"Legenda" kertoo että usein rakennus projekteissa menee välit poikki, tulee ero pahimmassa tapauksessa. Toisaalta sanovat että jos suhde kestää rakennusprojektin se kestää mitä vain. Ihan mielenkiinnosta, minkälaista kokemusta teillä on ?
Talon rakennus
Pohtija
61183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Me aiotaan avopuolisoni kanssa rakentaa tulevaisuudessa itse oma talomme. Olemme jo tehneet unelmakodistamme pohjapiirrustuksenkin.
Olen miettinyt ja kauhistellut myös että mitenköhän siinä tulee käymään ku itse en ymmärrä kamalasti niistä asioista, niin tuleeko hirveesti rakentaessa riitoja? Kertokaa siis kokemuksia! Omalla miehelläni kun on vielä talonrakennuksen tutkinto suoritettuna ja on raksalla töissä, niin osaakin rakentaa.
Aloitimme taloprojektin pari vuotta sitten ilman isompia ennakkovalmisteluja. Ostimme tontin, valitsimme isotöisen talopaketin ja saimme asuntolainan. Siihen asti teimme kaiken yhdessä ja siitä eteenpäin elämä jakaantui kahtia. Mies kävi töissä ja rakensi illat ja viikonloput. Minulle jäi palkkatyöni lisäksi rahahuolet, kodinhoito ja kiukuttelevat lapset. Sukulaiset eivät tukeneet, lastenhoitoapua ei saatu, muusta avusta puhumattakaan. Mies väsyi työtaakkaansa, minä pieniin ympyröihini. Välillä vihasin taloprojektia niin, että en käynyt viikkoihin edes katsomassa työmaan edistymistä. Välillä suunnittelin muuttavani lasten kanssa muualle, kun elämä tuntui muutenkin olevan samanlaista kuin yksinhuoltajalla. Välillä olin intoa ja suunnitelmia täynnä ja suutuin miehelleni, kun hän ei sillä hetkellä jaksanut niistä innostua. Mieheni ei jaksanut riidellä, vaan lähti työmaalle ja jätti minut kotiin pihisemään kiukusta. Onneksi olimme yksimielisiä materiaalivalinnoista, pinnaa kiristävässä elämäntilanteessa olisi riita jostain listamallista voinut tulla se korsi, joka katkaisee kamelin selän. Budjetti piti, ja talo valmistui ajallaan. Yhdessä pysyimme ja selvisimme rakennuskriisistämme.
Jälkeenpäin en ihmettele ollenkaan, miksi 20 % rakentavista pareista eroaa projektin aikana tai pian sen jälkeen. Viisaat pariskunnat teettävät talonsa avaimet käteen ja vain käyvät työmaalla käsi kädessä ihastelemassa työn jälkeä. Viisaita ovat myös he, jotka rekrytöivät lasten- ja kodinhoitoapua riittävästi ja tekevät töitä yhdessä tiiminä.
Yhdessä ex:än kanssa aloitettiin talon rakentaminen. Sovittiin että, yritetään pääosin tehdä itse. Eli minä päivätyön lisäksi illat ja viikonloput raksalla. Vaimo päivisin töissä ja illat hoiti kotia ja lasta.
Eihän siinä parisuhteen hoitamiselle paljoa aikaa
jäänyt, mut vaimolla tuntui olevan senkin edestä aikaa... Ero tuli ja uus mieskin oli jo valmiiks kateltuna.
Meillä rakennusaika on sujunut todella hyvin. Suhteemme on vain lujittunut ja parantunut entisestään. Itse olemme tehneet todella paljon, varsinkin mieheni joka osaa hommat. Rakentaminen on mielenkiintoista! Minusta tuntuu, että hallitsen rakentamistermit jo hyvin...
No, lapsia meillä ei vielä ole.
Meillä asuttu uudessa talossa n, 1,5 vuotta, rakennusaikana oli tärkeää, että oltiin raksalla yhdessä!
Asuttiin ennen muuttamista äitini luona melkein 1,5 vuotta, kaikki kamat pakattuna varastoissa.
Pahinta oli oma työni ==) enenmmän se aiheutti painajaista henkisine paineineen, kun rakentaminen !
Meillä ei talkooporukoita näkynyt, muutenkin suurin osa tehtiin itse, onneksi oli HYVÄ MUURARI!joka auttoi myös muissa asioissa.
Mutta kyllä se rakentamisaika HERMOJA KYSYY JA PAHINTA ON SE VÄSYMINEN !
Täytyy kyllä sanoa, että minulla on HYVÄ MIES!!!!
Jos suhde on muutoin kunnossa niin kyllä sen poikki menemiseen vaikuttaa ihan muut seikat kuin talon rakennukset tms. Näistä ulkoisista seikoista on vaan niin hyvä etsiä selityksiä eroon.. vai kuulostaako järkevältä että jätetään talo rakentamatta kun se voi johtaa eroon? Höpöhöpö.