Kuinka te olette tukeneet puolisoanne uusissa kuvioissa ?
Puolisoni on ollut aiemmin naimisissa. Hänellä ja hänen exällään on tietysti paljon tuttavia, yhteisiä kummilapsia.
Nyt meidän tapauksessa on käynyt mm. niin, että mieheni yksi parhaimmista kavereista kyllä pyytää kylään silloin kun hänen vaimonsa ei ole paikalla. Eli vaimo hiljaisella toiminnallaan on kaikin tavoin tehnyt selväksi "kenen puolella seisoo".
Toivon että mies käy siellä yksin, mutta ei...hän haluaa aina minut mukaansa:kummilapsiensa synttäreille, ystäviensä luo kylään.
....nyt juuri kirjoittaessa tuli tosin mieleen,että voihan se olla että juuri tämä mieheni bestis ei itse halua että olen hänen vaimonsa kanssa "samoissa tiloissa". Tämä mieheni bestis pyöritteli seurustelumme alkuaikoina Lapissa muita naisia ja kenties pelkää että möläyttelen jotain asiasta....mutta miksi tästä kaikesta mieheni joutuu kärsimään ? Ja mitä teen että tuen miestäni yksin vierailemaan kavereidensa luona ja pitämään huolta kummilapsistaan (jotka myös ovat hänen exän kummilapsia). En haluaisi tästä mitään kissanhännän vetoa eli jos me tai mieheni ostaa jonkun helyn niin kummitäti ostaa kalliimman. Eikä niin että jos kummitäti on vienyt lapsen puuhamaahan, niin meidän pitää kiikuttaa lapsi seuraavalla viikolla Linnanmäelle.
On hienoa että mieheni haluaa että olen kaikissa vierailuissa mukana...mutta, mutta....
Puolisoni on ollut aiemmin naimisissa. Hänellä ja hänen exällään on tietysti paljon tuttavia, yhteisiä kummilapsia.
Nyt meidän tapauksessa on käynyt mm. niin, että mieheni yksi parhaimmista kavereista kyllä pyytää kylään silloin kun hänen vaimonsa ei ole paikalla. Eli vaimo hiljaisella toiminnallaan on kaikin tavoin tehnyt selväksi "kenen puolella seisoo".
Toivon että mies käy siellä yksin, mutta ei...hän haluaa aina minut mukaansa:kummilapsiensa synttäreille, ystäviensä luo kylään.
....nyt juuri kirjoittaessa tuli tosin mieleen,että voihan se olla että juuri tämä mieheni bestis ei itse halua että olen hänen vaimonsa kanssa "samoissa tiloissa". Tämä mieheni bestis pyöritteli seurustelumme alkuaikoina Lapissa muita naisia ja kenties pelkää että möläyttelen jotain asiasta....mutta miksi tästä kaikesta mieheni joutuu kärsimään ? Ja mitä teen että tuen miestäni yksin vierailemaan kavereidensa luona ja pitämään huolta kummilapsistaan (jotka myös ovat hänen exän kummilapsia). En haluaisi tästä mitään kissanhännän vetoa eli jos me tai mieheni ostaa jonkun helyn niin kummitäti ostaa kalliimman. Eikä niin että jos kummitäti on vienyt lapsen puuhamaahan, niin meidän pitää kiikuttaa lapsi seuraavalla viikolla Linnanmäelle.
On hienoa että mieheni haluaa että olen kaikissa vierailuissa mukana...mutta, mutta....
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei kukaan varmasti ole sanonut että se helppoa olisi. Kaikki on varmasti myös kiinni siitä, että millainen ero oli?Miten mies kohteli exäänsä ja olitko jo kuvioissa heidän suhteen aikana?Naiset pitävät yhtä, mutta aika näyttää miten asiat muotoutuvat. Itse painiskelen samanlaisten "ongelmien" kanssa, mutta toisesta näkökulmasta eli olen se entinen....Mies uuden tyttöystävänsä kanssa on laittanut tilanteen uusiksi ja se vaikuttaa myös omaan elämääni. Ei ole helppoa!
Hyvä että tuli tämänlainen "näkökanta".
Ihan totta. Kerro miltä tuntui ? (heh ihan kun tässä leikkis terapeuttia) mutta tosissaan haluaisin kuulla sinun näkökantasi....yrititkö pistää "pökköä pesään", eli tehdä itseäsi unohtumattomaksi...tai mitä tässä sanoja suuhun laittamaan. Miten sinä toimit?
Oliko vaikeaa tavata tuttavia ja olla tallomatta exän varpaille vai viis veisasit ja merkkasit reviirit oikein kunnolla ?
ei ole mitään mielenkiintoa leikkiä "kenellä on parhaat" lahjat tai muuta sellaista peliä. Ainoastaan ihmetyttää exän lapsellisuus, jolla hän asioita on käsitellyt ja sekoittanut täysin kavereidemme kotiolot. Sanoo miehille, että hänen asioita ei saa kertoa ja miehet eivät kerro vaimoilleen ja asiat kuitenkin tuppaavat paljastumaan. Meidän tapauksessa on kyseessä siis vielä selvittämättömiä asioita tämän uuden suhteen alkamisesta, joka tietysti luo vaikeuksia esitellä uutta. (miehn syyllisyys asiasta loistaa!)Itse olen oma itseni ja jatkan ystävyyttä piittamatta hänestä tai hänen uudestaan. Sen tosin olen päättänyt, että niin kauan kuin itsellä ei ole uutta, ei minua yhteisiin juhliin saa.Jään itse suosilla pois. Se on hinta mikä on maksettava tästä erosta.Kieltämättä kummilapset ovat eniten säälittäneet, he kun aina ihmettelevät välillä, että miksi isi ja minun exä ei tule jonnekin mukaan....Ennen kuljimme aina suurella porukalla. Se aika on nyt ohi. Mutta totta on myös se, että en usko, että se exän uusi koskaan saavuttaa sellaista asemaa kuin minulla on. Eikä kyseessä ole kilpailu. Vuosien saatossa ehtii vain tulla niin hyväksi ystäväksi, että asioita ei niin vain muuteta. Mutta sama tilanne se on edessä minunkin uudella (toivottavasti joskus), kun hän joutuu ystävien miesten kanssa tutustumaan.Välillä sitä kieltämättä miettii että miten paljon se ero muutti asioita ja miten sitä kaipaa tiettyjä juttuja todella paljon. Mutta vanhaan ei ole paluuta. Voi kun tämänkin asian olisi muistanut riitojen keskellä vuosi sitten...Nyt on myöhäistä!
Miksi vaikuttaa siltä, että monesti naisilla on "helpompaa" pitää yllä ne entiset ystävyyssuhteet...vaikka olisivat tutustuneet aikoinaan nimenomaan miesten kautta, niin naisilla kuviot säilyy/jatkuu.
Itse olen vetäytyvä,lähestulkoon erakko, enkä halua kilpailla ihmisistä. Ihmisiä tulee ja menee -on tullut ja mennyt. (tuttavia, kavereita, työkavereita)
Mutta mieheni tässä tilanteessa harmittaa.
Ei hänen nyt ihan näin kallista hintaa avioerosta olisi tarvinnut maksaa, että ystävyys katkeaa ja kummilapset unohtuvat/unohtavat.
Ja ulkopuoliset luulevat että se olen minä joka estän miestäni tapaamasta ystäviään/sukulaisiaan.
En tiedä onko se nyt helpompaa, mutta omalla kohdalla suurin osa tuttavapariskunnista oli "alunperin minun kauttani". Jos se nyt mitään vuosien jälkeen merkitsee, kun exäni juurtui porukkaan tiukasti. Ja yksinkertaisesti exäni ei ollut niin kovin sosiaalinen, jonka olen näin jälkikäteen tajunnut vielä paremmin.Mielestäni normaalitilanteessa ihmisistä ei tarvitse kilpailla ihmisistä...Uskon myös, että tässä erotilanteessa oppii myös tuntemaan ketkä ovat niitä oikeita ystäviä. Minulle kova paikka on ollut siinä, että ystävien miehet kaipaavat exääni ja on outoa välillä käydä kylässä, mutta aika toivottavasti korjaa tilanteen...Tasapainottelemista tämä on ja ketuttaa kyllä tänäänkin taas tämä ero ja sen tuomat mutkat. Eipä kannata näitä menetettyjä asioita miettiä...Mutta tämä tilanne siis meillä. Mies ei yksinkertaisesti ole mikään yhteydenpitäjä eikä sen vuoksi nykyäänkään niin paljon pidä yhteyttä yhteisiin kavereihimme.
Nämä ovat erikoisia asioita. Kun ihmiset tuppaavat unohtamaan, että parisuhde on vain ja ainoastaan kahden henkilön välinen suhde. Miksi muut ilmaisevat mielipiteitään heidän eroistaan ja uusista suhteistaan, eiväthän ne muille kuulu? Ystävyys, kaveruus ja sukulaisuus ei lopu eroon. Se voi jatkua, mutta kavereiden, ystävien ja sukulaisten olisi viisainta vain hyväksyä eonneiden uudet kumppanit. Heidän hylkimisensä ainoastaan oman periaatteen takia on aika lapsellista. Kaikki ihmiset eivät tietenkään tule toimeen keskenään, mutta se on toinen asia. Jos kaverin ex on ollut jonkun hyvä ystävä, ei se tarkoita sitä että kaverin uudestakin kumppanista tulee hyvä ystävä. Meillä onneksi on ollut niin järkeviä ja ymmärtäväisiä (aikuisia!) ihmisiä ympärillämme, että kukaan ei ole asettunut kenenkään "puolelle". Meistä kumpikaan ole mustamaalannut toisen uusia kumppaneita vaan jopa minun äitini tulee hyvin toimeen ex-mieheni uuden naisystävän kanssa. Lasten kanssa toki on tehty työtä, mutta hekin käyttäytyvät asiallisesti ja hyväksyvät ihmiset sellaisina kuin ovat. Mutta paljon töitä teimmekin heidän eteen eikä kumpikaan mollannut toista vanhempaa huonommaksi. Ja meidän eromme johtui syrjähypystä.
Erinäisiä ahdistuksia ero minullekin aiheutti, mutta kun näitä juttuja lukee niin tuntuu että todella vähällä on päästy. Itse ero oli jo niin rankka, että muiden ihmisten mielenosoitukset olisivat varmasti pahentaneet tilannetta. Onneksemme meillä on ihania ystäviä ja sukulaisia, jotka pysyttelivät puoluteettomalla maaperällä vaikka kuuntelivat ja ymmärsivät kumpaakin. Koskaan eivät moralisoineet eivätkä asettuneet kenenkään puolelle.
Mutta asiaan... koittakaa kestää. Saattaa olla rankkaa teille molemmille, mutta rakastakaa ja tukekaa toisianne älkääkä välittäkö muiden mielipiteistä. Jos osoitatte että välitätte, olette heikoilla. Kyllä muut jossain vaiheessa sopeutuvat, vaikka saattaa viedä vuosia. Kun te vain jatkatte yhdessä he eivät voi ikuisuuksia jaksaa pelleilyä. Ja ehdottomasti kannattaa pysyä itse erossa niistä lapsellisuuksista joita muut ehkä tekevätkin (esim. kilpailu paremman lelun ostosta).
Hyviä vinkkejä ja ei ku...nieleskelemään ;)
Kiitoksia.
Sehän se tässä on pöyristyttävää, että ei uskonut että se, että rakastaa jotain ihmistä ei riitäkään. (ymmärrättehän....) Vaan että vielä joutuu luovimaan kaikenlaisten karikkojen läpi. Hitto-on outoa kun joutuu myöntämään että on ollut äärimmäisen sinisilmäinen. Luuli että kun ero on selvä-kaikki muukin on selvää pässin lihaa.
Ei, ei.
Mutta rakastan ja uskon ja toivon että se riittää muille kuten se riittää meille.
Ja mitäs muista-kuten sanoitte.
Että kaikki ihmistenväliset suhteet ovat toisaalta kahdenvälisiä ja toisaalta osa yhteisöä.
Usein varmasti käy just niin että miehet avioliitossa ikäänkuin delegoivat sosiaalisen elämän ja yhteydenpidon vaimolleen - ja niinhän sitten käy että sitten ollaan ihmeissään kun osa elämää ei enää "toimi itsestään".
Avopuolisoni on myös eronnut pitkästä avioliitosta. Hänellä on enimmäkseen miespuolisia ystäviä työn ja harrastusten parista: nämä ovat "jääneet" hänelle erossa. Yksi heidän ent tuttavapariskunta on myös ollut hämmästyttävän aktiivinen ja kutsuneet meitä kylään yms.
Minun eksäni jäi todella ihmettelemään. Varmasti hänenkin työ sun muut omat kaverit ovat olemassa niin kuin ennenkin, mutta yhteiset ovat ikäänkuin testamenttautuneet minulle. Mainittakoon että en ole mustamaalannut häntä enkä kieltänyt ketään olemasta eksääni yhteydessä, mutta toisaalta en ole häntä myöskään erikseen joka kummilapsen synttäristä muistuttanut enää eron jälkeen enkä myöskään hoitanut hänen sosiaalisia suhteitaan. Jossain vaiheessa muut kuukausi sitten sain kuulla lapsilta että iskä ja hänen nykyinen ajattelevat minun jotenkin "varanneen" yhteiset tuttavamme. (kuvitelkaa, lapsilta kuulla tällaista...) Tuntuu koko mies kyllä täältä katsoen niin lapselliselta että ihmettelen miten olin niinkin pitkään hänen kanssa... Vissiin tuli palveltua liian hyvin kun hän kai jotenkin odottaa että hoidan hänen sosiaaliset suhteensa edelleen, kaksi ja puoli vuotta erosta.
Ihan vain aloin miettiä, että ovatko nuo lasten suusta kuullut asiat isän heille sanomia vai ovatko he itse näin miettineet. Toisaalta jos isä on joskus puoliajatuksissaan sellaista mahdollisuutta pohtinut, taikka liikaa kärjistänyt vaikkei ole tarkoittanut, niin lapsethan voivat käsittää asioita omalla tavallaan. Ehkä kannattaa keskustella lasten kanssa, etteivät ainakaan he lähtisi miettimään niitä asioita joita aikuiset ajattelevat. Tärkeää kai olisi että lapset saavat pitää ympärillään kaikki ne ihmiset jotka olivat ennen eroa, ja ilman että aikuiset toisiaan syyllistämällä aiheuttavat sen, etteivät lapset enää luota omiin mielipiteisiinsä.
Sitten, jos vaikka isä sellaista olisi sanonutkin, niin voisikohan hänestä todella tuntua siltä, että hänet yritetään työntää syrjään? Jos olette asiallisissa väleissä, voisittekohan keskustella tilanteesta. Asia tietysti on hieman vaikeaa, jos välinne ovat tulehtuneet. Silloin hyvääkin tarkoittavat asiat voivat kääntyä nurin niskoin.
Joskus avioeron jälkeen (etenkin jos on ollut eron aiheuttaja/alkuunpanija) ei kehtaa tai jostain syystä saa aikaiseksi että ottaisi yhteyttä joihinkin kavereihin. Ehkä sitä miettiiä mitä ne muut ajattelevat, entä jos he syyllistävät? Kun ei kuitenkaan haluaisi sellaista kuulla. Ihminen on aika haavoittuva ja joskus äärimmäisen epävarma.
Toinen puoli on ne ystävät ja kaverit. Ehkä he eivät kehtaa ottaa yhteyttä, tai ajattelevat että kyllä se toinen sitten tekee sen kun katsoo sopivaksi. Ihmisen epävarmuus voi aiheuttaa paljon turhia väärinkäsityksiä ja silloin kun muutenkin on vaikeaa ja kaipaisi ennemminkin tukea, niin ei uskalla ottaa riskiä että saakin vain lisää lantaa niskaan.
Näistä asioista harva kai erossa sopii, että miten yhteisten tuttujen suhteen toimitaan. Parasta tietysti olisi jatkaa kuten ennenkin ja jos joku ystävistä osoittaa tai ilmaisee ettei enää haluakaan pitää yhteyttä niin ei sille mitään voi. Ero joka tapauksessa on aina raskas, myös sille joka sen on aiheuttanut tai pannut alulle. Se on hänellekin pettymys itseensä, pettymys elämään, vaikkei ulospäin näkyisi. Etenkin pettäjistä yleensä ajatellaan että tunteeton sika, mutta niin ei ole. Varsinkin miehet osaavat pitää todelliset tunteet piilossa ja päällepäin näyttää siltä että he ovat kovia ja sydämettömiä paskoja. Ja tämä nyt ei liittynyt ehkä tähän ;)
ovat jo aika isoja. kommentoin tyttären heittoon vain että liekö nyt jotenkin virheellinen tulkinta tai olisko ollut vitsi... tyttöhän tietää miten asiat on kun on koko ajan mukana ollut ja on kaikkien meidän ns entisten yhteisten tuttujen kanssa edelleen tekemisissä.
Tosta mitä ehdotit juttelemisesta niin se nyt ei taida olla hyvä idea koska tämä ex-mieheni avovaimo on aika mustasukkainen minulle eikä oikein halua että edes juttelen lasten asioista heidän isän kanssa. Niin yhteisten tuttavien asioista en viitsi edes yrittää haastella... ne harvat tilaisuuden kun lasten isä mulle soittelee (ilmeisesti salaa avokiltaan) käytän tasan tarkkaan lasten nykyisten suunnitelmien, elämäntilanteen ja käytännön asioiden hyväksi.
Miten ex-miehesi avokin mustasukkaisuus ilmenee? Sehän nyt kuitenkaan ei voi olla este sille että hoidatte lasten asioita. Vai onko teillä ehkä suhteestanne muutakin jäljellä ja avokki vaistoaa sen? Se on tietysti ex-miehesi ja hänen avopuolisonsa välinen asia, keskinäinen luottamus, mutta sinäkään et ehkä tiedä kaikkea heidän suhteestaan, tai tuon avopuolison ajatuksista. Voisi olettaa että ette ole kovin läheisiä tuon henkilön kanssa? (saatan olla väärässäkin)
Jos olet luonut käsityksen mustasukkaisuudesta ex-miehesi puheiden tai käytöksen perustella, niin ehkä siihenkään ei täysin kannata luottaa. Mies voi olla luonnollisesti aika ikävässä tilanteessa teidän kahden välillä ja yrittää pitää entisen elämänsä jollain tavalla erossa nykyisestä. Minun nykyisellä miehelläni kesti kauan ennen kuin asioiden hoito ex-vaimon kanssa alkoi luonnistaa. Mies olisi mieluiten pysynyt erossa exxästään ja minun piti väkisin patistaa häntä hoitamaan asioita. Siihen tarvittiin alkusysäyksenä minun ja hänen exänsä välinen yhteenotto jonka seurauksena totesimme ettemme olekaan eri puolilla vaan molemmilla on samat tarkoitusperät ts. saada lasten asiat hoitumaan mahd. kivuttomasti. Miehelle olikin aikamoinen järkytys kun huomasi että olemme hänen exän kanssa sulassa sovussa ;)
Kirjoitin samaisen kysymyksen eli miten mustasukkaisuus ilmenee tässä kys.tapauksessa, mutta oma kysymykseni katosi bittiavaruuteen.
Tämä on niin totta nämä olettamukset puolin ja toisin.
Itselleni kävi seuraavanlainen tapaus: Juttelin mieheni tyttären kanssa jostain asiasta ja minulta "lipsahti" sana MUSTASUKKAISUUS.
Tämä tytär olikin tehnyt omia johtopäätöksiä että olen hänen äidistään eli mieheni exästä mustasukkainen. Mitä en ole enkä ole ollut.
Kuukauden kuluttua kys.episodista tämä samainen exä alkoi merkillisen käyttäytymisen: jätti mieheni autoon kaikenlaista viestiä, korttia, maskottia, mansikkarasioita ja lähetti kotiimme "RAKAS X " - postikortteja ja yms. sälää.
Sitä ennen oli ollut suht asiallinen-minua kohtaan. Heidän (mieheni ja exän) välisiä asioitahan, ja heidän kommunikointiahan en tiedä.
Ja mikä hassuinta. Olimme mieheni ystävän ja hänen vaimonsa kanssa iltaa istumassa (kys.nainen oli myös erittäin hyvä ystävä mieheni exälle), ja yx kax tämä nainen ottaa esille MUSTASUKKAISUUDEN sanoen :"ei sinun tarvitse olla X:lle mustasukkaisuuden"--johon minä onneksi älysin puuttua ja sanoin, että "olenko jotenkin antanut ymmärtää että olisin ja että mistä sinä tuon mustasukkaisuuden tähän keksit yx kax ottaa esiin". Ei osannut sanoa. Eli tieto oli mennyt vääränä/vääristeltynä tyttäreltä äidille ja eteenpäin aina ... kenties mihin asti.
Ilmeisesti exät olettavat aina että me uudet naiset olemme mustasukkaisia.
No pitänee alkaa olee...ettei olettamukset ole vääriä ;)
Koska oletus on oletus. Miehen ilmaisemaa tietoa mihin siis ei ole ennenkään ollut juuri luottamista... :-)
Ja olit oikeassa, en ole nykyisen avokin kanssa missään tekemisissä. Lapset ovat teinejä ja nuoria aikuisia ja siirtyilevät itsenäisesti ja sen kerran kun olen tämän naisen kanssa puhunut en havainnut mitään syytä miksi tutustuisin paremmin... oli sen verran outoa juttua.
Siis sorry nyt kaikille "nyksille" en tarkoita yleistää. Ja huom olen itsekin nyksä... että toivottavasti nyt ei joku vedä taas tästä hernettä sieraimeen.
Olen itse eroamassa ja nähnyt tietysti monia eroja läheltä aiemminkin. Uusperhekuviot taitavat olla aika haasteellisia ja erittäin alttiita väärinkäsityksille. Ulkopuolisille uudet kuviot tuntuvat olevan hankalia ja mielestäni jokaisella on oikeus valita kaverinsa. Jos joku ei halua olla tekemisissä uuden puolison kanssa, joudutaan päättämään onko toinenkaan puolisoista enää kyseisen henkilön kanssa ja jos on, miten se käytännössä hoidetaan.
Itselläni on joitain ihan henkilökohtaisia naispuolisia kavereita ja tapaamme tuskin koskaan pariskunnittain. He varmaan hyväksyvät avioeroni ja ystävyytemme jatkuu. Pariskunnista en ole varma, sillä jotkut parit eivät halua olla eronneiden naisten kanssa tekemisissä ja heillä on siihen sitten oikeus. Jos minulla on joskus vielä uusi miesystävä, en oleta, että automaattisesti kukaan nykyisistä pariskuntatuttavistamme on jatkossa myös meidän tuttaviamme. Sehän riippuu ihmisistä.
Minulla on katkenneet välit täysin yhteen kummilapseeni. Hänen vanhempansa erosivat ja äiti muutti riitaisan eron jälkeen lasten kanssa niin kauas, että yhteydenpito olisi ollut pelkkää lahjojen lähettämistä syntymäpäivisin. Tämä on näitä avioerojen kurjia seuraamuksia, mutta enpä usko lapsen elämän asiaan kaatuneen. Itse en myöskään halunnut olla pelkkä "rahapussikummi".