4. Moos. 24:9
Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!
Israel-Leijona tappoi UhriKaritsan ja nyt epäuskoinen, lihan voimaan luottava kristitty Vuohikansa seuraa Leijonaa ja uskoo, että Pedon siunaaminen pelastaa heidät.
Jeesuksen Lampaat uskovat ja luottavat yhä siihen, että Karitsa pelastaa heidät ja seuraavat Häntä.
Matt.25
31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Näetkö UhriKaritsaa Gazan ja Libanonin kärsivissä lapsissa ?
Miten te helluntailaiset toteutatte Jeesuksen lähetyskäskyä ja julistatte evankeliumia Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta muslimikansoille ?
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...
Matt. 24:14
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; ja sitten tulee loppu.
Ef. 6:12
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Itse kuvittelisin, etteivät muslimit ole vastaanottavaisia tällaiselle "evankeliumille", jossa heidän pitäisi alkaa fanittamaan ja siunaamaan lastensa tappajia, jotta pelastuisivat...
Aivan sairasta.
Alkeellisia kansoja, alkeellisia uskomuksia.
Eläinsatujen aika.
Valitettavasti nämä sadut ohjaavat maailman politiikkaa ja niillä on aivan hirvittävät seuraukset uhreiksi joutuvien ihmisten elämään silloin, kun näitä satuja tulkitaan aivan pieleen.
Näiden satujen vuoksi käydään sotia, joissa ihmiset kuolevat ja loukkaantuvat ihan oikeasti sekä menettävät kotejaan.
Jos se ei sinua liikuta, niin ainakin polttoaineen hintojen nouseminen vaikuttaa välillisesti konkurssien lisääntymisenä ja kaikkien hintojen nousemisena sinunkin elämääsi, vaikka sinulla ei olisi edes autoa.
Totta tuo. Uskonnot ovat ihmiskunnan suurin perusongelma.
Minä taas ajattelen, että narsismi on ihmiskunnan suurin ongelma/syöpä, sillä narsistit haluavat aina valtaa ja yleensä myös rikkautta. Sillä ei sitten loppujen lopuksi ole merkitystä, onko sen vallan pönkittäjänä uskonnollinen, poliittiinen vai jokin muu ideologia, minkä avulla narsistit - nuo alastomat Keisarit - pääsevät valtaan ja alkavat manipuloida sekä aivopestä ihmisiä valhepropagandallaan. Seuraukset ovat aina tuhoisia.
Raamatussa kuvataan mielestäni hyvin juuri tuota narsismia, ja myös satu Keisarin uusista vaatteista kuvaa hyvin todellisuutta, vaikka se on vain satu.
Hes.28
11 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
12 "Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.
13 Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus-ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.
14 Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
15 Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
16 Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä.
17 Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.
18 Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
19 Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole, hamaan ikiaikoihin asti."
Jes.47
7 Ja sinä sanoit: "Iäti minä olen valtiatar", niin ettet näitä mieleesi pannut, et loppua ajatellut.
8 Mutta nyt kuule tämä, sinä hekumassa-eläjä, joka istut turvallisena, joka sanot sydämessäsi: "Minä, eikä ketään muuta! Minä en ole leskenä istuva enkä lapsettomuudesta tietävä."
9 Mutta nämä molemmat tulevat sinun osaksesi äkisti, yhtenä päivänä: lapsettomuus ja leskeys; ne kohtaavat sinua täydeltänsä, huolimatta velhouksiesi paljoudesta, loitsujesi suuresta voimasta.
10 Sinä luotit pahuuteesi, sinä sanoit: "Ei kukaan minua näe". Sinun viisautesi ja tietosi, ne sinut eksyttivät, ja niin sinä sanoit sydämessäsi: "Minä, eikä ketään muuta!"
11 Sentähden kohtaa sinua onnettomuus, jota et osaa manata pois; sinut yllättää tuho, josta et lunnailla pääse, äkkiä kohtaa sinua perikato, aavistamattasi.