Olen seurannut näitä parisuhdepalstan kirjoituksia muutaman viikon ajan ja olen huomannut, että viime aikoina on ilmestynyt paljon muutaman mieskirjoittajan avoimesti naisvihamielisiä kirjoituksia. Itsessään nämä "luomakunnan herrat" eivät näe minkäänlaisia vikoja tai puutteita. Taustalla on varmaankin kipeitä henkilökohtaisia kokemuksia, mutta taitaa olla myöskin uhattuna olemisen tunteita naisten vallan lisääntymistä kohtaan yhteiskunnassamme. Meillähän on naispresidentti. Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan naisten johtamat yritykset ovat tuottavampia kuin miesten johtamat. Osasyynä ovat varmaankin naisten paremmat sosiaaliset kyvyt ja empatiataidot. Työssäkäyvien naisten osuus Suomessa, 83%, on yksi maailman korkeimmista. Miehen rooli perheessä on muuttunut. Naiset vaativat oikeutetusti miehen osallistumista kodin ja lasten hoitoon. Jotkut miehet eivät ilmeisesti pysty sopeutumaan nyky-yhteiskunnan vallan -ja työnjakoon, eivätkä naisten tasa-arvoiseen asemaan. Se vahingoittaa yhteiskunnan kehitystä monessa suhteessa. Näiden "machojen" tulisi ymmärtää, että paluuta kivikauteen ei tule. Yhteiskuntamme tarvitsee sekä miesten että naisten aktiivista panostusta Suomen tulevaisuutta varten. Suosittelen naisvihaajille itsensä kehittämistä, avointa keskustelua naisten kanssa, yrittämistä tulla puolitiehen vastaan.
Miehisyys uhattuna
Kirsti
4526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirsti gou gou!!!
Ihan samaa vois tosin sanoa naisista..
Sen pituinen satu tälläkertaa..
Välillä tuntuu että näitä tasa-arvo eturyhmiä vaan pyritään tukemaan etsimällä näennäistä epätasa-arvoa. Tilastot joissa ilmoitetaan miesten ja naisten huomattavista palkkaeroista eivät edes ole tarkkoja. Jos niin moni nainen kuin tasa-arvotilastoilla annetaan ymmärtää ansaitsee heikommin samasta työstä kuin mies, niin kohdalleni olisi täytynyt sattua edes yksi kyseisestä ongelmasta kärsivä nainen. Kukaan ei mielestään saa tarpeeksi palkkaa, mutta eroavaisuuksien liioittelu ja ilmoittelu tehdään ainoastaan eturyhmien tukemiseksi.
alan sääliä miehiä sillä luonnostaan he kuitenkin haluaa suojella naista.Mutta en ole oikea henkilö siitä puhumaan kun kohtelin ex-ni kun kilpailijanani,mutta se stoori on nyt loppu.
Se mikään huono asia ole, jos tuollain on päässyt käymään....hyvä te =)