Millainen on sinun täydellinen aamusi? Miten päiväsi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla? Tarvitsetko kupin kahvia, jotta sinulle uskaltaa puhua vai oletko heti herätessäsi hyvällä tuulella?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Täydellinen aamu, kun ei ole kiire mihinkään ja saa juoda kahvin rauhassa. Kyllä sitä yleensä olisi ihan hyvällä tuulella aamulla, jos ei mitään kakkaa ole tapahtunut ja mieli matalana jonkun asian vuoksi.
susimusta
Kiireetön aamu onkin ihan parasta 😊
Mä olen aina tasaisen hyvällä tuulella jo herätessäni. Jos joskus olen äreä niin näin illasta, kun alkaa olla väsy, tällöin herkempi uupumaan vähän kaikkeen extraan. Ääneen, hälyyn, höpinään, vänkäämiseen jne. Hiljaisuus illasta on mukavinta.
Mutta aamusta kuppi kahvia on vakio, se jotenkin kuuluu starttiin. 😀☕
Osaan kuvitella sinun olevan hyvällä tuulella jo herätessäsi 😊 Minäkin olen valtaosin hyvällä tuulella, mutta viimeistään sen kahvin jälkeen. Siihen on itsensä niin totuttanut, että vaikea olla ilman. Juon silti kohtuudella, pari kuppia päivässä. En paria litraa 😁
En ole oikeestaan muuten koskaan pahalla tuulella, paitsi väsyneenä. Ärtymys on aina merkki siitä, että nyt pitäis levätä, vetäytyä syrjään hetkeksi. Ei mua saa suuttumaankaan yleensä kun silloin, kun oon väsynyt tai oikein kipeä ja siitä väsynyt.
Pari litraa alkais käydä jo vatsan päälle. 😂
Juu, aamustakin oon usein väsynyt, mutta virkeämpi kun yötä kohden alkaa hiipumaan ja tulee helpommin oltua kriittinen. Kitiväelle infonnut, että jos alkaa olee äänessä ärtymystä, niin ohjatkaa vaan huilimaan. Ei jihdu teistä, johtuu minun väsyneisyydestä. Pirteenä tai levänneenä hetken jaksaa ottaa vastaan kaikenlaista.
Juu ei ihan paria litraa pysty 😅
Väsymys vaikuttaa herkästi mielialaan. Minulla myös kiire. Inhoan kiireen tuntua ja silloin saatan tiuskaista herkästi, kun yleensähän kiireessä asiat herkästi menee pieleen ja ripsaritkin leviää pitkin poskea 😄
Kiire on kanssa sellainen ärsyttävä. Taidat olla niitä jotka on mielummin puoli tuntia etuajassa, kun minuutin myöhässä? Mä olen. 😅
Haaveilen olevani sellainen, joka on kaikkialla puoli tuntia ajoissa, mutta valitettavasti aika usein olen viime hetkillä paikalla 🫣 Työasioissa olen tarkempi ja menen ajoissa esim erilaisiin tilaisuuksiin. Mikään ei ole nolompaa kuin mennä koputtelemaan suljettujen ovien taakse ja sitten yrittää löytää paikkaa salista kaikkien katsoessa 😄
Se on kevättalvea. Aurinko paistaa jo korkealta. Heräilen hiljakseen hyvin nukutun yön jälkeen siinä 10-11 maissa. Loma-aikaa tai sunnuntai.
Illalla on käyty ulkosaunassa ja sen jälkeen pantu ku kanit. Raukea olotila.
Siitä sitten pikkuhiljaa puuhellan viritykseen, puurot tulille ja tumma kahvi tippumaan.
Jotenkin noin se alkaa / alkaisi. Nykyään asiassa on muutama muuttuja :))
-keinovaginamies-
Oi, hyvän kuuloinen aamu 🤗 Sanoisnko jopa täydellinen. Raukea olotila on nykyään lempiolotilani, sillä se tarkoittaa että jotain hyvää on tapahtunut ennen sitä, mikä on saanut aikaan tuon olotilan 😊
Raukea olotila on onneksi kevyemmälläkin menettelyllä saavutettavissa, eikä aina tarvitse toisia häiritä ollenkaan :)
Mutta haaveethan ne luo toivoa ja pitää meidät hengissä :))
-keinovaginamies-
Juuri noin. Raukeuden olotilan pystyy saavuttamaan vaatimattomammissakin (kauhea taivutus) olosuhteissa ja melko vähällä vaivalla 😊 Autuaallisen raukean olotilan saavuttaminen voi jo vaatia pientä apua toiselta ihmiseltä 😁
Mutta sehän on hyvin vaatimatonta paluuta menneeseen, kun saunotaan ulkosaunassa keväthankien keskellä ja keitellään aamupuurot puuhellalla?
Suomenkieli on kyllä mielenkiintoista. Vaikka on syntynyt suomalaiseksi, niin silti ei tahdo osata taivuttaa.
Autuaallinen kuulostaa kyllä jo vähän uskonnolliselta. Muistaakseni eräs palstoilla liikkunut nainen, jolla on jotain toistakymmentä lasta, sanoikin rakastelua miehensä kanssa siunaamiseksi tai joksikin sellaiseksi :)) (palvomiseksi ehkä??)
-keinovaginamies-
No tällaiselle kuin minä, jolla ei ole omaa mökkiä eikä edes ulkosaunaa, kuvailemasi olosuhteet olisivat tavallaan luksusta 😊 Ihanan häiriötön ympäristö..
Suomen kieli saa joskus kielen solmuun ja aivosolut hämilleen 😄
Autuaallinen kuulostaa kyllä vähän uskonnolliselta, nyt kun sanoit, mutta tarkoittamassani yhteydessä ei ole kyllä mitään uskonnollista, vaikka hetkellisesti voikin olla tunne, että on taivaissa 😅
Herään valoon. Saan häiriöttömästi nousta sängystä kuin haluan. Käyn kusella rauhassa ja laitan kahvit tulemaan. Kun olen saanut kahvia noin 1.26 dl nielaistua, minua voi hempeästi pyytää kontaktoimaan.
https://youtu.be/dSRA3ngRoW8?is=9VQm3y-jcTj_AgbN
Noin se menee mun ohjekirjassa.
Kun kahvia menee sitten yli 4,73 dl, niin massu toimii...
Kesken jutustelun nousen vain ylös ja alan liikkua taas vessaa päin... silloin kannattaa sivusta seuraajan/innokkaan jutustelijan pitää vartin "istuntotauko".
Sen jälkeen olen itse aurinko koko loppupäivän. 😁
Biisi jäi kuvaamasta päivääni...
https://youtu.be/CaCSuzR4DwM?is=ytTXSpjWjZtfVq18
Parhaiten tähän "tilaan" pääsen lomalla yksin. 😁
No nyt oli tarkkaa kuvausta tarkkoine kahvimäärineen, mutta selkeästi hyväksi todettu menetelmä jos pääsee tuon biiain kuvailemaan mielentilaan 😄
No muutsman promillen heitto noissa kahvimäärissä voi olla, mutta periaate tulenee selväksi...
Muutenkin sivustaseuraajan ei ehkä kannata seurata kshvimäägää, vaan koettaa selvittää muuta kehonreaktiota..
Mutta veikkaan, että tärkein indikaattori on läsnäoleva hymyni.
Tässähän ideana toimii "oma aika". Saa löytää rauhassa oman itsensä häiriöttä ja olla taas muille läsnä...
Hienoa itsetuntemusta 😊
Näissä mä oon hyvä tässä lajissa. Mutta tuo toisen ihmisen mukaanottaminen... se on vaikeaa...
Olisi toinen aika rajoitteinen...
Sä löydät tyypin joka vois laulaa näin:
https://youtu.be/rltWaPCxSM8?is=XJBLCPH37u338pqm
Helposti.... mut se tyyppi ei tuu täältä. Pää pois hanurista ja elä!
Mene!😄
Kyllähän tässä ihan elossa ollaan 😊
Riippuu, onko työ-, vai vapaapäivä. Työpäiväni aamussa ei ole mitään täydellistä, vaan pelkkää pinnan kiristymistä. Vapaa-aamu=kaihtimet puoliraollaan yläviistoon ja kahvikoneelle. Hyvä aamutuuleni ei ole huono eikä hyvä, se vain on mitäänajattelematon flow-tila mutta menee sitten totaalisen wituralleen, jos puhelin soi, tai vaikka viestin merkkiääni piippaa. Se on samantien verenpaineet tapissa. Flow-aamuna en siedä ketään.
Itse olen tehnyt niin, että olen hiljentänyt kaikki merkkiäänet puhelimesta. Olen pärjännyt erinomaisesti ilmankin.
Ei hyvää flow-tilaa kannata noin helposti päästää wituralleen 😊
Helppoa, jos työvuoropätkä ei koostu työstä ja varallaolosta.
Edes lepoaikana et ole vapaa hälysoitoista ja lehtimyyjistä...
Omaan työhöni ei sisälly varallaoloa, joten siinä pääsen kyllä helpolla. Ei kovin usein soittele lehtimyyjätkään, ovat ehkä todenneet jo minut liian vaikeaksi asiakkaaksi 😄
Aamu alkaa aina hampulin pesulla. Sitten kahvia yhtenä kyr...
Sen jälkeen hirmu suunnittelu kuinka tänään saisi herätettyä pahennusta. Ketään ei kiinnosta mikään ja ruokailun jälkeen onkin hyväntekeväisyyden aika.
Sitten iltapäivällä onkin ansainnut muutaman kaljan, sekä uutisten jälkeen nukkumaan. Toistetaan 365 kertaa vuodessa.
>Simiti<
Hampaidenpesu on kyllä tärkeä osa aamurutiineja 👍🏻
Paras aamu. Heräisin kesäaamulla jostain aitasta jonka hyttysverkolla peitetty ikuna olisi ollut yön auki. Heräisin sovivan pehmeästä sängystä jossa tuoksuisivat puhtaat lakanat. Vieressä kainalossa nukkuisi joku "Anette" olkapäät paljaana...aamustondis, onneksi viereltä löytyy aktiivista seuraa.
AV
Säkin taudat olla iktaäreää sorttia, kun aamusta aina panettaa ja illasta vaan vituttaa. Jotain yhteistä meissäkin sitten on
Kivan kuuloinen asetelma herätä uuteen päivään 😊
Kahvi. Hidas aamu. Ajakohtaiset.
Tuuletus. Sälekaihtimien raotus. Sataako vai paistaisko peräti?
Ulos. Ehkä? Myöhemmin? Ehkä?
Vilma
No kumpaan päädyt yleensä? Lähdetkö ulos vai etkö?
No hih. Joko tai. Eilen jumpassa. Tänään raatona.
Elämä on tai shit ei.
Vilma
Minä olin eilen raatona, tänään salilla ja huomenna lihaskuntotunnille. On vaan todella rankka työviikko meneillään, aamuneljän lähtöjä työreissulle ja muuta mikä kuormittaa, niin täytyy ehkä keventää vähän liikuntaa sen mukaan.
Minun sairaseläkeläisen aamu alkaa näin;
1.aamuherätys joko kuudelta, seittemältä tai kaheksalta
2.aamukahvit
3.aamupala (usein kaurahiutale-maitosekoitus joka riittää kevyt aamupala eläkeukolle)
4.avaan netin/tietokonneen
5.musan kuuntelu tietokoneelta
sitten jos tulee työkeikkahälytys niin isän kanssa lähdemme työkeikalle joka yleensä kestää vähintään 1 tunti ja joskus 2 tuntia tai 3 tuntia (riippuu miten kaukana käyvvään)
jos työkeikka tuleekin jo kahdeksalta aamulla niin silloin musa saa jäädä. Toimin isälle autokuskina ja elintarvikkeiden lastaajana kun isä hoitaa asiakaspalvelun.
Hienoa, että saat olla isäsi kanssa noin paljon tekemisisissä. Ja tulee vähän touhua päivään, kun pääsee työkeikoille 😊
Koira on aina ihana aamuisin, ei voi olla huonolla tuulella.
Eläinystävien kanssa päivä ei voi alkaa kuin hyvin 🐶🐱🥰
Juuri keksin, että täydellinen aamu on nopea lähtö töihin. Ja siellä aamukahvi hyvässä seurassa.
Mahtavaa, että joku pitää työstään niin paljon, että sinne haluaa lähteä nopeasti 😄
Suht hitaasti ja rauhallisesti uuteen päivään, sopii koneistolle parhaiten.
Puhuminen on luokkaa luolamies etenkin jos yrittää minusta saada juttuseuraa heti aamutuimaan, ei nyt varsinaisesti äreä...sanotaan että kommunikointihaluton
Optimismi ei yleensä ole seurana herätessä, toivon lähinnä että okei jos ei ihan pieleen mene kaikki tänään, parasta varovasti toivoen 😄
Näinhän ne menninkäiset päivänvaloa väistellen heräilevät seittejä silmistään varovaisesti pyyhkien 😏
Onneksi ne menninkäisetkin yleensä siitä hiljalleen heräilee päivään, kunhan saa hetken olla mörökölli ja antaa kehon ja mielen rauhassa heräillä 😊
Entä oletko niin mörökölli, että saako esim kumppani antaa aamuhalin vai kaipaatko täydellistä rauhaa?
No sehän ihan ykkösjuttu että semmoinen unentuoksuinen pörröpää kierähtää kainaloon tuhisemaan ja saadaan herätä samaan tahtiin.
Kaikki muu käy paitsi puhumista 😉 tulee vältellä
Teoriassa; kahvia, puuroa, leipää ja hedelmiä sekä tarjotin jolla kantaa tuon amiaisen sänkyyn ihmiselle jota rakastaa.
Nykytilanne; herätä aamuun kahdeksan tunnin unien jälkeen niin ettei ole tarvinut käydä välillä vessassa. Lisäksi sunnuntaiaamut jolloin on menossa töihin tuplapalkalla.
Voi miten ihanasti ajateltu, viedä toiselle aamiaista 😊
Kahdeksan tunnin unet kuulostaa myös ihanalta. En ole varmaan vuosiin nukkunut niin pitkiä unia 🫣
Riippuu siitä herääkö aamulla yksin vai yhdessä.
Yhteinen aamu olisi rauhallinen eikä kiirettä minnekään. Yksin herätessä tehokkaan oloinen eli aamukahvi, hampaiden pesu, puhtaat vaatteet ja ehkä kevyt meikki ja nopsaan töihin. Olisi siis täydellinen aamu, jos olisi työ johon lähteä.
Tänään se oli tämä musiikki ja iso muki kahvia. 😄
https://youtu.be/nPiX0rjUpGU?is=WTN3f-yLNEdndYhf