Nyt tuli kyllä 40 vee ikäkriisi...

Onhan tässä jo pidemmän aikaan huomattu, ettei ketään nuorista miehistä enää kiinnosta keski-ikäinen nainen kaupungilla, julkisissa, syömässä tai käytännössä yhtään missään. Saati, jos vielä huutavia lapsia raahaa mukana. Outoa on, ettei vanhojakaan miehiä kiinnosta. Vika voi olla tietysti naisen ulkonäössä, mutta vahva epäilys on silti, että miehet ovat ihan vaan menettäneet seksuaalisen kiinnostuksensa. Liekö aikuisviihteen rajaton saatavuus sitten syynä, testosteronin lasku, ylipaino tai joku muu masennustila. On ehkä vain hyväksyttävä, että seksitön elämä on edessä, kun täyttää 40 vuotta.

"Nelkyt on uus seitkyt"
1567
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No jaa. Kun ikää on reilut 50, on ihanaa, ettei kadulla enää häiritä. Muunlainen häirintä siihen ei lopu, vaan ehdotuksia tulee kyllä edelleen, vaikkei niitä halua. Ei siinä määrin kuin lapsena teini-iän kynnyksellä; silloin häirintä oli todella pelottavaa, ahdistavaa ja jatkuvaa. Mutta ei vieläkään täysin rauhassakaan saa olla.

Erityisesti lapset pitäisi jo jättää rauhaan. Itse ahdistelijat eivät sitä tee, joten se on muiden homma puuttua asiaan. Mutta häirintä ei ole mukavaa muistakaan. Seuraa voi hakea vaikka siihen tarkoitetuista sovelluksista, jossa on vapaaehtoisia etsijöitä.

2Äänestä

Hiljattain naiset valittivat koskettelijoista , huomauttelijoista eli tuhmista miehistä. Ja halusivat olla rauhassa.
Sekään ei tunnu käyvän.
4 kympinen nainen on jo tietoinen, kuinka kivaa s x i voi olla parhaimmilaan.
Pelotellut miehet ovat varovaisia, kun voi tulla vastaheitto , jos suunsa avaa naista kehuakseen. Se ei tietenkään tarkoita, että petiin pitäisi päästä, vaan yleisellä tasolla arvostaa kauneutta ja naisia.

1Äänestä

Onkohan uusi seksilaki viety liian pitkälle, jos kukaan mies ei uskalla enää sen takia jutella tuntemattomalle naiselle. Joutuuko kaikki nykyään pelkäämään, että toinen nostaa oikeuteen, jos katsoo edes liian pitkään.

2Äänestä

Hyvä hyvä! Lisää vihaa miesten ja naisten välille. Sukupuuttoon kuoleminen on parasta, mitä Suomella on maailmalle tarjota.

2Äänestä

Monet miehet ovat liian nössöjä nykyään. Jos on ylipainoa eikä rahaakaan niin itsetuntohan siinä menee sehän on selvä. Ne ylikomeat alfa-urokset taas sitten iskee naisen kuin naisen. Oli sinkku tai varattu. Ei mene nallekarkit tasan. Voi voi.

Äänestä

Riski hyöty analyysi on pahasti negatiivinen.
No rahalla saa ja metsää kaatuu.

https://www.youtube.com/watch?v=xDajFXJUJJM

Aina voi joutua oikeuteen. MEE TOO jne...
Paljonko deittailu maksaa, 150-250e ilta eikä sillä välttämättä saa keskustelua kummempaa.
Entä lapset, kuka haluaa hankkia lapsia. Ei työtä ei tulevaisuutta.
Jos sitten hankit perheen ja lapsia, mikään ei takaa naisen uskollisuutta.
Puff ja olet mennyttä. Makselet elareita ja näet lapsia ehkä viikonloppuisin.

Paljonko on rikkaita, komeita nuoria miehiä?
10%,1%,0,1%,0,001%? Miksi he valitsisivat juuri sinut?
Kuulostaako työpaikka haastattelulta?

Se on kuule naiset ihan oma vika, jos seurustelukulttuuri on toksinen.
Ei miehiä silloin edes kiinnosta jutella, kun ei ole kuin oma napa.

Äänestä

Sehän on aina mennyt niin, että nuoret miehet hakevat kokeneita, ja vanhat nuoruutta.

1Äänestä

No voi sitä nainenkin tehdä aloitteen. Ja usein saakin sitten haluamansa. Nykyään moni on väsynyt töiden alla ja mielenterveysongelmat oikein rehottaa. Jos valmiiksi käy varavirralla ja vikasietotilassa niin voi olla vitsitkin vähissä.

Äänestä

No minä yritin vuosia sitten seurustella yhden hitleriinan kanssa, se oli kyllä niin karmee kokemus, että oli helpotus päästä eroon ja kaikki tutustumishalut naisiin läks saman tien pois, enkä ole kokenut romanttisia fiiliksia enää vuosiin. Luultavasti johtuu siitä, että olen saavuttanut aika hyvän balanssin ihan itsekseen elellessä.

Tästä on lähemmäs 10 vuotta kun viimeksi koin romanttisia fiiliksia erästä naista kohtaan. Nyt kaikki naiset tuntuu ihan kuin joiltakin muoviroboteilta, joilla on aika saman tyylinen ohjelmoitu käyttäytyminen ja vaatimukset mitä miehiin tulee.

Äänestä

He, 40+ nainen, älä ota henkilökohtaisesti, mutta nuoremmat naiset on vanhempienkin miesten kimpussa, joten sieltä heidän joukostaan sitä seuraa etsii.

Äänestä

Internet on tuhonnut deittailukulttuurin eli normaalin luonnollisen tutustumisen kohdatessa. Sellaista ei ole, jokainen nainen tuijottaa puhelintaan ihan kuten miehetkin.

Rakkautta ensisilmäyksellä-tarinat vei joulupukki mennessään eli moni odottaa kuten saduissa, että joku uljas prinssi tulee kotiovelta hakemaan uljaalla ratsullaan. No ei tule tapahtumaan. Saa odotella sen 20 vuotta, kunnes huomaa, ettei enää kelpaa.

Ihmiset herää liian myöhään. Lapsia tehdään väsyneinä ja vanhoina. Niiden kanssa ei jaksa sitten olla. Lapsista ei kovin pidetä enää nykyisessä yhteiskunnassa. Ovat hirveä menoerä ja tuhoavat lopulta sen parisuhteen siellä taustalla.

Yksi iso syy, joka vienyt miesten ja naistenkin halut on jatkuva sodanpelko, stressi, työttömyys, ei mitään tulevaisuuden näkymiä tai toivoa. Entisajan kaavamainen elämä on ikäänkuin turhaa. Ei johda mihinkään. Paitsi eroon ja loppuelämän elatusmaksuihin ja alkoholismiin yms.

Äänestä

En tiedä millaisia naisia Minjan porukoissa on, kun eivät ole ollenkaan kiinnostuneita seksuaalisesta viehättävyydestään. Muille se on kyllä taatusti ainakin silloin tällöin mielessä, kun liikkuvat ihmisten parissa, ihan tervettä ja kuuluu ihmisluontoon.

Äänestä
  • Osahan niistä on tehnyt kaikkensa hävittääkseen naisellisuutensakin. Kaljua, niittiä, läskiä, tatuointeja, ryysyjä yms

    Äänestä

rikkaille miehille on musta leski naisia, jotka keräilee potteja,
eikös tuo harkimon 30-40v nuorempi , sillä edellinen mies kuoli ja oli 30-40v vanhempi sekin..

köyhemmistä miehistä ketkä naisia kiinnostaa , ei naiset tiedä onko rahoissa, sitten kun ei ole heitä varaa elättää, no siitä tietävät..
heiluttaa säärtä = heilutan takaisin tyhjää lompakkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onhan tässä jo pidemmän aikaan huomattu, ettei ketään nuorista miehistä enää kiinnosta keski-ikäinen nainen kaupungilla, julkisissa, syömässä tai käytännössä yhtään missään. Saati, jos vielä huutavia lapsia raahaa mukana. Outoa on, ettei vanhojakaan miehiä kiinnosta. Vika voi olla tietysti naisen ulkonäössä, mutta vahva epäilys on silti, että miehet ovat ihan vaan menettäneet seksuaalisen kiinnostuksensa. Liekö aikuisviihteen rajaton saatavuus sitten syynä, testosteronin lasku, ylipaino tai joku muu masennustila. On ehkä vain hyväksyttävä, että seksitön elämä on edessä, kun täyttää 40 vuotta.

"Nelkyt on uus seitkyt"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu