Mikä teidän kantanne omiin varoihin/rahoihin parisuhteessa on? Jos olette parisuhteessa, niin miten teillä on nuo jaettu? Jos ette ole, niin miten ne mielestänne pitäisi jakaa? Pitäisikö kaiken olla yhteistä? Vai pitäisikö kaikki yhteisten kulujen jälkeen jäljelle jäävä olla tienaajansa/omistajansa yksinoikeus? Jos kaikki on yhteistä niin miten rahojen käytöstä teillä käytännössä päätetään/pitäisi päättää? Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti? Jos molemmilla on yhteisten kulujen jälkeen omat varat, niin miten suhtaudut toisen omilla varoillaan tekemiin hankintoihin? Kaikki käy, omat ovat rahansa? Vai nyppiikö/nyppisikö jonkinlainen rahankäyttö kuitenkin, vaikka ovatkin omat rahansa?
Omat varat parisuhteessa
Anonyymi-ap
71211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Mikä teidän kantanne omiin varoihin/rahoihin parisuhteessa on?
*Aina ollut oma tili, omat rahat mutta joustavasti jeesattu jos tarvetta ja sovittu mitä kukin maksaa. Mulla on ollut elämässäni 2 kpl näitä yhdessä asutaan, yhdessä kulutetaan suhteita. Muissa ei ole tarvinut jakaa mitään.
Jos olette parisuhteessa, niin miten teillä on nuo jaettu?
*Tällä hetkellä tuloja tienaa vain puoliso, joten hän myös päättää miten rahat käytetään ja minuun niitä ei käytetä, mutta asun siivellä ja kustantelen mitä pystyn. Huolehdinkin sitten käytännössä kaiken mitä kotona täytyy huolehtia vastineeksi. Kustannan perheen ainoan auton mikä on siis minun omistuksessa.
Jos ette ole, niin miten ne mielestänne pitäisi jakaa?
*No en jaa tuntemattomien kanssa mitään. 😄
Pitäisikö kaiken olla yhteistä?
*Ei pidä.
Vai pitäisikö kaikki yhteisten kulujen jälkeen jäljelle jäävä olla tienaajansa/omistajansa yksinoikeus?
*Tuntuu olevan.
Jos kaikki on yhteistä niin miten rahojen käytöstä teillä käytännössä päätetään/pitäisi päättää?
*En jaksa enää miettiä. Parempi kun on omat rahat ja omat kämpät. Vähemmän sähläämistä.
Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti?
*Tuntuu olevan. Ei mua haittaa, pärjään.
Jos molemmilla on yhteisten kulujen jälkeen omat varat, niin miten suhtaudut toisen omilla varoillaan tekemiin hankintoihin?
*Tehköön mitä lystää.
Kaikki käy, omat ovat rahansa?
*No kyllä. Ei minua kiinnosta olla neuvomassa.
Vai nyppiikö/nyppisikö jonkinlainen rahankäyttö kuitenkin, vaikka ovatkin omat rahansa?
*Ei nypi yhtään. Evvk.
Mä en ole kontrollifriikki en yleensä enkä parisuhteessakaan. Kunhan yhteiset jutut koitetaan saada hoidettua yhdessä, toinen tehköön kuten haluaa kaiken muun.
Eli sinulla ei ole mitään mielipidettä siitä miten pitäisi olla ja miten olisi hyvä? Tuosta kuitenkin huokuu vähän rivien välistä, ettet ehkä ole täysin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen.
En ole tyytyväinen meuäidän kommunikaation puutteeseen ja sen aina minua vastaan käöntämiseen. Rahan suhteen olen ikäni toiminut niin, että omani pitää riittää ja siihen tyytyä mihin ne riittää. En mä nytkään olis tässä jamassa, jos oltas jätetty lapset tekemättä.
Meidän siis. Toisen rahoilla ei ole ollut ikinä mitään merkitystä. Muksuihin ne vaikuttaa. Perheenä kuviot menee usein vahvemman ehdoilla halusi tai ei eli sen joka tienaa.
Ok. Ne lapset ovat kuitenkin teidän yhteisiä. Etkö sä todella näe, että koska tilanne on tuo minkä kerrot "En mä nytkään olis tässä jamassa, jos oltas jätetty lapset tekemättä", että toisellakin osapuolella on oma vastuunsa sinun "jamastasi"? Jos ne yhteiset lapset ovat osasyy sinun nykytilanteeseesi, niin eikö silloin "Rahan suhteen olen ikäni toiminut niin, että omani pitää riittää ja siihen tyytyä mihin ne riittää" Ole jo hieman vääristynyttä ylpeyttä?
