...? Taidan olla melkoisessa sotkussa suhteeni kanssa. Haluan päästä suhteestani irti mutta mikä ihme minua pitää hänessä kiinni. Tämä asia syö minua kuin mato omenaa. Hänen kanssaan on hyvä olla mutta välissämme on ylitsepääsemätön muuri, hän on naimisissa. Olen yrittänyt irti ottoa mutta hän on minulle kuin huumetta josta ei pääse irti ilman tukea. Mietin ja ajattelen että odotan vielä hetken ja sitten bäng sanon että se on nyt loppu. Kun hetki sitten tulee jäävät sanat kurkkuuni ja kyyneleet tukahduttavat puheeni.
seurusteluni vainko tapa......
mimosa34
5368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni oli aivan sama ongelma. Paitsi, että mies ei ollut naimisissa. (Pitkässä avosuhteessa kuitenkin) Yritin repiä itseäni irti suhteesta, mutta en millään voinut. En onnistunut. Aina vain palasin siihen syliin. Hänkin palasi aina vain minun luokseni. Emme voineet mitään itsellemme.
Aluksi luulin suhdettamme vain seksuaaliseksi, mutta se osoittautuikin Rakkaudeksi! Rupesimme suunnittelemaan yhteistä illuusiotulevaisuuttakin: rivitalon pätkä ja koira - tai jotain...
Noh, tuloksena tästä kaikesta on, että minulla on maailman ihanin mies, joka on vain minun. Rivitalonpätkää ja koiraa ei vielä ole, mutta oma asunto ja yhteinen peti!
Ei pidä välttämättä kääntää selkäänsä vaikeillekaan tilanteille. Toisaalta voi olla, ettei mies koskaan osaa tehdä ratkaisuaan... JA sitten on mieli koko ajan maassa.
Tsemppiä!
ymmärsinkö oikein että lopulta sait hänet? Taidat olla onnellinen hänen kanssaan siltä se ainakin mailissasi kuulosti. Meillä on sama tilanne eli mies ei osaa tehdä päätöstä eikä tilannetta mitenkään helpota että hän on katolinen joten eron ottamiseen menee tavallista kauemmin. hän ei oikein taida itsekään tietää mitä haluaa. minä tiedän mitä haluan mutta en voi olla ikuisesti "toinen" nainen, joksi itseni tunnen, vaikka hänellä ei ole enää kuin sisarellinen suhde vaimoonsa. Lohduttavaa kuulla että on joku toinen samassa jamassa oleva ihminen ja vielä parempaa, sinuä olet nyt hänen kanssaan. Elämä ei ole helppoa eikä sen sitä pidä olla mutta välillä se vain kokeilee liiankin kanssa.
Minä esitin ikään kuin uhkavaatimuksen, mutta houkuttelevin kehyksin. Sanoin, että haluan kyllä rakastaa sua, mutta jos haluat jäädä tuohon suhteeseen, niin ei sitten. Oli pakko irrottaa hänestäkin vähän jotain ratkaisunpoikasta. Oli juuri samanlailla eksyksissä tuo mieheni tuolloin. Hän sitten mietti, tunnusti avovaimolleen, ja otti ja lähti (minun luokseni). Ei se yhdessä yössä tapahtunut, mutta tapahtui kuitenkin.
Katolilaisuus voi tosiaan olla ongelma, mutta jos hän tekee päätöksensä, ei sekään estä mitään.
Jos rakastat häntä, annat hänen ymmärtää, kuinka paljon häntä rakastat, ja kuinka et juuri siksi voi tällaista järjestelyä enää kestää.
Onnea!
todellaki. Itselläni on ollut suhde 2,5 vuotta, kummatkin ollaan naimisissa. Tosin itselleni se kävi liian rasittavaksi ja yritin ottaa miehestäni eroa, 9 kuukautta oltiin erossa ja sinä aikana odotin tämän suhteeni tekevän ratkasunsa. Noh.. ei sitä tapahtunut, sitten mieheni alkoi haluta yhteen palaamista ja niin palattiin, mutta eikös tämä suhteeni alkanut katumaan ettei tehnyt ratkasuansa ajoissa. Nyt siitä on yli vuosi ja olen päässyt tunteistani häntä kohtaan eroon, tapailemme kyllä sillon tällöin kuppilassa, soittelemme ja textailemme, mutta pidän häntä vaan ystävänä. Tosin tunteitteni häviämiseen vaikutti sekin että luottamukseni häntä kohtaan oli kadonnut ja sekin että tapasin toisen joka tuntuu oikealta, olen jopa esitellyt heidät toisilleen (ihan kiusallani) :) mutta vieläkin hän sanoo ettei ymmärrä miksi edelleen tykkää minusta, eikä saa mielestä ja katuu sitä että on ollut niin saamaton. Sanoppa sille miehelle niin kun minä sanoin aikoinaan "voit syyttää vaan itseäsi jos jonakin päivänä löydän jonkun toisen johon rakastun" Hyvää kesää!
joten poistu paikalta vähin äänin, ne jotka jättävät ne jättävät jankkaajilla ei ole aikomustakaan.