Käydään maitokaupassa yhdessä jne
Voiko nainen ja mies olla vain ystäviä
Anonyymi-ap
33199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kyllä nainen ja mies voivat olla ihan vain ystäviä. Mutta rajat pitää olla selvät, varsinkin jos ollaan parisuhteessa. Ystävyys ei saa muuttua salailuksi, flirttailuksi tai sellaiseksi läheisyydeksi, joka alkaa mennä oman kumppanin ja parisuhteen kustannuksella. Kyse on lopulta luottamuksesta ja toisen kunnioittamisesta.
🖤🐺
Niin, halut edellä.
Pitääkö kaikki liittyä aina seksiin?
Voi olla. Ei siinä mitään ihmeellistä. Ihan samoja asioita mutta siitä puuttuu seksi, läheisyys yms. Miksi oletetaan että aina pitäis olla seksiä. Elämässä voi sitä iloa ja onnellisuutta tuoda muutkin asiat kuin seksi.
Ja ystävyys voi kestää pidempään kuin jotkut parisuhteet.
Usein näin onkin. Parisuhteessa on yleensä paljon enemmän odotuksia, yhteensovittamista ja arjen haasteita, joista voi syntyä kitkaa. Ystävyydessä näitä paineita ei välttämättä ole samalla tavalla.
Mutta jos parisuhteessa syntyy mustasukkaisuutta toisen ystävistä, tilanne voi muuttua hankalaksi. Silloin pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti siitä, mistä mustasukkaisuus johtuu ja missä ystävyyden rajat kulkevat.
Ystävyys ja parisuhde eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia asioita. Molemmat voivat olla yhtä aikaa olemassa, kunhan luottamus ja kunnioitus säilyvät.
Itse viihdyn yksin ja pidän yksinasumisesta. Saa itse päättää asioista. Tulla ja mennä silloin kuin haluaa. Saa tehdä asioita omassa tahdissa. Voi ottaa omaa aikaa kun sitä tarvitsee. Hyvät ystävyyssuhteet tukee mielenterveyttä ja hyvinvointia.
Ystävyys miehen ja naisen välillä on täysin mahdollista, mutta parisuhteessa pitäisi olla samat pelisäännöt molemmille.
Olen itse kokenut tilanteen, jossa omat naispuoliset ystäväni nähtiin mahdollisina uhkina, vaikka suhteet olivat täysin platonisia. Samaan aikaan kumppanilla sai olla miespuolisia ystäviä, joiden tiedettiin olevan häneen romanttisesti tai jopa seksuaalisesti kiinnostuneita.
Tällainen ristiriita herättää väistämättä kysymyksiä. Miksi toisen ystävyyssuhteet ovat uhka, mutta omat eivät? Miksi toiselta odotetaan sellaista, mitä ei itse olla valmiita noudattamaan?
Kyse ei ole siitä, että kumppanin ystävyyssuhteita pitäisi rajoittaa tai että jokainen vastakkaista sukupuolta oleva ystävä olisi uhka. Kyse on rehellisyydestä, tasapuolisuudesta ja toisen tunteiden huomioimisesta.
Mustasukkaisuuskaan ei aina synny tyhjästä. Jos kumppani jatkuvasti korostaa muiden ihailijoiden merkitystä tai vertailee omaa puolisoaan heihin, se voi vähitellen murentaa turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta.
Luottamus ei tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä kaksinaismoralismi. Samojen rajojen ja periaatteiden pitäisi koskea molempia.
Elämän hienoin asia on naisen ja miehen yhteys, tunteet, seksuaalisuus, luontainen hyvän olon tunne. Se on ikävää jos ihminen ei voi enää tuntea vetoa toiseen ihmiseen, siinä alkaa jo ns. elämän energia olla jo vähissä. Itse elämähän ja sen ”voimakkuus” perustuu seksuaalisuuteen ja se ei ole muna pystyssä juttu, se on pelkkää verenkiertoa. Seksuaalisuus on energiaa joka saa toisen parhaimmillaan laukeamaan jopa pelkästä ajatuksesta toisen läheisyydessä ja kuten huomaatte, kyseessä on ”henkinen” energia, jota sitten voidaan ilmaista ja toteuttaa monin keinoin. Ystävä -taso on vähän niinkun kiikkus-tuoli formulaa.
