Ortodoksit pitävät vihkisormusta oikean käden nimettömässä.

Tapa symbolisoi mm. Uskollisuutta ja Jumalan sanaa. Tiedän naisen, joka on kaikkea muuta kuin uskollinen, matkoillaan viikottain lyhyt mekko päällä. Auttaisko kuitenkin että vaihtaisi sormuksen vasemman käden nimettömään. Vai yrittääkö hän hä.ätä ja huiputtaa miestään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jeesuksen opetuksen mukaan taivaan valtakuntaan pääsee se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon, ei ainoastaan ne, jotka sanovat "Herra, Herra". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisten tulee elää Jumalan tahdon mukaisesti, ei vain tunnustaa Jeesusta Herraksi.
Tämä ajatus löytyy Matteuksen evankeliumista, jossa Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon", Matteus 7:21. Jakeessa painotetaan tekojen merkitystä uskon rinnalla. Pelkkä puhe tai ulkoinen uskonnollisuus ei riitä, vaan tekojen on oltava linjassa Jumalan tahdon kanssa.
Jumalan tahdon tekeminen tarkoittaa Raamatun mukaan monia asioita, kuten rakkauden osoittamista toisia kohtaan, synnin välttämistä, ja Jumalan käskyjen noudattamista. Jakeissa korostetaan, että pelkkä uskonnollinen ulkokuori ei ole merkityksellinen, jos ihmisen elämä ei heijasta Jumalan tahtoa, Matteus 7:22-23.

Äänestä

Menkää jorisemaan nuo jutut, tuonne uskonto palstalle.
Tällä palstalla kirjoitellaan raakaa politiikkaa.
Jossa stadin, ja miksipä ei muutkin, virherkommunisti sosialisti punikit saa lukea raakaa tekstiä, saavat henkisesti turpaan, niin että veri tirskuu.
Joten, jeesustelut muualle.
Tämä nykyinen tzadi, eli entinen stadi, on kova paikka.
Bongobongo rummut kumisee, moskeijoista raikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tapa symbolisoi mm. Uskollisuutta ja Jumalan sanaa. Tiedän naisen, joka on kaikkea muuta kuin uskollinen, matkoillaan viikottain lyhyt mekko päällä. Auttaisko kuitenkin että vaihtaisi sormuksen vasemman käden nimettömään. Vai yrittääkö hän hä.ätä ja huiputtaa miestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu