Ylen aamuteeveessä oli 3.11 epätasapuolinen haastattelutilanne, kun vastakkain oli kaksi demaria, Heinäluomanen ja romukorvatoimittaja ja toisella puolella vain yksi persu!
Epäsuhtainen haatattelu!
Anonyymi-ap
6<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
-Rappio-SDP:läiset -on Pelkkiä - KANSA -KUSETTAJIA - !
Tämä heinäluomanen on oppinut tuppuraismaisen tavan puhua mahdollisimman paljon erilaisia sanoja jotka eivät tarkoita mitään, mutta vievät paljon aikaa keskustelussa ja näin muille jää vähemmän puheaikaa.
Onhan se surkeaa, kun kaksi demaria painostaa yhtä persua. Ihmeen kauan se bandidos on saanut ollakin duunissa.
Totti-toimittelija sopis paremmin rikoselokuviin pyöveliksi.
Hitas-huijari heinäseipäät!😠
🚘🚘🚘🚘💲💲🤡🚗🚗🏃🚴Yksityiset palveluntarjoajat saavat valtion verorahat
Sitten jakavat voitot osinkoina sijoittajille ja omistajille
Näin rikaat saavat taas valtion ja kansan verovarat itselleen
Siis esim kun yksiyyistetään Sote palveluja
hallitus sen suunnitteli. Sote leikataan torsoksi ja rahat
siirretään pörriäisille.hallitus on toitottanut viimeiset kolme vuotta, ettei rahaa ole ja sillä verukkeella on leikattu vähävaraisilta ja keskituloisilta toimeentulosta sekä nostettu palvelumaksuja ja alvia. Nyt sitten selviää, että rahaa on ollut hallihankkeelle, EM-kisojen lobbaukseen ja Uudenkaupungin autotehtaan pelastamiseen. Jokaisen näiden järjestelyjen takaa löytyy Kokoomuksen politiikkoja (mm. PM Orpo), Kokoomuksen rahoittajia (Kokkila) ja kokoomuslaisia lobbareita (Vapaavuori).
Osa hankkeista on runtattu läpi hallituksessa ilman kunnollista valmistelua ja osassa Orpo on ollut jäävi ja silti osallistunut päätöksentekoon.
Kyse ei näissä tapauksissa ole pelkästään rahasta. Toimintatavat ovat olleet niin hähmäisiä, etteivät ne kestä päivänvaloa.
Eivätkä pääministerin selitykset juuri auta, kun puhuu mitä sattuu ja syyttää muita.
Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaKokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä
Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.
Piti pelastaa Suomi tuleville polville.
Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.
Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
- velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
- työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimetSuomalainen kuka sinua on kurjisyanut eniten
🤶🤶🤶🤶🤡🤡💩🎩💩⛽⛽🚜⛽🚜⛽🤡🤡💩
Kuka on eniten hommannut sulle kulujjatja maksuja lisää ja siirtänyt rahaa rikkaille
Vienet jopa lakkooikeutesi
Äärioikeisto diktatuurin hyväksyvä Peters perseet pettää aina
Enne soin nyt tekopyhä purra
Hävetkää paskan puhujat