Totteleeko suominainen kiltisti.
Miten on siinävaiheessa kun islam pakottaa naiset huntuihin
Anonyymi-ap
3796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Vai alkaako vinkua valkoisia apuun.
Persun valkoisuus on kalpeutta.
vasemmisto tottakai ja vittu esille heti.Tytti ja Lindman mys yrittää perseellään:)
Tulee mielenkiintoiset ajat.
Kiltti päällä töissä, luten avauksessa sanotaan
Sanoa muuta raksamiehet kadulla korokkeitlla - kilteissään
Jos Ahmed sanoo, suomuvosu tekee kaiken.
Jos Pentti pyytää, nauraa sama vosu päin naamaa.
Silloin pieraisen kostoksi
Persupöljä sepittelee taas outouksia
Punadorka näkee TAAS persuja.
Joku vanhoillistaantunut ristillislahkolainen sitten?
Joudutaanhan me laulamaan suvivirttäkin ja altistumaan kaikenlaiselle ristilliselle joka päivä.
On myös ollut aika, jolloin länsimaisessa historiassa naisten housujen käyttöä rajoitettiin sekä virallisilla laeilla että tiukoilla yhteiskunnallisilla normeilla, sillä housuja pidettiin puhtaasti miesten vaatteena.
Mä altistuisin vaikka joka päivä suvivirrelle.
Joko demarinaisilla on huntupakko.
DEMARIPELLE sepittelee taas outouksia
Tytille äänieristetty huntu.
Enpä usko, että ainakaan Nasima suostuu. Sehän on syy, miksi hän on Suomessa, että täällä huntua ei ole pakko käyttää.
Persunaiset taas... niistähän ei kukaan tiedä etukäteen mitään.
Nasima on seteliselkärankainen, hän suostuu mihin vain. Kunhan hinnasta sovitaan.
Eurolla putoaa housutkin demarilta.
Islaminsaasta ei pakota yhtään mitään.
Tytille Hunnunpitäminen välittömästi umpinais mallinen . Parempi kun ei näkisi sieltä ulos eikä kukaan sisään .
Vassarivajalli sepittelee taas outouksia
Demarien taas... niistähän ei kukaan tiedä etukäteen mitään. Tuppurainen avaa suunsa
Rydmanin morsiamellakin oli pitkä huntu, joka laahasi maata myöten.
Varmaan viher-vasemmisto naiset on innoissaan että saavat näin ajamaan asioita näkyväksi🤔siihenhän heidän sdpn työ johtaa, josseivat herää islamisaation vaikuttamisesta unestaan
Pääsevät nyrkin ja hellan väliin.
Löysin islamisaatio-termistä tällaisia tietoja:
Islamilaisen maailman ihmiset loivat lukuisia hienostuneita kulttuurin ja tieteen keskuksia, joita tukivat laajat kauppaverkostot, matkailijat, tiedemiehet, metsästäjät, matemaatikot, lääkärit ja filosofit , jotka kaikki vaikuttivat islamilaisen kulta-aikaan.
Nykykäytössä sanaa "islamisaatio" ja sen muunnelmia voidaan käyttää myös epäsuorien negatiivisten mielleyhtymien kera viittaamaan islamistisen sosiaalisen ja poliittisen järjestelmän oletettuun pakottamiseen yhteiskunnalle, jolla on alkuperäiskansojen keskuudessa erilainen sosiaalinen ja poliittinen tausta.
Sieltä islamilaisista maista on tämäkin:
Tuhannen ja yhden yön tarinat kuvaavat aikansa muslimimaailman elämää etenkin Egyptissä mamelukkien aikana. Kauppiasluokan eettiset arvot tulevat selkeästi esiin. Tarinat ovat usein leikillisiä ja seksuaalisia, ja niissä nautitaan erilaisia päihdyttäviä aineita. Euroopassa saduista toimitettiin lapsille sopivia versioita, joissa seksiä ja väkivaltaa on karsittu.
Katsokaa mitä Libanonissa tapahtui muslimien ryntäyksen jälkeen.
Pelkkää alamäkeä.
https://x.com/PauliVahtera/status/1779418772232688008
Jännää, kun meikäläiset daamit ovat naimisissa meikäläisen hepun kanssa, niin kotona on sen päiväinen kaapinpaikkakiista. Mutta kun ne jostain syystä kohtaavat elämänsä muslimimiehen, niin jopas kiedotaan huntua kuuppaan, ja kuljetaan hameessa.
Kaksinaamaista väkeä nuo naiset, tai sitten arvostavat alistamista ja väheksyntää.
Alistuvat kiltisti etelänmiehelle.
Suomalaisia 5 miljoonaa ja ulkomaalaisia puol miljoonaa joten ei vielä syytä huoleen.
Kovasti ne on pysyneet islamissa monetkin. Allah ja muhamed on niitten sankareita.
Huntupäisiä näkee jo.