Olen seurustellut poikaystavani kanssa puolitoista vuotta. Han on aivan ihana, kiltti, mukava, oikea herrasmies, kaikkea sita mita olen toivonutkin. Kuitenkin olen alkanut miettimaan etta tuleeko tasta mitaan. Koko ajan haluaisin etta han olisi jotain enemman. Olen varmaan vain liian vaativa. Olen jutellut paljon muidenkin poikien kanssa. Ja valilla mietin etta miksi ei poikaystavani ole enemman heidan kaltaisensa. Ihastun myos usein muihin poikiin, mutta se menee yleensa nopeasti ohi. Tuntuu vain etta poikaystavalleni olisi parempi olla ilman minua, kun olen kokoajan niin vaativa. Onko tama merkki siita etta minun pitaisi elaa sinkkuelamaa.
tuleeko mitaan
vaativa
3414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No, jos poikaystäväsi kerran on "aivan ihana, kiltti, mukava, oikea herrasmies ja kaikkea sitä mitä olet aina toivonut", niin millaisia supermiehiä ne toiset sitten ovat jotka saavat sinut toivomaan että poikaystäväsi olisi enemmän heidän kaltainen?
Mitä siis oikein haluat? Millainen poikaystäväsi pitäisi olla? ENEMMÄN ihana, mukava ja herrasmies?
Vai onko tässä klassinen "kiltin miehen" -ongelma, eli haluaisit jonkun joka ei myötäile niin paljoa, jonkun jossa on enemmän särmää?
Mutta sen vaan sanon, että jos nykyinen poikaystäväsi on jo kaikkea tuota mainitsemaasi, niin ei ole kovin todennäköistä, että miestä vaihtamalla pääsisit ainakaan korkeammalle kuin nyt.
15-vee. jippiajjee.
Täydellinen kuvaus siitä, miltä tuntuu, kun suhteeseen tulee arki!
Kaiken tuon olen käynyt läpi. "Miksei miun ukko ostele kukkia?", "Miksei miun ukko soita radioon ja toivo jotain biisiä syntymäpäivänäni?" Pla, pla, pla. Ja kai siinä jotain ihastuksiakin oli kuviossa. Ai niin, tuo kukkia osteleva kaverin poikakaveri ryyppäsi 3-4 päivänä viikossa, ja tuo biisiä toivonut heppu teki sen vissiin huonon omantunnon vuoksi, oli pettänyt "kultaansa". Että niin kadehdittavia suhteita =)
Kun elää 1-2 vuotta kutinaa mahanpohjassa ja posket kuumottaen, sen jälkeen mikään ei tunnu riittävän. Mutta rakastuminen ei ole olotila, jossa voisi elää koko lopun elämänsä, joten parempi totuttautua ajatukseen. Älä kuitenkaan huoli, minulla se ainakin kävi itsestään! Aikani jaksoin vaatia ja kiukutella, ja kiitollisena nostan miehelleni hattua, kun hän sen kesti. Sitkeästi ja hyvin onnellisesti yhdessä edelleen, vaikka en kukkia saakaan =)