Järjellä voi ymmärtää että meitä ei sittenkään ollut tarkoitettu yhteen. Minä rakastin ja annoin kaikkeni. Kuinka enää koskaan voin tuntea samoin toista kohtaan? Nämä klassikkokysymykset. Älkää vastatko että kyllä se siitä, kun minusta tuntuu että tulen hulluksi.
Voiko yhteys kadota? Vai voiko olla ettei sitä koskaan ehkä ollutkaan. Eikö reilun vuoden aikana luulisi sellaisten asioiden huomaavan jo aikaisemmassakin vaiheessa.
Mieheeni sattuu varmasti kuten minuun. Miksi hän sitten tekee näin. Miksi erota jos sittenkin tuntee halua jatkaa? Mieheni ei siltikään myönnä rakkauttaan. Pelkää vain satuttavansa minua. No, niin on jo tapahtunut!
Mitkä ovat olleet teidän parisuhteenne haasteita ja miten olette niistä selviytyneet, vai onko se koitunut tarinan lopuksi? Onko mitään mitä voisin vielä tehdä? En tahdo manipuloida toista, mutta tehdä jotakin joka toisi vanhan eloon.
Sattuu, sattuu niin hitosti.
Voiko yhteys kadota? Vai voiko olla ettei sitä koskaan ehkä ollutkaan. Eikö reilun vuoden aikana luulisi sellaisten asioiden huomaavan jo aikaisemmassakin vaiheessa.
Mieheeni sattuu varmasti kuten minuun. Miksi hän sitten tekee näin. Miksi erota jos sittenkin tuntee halua jatkaa? Mieheni ei siltikään myönnä rakkauttaan. Pelkää vain satuttavansa minua. No, niin on jo tapahtunut!
Mitkä ovat olleet teidän parisuhteenne haasteita ja miten olette niistä selviytyneet, vai onko se koitunut tarinan lopuksi? Onko mitään mitä voisin vielä tehdä? En tahdo manipuloida toista, mutta tehdä jotakin joka toisi vanhan eloon.
Sattuu, sattuu niin hitosti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun kaikki on mennyttä kannattaa unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan.
mielestäni on hyväksyä se tosiasia kuukausienkin päästä, että vanhaan ei ole paluuta enkä ikinä enää tule heräämään rakkaani vierestä. Se yhteys ja rakkaus on kuin sitä ei olisi ollutkaan. Hän ei rakasta enää....Ja on jo päässyt eteenpäin uuteen onneen. Voi kun itsekin pääsisin. Mutta nyt on aika surra. Toivon vain itsekin kokevani uudelleen rakastumisen ja että se suhde kasvaa kestäväksi ja olisin taas onnellinen...Nyt vain pitää jaksaa. Meidän molempien!
Otappa seuraavaksi ulkomaalainen mies.
ja niistä selviäminen. Omassa suhteessa oli kaikkein vaikeimmat karikot miehen sitoutumispelko, ja se että häntä oli kohdeltu paskasti -> "kosti" mulle, valheteli jne. Ansaitsin luottamuksen ja nyt on 1,5v menny täydellisesti.
Miehiä on niin paljon erilaisia. Jotkut on sitä tyyppiä että ne ei uskalla sitoutua ja jotkut taas tietävät heti, mitä haluavat, kun oikea kohdalle osuu.
Minun exäni halusi naimisiin vasta 10 vuoden seurustelun jälkeen, kihloihin 5 vuoden olon jälkeen, tiukat avioehdot eron varalta ja niin edelleen. Me ei koskaan menty naimisiin, koska en halunnut alkaa odottaa 10 vuotta. Sitten olisi jo hedelmällisyys mennyt ja mitä siinä voi enää perhettäkään perustaa.
Olin surullinen ja katkera. Mies teki minut hulluksi vaatimalla kaikkea mahdollista ja minä tyhmä suostuin kerta toisensa jälkeen. Kun kerran en suostunutkaan, mies alkoi minua repiä ja silloin päätin että se on ensimmäinen ja viimeinen kerta, että hän käy minuun käsiksi ja minä jätin hänet. Hän ei ollut koskaan minua rakastanut. Sydämeni oli rikki, koska olin häntä niin paljon rakastanut ihan oikeasti. Meidän välillä särkyi silloin kaikki kun hän alkoi minua retuuttaa huoneesta toisehen ja riuhtoa.
Me erosimme. Siitä vuoden päivät minä kuljin yksin ja itkin ja surin, heräsin aamuisin yksin ja olin murheissani. sitten hiljalleen se suru antoi periksi ja näin elämässä jo muitakin mukavia asioita. JOuluna tapasin elämäni rakkauden, jonka kanssa olen nyt menossa naimisiin. Olen yllättänyt itseni, kun uskallan taas luottaa ja rakastua ja rakastaa. Löysin miehen, joka tietää mitä haluaa. Hän on rehellinen ja perinteitä kunnioittava. Hän sanoi, että kun hän kunnon naisen löytää, hän kihlaa hänet ja vie vihille saman tien. Hänen ei tarvitse enää arvuutella, mitä elämällään tekee. Se oli uskomaton tunne. Olen ylpeä hänestä. Menneet haavani ovat lopulta parantuneet ja uskallan elää uutta elämääni.
voimia sinulle ja rohkeutta sekä tahtoa jatkaa ja elää omaa uutta elämää. Sitä ei jaksa uskoa siinä vaiheessa kun rypee surussa, että kaikki muuttuis paremmaksi, mutta totuus on se, että ei se aina voi vastustaa. Kyllä se vielä onneksi muuttuu. Hyvää kesän jatkoa!