Ei se ole ylpeyttä, se on vaan se miten se menee. Minähän en päätä toisen rahoista edes vaikka on yhteiset lapset.
Joten edelleen mä pärjään sillä mitä mulla on varaa ja jos nyt toinen haluaa jotain kustantaa mullekin.
Mutta en mä pyydä mitään itselleni. Lapsille kyllä vaadinkin.
Jos meillä ei olis lapsia, asuisin edelleen omassa osakessaani jo maksetussakin. En täällä missä nyt. Ja olisin töissä en kotiorjana.
Selkeyttääkseni mikä osuus tälle kuviolle on siinä, että meillä on lapsia. Ihan suora vaikutus.
Et päätä et, mutta kuten todettua, niin kyllä molemmilla on vastuunsa niiden lasten olemassaolosta. Minun korviini hieman vain särähti tuo, että syys ja seurussuhde ei kovin suoraan näytä välittyvän toisen osapuolen elämään.
No hän kustantaa nyt kodin asumiskuluineen. Minä kustansin 2 edellistä kotia meille asumiskuluineen. Näin se menee meillä.
Mä välillä oon jotain kaupasta halunnut, vaikka pienen rasia lohipastasalaattia, hinta 5€ rasia. Niin ei hän osta tai jos ostaa niin kuulen sitten kunniani, kun on niin kallista. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan, niin en minä viitti pyytää mitään. Olen ilman mielummin kun kuuntelen saarnoja.
Jokainen tietenkin toimii tavalla, joka omassa tilanteessa parhaiten toimiin. Tuli vain ensimmäisestä vietistäsi tosiaan tunne, että ihan hirveän tyytyväinen et tilanteeseen ole ja sitten kuitenkin tuossa oli tuo lause, jonka jo edellä lainasin.
Enkähän minä ole kukaan vaatimaan varojen tasaamista, kun maksan hyvin pitkälti kaiken omassa parisuhteessani. Vaan toisaalta miksi en maksaisi, kun toinen oma-aloitteisesti osallistuu ja tekee, sekä on myös tuolla henkisellä tasolla läsnä ja olemassa.
Tuo kuulostaa mun korviini taloudelliselta vallankäytöltä.
Niinhän se onkin. Hän osaa sen vaikka osaa sitten sen hyvis puolenkin. Mikä milloinkin hänelle sopii.
Ei hän sitä myönnä kun perustelee sen sillä, ettei ole järkevää tuhlata tollaiseen 5 euroa.
Tuo on minusta oikeastaan vielä pahempi, jos ei edes ole selkeää linjaa, vaan riippuu mistä kulloinkin tuulee. Mä esim. voin ostaa oikeastaan ihan mitä tahansa muuta kohtuullista (ei tuo kyllä koskaan mitään epäkohtuullista ole pyytänytkään kun on mun kauppavuoroni), mutta röökivehkeitä en osta ja piste, ellei niihin sitten anneta rahaa. Periaatekysymys, josta en jousta.
En mä rahan vuoksi ole onneton. Mä pärjään ihan hyvin vaikken voikkaan mällätä hänen rahoilla. En mä mälläisi omillakaan sen kummemmin.
Mutta lähinnä se tökkii, että mun tahto on aina väärin tai jotain väärää. Pyrkii aina torjumaan mun ajatukset, tahtomiset sillä kun hän ymmärtää paremmin mikä kannattaa tai on järkevää.
No siis nimenomaan sen kuvan mä tosta sainkin, että se on se käytös, ei raha itsessään, se mikä nyppii.
Niinno, en minäkään ikinä kitsastele. Mutta toisille se egonboostaus on tota, kun voi toista kyykyttää. Pahenee vaan suhteen edetessä.
Tuo kyllä silloin tällöin ominpäin jotain, nytkin karkkipussin. Mutta en mä sitä olis tarvinut edes halunnut.
Käytös on joo aliarvioivaa ollut jo kaksi vuotta. En ole saman arvoinen, edes melkeen.
Ja joo tiedän jo nykyään olevani huonossa suhteessa, vaikean ihmisen kanssa. Enkä tästä ihan heti viitti hankeenkaan muuttaa.
Karkkipussiko sitten on järkevä hankinta. 😃
Ilmeisesti ja reikämunkki lidlistä. 😄
Kumpaakaa en pyytänyt, kun en pyydä mitään.
No siis ... kyllähän sä siitä taatusti pääsisit muuallekin kuin hankeen, kun sulla on lapsiakin jne. Se on sitten taas ihan eri asia, että haluatko sen sossun/kelan byrokratian ja kyykytyksen kanssa lähteä painimaan. Ymmärrettävästi luultavasti et, koska aivan pakko ei ole.
Mun on kyllä ihan pakko esittää vastalause logiikkaan, jonka perusteella sokeripommi olis parempi vaihtoehto kuin ruoaksi laskettava elintarvike.
Pakkohan se on siihenkin alistua vielä. Muttei ole asuntoja vapaana, kun hevon vitussa mistä kouluun tänne ei pääse millään.
Sehän se usein on, että ei löydy läheltä. Vaan siis eikö sulla ole auto?
Muksut haluaa käydä samaa koulua kumpikin, missä nyt ovat kun kaverit. Ja tää tönö on alueella mistä sinne kouluun pääsee, ne vuokrakodit ei ole. Joutusin joka vitun päivä ajamaan ainakin 20km suunta jotta pennut pääsee kouluunsa.
On tossa 31 neliöinen kämppä mutta eihän me sinne mahduta eläinten kanssa. 😂
Ja eläimistäni EN luovu.
En ole parisuhteessa, mutta aiemmin kun olin, jaettiin vastuu taloudesta puoliksi. Molemmilla oli omat tilit ja omat rahat, mutta talouden yhteiset kulut maksettiin puoliksi. Asuntolaina, vakuutukset, sähkö jne. Arkimenot (ruoka yms) maksettiin myös suunnilleen puoliksi, mutta siinä ei laskettu euroja sen kummemmin vaan se kävi kaupassa, kuka ehti eikä siinä rahaa alettu siirtämään toiselle, jollei mennyt täysin tasan. Molemmat myös maksoivat omat autonsa ja niiden vakuutukset.
Haluan säilyttää parisuhteessakin taloudellisen itsenäisyyden enkä ikinä suostuisi olemaan kenenkään elätettävänä. Poikkeuksen tähän voisi tehdä esim. tilanteet, joissa ei pysty työskentelemään sairauden vuoksi tai vastaavat tilanteet, mutta noin yleisesti en kaipaa kenenkään rahoja. Haluan myös pitää omaisuuteni omissa nimissäni ja jos joskus menisin naimisiin, niin tekisin avioehdon.
Kuulostan jonkun korvaan ehkä jotenkin tiukalta, mutta mielestäni on tärkeää, että taloudelliset asiat ovat kunnossa, niistä on yhdessä sovittu eikä niistä tarvitse sitten myöskään riidellä. En todellakaan jaksa tuhlata aikaa jostain rahasta riitelyyn.
Tuohon vielä lisäys, että pitäisikö sillä, jolla on enemmän rahaa, olla enemmän sananvaltaa, jos näkemykset poikkeavat paljon toisistaan, niin ei pidä, mutta en menisi suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa näkemykset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ja jos mies yrittäisi käyttää taloudellista valtaansa minuun, niin saisi jäädä yksin rahoineen.
"Tuohon vielä lisäys, että pitäisikö sillä, jolla on enemmän rahaa, olla enemmän sananvaltaa, jos näkemykset poikkeavat paljon toisistaan, niin ei pidä, mutta en menisi suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa näkemykset poikkeavat merkittävästi toisistaan."
Varsinaisesti tuotahan ei kysytty, vaan sitä, että os rhat ovat lähtökohtaisesti täysin yhteiset, niin miten se päätösvalta jaetaan. Jokuhanmaalimassa aina kuitenkin sen lopullisen päätöksen tekee, vaikka kuinka yhdessä neuvoteltaisiin. Enemmistön päätöskään ei tavanomaisessa parisuhteessa, jossa on 2 osapuolta, oikein onnistu.
No mielestäni kysyttiin tai noin minä tämän alla olevan kohdan ymmärsin. En linkittänyt kaikkia kysymyksiä yhteen, vaan ymmärsin tuon erillisenä kysymyksenä.
"Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti?"
Suhteessa keskustellaan ja pyritään löytämään molempia tyydyttävä ratkaisu. Raha ei mielestäni sitä ratkaise, kumpi päättää, jos kyseeasä on molempiin vaikuttava asia. Jos keskustellaan esim siitä, ostetaanko omakotitalo vai ei, niin vaikka toisella olisi merkittävästi enemmän varallisuutta, ei tuollaista päätöstä voi yksin tehdä.
Äitiys aika?
Jokainen perhe sopii tuon kohdaltaan, miten talouden kulut jaetaan oikeudenmukaisesti. Minä sain sen verran hyvää äitiysrahaa, ettei se vaikuttanut taloudenhoitoon sen kummemmin.
Jos hän voi sen tahtoessaan omillaankin ostaa, niin miksi ei voisi sitä päätöstä itse tehdä? Toista ei toki voi pakottaa muuttamaan, mutta miksi ei voisi ostaa?
Voihan sen talon ostaa ja muuttaa sinne sitten vaikka yksinään, jos niin haluaa. Eihän sitä kukaan estääkään voi.
Itse en tuollaista päätöstä tekisi ilman, että siitä on yhdessä kumppanin kanssa sovittu.
Tietysti jokainen päättää itse. Eihän tässä mitään universaaleja totuuksia pysty kukaan jakamaan. Onko sinulla itselläsi mielipidettä tuohon asiaan?
Ok, sinä et tekisi. Sanoit kuitenkin yllä, että päätöstä ei voi tehdä yksin. Miksi ei voi?
Tarkennan ... missä menee se raja, että "ei voi? Onko se raja jossain tietyssä rahasummassa, vai mikä sen määrittää? Voi päättää ostaa suklaapaatukan, ihan omalla harkinnalla, mutta ei taloa. No voiko ostaa uusen sohvan, ihan vain omallaa harkinnalla? Voiko ostaa uuden auton jne? Missä menee sen raja, mitä ei voi tehdä ja millä perusteella (niin kauan kun ei mene toisen rahoille ostoksia tehdessään)?
Jos vaikka tarkoitus ei itse ole muuttaa siihen taloon tai huoneistoon. Jos se on tarkoitus laittaa vuokralle tai sen ostaa vaikka äidilleen? Tai muksulle ... voiko yhteiselle lapselle ostaa asunnon omista rahoistaan omalla päätöksellä?
Ja tässä ei nyt ole mitenkään tarkoitus jankuttaa, vaan etsiä niitä rajoja ... mitä voi, mitä ei ja miksi ja vaikuttaako tilanne siihen millä tavalla.
Johan kerroin oman mielipiteeni ja kokemukseni aiheesta.
No minä en nyt kyllä nähnyt pohdintaa kysymäni asian ympärillä. Vaan kun et kerta halua avata ajatteluasi enempää, niin se siitä sitten.
Mielestäni se on epäkunnioittavaa kumppania kohtaan.
Tietysti se vaikuttaa, asutaanko yhdessä ja mitä muita järjestelyitä suhteessa on. Eihän kaikkien tarvitse aina yhteen muuttaa ja esim kaukosuhteitakin on. Mutta jos päätös vaikuttaa merkittävästi toisenkin arkeen ja elämään, niin silloin päätös on syytä tehdä yhdessä.
Voihan sen ostaa, jos haluaa ja käyttää siihen omia varojaan. Ei tuollainen minulle mikään ongelma olisi. Jos kumppani haluaa ostaa äidilleen tai lapselleen asunnon ja hänellä siihen on varaa, niin siitä vain.
Mä olen ostanut omakotitaloni yksin, silloinen kumppani oli työtön ja halusi asua maalla omakotitalossa. Ja mä sitten kerroin löytäneeni talon ja tehneeni tarjouksen. Niin se ääni muuttuikin kellossa heti kun kaupat olin tehnyt. Vitut minä enää siinä kohtaa mietin oikuttelijan mielipiteitä.
Asuin yksin sitten eläimieni kanssa. Ja ostin osakkeeni ominpäin, kun en nyksäni kanssa ollut kuin kaveri vielä silloin.
Ostan seuraavankin yksin jos jotain ikinä vielä ostan.
Kysyit äitiysajasta ja siihen sanoin, että jokainen perhe päättää omalta kohdaltaan, mikä on heille paras ja oikeudenmukaisin järjestely. Jos yhdessä sovitaan, että esim isä jää lapsen kanssa kotiin, mutta se tarkoittaa isän tulojen merkittävää tippumista, on mielestäni tuollaisessa tilanteessa reilua, että äiti/toinen vanhempi kustantaa talouden menoista enemmän. En voi kuitenkaan ottaa tuon enempää kantaa asiaan, joka on niin erilainen eri perheiden kohdalta.
Omalla kohdallani äitiysaika ei muuttanut taloudellisia järjestelyitä eikä sen vuoksi myöskään ollut tarvetta sille, että lapsen isä maksaisi jotain enemmän.
Kun ei herralle tullut mieleen sanoa ennen kun tein kaupat ettei haluakkaan sinne, kun se on mun omistama talo, eikä hänen. Niin ajattelin, että sun takia en tee enää mitään. Se oli tässä.
Absoluuttista rajaa on mahdoton määrittää. Yleisenä ohjenuorana itse näkisin, että jos oma hankinta vaikuttaa myös toiseen tavalla tai toisella, niin asiasta pitää keskustella ja sopia yhdessä. Ei esim sohvaa voi vain mennä ostamaan yhteiseen talouteen kysymättä toisen mielipidettä, mutta jos on oma asunto, niin silloin tietenkin voi ostaa millaisen sohvan haluaa.
Itse pitäisin kuitenkin aika erikoisena sitä, jos suhteessa ei puhuta asioista vaan toinen vaikkapa vaan menisi ja ostaisi asunnon. Toki hän saa sen tehdä omilla rahoillaan, mutta samaan aikaan tuntuisi oudolta, että miksei toinen ole halunnut millään tavalla puhua asiasta. Tai vaikkapa haluaa ostaa auton, niin ainakin oman kokemuksen mukaan kumppani on puhunut ajatuksistaan mennä ostamaan uusi auto, vaikka hän sitten lopulta menisikin ja tekisi hankinnan itse omilla rahoillaan.
Ei se mitään. Tietysti on ihan luvallista vastata ympäripyöreästi, että jokainen päättäköön itse. Minulle se on nollatason vastaus, mutta jollei mielipidettä ole, niin minkäs sille siis tekee. Eikä se mitään. Mä ole huomannut kyllä, että täällä monille on tjostin syystä todella vaikeaa lähteä yhtään haastamaan omaa ajaatteluaan ja myös kestää, että sitä haastettaan. Se on tietysti ihan ok, että on omassa pikku laatikossaan, eikä kykene ajattelemaan miten kokisi asioit sen ulkopuolelta. En kysy siis sinulta enenmpää, kun nyt jo nooin vähänkin kerta selvästi alkoi nyppimään. 👍
Lisään ... minä nyt vain satun itse pitämään siitä, että joku esittää minulle kysymyksiä, jotka pakottavat miettimään sen oman pikku karsinani ja kokemusmaailmani ulkopuolelle. Kaikki eivät pidä, joten anteeksi siitä.
Itse ajattelen aikalailla myös noin, että jos taloudellisesti on mahdollisuus, niin ei parisuhde itsessään määritä, etteikö voi ja etteikö myös saa, jos tahtoo. Mä luulen, että tuo, ettei voisi eikä saisi, on todellisuudessa enemmän siitä investoinnin suhteellisesta suuruudesta kiinni, kuin siitä mikä se investointi on. Monesti, jos juuri minulle ei olisi varaa vain ostaa taloa tai asuntoa, niin ei tule miettineeksi, ettei talo tai asunto siltikään ostoksena niin hirveän ihmeellinen ole.
Tekisi mieleni kysyä, että mitä epäkunnioittavaa juuri asunnon tai talon ostamisessa on. Jollei vaikkapa uuden kalliin television ostaminen neuvottelematta ole epäkunnioittavaa, niin miksi talo olisi niin ihmeellinen poikkeus. Ihan yhtälailla kalliin sisäfileen ostamisen "luvatta" voi ajatella epäkunnoittavaksi, jos talonkin kokee epäkunnioittavaksi ostokseksi.
Niin, ei se ole työssä käyvälle, jolla maksukykyä mikään ihmeellinen asia ostaa. Minäkin ollut hoitajan palkalla eli vähän yli 2000€/kk käteen palkalla yksin ostanut niin omakotitalon, kun osakkeenkin. Omakotitaloon kului semmoiset 260 000 markkaa aikoinaan remontteineen. Ja osakkeen ostin 112 000 eurolla.
Yksin mä ne lainat otin ja sain. Eikä se minustakaan mitään ihmeellistä ollut. Joistain muista oli.
Kyllä sen moni kokee ihmeeliseksi asiaksi. Tietysti myös se missä päin maata on, vaikuttaa siihen mitä se lysti kustantaa. Vaan tosiaan juuri tuo asunto tuntuu olevan monelle sellanen jotenkin ihan erillinen hankinta, joka erityisesti pitäisi hyväksyttää (vaikka omillaan ostaiskin).
Moni suhtautuu jotenkin vanhanaikaisesti. Siihenkin kumpi sukupuoli sen kodin ostaa. Ikäön kun se aina pitäisi olla mies ja nainen vaan vähän näpräilee jotain siinä sivussa. Ei oo mun luonteelle menny ikinä noin. Mä pystyn, mä teen. Ihan sama mitä mun jalkojenvälissä on.
Mielestäni molemmilla pitäisi olla omat rahat ja vapaus käyttää niitä haluamallaan tavalla. Yhteisistä kuluista voitaisiin sopia, esimerkiksi kumpi maksaa mitkäkin laskut. Jos tulot olisivat kovin erilaiset, kulut voitaisiin jakaa myös tulojen suhteessa, eikä välttämättä tasan puoliksi.
Minua ei kiinnostaisi, mitä kumppani ostaa omilla rahoillaan. Se olisi hänen asiansa, eikä minun tarvitsisi valvoa tai arvostella hänen rahankäyttöään.
Seurustellessa omat rahat, avioliitossa yhteiset, koska kaikki muukin jaetaan. En avioituisi, ellei kumpikin olisi täysillä messissä.
No mitä se täysillä messissä sinulle tarkoittaa?
Avioliittokin voi olla ansa siinä mielessä, että yhteen mennessä kaikki toimii. Mutta vuosien saatossa ei enää toimikkaan, sitten olet nalkissa naimisissa sen kenkkuilevan jäärän kanssa.
Kannattaa muistaa ettei mikään ole ikinä lopussa, kuten se oli alussa.
Molemmilla on omat tulot, tilit ja varat.
Sitten on yhteinen käyttötili, jonne molemmat siirtää kuukausittain rahaa, ja josta yhteiset elämisen menot maksetaan.
Kumpikin tekee omilla rahoillaan mitä haluaa, eikä toisella ole siihen sanomista.
Myös autot ja harrastekamppeet on molemmilla omat.
Työkoneissa ja harrastekamppeissa on tietysti niin, että ne ovat sen käytössä/sen projekteihin joka niitä tarvitsee.
Jos rahasta aletaan puhumaan tosissaan, niin minä en edes tiedä kuinka varakas muori minulla on. Eihän se mulle kuulu. Hän tekee rahoillaan mitä lystää. Niin minäkin.
-keinovaginamies-
"Myös autot ja harrastekamppeet on molemmilla omat.
Työkoneissa ja harrastekamppeissa on tietysti niin, että ne ovat sen käytössä/sen projekteihin joka niitä tarvitsee."
Teillä ei sitten parisuhteessakaan eletä varsinaisesti yhteistaloudessa ja kommuunissa, kun työkoneetkin on molemmille omat. Eipä siinä mitään. Itselle hieman vieras ajatus, kun koneita ja työkaluja, joita ei jatkuvasti tarvita on monenkin henkilön yhteiskäytössä.
Haluatko avata mikä tuohon on perusteena? Ettekö luota toistenne osaavan pitää niitä koneita nätisti, vai kuinka.
Juurihan kirjoitin, että se käyttää joka tarvitsee.
Tosin on niin, että minä osaan käyttää (ja huoltaa sekä korjata) suurinta osaa muorinkin kamppeista, mutta hän varmaan n. 10 % minun kamppeista.
Ja jos jotain oikeaa aletaan tekemään, niin muori visioi, ideoi ja päälliköi.
Minä haen koneet ja pistän ne käyntiin :)
-keinovaginamies-
No jo minä vähän mietinkin, että siinä on torppa täynnä tavara, jos kaikkea pitää olla kaksin kappalein.
Mitään kommuunia en ole koskaan ymmärtänyt ja lapsettoman aikuisen parin elämä on simppeleintä niin, että molemmat tietää mikä kenenkin on ja ilman avioliittoa.
Jos ero tulee huomenna, niin omaisuuden erottelu on helppoa.
-keinovaginamies-
Mulle on sama vaikka jättää kaikki irtain jälkeeni, jos toinen niistä oikeasti alkaisi natiseman. Kokisin itse enemmän rasittavaksi, jos kaiken pitää olla jonkun omaisuutta.
Ei eroa saa olla jotakin molemmilla.
Niin, ettei ihan tarvitse vaateitakin yhteiskäyttöön laittaa?