Nyt taidettiin eksyä hieman alkuperäisestä aiheesta. Kysehän oli siitä, voivatko nainen ja mies olla keskenään ystäviä ilman romanttista tai seksuaalista kiinnostusta.
Seksuaalisuus on toki tärkeä osa ihmisyyttä, mutta ei se tarkoita, että jokaisen miehen ja naisen välisen ihmissuhteen pitäisi perustua siihen.
Ystävyys ei ole mikään parisuhteen vajavainen versio, vaan itsessään arvokas ihmissuhde. Siihen voi kuulua syvää luottamusta, välittämistä ja läheisyyttä ilman minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa.
Eikä ystävyys ole mikään kiikkustuoli formula-autoon verrattuna. Ne ovat yksinkertaisesti kaksi erilaista ihmissuhdetta, joilla on omat merkityksensä.
Kyllä sitä vetoa voi tuntea ilman että pitää olla seksuaalista kanssakäymistä. Ei ole normaalia jos mies on niin seksuaalinen että laukeaa pelkästään siitä jos näkee naisen kauppajonossa. Kenellä on aikaa fantasioida kesken ostosten teon?
Miehet haluaa seksiä enemmän kuin naiset koska heillä hormonit vaikuttaa siihen enemmän kuin naisilla. Miehillä aivojen palkitsemisjärjestelmä on erilainen kuin naisilla.Mies hakee myös seksillä hyväksyntää ja kumppanin torjunta koetaan torjuntana ja kelpaamattomuutena.Sitten on kulttuurinen puoli jossa miehen oletetaan aina haluavan seksiä ja tekevän aloitteen.
En menisi sanomaan että miehet haluaa enemmän seksiä. Paremminkin erot halun tasossa tulevat suuriksi mitä enemmän ikää tulee, sekä naisilla että miehillä. Pitää erottaa, mitä tapahtuu ennen seksiä ja seksin aikana. Intohimo ja halu on korvien välissä tapahtuva ”reaktio” ja se on henkinen laatuaan, koska se on ”korvien välissä”. Sitten vasta kun mielessä on halua ja intohimoa, alkaa hormonitoiminta toimia fyysisellä tasolla niin miehillä kuin naisilla. Keho tarvitsee aina alkusytykkeen ja ”voiman” ihmisen sisältä, muuten olisi vain tyhjän kuoren fyysiset toiminnot ”odottamassa” ilman mitään tapahtumia.
No tutkimusten mukaan miehillä on isompi seksuaalinen halukkuus.Kyllähän miehelläkin halukkuus voi laskea jos kehon tesrosteroni laskee.Koska miehellä testosteroni säätelee seksuaalista halua.
Testosteroni liittyy kuitenkin fyysiseen tapahtumaan. Ihminen voi haluta vaikka 100 vuotiaana yhtä paljon kuin nuorena, jos hänelle on seksuaalisuutta luotu tavallista enemmän. Ihminen on kuitenkin aina henkinen olento. Kun henki katoaa, jää jäljelle vain hyödytön ruumis.
Tässä alkaa olla jo aika paljon yleistyksiä ja oletuksia siitä, miten miehet ja naiset ajattelevat ja kokevat seksuaalisuuden.
Vaikka sukupuolten välillä on keskimääräisiä biologisia eroja, yksilölliset erot ovat valtavia. Seksuaaliseen haluun vaikuttavat hormonien lisäksi psykologiset, emotionaaliset ja sosiaaliset tekijät. Eikä mieli ja keho toimi toisistaan irrallisina järjestelminä.
Mutta edelleen ihmettelen, miksi miehen ja naisen välinen ystävyys pitää väkisin palauttaa seksuaalisuuteen. Eivät kaikki miehet halua seksiä jokaisen naispuolisen ystävänsä kanssa, eivätkä naisetkaan jokaisen miespuolisen ystävänsä kanssa.
Voisiko kaksi ihmistä yksinkertaisesti arvostaa toisiaan ihmisinä ilman, että taustalla oletetaan olevan jotain seksuaalista?
Tottakai voi arvostaa. Jos on kuitenkin itsenäinen luonne, silloin ystävyystaso ei välttämättä anna paljoa jos ihminen on muutenkin sisäisesti rikas. Tottakai asiaa voidaan tarkastella myös taloudelliselta ja elämän käytännön asioiden hoidon kannalta.
Minusta itsenäisyys ja sisäinen rikkaus eivät mitenkään vähennä ystävyyden arvoa. Ihminen voi viihtyä erinomaisesti yksin, olla omavarainen ja silti arvostaa syvästi ystävyyttä.
Eikä ystävyyden tarvitse perustua siihen, mitä toisesta taloudellisesti tai käytännöllisesti hyötyy.
Aito ystävyys on minusta ennen kaikkea vastavuoroisuutta, luottamusta, välittämistä ja mahdollisuutta jakaa ajatuksia ja kokemuksia.
Kaikki ihmissuhteet eivät tarvitse romanttista tai seksuaalista ulottuvuutta ollakseen merkityksellisiä. Eikä kaikkea ihmisten välistä läheisyyttä tarvitse mitata sillä, mitä siitä itse saa.
Se on selvää jos on tottunut ystäviin elämässään, on luonnollista että ystävätasolla haluaa helpommin jatkaa. Vaikka on ollut aviossa pitkään, siinäkin suhteessa voi olla ilman ”ystäviä”, eikä välttämättä edes tiedä mitä ystävyyssuhde tarkoittaisi.
Miehillä testosteroni ei lopu kokonaan. Naiset tarvitsee myös testosteronia seksuaaliseen halukkuuteen ja kiihottumisen.Vaihdevuosissa naisilla testosteroni vähenee joka myös aiheuttaa haluttomuutta.
En oikein ymmärrä, miksi ystävyyden arvostaminen edellyttäisi sitä, että on jotenkin tottunut ystäviin, tai miksi pitkä avioliitto tarkoittaisi, ettei ymmärtäisi ystävyyttä.
Ihminen voi elää vuosikymmeniä parisuhteessa ja silti ymmärtää aivan hyvin, mitä aito ystävyys on. Samoin voi viihtyä yksin tarvitsematta jatkuvaa seuraa.
Ystävyyden merkitys ei riipu siitä, kuinka paljon ystäviä ihmisellä on tai millainen parisuhdehistoria hänellä on.
Ja alkuperäinen kysymyshän oli yksinkertaisesti, voivatko nainen ja mies olla vain ystäviä. Minusta voivat, eikä siihen tarvitse liittää seksuaalisuutta, taloudellista hyötyä tai muitakaan erityisiä ehtoja.
Niimpä. Jos mulla olis miespuolinen ystävä joka haluis panna jokaisen naispuolisen ystävänsä kaa muiden naissuhteiden lisäksi niin meidän arvot ei kohtais.
Typerä keskustelunaihe.
Ei ollenkaan...
Voi olla. Minulla on vuosia kestäneitä ystävyyssuhteita miesten kanssa. Erään kanssa vuosikymmeniä. Nyt olen ihan innoissani, kun olen löytänyt ihanan höpsön kaltaiseni naiskaverin. Samalla aaltopituudella ollaan 🥰Kiva ihminen. Tärkeä jo nyt, kun on niin hyväntahtoinen ihminen, mutta tarvittaessa myös tulta ja tappuraa.
Minun isälläni oli eläessään myös paras ystävä nainen. Olivat kollegoita ja kummallakin omat perheet. Käytiin joskus siellä heidän perheensä luona kylässäkin Ruotsissa. Oli sellaiset sivistyneet piirit, tasa-arvoa ja paljon filosofisia keskusteluita. Ei niissä porukoissa ketään alistettu.
Mikä raamattu tavu kooma on 23. Kolmonen call kerran yli ali. Pila. Laumoilla pimeä lumoa kauhoi hai hui sijoitinpas pappini moon musa soi Jumala tipa painossa ei saa pappi osa aina siteen narusi
Kurpitsa se poikaa satu. Järkevää satanut harhai panssari ihan sama-
Satur enkut seitiin rahaa luola miettiä ihmettä cannonbalss mitä luonneton evoluutio sen sana e sana nbalss lääkäri sioisili lue sanan ilman vainaja Satu saatana strokes gorilla aistia pisin
Autuaita ovat ne, jotka ystävyyden arvon ymmärtävät.
Ja katso, kaksi ihmistä kulki rinnakkain, mies ja nainen, eikä heidän välillään ollut himoa eikä romanttista kaipausta, vaan ystävyyttä, joka kesti vuodesta toiseen.
Ja minä kysyn teiltä: miksi te etsitte salattuja tarkoitusperiä sieltä, missä niitä ei ole?
Eikö ystävyys itsessään ole arvokas lahja, ilman että sitä tarvitsee muuttaa rakkaussuhteeksi tai mitata lihallisen halun mukaan?
Sillä kaikki rakkaus ei kaipaa suudelmaa, eikä jokainen läheinen ihminen aviovuodetta.
Älkää siis epäilkö kaikkea sitä hyvää, mitä ette itse ole kokeneet.
Sillä ystävyys ei ole rakkauden puutetta, vaan yksi sen kauneimmista muodoista.
En kuitenkaan esim. miesten välistä ystävyyttä ymmärrä. Voin olla ystävällinen vaikka kaikille miehille, mutta miksi olisin ”ystävä” henkilökohtaisesti yhden miehen kanssa.
Ja minä kysyn sinulta: miksi ihmettelet ystävyyttä vain siksi, ettet itse sitä samalla tavalla kaipaa?
Sillä ystävällinen voi ihminen olla tuhannelle, mutta ystäväksi hän tulee vasta sille, jonka kanssa hän jakaa ilonsa, surunsa ja sydämensä ajatukset.
Eikä ystävää valita hänen sukupuolensa perusteella, vaan sen yhteyden tähden, joka kahden ihmisen välille syntyy.
Älä siis mittaa toisten ihmissuhteita omien tarpeidesi mukaan.
**Sillä kaikki eivät tarvitse samoja asioita ollakseen onnellisia, eikä se, mitä yksi ei kaipaa, ole toiselle merkityksetöntä.**
Mutta eihän miestä ole pakko ottaa ystäväksi miehelle. Miksi pitäisi uhrautua miehen vuoksi. Nimenomaan epäitsekkyyttä on olla ajattelematta omaa etuaan. Silloin kun ihminen tarvitsee ystävän, hän tarvitsee siihen jonkin syyn ja kyllä se väkisinkin liittyy johonkin itsekkääseen tarpeeseen, onpa se sitten jotenkin tukemista, ymmärtämistä tai jonkin hakemista. Olen niin paljon käyttänyt sanoja ja älyä viime vuosina, että minua kiinnostaa vain tunteet naisen kanssa, koska juuri se täyttymys sisältäni ei ole tyydyttynyt. Enkä tarkoita tässä vain seksiä vaan kokonaisvaltaista henkistä ja fyysistä yhteyttä naisen kanssa, läsnäoloa, läheisyyttä ja siis tunteita ja tuntemista kaikilla aisteilla ja näkymättömällä ”aisteilla”.
Kenen kaa sä nyt haluut maitokauppaan mennä? Yleensä sinne mennään niinku puolison kanssa ruuanhakureissulle.