Maksetaan veroissa vuosi vuodelta enemmän mutta mitään palveluita ei enää saa. Jonossa olevat ehtivät kuolla ennen varattua aikaa. Asiakasmaksutkin sitä luokkaa, että turha puhua edes edullisesta terveydenhuollosta. Mieluummin maksaa yksityiselle vähän enemmän ja saa apua vaikka samana päivänä.
Julkisen terveydenhuollon voisi ajaa alas
Anonyymi-ap
2<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Terveyskeskuksen tai terveysaseman takaisinsoitto pitää lain mukaan tulla saman arkipäivän aikana. Niinpä niin.
PM vastaa katsojain kysymyksiin vanhalla tutulla kaavalla kohta mikä on mahdollista tässä maassa. AP:n mukaan hätäkeskuksessa todettiin jo kello 21.03, että kyseessä on väärä hälytys eikä Riverbendin vankilassa tarvita lääketieteellistä apua.
Vasta kello 21.11 eli noin puoli tuntia ensimmäisen puhelun jälkeen vankilan keskusvalvonnan viranomaiset vahvistivat, että hätäpuhelu oli aito ja pelastushenkilöstö päästettiin paikalle, AP kertoo.
Tennesseen vankeinhoitolaitos tai Piken asianajajat eivät vastanneet AP:n kommenttipyyntöön.
T:ap