Mahtaa olla kohta jo parikymmentä vuotta, kun kuuli viimeksi kaljakorin kilinää.
Kaiholla muistelen kaljakorien kilinää
Anonyymi-ap
1498
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oli se hienoa aikaa, nuoruutta.
80-90-luku oli parasta aikaa olla nuori tässä maassa, sen jälkeen on menty vain huonompaan suuntaan melkein joka asiassa.
Kauheaa touhua panimoilla, kun niitä tyhjennettyjä pullokoreja kuskasivat edes taas panimoista toiseen. Kaatelivat sitten niitä pitkin ja poikin, kun ei niitä voinut mitenkään sitoakaan.
Panimolla laittoivat tyhjän kaljakorin linjaston alkupäähän ja kas, loppupäästä ilmestyi vastaava kori täytenä. Siinä välissä oli automaattiset pesuhommat sun muut. Se oli sitä aikaa, kun Suomessa vielä osattiin innovoida ja pärjättiin. Sittenmmin EK ja kokoomus on tehneet Suomesta banaanivaltion.
Tästä on noin 20 vuotta aikaa kun läheiseltä R kioskilta hain tupakkaa ja siinä sitten joku nuori mies kävi ostamassa olutpullopakkauksen joka oli semmoisessa pahvihässäkässä kiinni. Painaahan ne lasipullot aika paljon eikä nuorella ollut muovikassia mukana joten kantoi sitä kaljapullopakkausta siitä pahvisen paketin ohuesta reunasta ja ei kauaksi kerinnyt kävelemään kun pahvinen kori hajosi ja kaikki pullot tipahti asfalttiin ja meni rikki.
Totta on että -80 luku oli nuoren ihmisen parasta aikaa.Kossua haki joku vanhempi ke ja pe ja tyttöporukalla sekoteltiin drinksuja ja pidettiin hauskaa.Tanssittiin Popedan ja Eppujen tahtiin ja ajettiin pilistä jonkun veljen tai kaverin karvanoppa Toyotalla.Muistan niin kesäillan tunnelman kun aurinko kultasi kadut,röökin ja hajuvesien sekoitus autossa ja huoleton nuoruus.Kunpa saisi elää edes päivän sitä aikaa.
Kaunista.
ja kumpa nykynuoret sais kokea saman tässä kieltojen maailmassa, jossa pian jalankulkijoillakin on kypäräpakko ja luotiliivipakko.
nykyaika tylsäaika
Ei lasipulloja takaisin. Kun hakeaa lähikaupasta normaalit perjantaijuomat eli 48 annosta keskiolutta, niin raskasta ne on lasipulloissa kantaa, sen sijaan tölkkeinä paljon kevyempi kantaa ja mahtuu yhteen isoon muovikassiin.
Lisäksi 80 luvulla kun pulloja oli niin yksi kaljapullo maksoi ostovoimaan sidottuna tuplasti sen mitä nyt.
Samaa mieltä. Olisipa tölkkikalja ollut siihen aikaan vain halvempaa ja pantillista niin sitä olisin ostanut kuten moni muukin.
Älä nyt viitsi.Silloin oli hienoa että se kori tai muovikassi vähän kilisi.Nostalgiaa.
Muistan kun kerran ajettiin kauemmas maakuntiin ja käytiin kaljan ostossa pikku kaupassa.Kahden mummon ilmeet oli kympin arvoiset kun meikä reippaana tyttönä kantoi kahta täyttä Lapin Kulta koria,toista oikeella ja toista vasemmalla kädellä😁Ja oli pitkä kuuma kesä!!
Joo se oli sitä aikaa kun kauppa sai olla auki sunnuntaisin jos se sijaitsi haja-asutusalueella tai jtsp. Tururussakin oli yksi kauppa Russalossa mikä täytti kriteerit. Oli joskus ruuhkaa Ruissaloon. Niin ja sai sitä olutta.