Ei taviksia

Missä ois persoonallisia naisia? Käy hermoille kun tapaa mukavan oloisen naisen ja sitten kun tutustuu tarkemmin, tavallinen tarina:kotona koira(vihaan eläimiä), kattelee tv:stä kaikkea sontaa(erit. darma ja reki), käy ostoskeskuksissa shoppailemassa, haaveilee matkasta etelän lomahelvettiin ja kuuntelee radio Novan keskiluokkaisten keskinkertaisuuksien puuduttavaa mandraa.
8999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pitääkö ihmisessä kaiken olla erikoista? Voihan sitä olla erikoinen persoona ja tykätä ns. tavallisista asioista kuten shoppailemisesta ja radio novasta. eikös se luonne kuitenkin ole tärkein ja sen yhteensopivuus omasi kanssa?

Äänestä
  • Luonnetta pitää olla, mutta jos elämän kiinnostuksen kohteet ovat täysin toisaalla kuin minun ei suhteesta voi tulla mtn. Se mistä musiikista ihminen pitää tai mitä elokuvia katsoo kertoo paljon hänestä.

    Äänestä

  • epät. kirjoitti:

    Luonnetta pitää olla, mutta jos elämän kiinnostuksen kohteet ovat täysin toisaalla kuin minun ei suhteesta voi tulla mtn. Se mistä musiikista ihminen pitää tai mitä elokuvia katsoo kertoo paljon hänestä.

    Täyttä hevonpeetä. Ihminen saattaa olla vaikka kuinka seko tai epätavallinen luonne riippumatta siitä mitä hän katsoo/kuuntelee.

    Äänestä

  • epät. kirjoitti:

    Luonnetta pitää olla, mutta jos elämän kiinnostuksen kohteet ovat täysin toisaalla kuin minun ei suhteesta voi tulla mtn. Se mistä musiikista ihminen pitää tai mitä elokuvia katsoo kertoo paljon hänestä.

    Miksi et sitten laita profiiliisi, että toivot naisen pitävän muusiikista x ja elokuvista y? Eli etsisit samanhenkistä?

    Etsit vääristä paikoista. Jonkun elokuvafriikin mielestä taas se, että sinä (?) katsot elokuvia kotona DVD:ltä on elokuvien väärinkäyttöä... elokuville pitää antaa arvoa ja katsoa ne isolta valkokankaalta. Sillä epäilemättä et käy elokuvateattereissa, sillä muutenhan voisit iskeä sieltä jonkun? Joka katsoo samantyylisiä elokuvia?

    Etkä käy livemusiikkia kuuntelemassa? Koska muuten voisit iskeä sieltä jonkun samaa kuuntelevan.

    Äänestä

  • yks nainen kirjoitti:

    sä olet liian analyyttinen niinkuin kaikki netissä hakevat ja keskustelevat ihmiset. Sama kait mennä huoratalosta ostamaan sopiva nainen. Ihminen on livenä paljon antoisampi kuin täällä, sori.

    Äänestä

  • epät. kirjoitti:

    Luonnetta pitää olla, mutta jos elämän kiinnostuksen kohteet ovat täysin toisaalla kuin minun ei suhteesta voi tulla mtn. Se mistä musiikista ihminen pitää tai mitä elokuvia katsoo kertoo paljon hänestä.

    ei kyllä kerro ihmisestä yhtään mitään.
    luin jutun,missä esim. jenkeissä,vankiloissa istuvat sarjamurhaajat yms. tykkäävät katsella disneyn piirrettyjä,ja kuuntelevat mielellään klassista musiikkia.taas joku kiva,mukava,aivan tavallinen kaduntallaaja voi olla kauhuleffa-fani ja kuunnella metallia.
    eli mitään et voi päätellä musa,-tai elokuvamieltymysten perusteella ihmisestä.

    Äänestä

  • leffat kirjoitti:

    kyse ei ole yleisistä (lue taviksien) mielipiteistä. Tarkoitin että jos mä pidän jotain musiikkia tai leffaa täytenä paskana niin se on sillon paskaa.

    Äänestä

Täällä olis tyär, joka ei tod. kuuntele listapoppia vaan intohimona Rock/blues/metallimusiikki....(Black Sabbath, BB King, Zeppelin, Mokoma, Ismo Alanko, YUP, Pink Floyd jne jne) Inhoan disco helvettejä, mutta viihdyn hyvässä seurassa viskiä nauttien pubeissa ja rockbaareissa.. ja vaatekaupoissakiertelyä inhoan, ainoastaan levykaupoissa ja divareissa jaksan shoppailla ... En oo eläinrakas, ihan sulosia siihena asti ko ei oo omia.... Lempileffa Piano ja Pulp Fiction.. Dokkarit on parasta antia TV:ssä....
Että kyllä listapoppia ja reality amerikka paskaa inhoavia tyttäriä löytyy, älä yleistä mies =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätavallinen kirjoitti:

Missä ois persoonallisia naisia? Käy hermoille kun tapaa mukavan oloisen naisen ja sitten kun tutustuu tarkemmin, tavallinen tarina:kotona koira(vihaan eläimiä), kattelee tv:stä kaikkea sontaa(erit. darma ja reki), käy ostoskeskuksissa shoppailemassa, haaveilee matkasta etelän lomahelvettiin ja kuuntelee radio Novan keskiluokkaisten keskinkertaisuuksien puuduttavaa mandraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu