Onko joku oikeistolainen?

Miksi haluat hyötyä toisten työstä tekemättä itse mitään?
Voin vastata itse. En ole oikeistolainen ja olen aikoinaan ollut luottamusmies ja kyennyt jopa vaikuttamaan.

Olen toki myös osakkeenomistaja, tosin sellaisissa yhtiöissä jotka kunnioittavat työläisten ja luonnon arvoja.

Mielestäni ne eivät ole toisiaansa poissulkevia. Vain taantuneet juntit kuvvittelevat wanhassa olevan parempi.

Paljonko hevosmiesten kuljetusyhtiön arvo on nykyään? Taitavat muuten vieläkin lakkoilla, kun näkivät kuorma-auton.

Äärioikeisto ei hyväksy kehitystä ja haikailevat 1800 luvulle. Äärioikeistopuolueet ovat Suomessa KD, PS ja Kok.
Lisäksi vvm on tukittu täyteen äärioikeiston leikkaajamuumeja..

>Simiti<
42234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Etkö apina tajua, että menojen leikkauksiin jouduttiin loisten takia. Eli he, jotka eivät halua tehdä töitä ja perseelleen mennyt pakolaispolitiikka

3Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Oikeisto tuhosi valtiontalouden jo Ahon aijoista alkaen.

    Äänestä

Olen kansallismielinen, ja siksi valtamedia ja vihervasemmisto kutsuu minua oikeistolaiseksi. Oikeistolaisiahan nykyään kaikki jotka eivät kannata monikulttuurisuutta ja globalismia.

2Äänestä

Joko tilillä on taas ruplia kookas kasa?

Äänestä

Olen oikeistolainen, teen töitä ja maksan järjettömän suuria veroja.

Äänestä
  • Minä olen vasemmistolainen ja maksan sinua enemmän veroja. En itke, kuten sinä nössö.

    >Simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Minä olen vasemmistolainen ja maksan sinua enemmän veroja. En itke, kuten sinä nössö.

    >Simiti<

    Tuskin. Olet aivovammainen ja työkyvytön alkoholisti.

    3Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuskin. Olet aivovammainen ja työkyvytön alkoholisti.

    Ovatko kaikki vasemmistolaiset mielestäsi tällaisia, mr simitille, eli gubelle avautuva menestyksen ylipapitar? Ja vain köyhät mt-ongelmaiset käyttää kirjastoa, vai miten se meni? Olet valmis russuttamaan mitä tahansa nolouksia kun yrität maalittaa toista naispuolista henkilöä. T naiselta

    Äänestä

  • Sama täällä, maksan kohtuullisesti veroa. Pidän vain oikeistopolitiikkaa parhaana. Kannustavana. Minulla on ollut usein käytävän paras palkka ahkeruuden, sitoutuneisuuden, koulutuksen ja osaamisen (edellyttää omaehtoista perehtymistä) ansiosta. Emme ole tasa-arvoisia siinä mielessä että kaikkien pitäisi saada kaikkea, teki töitä tai ei. Sdpllä on vähän sellainen meininki. Mutta en marise. Pärjään myös ensi vuonna hyvin vaikka sdp on hallitusvastuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sama täällä, maksan kohtuullisesti veroa. Pidän vain oikeistopolitiikkaa parhaana. Kannustavana. Minulla on ollut usein käytävän paras palkka ahkeruuden, sitoutuneisuuden, koulutuksen ja osaamisen (edellyttää omaehtoista perehtymistä) ansiosta. Emme ole tasa-arvoisia siinä mielessä että kaikkien pitäisi saada kaikkea, teki töitä tai ei. Sdpllä on vähän sellainen meininki. Mutta en marise. Pärjään myös ensi vuonna hyvin vaikka sdp on hallitusvastuussa.

    Tuo on harhaluuloa. Oikeistolaisuus perustuu jättiyrityksiin,eikä pien- tai perheyrityksiin. Mutta rahalla saa mielikuvia aikaan ja sekopäät vajakit hokemaan kommunismia. Tyhmyyden takia oikeisto on vienyt meidät tarkkikaelle ja velkaanuttatut 30 vuotta. Lisäksi kansallismielisellä populistipuolueella on ennätykset maahantulijoissa molemmilla hallituskausillaan.

    >Simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Itselläsi on rajoittunut luulo, oikeistolaisuus on vaan oikein.

    Äänestä

Eikös kaikki ole oikeistolaisia jotka haluavat pitää itse rahansa ja ovat sitä mieltä, että muutkin terveet tienatkoon omansa?

