuduttu jo vuosia sitten.
#Juuri ennen kertausharjoituksia upseerin ovelle ilmestyi suurikokoinen mies – mystiset ”taulukauppiaat” hämmentävät#
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010048171.html
Se pitää muuten paikkansa, mutta suurikokoinen komea mies ilmestyi upseerin kodin ovelle vasta hänen lähdettyään kertausharjoituksiin, ja urhea vaimo, sai pidäteltyä miestä melkein miehensä paluuseen saakka, käyttäen naisellista viekkautta.
Joo, jossain vaiheessa munkin kotona kävin jos vaikka mitä taulukauppiasta. Olivat ex-itäblokkilaisia. Enpä hokannut, että vessanpönttö oli se juttu, taulut oli vaan rekvisiittaa. No en mä sisälle päästänyt ja koira huolehti oven takana "murtohälytin"hommat. Ei näkynyt sen jälkeen meillä. Näin tosin lähinurkilla koiraa ulkoiluttaessa, miten homma toimi. Fiat (ei lada) ajoi bussipysäkille ja sakkia tuli niin perkeleesti autosta ulos ja levisivät, kuin torakat eri suuntiin nyssäköineen. Tämä on vain lisääntynyt "vapaan liikkuvuuden" myötä ja taulut on vaihtunut koruvarkauksiin, rahavarkauksiin, mutta vielä en ole kenenkään vessanpönttöä nähnyt kanniskelevan😁
Pelkkää hölynpölyä ja joukkohysteriaa! Ei sinne kukaan ole tunkeutunut. On vaan niin seniilejä ja vainoharhaisia kansanedustajia, etteivät muista mitä ovat kotonaan tehneet. Ihminen tulee vanhempana vainoharhaiseksi ja varsinkin, kun tuo ympäristö ja media oikein lietsoo sitä. Jos tapaukset tutkittaisiin oikeasti, niin tämä kyllä havaittaisiin. Kyllä murroista jää aina jälkiä, sillä ellei mitään ole viety, niin murtautuja itse jättää jotain jälkeensä. Sormenjälkiä, kuituja tms. Näitä ei ole käsittääkseni havaittu, vaan jotain sellaista, että tavarat eivät ole oikeissa paikoissa. Tämä viittaa asujan alkavaan muistisairauteen. Enkä ihmettele, sillä viimeaikaiset tapahtumat ja päätökset eduskunnassa ovat olleet sellaisia, että viittaa useammallakin "kansan"edustajalla olevan alkavaa muistisairautta.
>Sormenjälkiä, kuituja tms. Näitä ei ole käsittääkseni havaittu, vaan jotain sellaista, että tavarat eivät ole oikeissa paikoissa.
Kuituja voi olla hyvinkin löytynyt, mutta ne eivät sinänsä vielä vie pitkälle. Sormenjälkiä kukaan ei tietenkään jätä, jos äo ylittää kengännumeron.
Eikä yhdelläkään kansanedustajalla ole valvontakameroita😜
Kohta on -veronmaksajien piikkiin! Te, ketkä osaatte, kaapatkaa ne kamerat ja suoraa lähetystä johonkin formaattiin.
Suomalaisen kansanedustajan pelottelusta ei hyödy mikään valtio. Taitaa olla niitä EU:n junailemia falseflag-operaatioita.
Hyvä on tunkeutua, poliisi ei kuulustele ketään pelkän väittämän perusteella. Meille tunkeuduttiin ja vahingot olivat yli 10 000 €. Vakuutus ei korvannut murtojälkien puuttuessa. Menetetystä omaisuudesta oli kuvia ja ulkopuolisen todistuksia ko. omaisuuden meillä olleen.
Ihan turhaa hälinää nyt kansanedustajien osalta. Tunkeutuminen ei ole rangaistavaa. Se on jopa luvallista, huoltomiehet lukevat vesimittareita, avaimet ovat huollolla ja isännöitsijällä. Juuri uusittu asunto-osakeyhtiölaki jopa antaa luvan mennä huoneistoon ilman asukkaan lupaa.
Tämä on sellainen seutu ja sellainen maa, ettei sen tyhmyyttä voi unhoittaa.
Joo, niin totta! Suuruudenhulluja kuvitelmissaan koko paska-aivosakki.
Hyvä huomio. Huolto.iehet hoitaneet töitään. Ei tullut.kenellekkään mieleen😂. Harvoin edes ilmottavat vaikka pitäisi.
GO TO HELL, YOU PIECE OF SHIT YANKEES!
That’s a lot of rage from someone with absolutely nothing to say. Take your propaganda, your tantrum, and your caps lock somewhere else. Nobody here is impressed.
Slobo murtautui asuntoon, paskoi pönttöön ja lähti. Ei vienyt mitään. Jätti vain hajun ja vitutuksen.
"Ulostetta matolla, huonekalut uuteen järjestykseen - Näillä tempuilla Venäjä häiriköi"
https://www.verkkouutiset.fi/a/ulostetta-matolla-huonekalut-uuteen-jarjestykseen-nailla-tempuilla-venaja-hairikoi/
Näkeehän sen täällä tiltujen jutuistakin millä juveliinitasolla venäläinen ajatus ja toiminta liikkuu.
Mitä maalaisia nuo edustajat mahtaa olla, koska normikaupunkilaisella on ovissa varmuuslukot. Koko juttu haiskahtaa todella oudolta.
Miksi poistetaan putin viestejä totuus
Niin, tai sitten takana on joku taho, joka haluaa aikaan juuri tällaisen reaktion. Voisiko olla? Tai Venäjä on vaan taktisesti osaamaton ja kusee omiin muroihinsa.
Oiskohan vaan sotaa haluavien false flag?
Tästä ei muuten keskusteltu ennen Nato jäsenyyttä.
Ja nyt ei voi enää luottaa mihinkään viranomaisiin. Jos tutkimuksessa esim. selviäisi, että asialla on ollut joku muu valtiollinen toimia, kuin Venäjä, niin eihän sitä voisi kertoa kansalle.
Tytti hienosti lopuksi ilmoitti, että Venäjähän se oli ja Slava Ukraine Forever! Sen jälkeen, kun oli ensin 45 min. toitottanut, että emme vielä tiedä mitään, emme edes sitä, että onko tällaista edes tapahtunut.
Onko RyBot käyneet sunkin pöntöllä?
No mistä se Nato Tiltu kurkistaa? 😂
https://i.scdn.co/image/ab67616d0000b27340b951ddfef1bee6288c55c5
huvittavaa paskaa, jos vessat ovat jääneet vetämättä,sieltähän saa dna näytteen kävijöistä. voi hyvä tavaton sentään tätä paskahousujen maata, ensin räksytetään naapurille ja paskotaan housuun pienestä rashduksesta. Kokoomus ja Stubb ovat tehneet Suomesta sälittävän rakkikoiran.
Kyllä, ryskät seuraa kaikkea.
Ei niillä ole muuta kuin ne vainoharhat.
Ne käy mökeillä, asunnoissa, seuraavat teattereissa, liikenteessä ja kaupoissa.
Voipi joo, mutta ei tartte. Kattele vaikka aamu teeveetä. Siellä jo kailotetaan kaikki mahdollinen maailmalle..
hölmölän juttuja
FSB:n Ivan Von Paskajev on venäläinen luopio, jonka tehtävänä on murtautua kansanedustajien asuntoihin vain yhtä asiaa varten, paskomaan heidän vessansa niin perusteellisesti, että koko asunto muuttuu hetkessä saatanalliseksi hajupommihelvetiksi.
Ivan ei varasta mitään. Ei tietokoneita, asiakirjoja tai tietoja. Hän etsii vain vessan.
Kun pönttö löytyy, Ivan hoitaa homman. Hän paskoo siihen, jättää kaiken vetämättä ja poistuu paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos viemäri sattuu tukkeutumaan siinä sivussa, sitä parempi.
Aamulla asunnonomistaja herää, kävelee vessaan ja kohtaa elämässään uudenlaisen kriisin, pöntön, joka näyttää siltä kuin joku olisi käynyt jättämässä sinne henkilökohtaisen viestin suoraan venäläiseltä paskatunkiolta.
Ivanista jää jälkeensä vain hävytön paskanhaju, tukossa oleva viemäri ja epävarmuuden ja turvattomuuden tunne.
Miksi juuri minun vessani? Miksi juuri minun elämässään tapahtui tämä?
Se on koko murtautumisen tarkoitus.
supo selvittää remurien kapina aikeita titturinen oli jo
verenpunaisessa nutussa esiintymässä
Vaakiveto! Vihervassarit on asialla. On niin utopistinen juttu, kun "ei edes huomattu mitään" ja yks kaks vessanpönttö!! Älkää uskoko tuota skeidaa. Nyt ovat kimpassa huseeraamassa jotain, millä saavat kansan huomion pois tekemisistään.
Vielä paljastuu se, että on vihervassarien utopistinen aivopieru. Valehtelevat saatanat!! Suomen eduskunta ei nauti mitään arvostusta, arvostus loppui vuoteen 2019! Valehtelijoita kaikki!
Miettikää nyt itsekin. Mitä vitun järkeä on mennä jonkun kotia, ei mitään jälkiä, eikä huomata mitään, mutta sitten VESSANPÖNTTÖ!! Onko vihervassarit olleet sikailemassa kansan rahoilla, ryypänneet itsensä tajuttomiksi ja unohtaneet vetää oksennuksensa alas, kun uni on yllättänyt?
No mistä se Nato Tiltu kurkistaa?
No VARTIOTORNISTAAN tietenkin! 😂
https://i.scdn.co/image/ab67616d0000b27340b951ddfef1bee6288c55c5
Ei igorilla ole kotimaassa kuin ulkohuussi maaseudulla. Kaupungeissa tehtävä usein sankkoon, kun viemärit ei vedä.
Onhan igorinkin mukava joskus kokeilla miltä tuntuu vääntää torttu posliini pönttöön.
Venäjällä kun ei ole mahdollista tavan työläisen omistaa juuri mitään.Palkat on niin matalat.
Täytyy olla jossakin vilunkipelissä varastamassa valtion omaisuutta, jotta on vara matkustella tai varustella kotia.
Ajatelkaa jos Yhdysvaltalaiset viitsisi samanlaisia tempauksia tehdä jatkuvasti Etelä-Amerikassa, Meksikossa tai Kanadassa. Hiipiä kansalaisten asunnoissa jatkuvasti.
Trumpin aikana tosin on maa omaksunut paljon diktatuurien alkeellista sivistymätöntä käytöstä, jotta ei olisi mikään ihme vaikka itse porkkana vääntäisi torttun ja lähettäisi tämän Kanadan presidentille.
Trumpilta suusta valuu puheissa ruskeaa tavaraa joka ikinen päivä.
Ehkä nyt voi käydä mielessä, että olisiko Nato-suomen OMAN WC-pönttön puolustus pitänyt sittenkin kirjata Nato-sopimuksen artiklaksi?
Olisiko Nato Tiltun kannattanut puolustaa myös itse? Toki. Silloin kun seslonki vieressä jytisee rytmikkäästi ja vaimo kiljahtelee voi Nato Tiltu pohtia, että siinä se lahna nyt tienaa uutta ja ehompaa WC-pönttöä, kun reserviläisen 6,1 €/vrk. on liian pieni raha sellaisen hankkimiseen.
6,1€/vrk. on varsin kohtuullinen palkka nato Tiltulle. Vähittäismaksulla kun ostaa 6,1€:n erissä niin 500€:n WC-pönttö hankinta asennuksineen on maksettu 82 kk:n aikana. Eli noin 7 vuodessa. Ihan ok.
Ilmeisesti tarkoituksena on ollut kuitenkin varastaa embon wc-paperia koska sitä ei saa Venäjältä.
On vain tarjolla sitä liukasta voipaperia joka vain levittää paskan haaroihin.
Jaa, enpä ole tuollaista uutista nähnyt. Sellaisia uutisia kylläkin että jotkut kansanedustajat epäilevät että heidän kodeissa olisi käynyt joku "luvatta", esim. yksi kansanedusta huomasi että vessa oli vetämättä. Monikohan tavallinen ihminen ajattelee että jos vessa vetämättä niin asunnossa on käynyt joku ulkopuolinen.
"Monikohan tavallinen ihminen ajattelee että jos vessa vetämättä niin asunnossa on käynyt joku ulkopuolinen."
Jopa Igor olisi ollut asialla.
No sehän on Ben, joka ei enää muista edes sitä minkä takia vessassa käydään.
Nyt hölmöläiset ovat vitsin keksineet, että ei parempaa voisi ollakkaan, että Risikon kotona on venäläiset käyneet paskalla eivätkä siivonneet jätöksiään ?
Tämä on nyt naurun aihe maailmalla.
Nato tiItuun upposi niin kuin vanhaan ihmiseen, ja Nato tiItun tapauksessa kirjaimellisesti 😄
🎬 AGENTTI IVAN VON PASKAJEV JA PÖKÄLE PÖNTÖSSÄ
Hän ei murra ovia sisään.
Hän vain ilmestyy.
Kansainvälinen superagentti Ivan Von Paskajev on saanut uuden tehtävän. Tunkeutua kaikessa hiljaisuudessa asuntoihin, käyttää asukkaiden vessaa ja jättää jälkeensä yksi järkyttävä viesti.
💩 Hän ei vedä vessaa.
Ei sormenjälkiä.
Ei johtolankoja.
Vain pökäle pöntössä.
Kun poliisi yrittää selvittää, kuka tunkeutuu öisin koteihin ja jättää vessat vetämättä, Paskajev jatkaa tehtäväänsä kylmäverisesti asunto toisensa jälkeen.
Yksi agentti.
Yksi pönttö.
Yksi vetämätön vessanpönttö liikaa.
AGENTTI IVAN VON PASKAJEV JA PÖKÄLE PÖNTÖSSÄ
”Tehtävä suoritettu. Pönttö jätetty vetämättä.”
🎟️ TULOSSA ELOKUVATEATTEREIHIN.
Jos CIA/NATO haluaa Suomalaiset rintamalle, niin kai se on mentävä. On se USA sen verran hieno maa ja ei Suomalainen osaa sanoa ei. Ja Venäjä on paha.
Venäjän tässä on takana, kaikki jotka väittää muuta on Putinisteja.
Ei venäjällä ole pönttöjä niin ei voi tietää miten ne toimii. Mites putket?
Nato-suomalaiset militantit ovat vähän henkilötiedustelleet, etsiessään reservistä eronneita ja murtautuneet väärään kotiin.
Reservistä eronneet rukoilevat ettei sota alkaisi
"Anonyymi-aktiivi reserviläinen
2026-09-26 00:17:34
tietävät tukevansa mahdollisessa sotatilanteessa alkutuntien kuluessa ammutuiksi. Edes liodin tulosuuntaa ei pysty ennakoimaan, uhkia on niiiiiin paljon"
Ei osannu käyttää vessaa. :)
Minunkin kerrostalokämppääni tunkeuduttiin vaikka olen vain tavis eläkeläinen ja varkaus tapahtui. Poliisi otti rikosilmoituksen vastaan mutta ei kuulustellut ketään? Kerrostalokämpän avaimiahan on huollolla ja taloyhtiöllä. "Kuulustelun suorittamiseksi ei riitä pelkkä väite" ilmoitettiin Eduskunnan oikeusasiamiehen taholta.
Oli valokuvia kadonneista tavaroista ja ulkopuolisen kirjallinen todistus niiden meillä olleen - ei mitään merkitystä niilläkään. Varmaan epäiltiin meidän itse muuttaneen rahaksi arvotavaramme ja sitten keksineen tarinan varkaudesta. Vakuutusyhtiö ei korvannut murtojälkien puuttuessa.
Entä, jos murtojälkiä olisi ollut - minua olisi varmaan syytetty petoksen yrityksestä. Itse olet murron tehnyt.
Varokaa kerrostalokämpässä, rosvoja ja petkuttajia vilisee ja hallinto ajaa omaa etuaan muiden kustannuksella.
Syy on osaksi talon asukkaiden - eivät mene yhtiökoloukseen asioita oikaisemaan - nahjukset. https://www.is.fi/politiikka/art-2000012341643.html
Kiinteistöliittokin on yksi turhake. Olisi voinut vaatia korjauksia avaintenhallintaan jo vuosikymmeniä sitten.
https://nakoislehti.media.fi/keskisuomalainen/a4fa140f-0efe-4828-a533-0ff0ccba5583/12?lang=fi
Suomi voidaan jakaa kahtia: ne, jotka aidosti puolustaa maata ja haluaa kansan parasta, ja ne, jotka toimii tarvittaessa omaa maataan vastaan, kunhan maksetaan.
En usko että olisi, miksi olisi? Jos on oikeasti, se on joku tavallinen rikollinen naapurustossa. Ja miksi juuri sen poliitikon kotona joka eniten esittää todistamattomia uhkakuviaan. Ja mitä sitten vaikka olisi käyty, ei sillä olisi mitään merkitystä kenellekään muulle.
Mistä tunkeutujat saa avaimet? Vai tekevätkö ihan murtoja? Tai sitten kansanedustajat keksivät syitä epäillä itäisiä ihmemaita.
Luuleeko joku, ettei tuolla ole tahoja, joilla on "yleisavain" kaikkiin kämppiin?
Kummallisia tuikkimisia tapahtuu Suomessa.
Ensin härvättiin tukiasemien kimpussa yms.. Sitten se yhtäkkiä loppui.
Nyt vuorossa kansanedustajien kämpät. Luuleeko joku, ettei sitä pystyisi finski tekemään? Kansanedustajat ja ministerin on niin tyhmiä, etteivät ilmeisesti suostuisi uskomaan, että härväyksiä tekee finskit omiaan vastaan, jotta Venäjää saataisi taas osoitella.