Kunnon pressa Stubb puhelusta: Rauhanneuvottelut olivat vaarassa

Stubb kertoi medialle lisätietoja tämän aamun puhelustaan Putinin kanssa. Stubbin mukaan puhelu, jonka hän soitto yhdessä Norjan pääministerin kanssa, oli jatkoa viikko sitten Oslossa järjestetylle huipputapaamiselle.

Puhelua valmisteltiin yhdessä Yhdysvaltain ja Ukrainan kanssa ja Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille ja liittolaisille soitettiin Stubbin mukaan heti puhelun jälleen.

– Suomi ei koskaan puhu Ukrainasta ilman sopimusta Ukrainan kanssa, sen pään yli, korosti Stubb.

Pääviesti Putinille oli se, että sota Ukrainassa on saatava päätökseen, siitä kärsivät kaikki, eikä sotilaallista ratkaisua ole näköpiirissä, sanoi Stubb.

– Sodan pitkittäminen ei murra Ukrainaa ja sen tukijoita, Stubb totesi tuodun ilmi.

Joko putin alkaa tajuta, ettei venäjä pysy voittamaan?
26115
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Onnitteluni. Koska umpikieroa, salakavalaa ja imelänmaireaa narsisti-stupidoa ei vaihdettu ajoissa ari puheloiseen, olikin rauha sotaa ja sota rauhaa.

Tukholman Profetiaan, mars mars. Kuten aina ennenkin.

Jumalattomia kuurosokeita typeryksiä kaikki tyynni.

Entäs sitten; ketään evvvk

Äänestä
  • Saatko hoitoa mt-ongelmaasi?

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Saatko hoitoa mt-ongelmaasi?

    Telling the truth to a narcissist threatens their fragile self-image and triggers anger, denial, or rage, while lying to a sane, honest person violates their core values of trust and transparency, causing them to lose respect for you.

    Tarvitsetko itse psykopatiaasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Oletko koskaan ollut töissä, ryzzän fani?

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Oletko koskaan ollut töissä, ryzzän fani?

    Soviaan että olin aivan liian syvissä vesissä pulikoiva virkaintoinen keskinkertainen turhake, kuten sinä. Ja venäläinen. Ja talmud-putlerisikin salaa palvojia - kuten stupidosi. Ja toki täysin varaton, myös.

    Se ei psykopatiaasi siltikään sivuuta. Jos jsk aikuistut, niin lääke luonnevikaisuuteesi on altrusmi. Ota Ilkka Vakkurista tahtoessasi toki mallia

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Saatko hoitoa mt-ongelmaasi?

    Hei-hei Ap!
    Heii!!!
    Koska olet viimeksi käynyt psykiatrilla?
    Tosin eipä taida koko Suomesta löytyä ketään psykiatria, joka pystyisi kaltaistasi paranoidista skitsofreenikkoa auttamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Telling the truth to a narcissist threatens their fragile self-image and triggers anger, denial, or rage, while lying to a sane, honest person violates their core values of trust and transparency, causing them to lose respect for you.

    Tarvitsetko itse psykopatiaasi?

    Sulla on paha mielenterveysongelma.

    Äänestä

Stubbilta myös kysyttiin, onko hyödyllistä soittaa Putinille, joka ei ole osoittanut merkkejä halukkuudestaan rauhaan ja oliko tällaisia merkkejä havaittavissa nyt.

– On hirveän vaikea puhua kenenkään puolesta, mutta pidän tärkeänä, että käymme dialogia, avaamme ukrainalaisten ja Suomen ja Norjan näkemyksiä ja teemme työtä kohti pysyvää ja oikeudenmukaista rauhaa.

– Pidän hyvänä uutisena sitä, että Venäjä valmistelee tosissaan Abu Dhabin kokousta, joka käydään todennäköisesti ennen marraskuun puoltaväliä.

Äänestä
  • Aikoo kiristää (ja uhkailla) Venäjää 2. rintamalla jottei ukr menisi kokonaqn isoryssille; päätyy yksykköseen Venäjää vastasn, tukholman Profetiana. WEFulkoasaneltuna.

    Tuhatnaamaisissa sodomagomorrla-suomalaisissa ei ole mitään aitoa; saatika hyvää.

    Koska väki hylkäsi Kristinuskonsa, lopullisestikin - ja ikuisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Aikoo kiristää (ja uhkailla) Venäjää 2. rintamalla jottei ukr menisi kokonaqn isoryssille; päätyy yksykköseen Venäjää vastasn, tukholman Profetiana. WEFulkoasaneltuna.

    Tuhatnaamaisissa sodomagomorrla-suomalaisissa ei ole mitään aitoa; saatika hyvää.

    Koska väki hylkäsi Kristinuskonsa, lopullisestikin - ja ikuisesti

    Mistä teitä sekopäitä riittää?

    1Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Mistä teitä sekopäitä riittää?

    Synnyin isäni perseestä. Olemme samiksii!

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Mistä teitä sekopäitä riittää?

    Ap keskustelee sivupersoonansa kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Synnyin isäni perseestä. Olemme samiksii!

    Mites tämä isän perse tai -reikä putkahtaa todella usein Ap:n jutuissa esiin? Taisi olla ankea lapsuus Ap:lla, kun Suomi24:lla pitää purkaa ahdistustaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mites tämä isän perse tai -reikä putkahtaa todella usein Ap:n jutuissa esiin? Taisi olla ankea lapsuus Ap:lla, kun Suomi24:lla pitää purkaa ahdistustaan.

    Koska te sekopäät venäjämieliset kirjoitatte niistä.

    Äänestä

Kaikki ei osaa ymmärtää sitä mitä on sota. Miten sota loppuu ja miten siitä neuvotellaan ja sovitaan.
Kunhan raiskitään vaan.
Sotaa käydään kunnes vastapuoli antautuu, häviää sodan ja aloitetaan teloitukset. Se on se vanha käytäntö, yleinen. Soditaan kunnes kaikki on tuhottu, se on jo ydinsotaa. Ihminen on päässyt sodan määränpäähän.

1Äänestä
  • Näinhän se menee.

    Siksi olisikin ollut niin törkwää vaihtaa antisosiaalinen stupido viisaampaan ylipäällikköön, mikä ei ole edes kovin vaikeaa,sillä riman stupido asettaa niin matalalle, että jopa lapsetkin ovat "5^3=75" osaavampia.

    Mutta ei. WEF stupido alkaa nyt kieroilla sotaa ..ja näin suomalaisuus nyt vaan päättyi.

    Minä ehdotin vaihtoaan Ari Puheloiseen, vaan suositustani(monikossakin) pidettiin infantiil(e)ina.

    Ja nyt väitti SuPonki. Marteliuus pärjäävän ilman Sanaa. Mikä on varsin hienoa.

    Pärjäilkäähan, siis

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Näinhän se menee.

    No sinä et pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    No sinä et pärjää.

    Totisesti, ilman Luojaa, minusta ei ole mihinkään, ei yhtikäs mihinkään.

    Tuo on elämäni suurin oivallus.

    Olen kohdannut, kaikenkattavimman version, omasta absoluuttisesta voimattomuudestani. Ja siitä olen Luojalle kaikkein kiitollisin; että murskasi lopullisesti, ikuisesti, kaiken ylpeyteni.

    Egokuolema on pahinta ja parasta mitä ihmiselämän aikana voi kokea.

    Eikä sitä koeta kuin Elämyksenä SUORAAN Itse Kaikkivaltiaan edessä, kun kadutaan, erittäin pitkittynewsti - ja anteeksianto lopulta (sittenkin) tuleekin.

    Mutta teillä on omat huolenne kun taas minulla Hänen Riemunsa - ja Rauhani.

    Olen syvästi phoillani ettette yltäneet parempaan. Säälin ihmiskuntaa. Simuakin. Ja kaikkia muitakin kaltaisias vapaaehtoisesti saatanalle häviäviä

    Äänestä

Tuota on varmaan turha sumplia sen enempää. Jos puhelu tapahtui Ukrainan toiveesta ei siinä pitäs olla minkäänlaista naputtamista mihinkään suuntaan.

Performanssistahan tässä pohjimmiltaan on kyse. Kaikki tietää ettei venäjä halua rauhaa, mutta myös trump ja venäjä pyrkii syyttämään ukrainaa siitä ettei rauhaa saada aikaiseks. Siks näitä näytelmiä kai nyt järjestellään

Äänestä
  • Jos Trump neuvottelijoineen on Putinin ohjailtavissa ja ottaa sieltä mielipiteensä, niin pitäähän jonkun esittää Putinille keskustelemalla Venäjän vastapuolen näkemyksiä.

    Äänestä

Tukihenkilö soitti Moskovaan. Tulos nolla. Tukihenkilökin tarvitsi oman avustajan 🤪. Sitten Kiovan Moppe ilmotti, että he ei halua neuvottelijoiksi. Pikkuryssä omi Talvisodan. Tästä on hyvä jatkaa sekoilua veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Otsikkot Venäjällä: Skandinavian ihmissyöjät soitti Putinille.

Äänestä
  • Miksei; onhan se totuus

    Äänestä

Putinin toimintaan pätee jatkuvuuden laki eli Newtonin ensimmäinen laki. Putinin on pannut liikkeeseen Putinin pään sisällä oleva voima. Putin jatkaa liikettä samaan suuntaan kunnes Putiniin vaikuttaa niin vahva ulkoinen voima, että se saa liikkeen pysähtymään. Stubb tuskin on sellainen voima, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehkä Stubb on myös päätellyt, että Putinin liikkeellä pitävä voima on heikkenemässä. Sen voi aiheuttaa vaikka kitkaa muistuttavat voimat. Kitka on huomaamaton, mutta itsepintainen voima. Putin joutuu pumppaamaan itseensä lisää voimaa voittaakseen kitkan. Putin kyllä itse huomaa jos häntä liikkeessä pitävä voima alkaa heiketä ja voi alkaa etsiä ulospääsyä tilanteesta. Siinä voi olla Stubbin mahdollisuus.

Äänestä
  • lat. An nescīs, mī fīlī, quantillā prūdentiā mundus regātur

    ..kuinka usein suuret poliittiset päätökset ja maailman asioiden hoitaminen perustuvatkaan puutteelliseen viisauteen, sattumaan, kakistokraattisuuksiin tai inhimillisiin heikkouksiin suurten strategioiden sijaan..

    Eh.

    Olkoot

    Äänestä

  • Mutta kun putin voi itsekin lisätä omaa liikettä, hän ei ole objekti, vaan subjekti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Stubb kertoi medialle lisätietoja tämän aamun puhelustaan Putinin kanssa. Stubbin mukaan puhelu, jonka hän soitto yhdessä Norjan pääministerin kanssa, oli jatkoa viikko sitten Oslossa järjestetylle huipputapaamiselle.

Puhelua valmisteltiin yhdessä Yhdysvaltain ja Ukrainan kanssa ja Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille ja liittolaisille soitettiin Stubbin mukaan heti puhelun jälleen.

– Suomi ei koskaan puhu Ukrainasta ilman sopimusta Ukrainan kanssa, sen pään yli, korosti Stubb.

Pääviesti Putinille oli se, että sota Ukrainassa on saatava päätökseen, siitä kärsivät kaikki, eikä sotilaallista ratkaisua ole näköpiirissä, sanoi Stubb.

– Sodan pitkittäminen ei murra Ukrainaa ja sen tukijoita, Stubb totesi tuodun ilmi.

Joko putin alkaa tajuta, ettei venäjä pysy voittamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu