Nastarenkaat ovat ehdottomasti paremmat

Esimerkiksi jarrutuksista ja kiihdytyksistä kiillottuneissa, peilijäisissä liittymissä. Ja nastarenkaat toimivat aina, oli keli millainen tahansa. Kitkoja olen käyttänyt myös, ja ne ovat mukavan hiljaiset, mutta pääkallokelillä parhaimmatkaan eivät toimi hyvin. Lisäksi Lapin keleissä tehokkaan sähköauton alla nastarengas on pitävämpi ja varmempi.
5<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen itse autonasentaja ja autoteknikko sekä ajanut erilaisilla autoilla ja renkailla yli 35 vuotta. En väitä että se tuo varmaa tietoa tässä ikuisessa rengasasiassa.

Olen ajanut kitkoilla nyt 10 vuotta kolmella autolla. En vaihtaisi enää nastoihin.

Uudet tutkimukset tuovat dataa jossa kitkoilla tapahtuu vähemmän onnettomuuksia.

Jos kaikki ajaisivat kitkoilla jokainen oppii nopeasti niitä käyttämään.

Hyöty olisi suunnaton!

Teiden kuluminen urille loppuisi. Melusaaste hiljenisi huomattavasti. Tien pöly vähenisi ja saasteen määrä vähenisi. Samoin vaihtorumpa "kaikki samaan aikaan" loppuisi.

Paljon kilometrejä ajava saattaisi selvitä yksillä rengassarjoilla. Ostaa kitkat syksyllä ja ajaa ne loppuun kesällä.

Kerran jouduin pakosta ajamaan yhden talven kesärenkailla farmari Volvolla. Ei ongelmia.

En ole kolaroinut 35 vuoteen. Siinä on tietenkin mukana myös tuuria.

Äänestä
  • Unohtui tiekustannusten valtava säästö!

    Äänestä

Kun autoihin tuli Abs jarrut, alkoivat vakuutusyhtiöt antamaan alennuksia niistä. Se oli virhe koska "ihmiset mittasivat nopeasti hyödyn Abs jarruista ja onnettomuudet jopa lisääntyivät.

Sama ilmiö renkaissa. Näin kitkat puoltavat tällä tavalla olemassaoloaan.

Äänestä
  • Sama juttu teiden suolaamisen kanssa.
    Jokainen oppii ajamaan suolaamattomilla teillä ja jotka eivät opi ovat siellä ojan pohjalla.

    Äänestä

Ja "paremmat" renkaat aina vetävälle akselille, jos kulkine ei raavi joka nurkasta.

Eli jos on vain kaksi kitkapyörää ja kaksi nastarengasta, ja auto on vaikka Saabin malli 96, niin nastarenkaat eteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Esimerkiksi jarrutuksista ja kiihdytyksistä kiillottuneissa, peilijäisissä liittymissä. Ja nastarenkaat toimivat aina, oli keli millainen tahansa. Kitkoja olen käyttänyt myös, ja ne ovat mukavan hiljaiset, mutta pääkallokelillä parhaimmatkaan eivät toimi hyvin. Lisäksi Lapin keleissä tehokkaan sähköauton alla nastarengas on pitävämpi ja varmempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu