Juontaja ei antanut muille mahdollisuutta kertoa, miksi työläkkeiden leikkaus on huono juttu.
Itse sitten kävin kyseisen tyypin kanssa keskustelua työeläkkeiden indeksikorotuksen jäädytyksestä.
Vihdoin todisteiden ja käytännön takia lievensi hokemaansa julkisesta taloudesta.
Ei kuitenkaan myöntänyt, että indeksien jäädytys ainoastaan heikentää valtiontaloutta.
Hoki vain paperilla katsomaansa julkista taloutta ja työeläkkeitä, mistä valtio ei maksa senttiäkään. Ainoastaan tukee yrittäjien eläkkeitä.
Miksi Suomi ainoana maana Euroopassa laskee työeläkkeet julkiseen talouteen?
Sen takia, että eläkeyhtiöillä on 300mrd varallisuutta ja sen takia saa lainaa halvemnalla.
Silti tämä valtionvarainministeriön virkamies oli valmis jäädyttämään työeläkeinseksin ja huonontamaan valtion taloutta ja pienentämään veroruloja.
Itse sitten kävin kyseisen tyypin kanssa keskustelua työeläkkeiden indeksikorotuksen jäädytyksestä.
Vihdoin todisteiden ja käytännön takia lievensi hokemaansa julkisesta taloudesta.
Ei kuitenkaan myöntänyt, että indeksien jäädytys ainoastaan heikentää valtiontaloutta.
Hoki vain paperilla katsomaansa julkista taloutta ja työeläkkeitä, mistä valtio ei maksa senttiäkään. Ainoastaan tukee yrittäjien eläkkeitä.
Miksi Suomi ainoana maana Euroopassa laskee työeläkkeet julkiseen talouteen?
Sen takia, että eläkeyhtiöillä on 300mrd varallisuutta ja sen takia saa lainaa halvemnalla.
Silti tämä valtionvarainministeriön virkamies oli valmis jäädyttämään työeläkeinseksin ja huonontamaan valtion taloutta ja pienentämään veroruloja.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Nuo virkamiehet ei pääse oikeisiin töihin.
Toimittajalla oli asenne, mikä jänkkäs ja jänkkäs
Itse kysyisin, että miksi tarvitsee joillekin maksaa esim. 7.000 euron eläkettä/ kk? Kun vähemmälläkin tulee toimeen. Tähän hyvä todeta vielä, että esim. Austraaliassa menettävät eläkeoikeuden, kun omaisuuden määrä ylittää ao. rajat.
Australian eläkejärjestelmä poikkeaa monista Euroopan maista. Se lepää kahden päänosteen varassa: pakollisen työnantajan maksaman eläkesäästön (Superannuation) sekä valtion verovaroista maksaman perusturvan (Age Pension) varassa. Valtion maksamaa vanhuuseläkettä varten ei ole olemassa "työeläkettä" kerryttävää mallia, vaan se on tarkoitettu niille, joiden omat säästöt eivät riitä elämiseen.
Päästäkseen valtion vanhuuseläkkeen piiriin hakijan on läpäistävä kaksi tiukkaa testiä (means testing): varallisuustesti ja tulotesti. Eläkkeen määrä määräytyy sen testin mukaan, joka antaa alhaisemman eläkesumman. Jos varat tai tulot ylittävät tietyn rajan, valtion eläkettä ei saa lainkaan.
1. Varallisuustesti (Assets Test)
Testissä lasketaan yhteen lähes kaikki henkilön tai pariskunnan omistusoikeudet: pankkitilit, sijoitukset, autot ja jopa Superannuation-eläketilin saldo.
• Tärkeä poikkeus: Oma vakituinen asunto (principal home) on vapautettu tästä testistä, eli sen arvoa ei lasketa mukaan, olipa se kuinka kallis tahansa.
Varallisuusrajat, joiden yläpuolella valtion eläkettä ei saa enää lainkaan (tilanne syksyllä 2026):
• Yksinasuva kodinomistaja: max 745 750 $
• Yksinasuva, joka ei omista kotia: max 1 012 750 $
• Pariskunta (yhdessä) kodinomistajat: max 1 121 000 $
• Pariskunta (yhdessä), jotka eivät omista kotia: max 1 388 000 $
2. Tulotesti (Income Test)
Tulotesti huomioi palkkatulojen ja vuokratulojen lisäksi niin sanotun laskennallisen tuon sijoituksille (deeming). Jos hakijalla on paljon varallisuutta, viranomaiset olettavat sen tuottavan tietyn prosentin mukaan tuloa, vaikka varat istuisivat nollakorkoisella tilillä.
Tulorajat, joiden yläpuolella valtion eläkettä ei saa lainkaan:
• Yksinasuva: max **2 701,40 \(** / kahdessa viikossa (noin 70 236\) vuodessa)
• Pariskunta (yhdessä): max **4 128,00 \(** / kahdessa viikossa (noin 107 328\) vuodessa)
Miten rikkaat sitten elävät eläkkeellä?
Rikkaat ja hyvätuloiset australialaiset rahoittavat eläkepäivänsä itse omilla säästöillään ja ennen kaikkea Superannuation-järjestelmän kautta. Kyseessä on lakisääteinen rahastojärjestelmä, johon työnantajat maksavat osan työntekijän palkasta. Koska varakkailla on tyypillisesti suuret rahastopotit (joskus miljoonia dollareita), he elävät näillä yksityisillä varoillaan koskematta lainkaan valtion kukkaronnyöreihin
Eläkkeitä ja eläkemaksuja maksetaan tulojen mukaan. Eläkekatto pienentäisi verotuloja, sekä asettaisi eläkemaksillekin katon.
Se heikentäisi koko järjestelmää.
>Simiti<
Suomen eläkejärjestelmän lakisääteisestä ja pakollisesta luonteesta se lasketaan julkiseen talouteen (vaikka suuren osan työeläkkeistä hoitavatkin yksityiset eläkeyhtiöt).
Suomessa takuueläke maksetaan kokonaan julkisista varoista.
Ja Ruotsissa ainakin osa eläkejärjestelmästä lasketaan julkiseen talouteen.
- Sheena
Kuule, näillä perusteill voidaan laittaa kaikki palkatkin jäädytykseen. Maksaahan osa palkoistakin julkinen puoli.
Eli kaikki jäädytykseen. Sopiihan se
Syökää sitten jäädytettyjen palkkojene kansa kynsiänne!
Vittukakarat on ihan kujalla.
Suomi säästää, kun lopetetaan palkanmaksu ja virkamiehet huoraa ilmaiseksi
Maailma pelastuu,kun kaikilta otetaan rahat pois.
Tilanne oli kuvaamasi kaltainen. Juontaja oli puolueellinen ja hajamielisen oloinen.
Suurin syy indeksikorotusten jäädytykselle on se, että kun sijoitetut eläkevarat ovat omien sanojesi mukaan noin 300mrd ja vuosittaiset menot noin 37mrd, niin nykymenolla sijoitusvarat on syöty yllättävän nopeasti.
Suomalaiset eläkerahastot tuottavat pidemmän päälle keskimäärin hieman yli 6% tuottoa vuosittain ja kun menot himpun yli 12% vuosittain, niin on aika selvää mitä tulee tapahtumaan, jos asialle ei tehdä mitään.
Vaikka eläkeyhtiöt eläkevaroja hallinnoivatkin, niin jos kirstun pohja tulee näkyviin, on vastuu valtiolla. Koska valtiolla ei ole heittää liki 40mrd eläkkeisiin, on täysin selvää, että tuossa katastrofitilanteessa joko verotus nousee tolkuttomasti tai kaikki eläkkeet lakkautetaan ja eläkeläiset siirretään Kelan perustuelle.
Asioille voi siis yrittää tehdä jotain etukäteen, sen sijaan että koska paska osuu tuulettimeen.
Tajuatko idiootti, että eläkevarat nousee koko ajan. Kerro nyt milloin se kirstun pohja tulee vastaan ja miksi? Ääliö ja aivopesty juntti olet.
Kuvaamasi tilanne syntyy, mikäli kaikki työpaikat katoavat. Silloin on vähän suurempiakin ongelmia.
Eläkkeiden leikkaus, mikä indeksikorotuksien jäädytyskin on ja eläkeiän nosto eivät auta yhtään mihinkään. Ei ainakaan julkiseen talouteen, muutoin kuin heikentävästi.
Sokeiden virkamiestenkin pitäisi ajatella laajemmin ja pitkällä tähtäimellä. Reppanat koko elämänsä julkista taloutta rasittavina eivät vain osaa.
Virkamiehiä on karsittava rajusti, koska rasittavat julkista taloutta kohtuuttomasti. Työeläkkeet päinvastoin tuovat verotuloja, vaikka menot lasketaan julkiseen talouteen, mitä ne eivät oikeasti ole.
>Simiti<
Joku vajakki kuvittelee, ettei eläkerahastoisin tule enää ikinä lisää mitään ja ne loppuu... Vittu mitä pellejä. Menkää töihin!
A-sex talk walk the walk?
Asiantuntija Määttänenkin on työntänyt lusikkansa soppaan.
Ei ole vielä päässyt eläkkeelle?
Monellako on oma lehmä tai vasikka ojassa?
Vilma
Tosin eläkekeskustelu on nostettu pinnalle huonosti hoidettua datakeskusbuumia peittämään.
Tarvitaan keskitetty valtiollinen virasto/osasto, mikä tarkastelee koko Suomen kannalta. Näitä Muhoksia voi olla kohta liikaa.
No. Joku vihreäkin oli herännyt aamulla tv:on huolestumaan.
Ja Eikö ole vähän myöhäistä rekisteröintivaiheessa kerätä tietoja.
Taustalla voi olla vaikka mitä vintiöitä.
Suomalaiset ovat hirveän hitaita.
Sivistysvaltioissa tämäkin olisi hoidettu asiallisesti, maan turvaksi.
Multala tasoa tarttis, pitäis.
Ulkolinjan "Verota jos voi", kertoi selkeästi etteivät datakeskukset tuota verotuloja. Monikansalliset yhtiöt voisi laittaa vaikka pihalle, ilman että kansantalous kärsisi.
Kansantaloutta kasvattaa lisää vain vienti ja työn
Hups. Lähti käsistä liukkaasti vähän kuin verotulot ulkomaille.
Jännää, kun olin hyväpalkkainen tyyppi vientiteollisuudessa, olin sankari.
Nyt kun onnettomuuden takia olen työkyvyttömyys eläkkeellä ja edelleen maksan veroja yksityispuolen eläkkeestä ja nyt olenkin haittaolio?
Valtio saa multa tonnin kuussa pelkkää tuloveroa yksityiseltä puolelta, mutta lasketaan vain eläkkeeni brutto julkiseen talouteen, vaikkei sitä valtio maksa.
>Simiti<
Noita rooleja kerkeää elämän aikana kerätä monta.
Vilma
WWTU-EINARI KIRVESMIE HZSIINÄ HYU Ä NIMI NIDLDHDLLD VZI NZIXDLLD
Kaikki virkamiehet ovat julkisen talouden rasitteita vauvasta hautaan asti. Sama poliitikoilla.
Verorahoilla elävät elämänsä. Virkamiehiä pitää karsia rajusti. Varsinkin valtiohallinnon virkamiehiä.
Ensimmäisenä se risupartainen kokkelinokka virkamiesoletettu. Varmaan takkutukka PS tyypin paras kaveri. Yhdessä vetävät kokkelia ja juovat kiljua hautuumaalla.
Ulisevat virkamiehet yrittää vaientaa totuutta ja sananvapautta poistelemalla...
>Simiti<
Miksikö maksamieni työeläkemaksujen(LAKIIN PERUSTUVIEN, VELVOITTEISIIN JA LAKIIN PERUSTUVIIN) ryöstäminen olisi huono juttu? Sitäkö tässä nyt kysyttiin, vai mitä?
AV
Niin. Työeläkemaksusi muutettaisiin veroksi ja julkisen puolen pummien käyttöön, sekä kampaviinereihin.
Toki sinä maksaisit niitä natsimunkkeja koko eläkkeellä olemisen aikasi.
Kantsis virkamiestenkin mennä apukouluun opiskelemaan vähän laajempaa ymmärrystä. Kokomustan, tai persun jäsenkirja/fanitus ei pätevöitä yhtään mihinkään virkaan.
>Simiti<
Voiko toisten kotiin mennä ja ottaa mitä haluaa? Jos ei niin tuskin maksettuja eläkemaksuja kenenkään on lupa ryövätä?
Vai mennäänkö jo huomenna toisten kotiin:)
Tätä te halusitte äänestäessänne äärioikeistohallituksen. Noh, ehkä RKP on vähiten äärioikealla.
>Simiti<
No. Kyllähän noita kyttääjiä on, jos ei ole perillisiä eikä läheistä edunvalvojaa. Kuntapuolelta löytyy ottajia.
Nyt kerjätään testamentteja vaikka mihin.
Vilma
Korjaan. Ei kukaan äänestänyt hallitusta. Orpo tämän tuhoisan rassehallituksen kasasi.
>Simiti<
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 260 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Valitettavasti Suomessa ei kyetä tekemään riittävän rohkeita päätöksiä julkisten menojen leikkausten suhteen, joten tulevaisuus Suomessa on vain etenemistä kriisistä toiseen !? Tämä tarkoittaa sitä, että leikataan vain sen verran, että EU-komissio rauhoittuu kunnes taas sama ruljanssi alkaa muutaman vuoden päästä jne...???
Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%
Keskim varallisuus aikuista kohti. USD
.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Australia 26%
Hauskaa, kai sen näkee kenellä on ja miksi?
Jos syyllisiä nykyiseen tilanteeseen etsisi, tulisi kai kysyä kuka ja milloin antoi luvan kasvattaa puolustusmenoja 7-8 miljardilla eurolla vuodessa?
Yleensä rauhanomainen ajattelumalli kantaa pidemmälle mitä laajennuksiin perustuva yksinpuhelu?
Mjoo, miten jos laitettaisiin taas tuo 7 miljardia ihan kansalaisten hyvinvointiin, voisiko niin tehdä ja mitä se taas vaatisi?
Tehdäänkö Trumpista pressa, ja het huomenna kaikki olisi toisin vai miten se nyt oikein menee?
AV
Suomen julkisen talouden menot ovat maailman korkeimmat suhteessa BKT:hen !? Luku on 57-58%
Sote-menot edustavat kaikista julkisista menoista noin 50-60%, joten ei ole vaikeata ymmärtää mistä tulee leikata talouden kannalta katsoen !?
Tulevaisuudessa pelkästään verotukseen perustuva terveydenhoito-rahoitus tulee muuttaa siten että verorahoilla kustannetaan terveydenhoito vain alemmille tuloryhmille ja muut joutuisivat maksamaan terveydenhoito-kulunsa osittain yksityisten vakuutusten kautta !?
Osuus riippuisi tuloista !?
Tämä on ainoa tapa korjata Suomen julkinen talous !