Äänestä
  • Olisi ehkä helpompi käsitellä asia porvari-sanan kautta.
    Se on herkullisempi sana. Porvarillista elämää tykkää elää monikin päättäjistä. Vihreät, demarit, vassarit ja kristilliset.
    Oikeistolaisia pidetään jo syntymästään porvareina, on sitten varaa tai ei.
    Vilma
    Työllään pärjääminen ei ole noloa, mutta noloa on se, kun köyhäläinen elää porvsrillisesti ja muka on sympatioita vasemmalle jne.
    Monessa on pyrkyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olisi ehkä helpompi käsitellä asia porvari-sanan kautta.
    Se on herkullisempi sana. Porvarillista elämää tykkää elää monikin päättäjistä. Vihreät, demarit, vassarit ja kristilliset.
    Oikeistolaisia pidetään jo syntymästään porvareina, on sitten varaa tai ei.
    Vilma
    Työllään pärjääminen ei ole noloa, mutta noloa on se, kun köyhäläinen elää porvsrillisesti ja muka on sympatioita vasemmalle jne.
    Monessa on pyrkyä.

    Työnteolla voi pärjätä, mutta yhä heikommin. Huolestuttavaa, että nykyisen kehityksen seurauksena keskiluokkaa ollaan ajamassa alas. Se on oikeastaan vain seuraus.

    Joidenkin tahojen mielestä ulkomainen rakennustyömies on korkeasti koulutettu asiantuntija. Se johtuu pitkälti siitä, koulutukseen ei panosteta (verorahoja), eikä suomessa ole enää asiantuntijoita.

    Jos olisin oikeiston kannattaja ja työntekijä, niin olisin silloinkin huolissani.

    Äänestä

Mix pithää aina valita oikeisto tai vasemmisto kun se vois olla ehkä viisain ratkaisu olla poliittisesti keskellä??

Äänestä
  • Eihän keskustaa ole.
    Ihan tykkäävät elää isottelevaa elämää.
    Maaseutu on mielletty keskustalaiseksi.
    Ehkä kannatus on laskenut, kun koulutustausta, työ ja asuinympäristö on kaupungistunut.
    Ikinä en ole ymmärtänyt, miksi äärivasemmisto on usein niittaantunut kepun kylkeen mieluummin kuin demarien.
    Ei enää ole torppareita kuten 1918.
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eihän keskustaa ole.

    sepä se ongelma onkin kun maaseudulle ei ole enää kysyntää niin paljoa mikä on tietenkin huono asia kun ihmiset vieraantuu maaseudusta&luonnosta. Terveisin Juha.

    Äänestä

Diggaan meistä suomalaisista kun emme ole poliittisesti fanaatikkoja&anarkisteja vaan tottelemme hyvin ja ilmaisemme mielenosoituksissa rauhanomaisesti aina mieltämme.

1Äänestä
  • Parasta olisi kun menisit takaisin sänkyyn ja vetäidisit vällyt korville.
    Vilma
    Asenteesi edellyttäisi, ettei yhteiskunnassa ole eriarvoisuutta, epäkohtia, väärinkäytöksiä, oma käden oikeutta, etuilla, ahneutta.....jne. jne.
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Parasta olisi kun menisit takaisin sänkyyn ja vetäidisit vällyt korville.
    Vilma
    Asenteesi edellyttäisi, ettei yhteiskunnassa ole eriarvoisuutta, epäkohtia, väärinkäytöksiä, oma käden oikeutta, etuilla, ahneutta.....jne. jne.
    Vilma

    käsitit väärin koska kyllä epäkohttiin pittää puuttua mutta kaikki mielenilmaukset tulee tehä rauhanomaisesti. Mielenosoituksiin voi aina mennä mut siellä pittää käyttäytyä hyvin. Ranskassa lähti mopo käsistä monilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    käsitit väärin koska kyllä epäkohttiin pittää puuttua mutta kaikki mielenilmaukset tulee tehä rauhanomaisesti. Mielenosoituksiin voi aina mennä mut siellä pittää käyttäytyä hyvin. Ranskassa lähti mopo käsistä monilla.

    Suomalaiset ovat apaattisia.
    Hyvin harvoin osoittavat mieltään, edes maltillisesti.
    Vilma
    (En käsittänyt väärin, luin uudestaan ja huomasin tuon, mitä nyt korostit ja tarkoitit. Sori)

    Äänestä

Sosialisti haluaa varastaa ahkerampien työn tulokset, tunkea likaiset kouransa toisten taskuille. Kela-elättien aika on käymässä vähiin, tämä sosialismi on velkaannuttanut maan niin pahoin, ettei mene montaakaan vuotta, kun IMF ja EU sanelee rankat leikkaukset sosiaalietuuksiin, julkisenpuolen palkkoihin ja eläkkeisiin.

3Äänestä
  • Kyllä ei oikeasti sosialisteja juurikaan ole.
    Tekemättömiä on enemmän.
    Mutta jos se sun sosialisti käy työssä, osallistuu hän julkisten kulujen maksuun enemmän kuin porvarisfrouvva.
    Vilma

    Äänestä

Kyllä sinun työt tiedetään. Työtä on vain se, jonka "joku muu" on tarpeeksi täsmällisesti järjestänyt tehtäväksi ja tekemään ohjeistanut. Jos pomo ei erikseen osaa käskeä olla hölmöilemättä tai perseilemättä, niin sitten hölmöillään ja perseillään. Ja ay-liike on sitten sitä, että hölmöt liittyvät yhteen ja vaativat saada urpoilla jatkossakin kaikin luojan demarille suomilla lahjoilla.

1Äänestä
  • Kylläpä ay on ollut yhteiskuntarauhan tae.
    Epäkohdissa reagoidaan, ei muuten.
    Vertaapa Espanjaa ja Ranskaa nyt.
    Meillä neuvotellaan kokoushuoneissa enimmäkseen.
    Meidän mielenilmaisijat seisovat plakaattikourassa kansa torilla, mutteivät häiriköi eli käytä tilaisuutta muuhun tai käyttäydy uhkaavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kylläpä ay on ollut yhteiskuntarauhan tae.
    Epäkohdissa reagoidaan, ei muuten.
    Vertaapa Espanjaa ja Ranskaa nyt.
    Meillä neuvotellaan kokoushuoneissa enimmäkseen.
    Meidän mielenilmaisijat seisovat plakaattikourassa kansa torilla, mutteivät häiriköi eli käytä tilaisuutta muuhun tai käyttäydy uhkaavasti.

    Maailma vaan on aika erilainen kuin ay-liikkeen loiston päivinä. Menneinä sukupolvina oli teollisuuspaikkakunnilla työllistyminen varmaa, jos vaan marssi tehtaaseen kyselemään töitä ja kaikki raajat oli tallella ja joko vasara, rautakanki tai kiintoavain pysyi kädessä eikä ihan umpikännissä ollut jatkuvasti tapana tulla töihin (tai lähteä töistä).

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Noin on ollut.
    Suomen uudellenrakennusaikaan.
    Tosin rahanarvo kupli. Inflaatio. Tavallaan hyvää noissa ajoissa on ollut, mutta elinolosuhteet karut.
    Jotkin asia naurattaa: nykyisin pytyn kansi pitää laittaa alas, etteivät pöpöt leijaile. Mummolassa oli puusee ja siellä pytyssä oli inha pyramidi ja kärpäset.
    Toki laitettiin puukansi kiinni....

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Maailma vaan on aika erilainen kuin ay-liikkeen loiston päivinä. Menneinä sukupolvina oli teollisuuspaikkakunnilla työllistyminen varmaa, jos vaan marssi tehtaaseen kyselemään töitä ja kaikki raajat oli tallella ja joko vasara, rautakanki tai kiintoavain pysyi kädessä eikä ihan umpikännissä ollut jatkuvasti tapana tulla töihin (tai lähteä töistä).

    Maailma oli erilainen. Oli erilainen ja osasi nousta. Se tapahtui hyvinvoinnin lisäämisen kautta, ei sen kurjistamisen. Koulutus lisäsi innovaatioita.

    Kilpailu on kiihtynyt globaaliksi, mutta siitä kärsivät kaikki euroopan maat yhtä lailla. Onko ihanbetila se, että maa täytyy ilman varallisuutta vaeltelevulla kerjäläisillä vai ylimielisillä työntekijöillä, jotka tuntevat arvonsa, mutta ärsyttävät tuottavuuden kukuerinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    "Se tapahtui hyvinvoinnin lisäämisen kautta, ei sen kurjistamisen. Koulutus lisäsi innovaatioita. "

    Narulla ei voi työntää. Koulutus toimi suomalaisten kilpailukykytekijänä aikansa. Ihmiset arvostivat koulutusta, oppia ja osaamista - sellaisetkin, joilla ei välttämättä itsellään ollut koulua takana ensin rippikoulua, sitten kiertokoulua tai vastaavaa, sitten kansakoulua enempää. Luonnonvaroiltaan köyhässä maassa ei taloudelle paljon parempaa tuotannontekijää ollut kuin maailmanmitassa osaavat ihmiset. Vakaa yhteiskunta on ollut toinen vahvuus.

    Vuosikymmeniä on kuitenkin jo suomalaisten osaaminen suhteessa muuhun maailmaan heikentynyt. Ihan kehityskelpoisia ihmisiä on maailma täynnä, joten ei suomalaisilla mitään pysyvää kilpailuetua ole. Pahimmillaan ei pelkästään suhteellinen osaaminen vaan jopa absoluuttinen on heikkenemässä.

    Pitää vielä miettiä taaemmaksi.
    Agricola, patruunat, kansalliskirjailijat, kinkerien pitäjät jne. he kohottivat tasoa ja kiinnostusta ja motivaatiota.
    Vilma

    Äänestä

Uhraudu Suomen eteen, niin on aina tehty ja suotavaa jatkaa perinnettä.

Äänestä
  • Ei mitään uhrimieltä.
    Vaan.
    Etsi mielekäs työ ja tee siitä kiinnostava ja viihdy.
    Älä päästä ketään aurinkosi tielle eli pilaamaan päivääsi.
    Vilma

    Äänestä

Isänmaa kutsuu meitä antamaan uhrin eli itsemmme.

Äänestä

Simpan kaltaiset vajaaälyiset politrukit olivat entisessä Neuvostoliitossakin rankaisemassa ahkeria ja palkitsemassa laiskoja sosialismin ja kommunismin puolesta huutelijoita. Ja talous kukoisti.

Äänestä
  • Tsernobyl sarja oli hyvä. Se kertoo totuudemukaisesti millaista sosialistisessa valtiossa oli. Simpat olivat siellä juuri niitä ydinvoimaloiden johtajia postinkantajan koulutuksellaan, koska heillä oli puolueen jäsenkirja.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tsernobyl sarja oli hyvä. Se kertoo totuudemukaisesti millaista sosialistisessa valtiossa oli. Simpat olivat siellä juuri niitä ydinvoimaloiden johtajia postinkantajan koulutuksellaan, koska heillä oli puolueen jäsenkirja.

    Sun ihannemaassa korruption ytimessä Ukrainassahan se thernovyl räjähtikin

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tsernobyl sarja oli hyvä. Se kertoo totuudemukaisesti millaista sosialistisessa valtiossa oli. Simpat olivat siellä juuri niitä ydinvoimaloiden johtajia postinkantajan koulutuksellaan, koska heillä oli puolueen jäsenkirja.

    Minä en laittaisi simppaa jakamaan edes postia. Ei tulisi postit perille edes sen vertaa mitä nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minä en laittaisi simppaa jakamaan edes postia. Ei tulisi postit perille edes sen vertaa mitä nyt.

    Ja kun simpalta ei näinkin yksinkertainen asia kuin postinjakelu onnistuisi, se syyttäisi siitäkin oikeistoa ja porvareita. :D

    Äänestä

Vitun heikkolahjainen hokee simppaa, koska on itse katkera juntti ja köyhä looseri koulukiusaaja.

Äänestä

Eivätkös kaikki feministit ole vihervassareita? 😄🤭

🦄

Äänestä
  • Mielestäni kaikista ryhmistä löytyy naisasianaisia.
    Vilma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi haluat hyötyä toisten työstä tekemättä itse mitään?
Voin vastata itse. En ole oikeistolainen ja olen aikoinaan ollut luottamusmies ja kyennyt jopa vaikuttamaan.

Olen toki myös osakkeenomistaja, tosin sellaisissa yhtiöissä jotka kunnioittavat työläisten ja luonnon arvoja.

Mielestäni ne eivät ole toisiaansa poissulkevia. Vain taantuneet juntit kuvvittelevat wanhassa olevan parempi.

Paljonko hevosmiesten kuljetusyhtiön arvo on nykyään? Taitavat muuten vieläkin lakkoilla, kun näkivät kuorma-auton.

Äärioikeisto ei hyväksy kehitystä ja haikailevat 1800 luvulle. Äärioikeistopuolueet ovat Suomessa KD, PS ja Kok.
Lisäksi vvm on tukittu täyteen äärioikeiston leikkaajamuumeja..

>Simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu