Pyöriskelin täällä viime talvena eron tuskissani aika paljon. (Jostain syystä kirjoituksiani ei löydy laajennetulla haulla nimimerkin mukaan, johtunee sen väliviivasta tms? Täällä pyörivä porukka on varmaan vaihtunut suureksi osaksi, mutta pistänpä linkkejä tänne heidän pariin vanhaan vastaukseen, niin saavatpa sähköposti-ilmoituksen ja tulevat ehkä lukemaan näitä jälkimaininkeja - tai sitten eivät.)
Mutta nykyisillekin surijoille voi olla ehkä lohduksi tai muuten vaan mielenkiinnon takia:
Joku sanoi että pura suruasi kirjoittamalla. Ja minähän purin, mutta en pöytälaatikkoon vaan tein surusivut, joita ei ollut sitten kuitenkaan aikaa ja voimia ylläpitää enempää.
Surusivut: http://members.surfeu.fi/ctz/ero/ Se oli surutyötä joka vähensi hiukan tuskaa.
(Sivuilla on yksi muukin surusivu kuin tuo eron suruun liittyvä. Kumma kun yksi suru pöyhii esiin muitakin vanhoja suruja.)
Suru tulee todellakin aaltoina, kuten on moneen kertaan todettu. Luulin jo yhdessä vaiheessa erehtyneeni, kun yhtä-äkkiä suru olikin poissa, ja se oli kauan poissa. Mutta sitten se tuli takaisin - pitkän tauon jälkeen. Mutta onneksi nyt nuo suruaallot ovat hyvin pieniä. Niitä tulee mutta ne eivät enää tee työkyvyttömiksi. On jopa aitoa mielenkiintoa uusiin naisiin. Aiemmat suruaallot olivat tsunameita jotka melkein tappoivat minut.
1.4.2005 ehdin jo sanoa: "Nyt tämä eron masennus ja tuska saa riittää. En jaksa enää tätä murehtimista. Kolmas suruaalto vei melkein järjen. Paikallisissa kapakoissakin on tullut pyörittyä aivan liikaa. Pitäisi päästä parempaan paikkaan. Kotinurkkien illanviettopaikoissa näkyy aina samat naamat, joten paikan vaihto tekisi hyvää. Missä nykyään yli nelikymppiset käy bailaamassa Helsingissä? Joskus kauan sitten oli Vanha Maestro. Siellä oli pelkkiä ikäloppuja mummeleita eli sellaisia suunnilleen nelikymppisiä. Nyt nuo "mummelit" olisivat juuri sopivan ikäistä seuraa mulle. Mutta kyseistä paikkaa ei ole enää olemassa. Sen tilalla on joku trendipaikka jonka oven takana on valtava jono nuorisoa. Onko suosituksia tällaiselle keski-ikäiselle äijänkäppänälle?"
Vastauksesi sain mm: "Eikös niitä tanssipaikkoja vielä ole Hesassakin olemassa, Wanhan Tanssikellari, Jortsun mesta ja La Tour sekä Zetor. Eipä taida näissä kahdessa paikassa olla tanssia, jos sitä haet. Hurjan vähän tiedän nelikymppisille paikkoja minne mennä pelkästään tanssimaan, mutta bailupaikkoja on Hesan keskusta pullollaan. Esimerkkinä siitä König, Hamlet, Michelle, Teatteri...monet muut baaritiskit ympäri Helsinkiä. Näistä varmaan löydät naisaseuraa."
No joo... tuli jonkin aikaa pyörittyä noissa. Ihan huuhaa-tyyppejä. Joku baaritiskillä istunut jätkä houkutteli jopa pornoklubiin seurakseen josta osti itselleen naisen... tylsää.
Muutenkin tuo kapakoissa pyöriminen oli vain välivaihe omassa elämässä. Se oli pelkkää uusintaa nuoruusvuosilta. Ja onko uusinta koskaan jännää... ei ... se on eilistä puuroa. Sitä paitsi en ollut missään tapauksessa valmis uuteen suhteeseen, vaikka ehkä kuvittelin niin.
Ihan muualta niitä suhteita löytyy kuin kapakoista jos löytyy. Sen on vain ja ainoastaan sattumasta kiinni. Itse voi vain antaa sattumalle tilaisuuksia liikkumalla paljon siellä missä muutkin liikkuvat.
"Missä nykyään yli nelikymppiset käy bailaamassa Helsingissä?"
Hah... mitä minä yli viiskymppien aliarvion itseäni. Pari noin kolmevitosta fiksua ja kaunista naista on pyörinyt kuvioissa. Toinen suhteen alku loppui kun häneltä loppui kiinnostus suunnilleen siinä vaiheessa kun mulla vasta oikea tosikiinnostus alkoi. Hän pokas mut ja sanoi jälkeenpäin että ensiajatus minusta oli ollut että miltäköhän tuntuis kun toi äijä makais mun päällä. Ja onnistui jopa testaamaan sen. Toinen vähän aiempi tapaus on edelleenkin auki kun joutui ulkomaille pitkälle työkomennukselle eikä muutenkaan sen tapauksen varaan voi oikein laskea. Hänkin oli erosuruinen.. kapaisi lähinnä juttuseuraa kuten minäkin. Se voi ehkä jopa jatkua jollain tasolla myöhemmin.. kaikki ovet ovat avoinna.
Elämä jatkuu. En lysähtänyt vaikka lähellä olikin. Mutta surukin jatkuu - onneksi vain pieninä aaltoina silloin tällöin ja aika taka-alalla. Kyllä niiden kanssa voi elää.
---
Jos joku veisi minulta jalan, niin se olisi vakava rikos. Ilman jalkaa voi elää, vaikka se onkin välillä hankalaa. Se joka katkaisi minulta jalan saisi ehdottoman linnatuomion.
Kun minulta viedään elämänkumppani, niin sitä ei pidetä rikoksena, vaikka se sattuu enemmän kuin jalan katkaisu. Ilman elämänkumppania voi elää, vaikka se onkin välillä hankalaa. Toisen elämän murskaamisesta ei saa mitään tuomiota.
Surun kanssa voi elää, niin kuin voi elää pyörätuolinkin kanssa.
Jotain lohtua kumminkin: Uuden kumppanin voi löytää vaikka katkaistu jalka ei kasvakaan uudelleen.
Entisaikojen tiukoissa eropykälissä oli kyllä hyvät puolensa. Ei se ole vain vaimon oma asia jos lähtee lätkimään. Onko se muka pätevä syy että ei enää rakasta minua? Mitään muuta syytä ei käsittääkseni ollut.
Suhde oli kuitenkin toimiva vaikka arkipäiväistynyt.
Nyt on taas pieni suru/yksinäisyysaalto menossa, siksi olen taas täällä.
Mutta nykyisillekin surijoille voi olla ehkä lohduksi tai muuten vaan mielenkiinnon takia:
Joku sanoi että pura suruasi kirjoittamalla. Ja minähän purin, mutta en pöytälaatikkoon vaan tein surusivut, joita ei ollut sitten kuitenkaan aikaa ja voimia ylläpitää enempää.
Surusivut: http://members.surfeu.fi/ctz/ero/ Se oli surutyötä joka vähensi hiukan tuskaa.
(Sivuilla on yksi muukin surusivu kuin tuo eron suruun liittyvä. Kumma kun yksi suru pöyhii esiin muitakin vanhoja suruja.)
Suru tulee todellakin aaltoina, kuten on moneen kertaan todettu. Luulin jo yhdessä vaiheessa erehtyneeni, kun yhtä-äkkiä suru olikin poissa, ja se oli kauan poissa. Mutta sitten se tuli takaisin - pitkän tauon jälkeen. Mutta onneksi nyt nuo suruaallot ovat hyvin pieniä. Niitä tulee mutta ne eivät enää tee työkyvyttömiksi. On jopa aitoa mielenkiintoa uusiin naisiin. Aiemmat suruaallot olivat tsunameita jotka melkein tappoivat minut.
1.4.2005 ehdin jo sanoa: "Nyt tämä eron masennus ja tuska saa riittää. En jaksa enää tätä murehtimista. Kolmas suruaalto vei melkein järjen. Paikallisissa kapakoissakin on tullut pyörittyä aivan liikaa. Pitäisi päästä parempaan paikkaan. Kotinurkkien illanviettopaikoissa näkyy aina samat naamat, joten paikan vaihto tekisi hyvää. Missä nykyään yli nelikymppiset käy bailaamassa Helsingissä? Joskus kauan sitten oli Vanha Maestro. Siellä oli pelkkiä ikäloppuja mummeleita eli sellaisia suunnilleen nelikymppisiä. Nyt nuo "mummelit" olisivat juuri sopivan ikäistä seuraa mulle. Mutta kyseistä paikkaa ei ole enää olemassa. Sen tilalla on joku trendipaikka jonka oven takana on valtava jono nuorisoa. Onko suosituksia tällaiselle keski-ikäiselle äijänkäppänälle?"
Vastauksesi sain mm: "Eikös niitä tanssipaikkoja vielä ole Hesassakin olemassa, Wanhan Tanssikellari, Jortsun mesta ja La Tour sekä Zetor. Eipä taida näissä kahdessa paikassa olla tanssia, jos sitä haet. Hurjan vähän tiedän nelikymppisille paikkoja minne mennä pelkästään tanssimaan, mutta bailupaikkoja on Hesan keskusta pullollaan. Esimerkkinä siitä König, Hamlet, Michelle, Teatteri...monet muut baaritiskit ympäri Helsinkiä. Näistä varmaan löydät naisaseuraa."
No joo... tuli jonkin aikaa pyörittyä noissa. Ihan huuhaa-tyyppejä. Joku baaritiskillä istunut jätkä houkutteli jopa pornoklubiin seurakseen josta osti itselleen naisen... tylsää.
Muutenkin tuo kapakoissa pyöriminen oli vain välivaihe omassa elämässä. Se oli pelkkää uusintaa nuoruusvuosilta. Ja onko uusinta koskaan jännää... ei ... se on eilistä puuroa. Sitä paitsi en ollut missään tapauksessa valmis uuteen suhteeseen, vaikka ehkä kuvittelin niin.
Ihan muualta niitä suhteita löytyy kuin kapakoista jos löytyy. Sen on vain ja ainoastaan sattumasta kiinni. Itse voi vain antaa sattumalle tilaisuuksia liikkumalla paljon siellä missä muutkin liikkuvat.
"Missä nykyään yli nelikymppiset käy bailaamassa Helsingissä?"
Hah... mitä minä yli viiskymppien aliarvion itseäni. Pari noin kolmevitosta fiksua ja kaunista naista on pyörinyt kuvioissa. Toinen suhteen alku loppui kun häneltä loppui kiinnostus suunnilleen siinä vaiheessa kun mulla vasta oikea tosikiinnostus alkoi. Hän pokas mut ja sanoi jälkeenpäin että ensiajatus minusta oli ollut että miltäköhän tuntuis kun toi äijä makais mun päällä. Ja onnistui jopa testaamaan sen. Toinen vähän aiempi tapaus on edelleenkin auki kun joutui ulkomaille pitkälle työkomennukselle eikä muutenkaan sen tapauksen varaan voi oikein laskea. Hänkin oli erosuruinen.. kapaisi lähinnä juttuseuraa kuten minäkin. Se voi ehkä jopa jatkua jollain tasolla myöhemmin.. kaikki ovet ovat avoinna.
Elämä jatkuu. En lysähtänyt vaikka lähellä olikin. Mutta surukin jatkuu - onneksi vain pieninä aaltoina silloin tällöin ja aika taka-alalla. Kyllä niiden kanssa voi elää.
---
Jos joku veisi minulta jalan, niin se olisi vakava rikos. Ilman jalkaa voi elää, vaikka se onkin välillä hankalaa. Se joka katkaisi minulta jalan saisi ehdottoman linnatuomion.
Kun minulta viedään elämänkumppani, niin sitä ei pidetä rikoksena, vaikka se sattuu enemmän kuin jalan katkaisu. Ilman elämänkumppania voi elää, vaikka se onkin välillä hankalaa. Toisen elämän murskaamisesta ei saa mitään tuomiota.
Surun kanssa voi elää, niin kuin voi elää pyörätuolinkin kanssa.
Jotain lohtua kumminkin: Uuden kumppanin voi löytää vaikka katkaistu jalka ei kasvakaan uudelleen.
Entisaikojen tiukoissa eropykälissä oli kyllä hyvät puolensa. Ei se ole vain vaimon oma asia jos lähtee lätkimään. Onko se muka pätevä syy että ei enää rakasta minua? Mitään muuta syytä ei käsittääkseni ollut.
Suhde oli kuitenkin toimiva vaikka arkipäiväistynyt.
Nyt on taas pieni suru/yksinäisyysaalto menossa, siksi olen taas täällä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olen aika huono näissä, mut jos minä olen selvinnyt yksin koko elämäni(24v), selviät sinäkin. Huono lohdutus, mut en osaa muuta. Tsemppiä sulle, kyl se taivas valkenee, usko pois.
Juuripa tuossa sanoin että pilvet ovat alkaneet rakoilla verrattuna entiseen.
On ollut paljon aurinkoisiakin päiviä. Vähän nyt vaan kommentoin noita erojuttua yleisemmälläkin tasolla - ja elämää sen jälkeen.
Yksin olen vahvimmillani, ei siitä ollut kyse. Se yksin selviäminen oli osa parisudeongelmaa, olin liian itsenäinen kaikessa.
luin kirjoituksesi; siinä on paljon sellaisia asioita, joita minäkin olen miettinyt omalta knnaltani. Niin, minä olen 42v. nainen, joka erosi vajaa 3v sitten.
Minä kai sitten olen "kummajainen" kun en käy missään kapakoissa, eikä tule kyllä yksin lähdettyäkään :).
Ystävät ja tuttavat ovat sanoneet; ei se "kumppani" tai se sydänystävä netistä löydy... varmaankin näin ehkä on, mutta kun lukee näitä kirjoituksia; huomaa, että meitä on aika paljon, jotka ajattelevat samalla tavalla asioista :).
Ja mikäänhän ei ole mahdotonta, voihan täältäkin löytää sellaisen ihmisen, jonka elämänkatsomus on samalla "aallonpituudella" :).
niin mistä elämänkumppani voi löytyä? pitkän suhteen jälkeen ei osaa eikä ehdi kulkea oikeissa paikoissa.samaa rataa elämä menee eteenpäin ja tuntuu ettei siihen muutosta voi tullakaan.on vaan odotettava ...mitä?
odottaa, vaan elää elämää:) Totutella siihen, että on yksin, nuuhkia ilmaa ympärillä tuntosarvet koholla..
Vaikka välillä on niin naisen nälkä että voisin syödä karvoineen päivineen.
"Tärkeintä on tulla sinuiksi itsensä kanssa nyt, kun ei ole ketään sisäistä tutkailua häiritsemässä. Elämän tärkein suhde on suhde itseen."
"On hyvä opetella olemaan yksin, jotta osaisi olla yhdessä jonkun kanssa. Kun olet vahva ja onnellinen itseksesi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä päädyt vahvaan ja onnelliseen suhteeseen."
"Itsensä hemmottelu lievittää kaikkia suruja."
panostaa elinikäiseen suhteeseen yhden ihmisen kanssa, on kumma, että kaiken romuttuminen koskee..Tavallaan siinä viedään pohja kaikelta..vuosia kestänyt työ. Emme ole tunteettomia ja robotteja, vaikka silloin olisi varmaan "helpompaa" monessa:) Ei koskisi kuitenkaan niin kovasti..Mutta ajalla on kumma "taipumus" parantaa..emme voi jäädä paikoilleen! Aurinko paistaa, ja ympärillä on kaunista..kauniita asioita, vaikka kuinka paljon. Oppia me voimme kuitenkin kaikesta, jos haluamme...niin, vaikka se koskeekin kauan..?
Piti olla...onko kumma, vaikka kaiken romuttuminen koskee...
Nettisuhteissa on riskit. Voihan se ihminen olla samalla aaltopituudella, mutta naamasta naamaan nähtynä olla viinan pöhöttämä pösilö tai vaikka toinen Stephen Hawking.
Omakohtaista kokemusta ei ole moisesta. Yhden nettitutun olen tavannut: Oli upea nainen - josta sitten tulikin elämänkumppani - tai luulin niin, mutta näköjään erehdyin.
nettisuhteet riski.
Mutta on poikkeuksiakin; olen saanut netin kautta ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä; sähköpostitse sekä puhelimitse.
Eihän mikään tässä elämässä ole varmaa ja selvää; niinkauan kun kaksi ihmistä ovat vasta tutustumassa toisiinsa; ja sanotaanhan, että koskaan ei pysty toista tuntemaan täysin, vaikka olisikin tuntenut toisen monia vuosia.
Mutta ihminen muuttuu vuosien mittaan, ajatusmaailma muuttuu jne.
Kuitenkin ihmisen perusluonne ei muutu; se on ja pysyy :).
Ja jos kysessä on kaveri, niin saa se toinen olla vaikka millainen viinan pöhöttämä epäsiisti pösilö.
aika hyvin sanottu sinulta.
Minulle on tärkeintä se ihminen kokonaisuudessaan, tottakai ulkonäkö on tärkeä, mutta ei se ole tärkein. Jos tuntuu, että aynkkaa; ollaan sillä samalla "aaltopituudella" niin silloin suhde alkaa mielestäni hyvältä pohjalta.
Totta kai kokonaisuus on se joka ratkaisee. Kuten yksi "pösilö" kaverini sanoi kerran, että jos sulla on kaunis nainen, niin jonkin ajan kuluttua et enää huomaa sitä vaan se on arkipäivää. Ja ihan sama pätee siihen jos naisesi on ruma. (Kumma kun rumakin nainen näyttä kauniilta jos siitä tykkää. Toisaalta mikä nyt on ruma?)
Ensiseurusteluni nuorena oli todellinen kaunotar, mutta muuten niin toivoton tapaus että eihän se suhde voinut kestää.
Se minkä voi hyväksyä kaverissa voi toisaalta olla este hyvälle parisuhteelle. Tällainen asia on esim. juopottelu tai täysin holtiton raha-asioiden hoito.
se on juuri noin kuin sanoit.
Ja todellakin kuka "sanoo" ja mitkä on kriteerit sille, että kuka on kaunis ja kuka ruma.
Sanotaanhan sitä että; moni kakkú päältä kaunis :).
Kyllä ne samanlaiset ajatukset ja samat kiinnostuksen kohteet luovat sellaista mielenkiintoa toista kohtaan; myöskin sillä tavalla, että on erimieltä asioista; siitähän syntyy vaan lisää keskusteluja.
Tärkeintä on kuitenkin, että on ihan oma luonnollinen itsensä; ei siis esitä mitään roolia toiselle.
Ennen luulin että yhteinen arvomaailma ja elämänkatsomus ovat tärkeimmät yhdistävät tekijät.
Tärkeintä taitaa kuitenkin olla yhteinen käyttäytymien. Tosin aiemmin mainitut asiat ja yhteinen käyttäytyminen korreloivat.
Rooli on sitä että haluaa olla joku muu. Ja jos haluaa olla joku muu, niin silloin olettaa että toinen arvostaa enemmän sitä "jotain muuta" kuin sinua itseäsi. Tuohan tarkoittaa että pohja suhteelta on jo pudonnut pois.
Jos et itse arvosta iteäsi sellaisena kuin olet, niin miten voit olettaa että joku muu arvostaa?
ja samaa voi sanoa myös siitä; jos et rakasta itseäsi ei kukaan toinenkaan voi sinua rakastaa.
Eli se on juuri sitä oman itsensä hyväksymistä juuri sellaisena kuin on.
Tuntuu vaan, että nykyaikana "tuijotetaan" vain siihen ulkokuoreen; sisin jää vähemmälle huomiolle.
Sinulla on ainakin elämänarvot kohdallaan; tunnut erittäin järkevältä ja ajattelevaiselta mieheltä.
'Tuntuu vaan, että nykyaikana "tuijotetaan" vain siihen ulkokuoreen; sisin jää vähemmälle huomiolle.
Sinulla on ainakin elämänarvot kohdallaan; tunnut erittäin järkevältä ja ajattelevaiselta mieheltä.'
Noin minäkin olen arvioinut itseäni ja olen ajatellut että se ulkokuoreen tuijottaminen on lähinnä miesten typeryyttä. Nyt kesähelteillä olen kulkenut paljon katkaistuissa farkuissa ja olen kovin ruskettunut. Noin pari viikkoa sitten pari naista terassilla rupesivat kommentoimaan mun "seksikkäitä polvia" ja "persettä". Että semmoista tämmöinen vanha äijä saa vielä osakseen... tosin olen ikäistäni paljon nuoremman näköinen.
vai vanha :). Ihminen on just niin vanha kuin tuntee olevansa; tai nuori :)).
Minäkin näytän ikäistäni nuoremmalta; mukava niin; toisaalta en kyllä mielestäni mikään "ikäloppu" olekaan (42v).
Eikös sitä sanota, että ikä on vain numeroita :).
tässähän kommentoidaan ihan kaksin; kuin kaksi marjaa :) tai sitten "vanhaa varista" :)).
Kukapa tänne enää löytäisi - tai voi ollakin joitakin poikkeuksia.
Voi mulle kommentoida yksityisestikin anonyymisti, jos haluaa: http://www.freebok.net/books/ctrl_z/sign.html
Näitä tämmöisiä kaksinpuheluita näkee aina silloin tällöin.
Päätason laskurin perusteella täällä on käynyt yli 40 kävijää yön aikana... siis tänne löydetään edelleen.
...muistanut opetella tekemään kaikkea sellaista, mistä saat iloa? Voitko jollakin tavalla antaa apuasi muille nyt? Sanotaan, että kun keskittyy muiden auttamiseen, oma tuska helpottuu. Olen itse huomannut sen.
Olet avoin ja kirjoitat syvästi. Antaa surun tulla...ja mennä taas menojaan...
"Sanotaan, että kun keskittyy muiden auttamiseen, oma tuska helpottuu. Olen itse huomannut sen. "
Hyvin mielenkiintoista .. ensimmäisen kerran kuulen tuon jonkun muun sanomana. Kun joskus hyvin kauan sitten roikuin kuoleman kielillä sairauden takia ja elämä oli täysin ilotonta, niin silloin huomasin tuon.
Eipä tämä suru tällä hetkellä ole mikään ongelma vaikka se onkin olemassa aina välillä, olen vaan juuttunut tänne kun postiin tupsahtaa aina vastauksia omista kommenteista.
Jaahas.. tuli näköjään postia myös vieraskirjan kautta...
ccc