Sanna ei tajua Suomi on natomaa

5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miten niin ei tajua?
Ehkä aloittaja ei itse tajua mitään.

Äänestä

Hän oli Niinistön kassa jotka veivät Suomeen Natoon.

Ymmärrän että sinä lahopää olet sen unohtanut.

Onhan Persutkin saaneet Suomen luokkaluokituksen laskemaan.

1Äänestä
  • Ota boomeri lääkkees.

    Äänestä

TOtanoinni jos Suomeen hyökätään niin pitääkö asiasta ilmoittaa ensiksi asiahallintajärjestelmään ja ministerit sitten parin viikon kuluttua ryhtyy toimiin --- kun maa on miehitetty?

"Lindbergin mukaan rauhan aikana kynnys on hyvin korkea ja toimenpiteet etenevät tarkoin säädellyn prosessin kautta varoituksista varoitustuleen.

Varoitustulen ampumiseen tarvitaan puolustusministerin lupa, ja tänä vuonna Suomessa on ollut kaksi epäiltyä Venäjän ilmatilaloukkausta."

Äänestä
  • HÖPÖ HÖPÖ HÖPÖ
    Toki suomessa kuten muuallakin Euroopassa ensiksi varoitetaan ja sitten vasta ammutaan toisin kuin jenkeissä ja ryssän maassa joissa ensiksi ammutaan ja sitten vasta varotetaan😂😂😂

    Tokihan ilmavoimat ja rajavartiolaitos voivat käyttää voimakeinoja hätävarjeluun ja välittömään uhkaan, tällöin yksittäisellä pilotilla tai rajavartijalla on oikeus ja velvollisuus puolustautua ja käyttää aseita välittömästi ilman poliittista päätöstä!!!

    Tokihan lukutaitoiset palstalaiset voivat asian tarkistaa Aluevalvontalaistakin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012336302.html 666

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu