Nyt on pakko päästä vähän selvittelee päätä ku tuntuu etten enää tiedä mitään...
Elikkä ollaan oltu nyt yhdessä n. 1 1/2 vuotta, mä 19 ja kumppanini 25. Kerran ollu todella lähellä ero. Plus kaikki ne ero-puheet joilla mieheni on uhkaillut aina joka riidan tullessa.
Keskusteletteko te koskaan teidän suhteesta tai ihan mistä vaan mikä liittyy teihin?
Meillä ei keskustella. Aina jos yritän saada jotain keskustelua aikaseksi niin tulee riitaa.
(En oo kyl mikään mestari-keskustelija, mut haluaisin opetella!)
Mä olen laittanut tähän suhteeseen kaiken,koska olisin halunnut tän onnistuvan mut tuntuu ettei mies tee suhteen eteen mitään. Taitaa pitää mua itsestäänselvyytenä =(
Mua on viimeaikoina ärsyttäny vähän miehessäni muutamat asiat: ei huomioi mua tarpeeks, ei oo hetkeäkään pelleillemättä (paitsi seksissä), eikä oo sanonu enää pitkiin aikoihion rakastavansa mua, vaik ennen sen usein kertoiki. Tänään ku kerroin edellämainituista asoista ni mieheni tokas et hän on sit vääränlainen ihminen mulle, mut HÄN ei ala kenenkään toisen takia muuttumaan.!?!?
Kumppanini on ollut mulle tosi tärkeä ja haluaisin olla sitä myös hänelle, mut en todellakaan tunne olevani!
Kaipa se vaan täytyy todeta ettei täsät suhteesta sitten tullutkaan mitää.. =(
Kiitos jos jaksoit lukea juttuni vaikka vähän sekavaa voi ollakkin.
Toivottavasti joku vois antaa jotain mielipiteitä/ neuvoja mulle...
Elikkä ollaan oltu nyt yhdessä n. 1 1/2 vuotta, mä 19 ja kumppanini 25. Kerran ollu todella lähellä ero. Plus kaikki ne ero-puheet joilla mieheni on uhkaillut aina joka riidan tullessa.
Keskusteletteko te koskaan teidän suhteesta tai ihan mistä vaan mikä liittyy teihin?
Meillä ei keskustella. Aina jos yritän saada jotain keskustelua aikaseksi niin tulee riitaa.
(En oo kyl mikään mestari-keskustelija, mut haluaisin opetella!)
Mä olen laittanut tähän suhteeseen kaiken,koska olisin halunnut tän onnistuvan mut tuntuu ettei mies tee suhteen eteen mitään. Taitaa pitää mua itsestäänselvyytenä =(
Mua on viimeaikoina ärsyttäny vähän miehessäni muutamat asiat: ei huomioi mua tarpeeks, ei oo hetkeäkään pelleillemättä (paitsi seksissä), eikä oo sanonu enää pitkiin aikoihion rakastavansa mua, vaik ennen sen usein kertoiki. Tänään ku kerroin edellämainituista asoista ni mieheni tokas et hän on sit vääränlainen ihminen mulle, mut HÄN ei ala kenenkään toisen takia muuttumaan.!?!?
Kumppanini on ollut mulle tosi tärkeä ja haluaisin olla sitä myös hänelle, mut en todellakaan tunne olevani!
Kaipa se vaan täytyy todeta ettei täsät suhteesta sitten tullutkaan mitää.. =(
Kiitos jos jaksoit lukea juttuni vaikka vähän sekavaa voi ollakkin.
Toivottavasti joku vois antaa jotain mielipiteitä/ neuvoja mulle...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo mulla ihan sama tilanne avopuolisoni kanssa joten odotan mielenkiinnolla vastauksia....
Olisin voinut kirjoittaa melkein sanasta sanaan saman tekstin noin vuosi, pari sitten. Meillä kävi niin, että yhteisen keskustelu- ja riitelytaidon kehittyminen vei lähes viisi vuotta. Nyt osataan riidelläkin ilman turhia uhkauksia ja toista kuitenkin kunnioittaen. Sitäkään ei satu usein, kun keskustelemaan ollaan opittu. Paljon on vielä hiottavaa, mutta melkein hassua, miten tilanne on muuttunut parissa vuodessa.
Minä en usko, että ihmiset on useinkaan "luotu toisilleen" niin, että yhteiselämä sujuisi jotenkin luonnostaan. Kyllä se vaatii harjoittelua, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Jotkut kokevat sen vain normaaliksi "kasvamiseksi", toisen uhraukseksi. Minä kuuluin jälkimmäisiin, ja se ketutti.
Kommunikointi on ehdottomasti kestävän suhteen kulmakivi. Se ei kuitenkaan heti alkuun, ei välttämättä edes ensimmäisinä vuosina, kehity riittävälle tasolle. Se on jokaisen itse pohdittava miten kauan ja miten paljon on valmis tekemään työtä sen eteen, sitä ei muut voi tietää. Ja kun tuloksestakaan ei koskaan ole 100% takuita, vaikka kuinka yrittäisi =)
Tekstissäsi kiinnitin huomiota myös tuohon teidän seurusteluaikaan. 1½ vuotta on hyvin normaali aika, ennen kuin se arki iskee eteen... silloin mulla ainakin oli prikulleen samat asiat mielessä: Ei riittävästi huomiota, kaikesta riitaa, keskustelu takkuilee. Vasta paljon jälkeenpäin tajusin, että ahaa, kyseessä oli se kuuluisa arki! Sekin vaatii totutteluaikansa.
Toista ei voi muuttaa, mutta me ollaan ainakin molemmat muututtu ihan itsestään lähemmäksi toistemme "vastakappaleita" tässä yhdessä olomme aikana. Sinun tilannettasi en voi tietää tarkalleen, mutta pelkän tekstin perusteella en kehottaisi vielä luovuttamaan. Suhde etenee rakastuminen - itsenäistyminen - rakastaminen vaiheiden kautta, teillä on ehkä meneillään se itsenäistyminen, pieni etäisyydenotto? Ongelmahan on se, että se ei useinkaan ole molemmilla puoliskoilla tasan samaan aikaan, joten toinen jää hieman kuin nalli kalliolle...
Mitähän helkkaria minä tässä jaarittelen, kun en kuitenkaan tiedä vastausta kysymykseesi? Älä siedä liikaa paskaa, älä elä suhteessa, joka tekee onnettomaksi, mutta muista, että huonotkin päivät on kestettävä... ehkä vielä olisi jotain yrittämisen arvoista? Pieni etäisyys voi tehdä hyvää.
Jaksoin kaksi vuotta katsella miestä, jonka kanssa ei voinut keskustella suhteeseemme liittyvistä asioista, hän yleensäkin päätti kaiken ja minä tein kaiken kiltisti perässä. Erouhkauksia sateli, ja minä elin melkein ainaisessa pelossa, että milloinkas se ero toteen käy! Noh, lopulta mittani oli täysi, jätin hänet ja hän jäi rannalle ruikuttamaan. Takaisin en ottanut, ja tällä hetkellä nautin suuresti koska elämäni on huomattavasti vapaampaa, ja itsetuntoni on kohonnut huomattavasti. Olen vain sitä mieltä, että sinunkaan ei pitäisi jäädä suhteeseen, jossa koet itsesi onnettomaksi. Hän on sanonut sinulle, ettei muutu toisen ihmisen takia, joten eikö se ole jo aika selvää...? Muuten minäkin olen tällä hetkellä 19vuotta, ja tosiaan onnellinen siitä, että saan elää ihanaa nuoruutta, en kahlittua.. :)
Kiva kuulla että muillakin on ollut samanlaista ja että siitä voi vielä "selvitä".
Mä olen tässä pähkäillyt mitä oikein tekisin, mutta eipä se paljon ole auttanut ku en tiedä.
Näin päällisin puolin meil menee ihan hyvin ja arkiset asiat sujuu, muttei ne keskustelut!
Joo miehelläni on varmaan se itsenäistymisvaihe meneillään!
Mut minkä takia se ei vaan voi ymmärtää et jotkut asiat olis mulle tärkeitä.
Just toi vähän enemmän huomioon ottaminen ja sitte että haluaisin joskus kuulla siltä että se rakastaa mua. Edes joskus, mut ei! Nii joskus aiemminkin siitä sille kerroin ja sen jälkeen se välillä sen sanoikin. Mut nyt jonkun typerän riidan jälkeen (joskus kk sitten) en ole enää niitä sanoja kuullut ja muutenki suhde muuttunu ehkä enemmän kaveruudeks! Tuntuu todella ettei se rakasta mua enää..
Miten mun kannattais ottaa asioita puheeks?
(mul on ehkä paha tapa ruveta syyttelemään)
Täytyy nyt vaan katsoa täs päivä kerrallaan ja miettiä sitä pientä etäisyyden ottoa...
Tuollaista ei toivoisi kenellekään, mutta väkisin se noin menee jos ei puhuta "meistä". Älä vain mietiskele yksinäsi näitä asioita vaan mietiskelkää niitä yhdessä. Jos ei parisuhteessa kumpikaan puhu niin voiko se muuhunkaan johtaa kuin onnettomaan suhteeseen? Ei mielestäni. Ole rohkea, oikeasti et häviä yhtään mitään jos puhut herkistä asioista. Jos kumppanisi ei suostu siltikään puhumaan vaikka kuinka yrittäisit niin tuhlaat aikaa. Raakaa, mutta totta.
Mieti. Jos jatkatte näin niin onko teillä enää mitään puhumisen aihetta loppuen lopuksi, taikka seksiä? Tuskin on. Mutta jos jaatte tunteenne toistenne kanssa ja kerrotte itsestänne, löydätte aina jotain uutta ja mielenkiintoista, yhdessä.
Itse olen seurustellut pari vuotta ja meillä oli sama ongelma alussa (olen itse tosin todella avoin). Meni siihen aikaa ennen kuin mieheni avautui ja alkoi kertomaan myös menneitä kipeitä asioita joita ei ole kertonut kenellekään muulle koskaan. Nyt kun olemme jutelleen, hän on myöntänyt että hänelle itselleen on tullut paljon parempi olo kun on joku jonka kanssa voi puhua mistä vain. Suhteemme toimii loistavasti. Toki riitelemme, mutta sovimme aina ja pyydämme anteeksi. Tuntuu vieläkin siltä, että olisimme tavanneet juuri, uuden viehätys ei ole kadonnut minnekään ja rakkaus vain kasvaa.
Puhuminen on kaiken perusta ja jos se puuttuu niin et ole oikeassa suhteessa.