Miten teille käy, kun käytte omaisenne haudalla? Tuleeko itku?
Alkuun, kun Isä kuoli ja pari kuukautta hautajaisten jälkeen en itkenyt haudalla käydessäni, mutta nyt poru tulee jo ennen hautausmaata...
Alkuun, kun Isä kuoli ja pari kuukautta hautajaisten jälkeen en itkenyt haudalla käydessäni, mutta nyt poru tulee jo ennen hautausmaata...
Vastaukset 16
Vanhimmat
edesmenneen kanssa.Ekan vuoden istuin vain ihan shokissa haudalla.
Omalla kohdallani,kun isäni kuoli,en tuntenut haudalla yhtään mitään,sillä kuoleman lopullisuutta ei oikein tajunnutkaan.Sitten alkoi itku,välillä rajua,välillä hiljaista.Nyt,juttelen mielessäni isälleni ja kerron,miten minulla on ikävä,mutta hyvin kuitenkin pärjään.Ikäkin on vaikuttanut asiaan,olisi eri juttu,jos olisin vaikkapa parikymppinen.
Veljeni kuolemasta on 17v. ja mieheni vajaa 5v. kyllä tuli silloin päivittäin käytyä ja kerroin päiväntapahtumat ja miten ikävä rakas on sinua, kuitenkin helpotus, kun tiedän että ei kipuja enää ole, mutta nyt käyn silloin kun ikävän lykkää, niin on pakko lähteä, siellä istun ja juttelen, harvoin enää itken haudalla.
Elämän on jatkuttavan nyt muistellen vai mennyttä,
Elämä on niin ihmeellinen..
Psssssssssssss
Lapsen kuolemasta on jo yli puolitoista vuotta.
Haudalla tulee käytyä päivittäin vaimon kanssa.
Joskus alkaa itkettämään, kun muistaa pikkuisen sanomisia ja tekemisiä.
Yleensä kuitenkin moikataan tullessa ja lähtiessä tyyliin : äiti ja iske tuli taas" ja "moikka huomiseen"
Ollaan joskus sanottu lasta suntion apulaiseksi ja käsketty pitämään huolta hautausmaan järjestyksestä ja soittamaan vieressä olevan kelloja suntion apuna.
Eli onhan tämä jonkinlaista suojatoimintaa, leikinlaskua jolla koetetaan pitää se itku poissa. Mutta kun joskus itkettää, niin sitten itkettää.
Jonkun mielestä ehkä leikinlaskumme on sopimatonta, mutta se on meidän juttu ja sopii kyseiseen naperoon niin hyvin.
Emmekä tietenkään keskustele hänen kanssaan, jos lähellä on sivullisia.
isäni kuolemasta tuli kesänä kuluneeksi 25 vuotta.Yhä käysessäni hänen haudallaan itken.Itken sitä rakastavaa ihmistä,jonka tunsin.Itken ikävää,itken ilosta,että minulla oli niin hyvä isä.Itken sitä,etten voi enää kertoa hänelle asioistani.Usein mielessäni kerron hänelle tärkeistä asioistani muutenkin.Ei rakastaan voi menettää edes kuolemalle...rakkaus on väkevämpi kuin kuolema.Isä jatkaa elämäänsä minussa ja sisaruksissani,meidän muistoissamme...meidän tavassamme kertoa lapsillemme menneistä,hänestä,kasvatuksesta.Lapseni saavat hänen elämänohjeitaan minun kauttani.
Isälleni. Kerron kuinka kauhea ikävä minulla on ja itken aina kun itkettää.
Vähän häiritsee, jos joku tulee samaan kortteliin jonkun haudalle, mutta kuitenkin.
hysteerinen itku kun yksin käyn haudalla,en vaan voi pidättää sitä älytöntä itkua jota kaverini sitä kutsuvat.Sydän pakahtuu ja täyttyy kyynelistä.Kun mä katson merelle-mä nään mun isän ajamassa vieläkin veneellä matkalla ongelle jonnekin missä eivät tuulet pauku.Sinne tyynelle merelle.
isät on yhdessä veneilemässä ja kalastamassa siellä jossain. Mun Isän rakkain harrastus oli kalastus. Hän melkein asui kesät merellä. Vaan, nyt on ensimmäinen kesä ilman Isää(kuoli toukokuussa). Ei soi enää ovikello tai puhelin ja ei ole Isä vastassa kalasaaliin kanssa: "Minna, otatko kalaa, voin perata ne sinulle valmiiksi?"
Raskasta tämä on meille omaisille!
ensimmäisen vuoden aikana kävin vähintään kerran viikossa edes menneen mieheni haudalla. Välillä itkin, saatoin laulaa ja itkeä. Jos olin menossa jonnekin kävin haudan kertomassa minne olen menossa.
Minulla oli melkein pakkomiele että siellä pitää palaa kynttilä koko ajan.
Nyt ei haudalla käynti ole pakkomielle.
pikku-sisko kuoli pari vuotta sitten auto onnettomuudessa vain 17 vuotiaana.Alkuun kävin haudalla päivittäin...väheni kerran viikkoon pikkuhiljaa,en osaa sanoa aikaa,mutta nykyisin käyn kun siltä tuntuu..voi mennä aikaa ja sitten tulee pakkomielle mennä haudalle..jostain syystä ja kunon paha mieli jostain niin usein menen siskon haudalle(siitä kertomaan)ajatuksissa..hän oli ainut siskoni,välillä tulee aika,kun haudalla käy päivittäin ,välillä menee aikaa pitempään...IKÄVÄ SE SILTI KALVAA!!!!!tosin sekään ei enää kokoajan,mutta ajoittain ja kovaa=(
Veljeni kuolemasta on kulunut kaksi vuotta. Haudalla kävimme aluksi joka päivä viemässä uuden kynttilän ja katsomassa onko kukaan muu jättänyt sinne mitään. Nyt kayn haudalla kun sille tuntuu. Toisinaan useammin, toisinaan harvemmin. Puhun veljelleni myös mielessäni. Hassua että muutkin tekevät niin, sillä ajattelin että olen varmaan tullut hulluksi kun teen niin.
Kun menen haudalle niin tervehdin veljeäni ihan ääneen ja puolisonikin tekee niin. Tietysti katson että lähellä ei ole muita. Jos on, niinsitten tervehdin hiljaa...
Ikävä on suunnaton ja tulen kaipaamaan veljeäni joka päivä elämäni loppuun asti! Hän oli maailman paras pikkuveli vaikka joskus aina riideltiinkin kun asuin kotona.
Siskoni kuoli huhtikuussa syöpään. Hän oli vain 14 vuotias. Käyn haudalla silloin kun siltä tuntuu, kävin syntymäpäivänä ja olen käynyt myös ennen sitä ja sen jälkeenkin. En ole itkenyt haudalle sen jälkeen, kun hautajaiset oli vietetty. Ehkä itku tulee myöhemmin haudalla kun aikaa kuluu. En tiedä mutta näin voi käydä.
Itke vain jos siltä tuntuu, ei surulle ja ikävälle mitään voi.
kuollutta vanhempaani. Haudalla käydessä tulee aina kyyneleet, mutta kyllä se taas hetkeksi helpottaa.
puolitoista vuotta olen käynnyt joka päivä haudalla . se on tapani surra puolisoani jonka meneti yllättäin . joskus tuntuu että sinne on vaan mentävä , saatankin joskus käydä parikin kertaa päivässä . se tuo hetken helpotusta tuskaani ja suruuni . kaipaan rakastani . joskus menee myöhään ja tulee tunne että nyt on mentävä oli kello sitten mitä vaan . en tiedä mikä sinne vetää , ei siellä ketään ole odottamassa kuitenkaan .. vaikka kuinka ajatuksissani niin ajattelen . kuitenkin rakkaani on siellä näkymättömänä . mieleni on tehnyt monta kertaa upottaa käteni multaan kohtaan jonne hänet laskin .... helpottaa oloani hetkeksi kun käyn haudalla . en tiedä montako vuotta näin tulen tekemäänkään . se kuitenkin auttaa jaksamaan huomiseen joten ehkä sitten kun aikaa kuluu tarpeeksi niin vähenee käynnitkin mutta eivät lopu koskaan ..... en koskaan unohda rakastani .
kylä itku tulee