VASEMMISTO LIITTOA EI KANNATA ÄÄNESTÄÄ , TÄYSIN EPÄ ISÄNMAALLISIA

Vasemmistoliitto ei niele Suomen sinkokauppaa Saksasta
Varapuheenjohtaja Laura Meriluoto (vas): ”Vasemmistoliitto vastustaa kaikkea asekauppaa ja puolustusyhteistyötä Israelin kanssa”.
2565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vasemmistoliitto vastustaa puolustusministeriön keskiviikkona julkistamaa asekauppaa, jossa Suomi ostaa raskaan RGW110-kertasinkojärjestelmän saksalaiselta Dynamit Nobel Defenceltä. Uudella sinkotyypillä korvataan nykyiset, ranskalaisen Giat Industriesin valmistamat Apilas-kertasingot.

SUORAAN PUUTININ LAPAAN SAIRAAT SOSIALISTIT

ANTIFA NAZIT

Äänestä

Vasemmistoliitto: Puolustusvoimista leikattava samalla tavoin kuin muustakin

Vasemmistoliitto vastustaa asemäärärahojen korotuksia, ja puolue on jättänyt parlamentaarisen työryhmän lopputuloksesta eriävän mielipiteensä.

Vasemmistoliiton kansanedustajan Annika Lapintien mukaan .

Äänestä
  • Vasemmistoliitto kritisoi Daavidin lingon hankkimista Israelista – Saramolta pyyhkeet silloisen ministeri Kaikkosen toiminnalle
    Yli 300 miljoonan euron hankintapäätös tehtiin viime keväänä. Asekauppa vahvistettiin

    Äänestä

Saramon , kuin koko viher- vasemmiston kannattaisi miettiä pari kertaa ennenkuin päästää kommentteja suustaan, koska kaiken pahan alku ja juuri on Marinin hallituksessa, jossa Saramokin oli äänitorvena.

Äänestä
  • Taas edellisen hallituksen edustaja arvostelee omia päätöksiä kuten kepu arvosteli omaa sote soppaa

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Taas edellisen hallituksen edustaja arvostelee omia päätöksiä kuten kepu arvosteli omaa sote soppaa

    Saramo on pudonnut kellarista vinttiin. Möläyttelee mitä sylki suuhun tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Saramo on pudonnut kellarista vinttiin. Möläyttelee mitä sylki suuhun tuo.

    Vasemmistoliitton on mahdoton päästä eroon vanhoista neuvostoaikaisista opeistaan. Kuten suhteessa Israeliinkin. Neuvostoliittohan aseisti ja kannusti arabivaltioita Israeliin hyökkäämisissä, saadakseen alueella jalansijaa ja meidän kommunistimme yhdistivät sen heidän tulkinnallisesti muutenkin kyseenalaiseen rauhanaatteeseensa. Kaikki idästä oli oikeinilman kritiikiä, se omaksuttiin ja sitä toistettiin.
    Venäjä nytkin häärää Hamasin taustalla ja Vesemmistoliitto on terrorismista valikoivan vaitonainen. Vain joskus sivulauseessa ohimennen mainiten silloin, kun ei sitä oikein voi kiertääkään.
    Koville ottaa, kun Natoonkin oli paineessa pakko suostua.

    Jos vasemmistoliitto olisi ollut siinä asemassa, että voisi yksin tehdä päätökset, olisimme olleet osa Venäjää (ensin Neuvostoliittoa) jo kauan sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Jos vasemmistoliitto olisi ollut siinä asemassa, että voisi yksin tehdä päätökset, olisimme olleet osa Venäjää (ensin Neuvostoliittoa) jo kauan sitten.

    Voi vain ihmetellä miten pihalla vasemmistokansanedustaja saramo on todellisuudesta,tosin hän perustaa todellisuutensa Venäjän antamaan informaatioon ja on kuten puolueensa,taistelemassa proletaarien yhdistämisen puolesta ja Suomen ja Venäjän rajan poistamista.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Voi vain ihmetellä miten pihalla vasemmistokansanedustaja saramo on todellisuudesta,tosin hän perustaa todellisuutensa Venäjän antamaan informaatioon ja on kuten puolueensa,taistelemassa proletaarien yhdistämisen puolesta ja Suomen ja Venäjän rajan poistamista.

    "VASEMMISTOLIITTO älähti viikonloppuna, kun kerrottiin että Suomi ja Israel ovat allekirjoittaneet sopimuksen David’s Sling (Daavidin linko) -nimisen ilmatorjunnan korkeatorjuntaohjusjärjestelmän hankinnasta. "

    Miksi Vasemmistoliitto ei vastustanut neuvostoliittolaisen sergei-ilmatorjuntajärjestelmän tuloa Suomeen? Sitä käytettiin Suomessa vuosikymmeniä mutta Vasemmistoliitto ja sen edeltäjät olivat ihan hiljaa. Sitäpaitsi neuvostoliittokin kävi veristä sotaa Afganistanissa koko 80-luvun ja miehitti maata.

    Kommunistien hölinät on nyt vihdoin jätettävä omaan arvoonsa. Järkevintä olisi kieltää koko puolue, sillä vasemmistoliittoa Suomi ei kaipaa mihinkään tarkoitukseen.

    Äänestä

En minäkään niele, sillä ei niillä sinkoilla tee mitään nykysodankäynnissä.

Äänestä
  • idiooti kyllä sillä tekee sinä räkä nokka mitää mistää tiedä reppana raukka.

    Äänestä

Äänestän ensi vaaleissa Vasemmistoliittoa.

Äänestä

Vasemmistoliitto= kommunismi kuka tänne sellaista haluaa!

Äänestä

Viro jo varautuu rajoillansa täällä ei mitään punikit pois.

Äänestä

Vasurit onkin Putinisteja....kuka hullu nyt niitä äänestäisi. Täh.....

1Äänestä
  • Minä.

    Äänestä

  • Minä.

    Äänestä

ghh

Äänestä

nmn

Äänestä

dfdf

Äänestä

fgfdg

Äänestä

Setä-Putin ilmoitti aloittavansa sodan Natoa vastaan 2030; Siitä vassarit rupesivat iloitsemaan ja tekivät "aaltoja" itäänpäin ja ottivat "sirppi- ja vasaraliput" esiin ja ovat menossa Putininkadulle eduskuntatalon eteen huutamaan "suurta ja mahtavaa"!

Äänestä

sdfd

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistoliitto ei niele Suomen sinkokauppaa Saksasta
Varapuheenjohtaja Laura Meriluoto (vas): ”Vasemmistoliitto vastustaa kaikkea asekauppaa ja puolustusyhteistyötä Israelin kanssa”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu