Jos joku saa kumppanin

Miksi tämä pitää esitellä vaikka veljelle samantien tai muulle seurakunnalle?

Että nyt tämä tuli katsos käsi hommien tilalle.. katsokaa kaikki
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En tiedä. En ole koskaan ymmärtänyt koko esittelyn tarkoitusta. Itse kuulun niihin, joilla ei ole oikein koskaan tarvetta esitellä ketään. No, jos luonnollinen tilanne joskus tulee, niin ehtii ne sittenkin tavata.

Äänestä

Tjaa, ei ole veljiä eikä seurakuntaa. Vanhemmilleni olen esitellyt yleensä sitten, kun kumpikin on kokenut että on tää jo niin vakavaa, että jäädään pyörimään yhdessä ja voidaan tavata perhekin.

En ole muille esitellyt. Muut on nähnyt sitten kun on vastaan tullut. En ole niitä ihmisiä jotka kuljettaa kumppania näytillä pitkin kyliä. Ihan normaali yhdessäolo sitten tulee muitten tietoisuuteen, kun tulee.

Vanhemmat nyt on aina huomanneet minusta, että oon löytänyt jonkun kun olen kuulemma virtaa täynnä ja elossa.

Äänestä
  • Ja on käynyt niinkin ettei kukaan kavereistani eikä vanhemmatkaan ole ikinä nähnyt ihmistä, jonka kanssa olen seurustellut. Eikä mitään käsitystä ole muodostunut.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Ja on käynyt niinkin ettei kukaan kavereistani eikä vanhemmatkaan ole ikinä nähnyt ihmistä, jonka kanssa olen seurustellut. Eikä mitään käsitystä ole muodostunut.

    Someen kuvia ja valokuvia?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Someen kuvia ja valokuvia?

    En laittele. Ei ole yhtäkään kuvaa missään nytkään puolisista tai lapsista. Ei kuulu mun tapoihin pitää kuva päiväkirjaa kumppanin tai mun elämästä. Riittää kun itse tiedetään missä liikutaan.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    En laittele. Ei ole yhtäkään kuvaa missään nytkään puolisista tai lapsista. Ei kuulu mun tapoihin pitää kuva päiväkirjaa kumppanin tai mun elämästä. Riittää kun itse tiedetään missä liikutaan.

    Hehkuttelen mielummin rakkaani kanssa kaksin, kun koko maailmalle. Kyllä ne muut sitten näkee missä liikutaan onko rakkautta ja miten se meistä hehkuu.

    Äänestä

Esittelylle on useampiakin syitä ja tarkoituksia, jokaisella on omansa.

Itse en esittelisi uutta kumppania ihan heti, vasta kun suhde vakiintunut.

- Sheena

Äänestä

Jos kutsutaan kylään, joo.
Mut muuten mikä pakko.
Kukin tyylillään.
Vilma

Äänestä

En pidä mitään kiirettä. Olin naimisissa enkä esitellyt vanhempiamme koskaan. Sisaruksia joskus nähtiin. Mitäs niitä, kullakin oma elämä. Sekaantuvat vaan turhanpäiten.

Äänestä

Niin tehdään toiselle vaikeammaksi lähteä suhteesta ei tarvitte olla ydinfyysikko tajutakseen moista

Äänestä
  • Enpä kyllä keksi mitne minun voisi olla vaikeampaa lähteä, vain koska mihun on esitelty. Eipä se rehellisesti sanoen minua hidasta, eikä minun onglemani ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi tämä pitää esitellä vaikka veljelle samantien tai muulle seurakunnalle?

Että nyt tämä tuli katsos käsi hommien tilalle.. katsokaa kaikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu