Haluaisin kuulla naisilta, joilla on ulkomaalainen mies euroopan ulkopuolelta, millä tavalla muut ihmiset suhtautuvat? Miten te suhtaudutte heihin? (lukuun ottamatta tämän palstan tyhjänpäiväisiä rasistin lässytyksiä).
Itse siis olen tuntenut poikaystäväni nyt runsaan vuoden. Itseasiassa vasta viime aikoina olen alkanut kutsua häntä poikaystäväkseni. Se oli aikailun, ja jahkailun tulos. Tapasimme siis viime vuonna ja pidimme yhteyttä. Nyt tänä kesänä tapasimme jälleen. Keskustelimme asioista (kulttuurierot, ym ym.) Emmepä päässeet mihinkään maailmaa mullistavaan tulokseen, sen enempää, kuin että haluamme yrittää. En rakenna pilvilinnoja etukäteen, emmekä ole suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta millekään asteelle vielä. Seuraava askel on, että lähden tässä syksyn tullen runsaaksi pariksi kuukaudeksi uudelleen hänen luokseen ja katson mitä se ajanjakso tuo tullessaan.
Miksi otsikko on ennakkoluulot? Kun kerron aikeistani esimerkiksi töissä/tuttaville he alkavat heti suureellisesti toppuutella, "Voi kuule luuletko, että teillä tulee onnistumaan se?" Vastaan yleensä, etten tiedä, kun emme ole vielä kokeilleet. Saattaapa myös olla, että työkaverini alkavat keskenään juttella nenäni edessä nuoren naisen sinisilmäisyydestä/ muslimien tavasta tehdä sitä ja tätä. Kommentti "Eikö suomalainen kelpaa?", on myös hyvin tavallinen. Tällaisesta tapanani on ajatella, etten suorita kumppanin valintaa hänen kansalaisuutensa perusteella, vaan kiinnitän huomiota ihmiseen itseensä. Siihen millä tavalla hän toimii, ajattelee, puhuu, näyttää.. siis kokonaisuuteen. Ulkomaalainen mies voi täyttää nämä kriteerit minulle siinä missä suomalainenkin. Tästä tulee yleensä vastaan jokin kaikkitietävän oloinen saarna/kyselytulva tähän tapaan: "Mistä sinä sen tiedät, että se puhuu totta?" "Odota vaan, kun olette kahdestaan hänen kotonaan, niin saat selkääsi/ joudut tekemään hänelle ruokaa. Oletko valmis pitämään huntua?" "Noilla muslimeillahan on aivan tavallista pitää useampaa naista kerrallaan..." "Ei kannata lähteä noin suin päin" "Täällä suomessahan on aika hyvät oltavat..." (rivien välistä: "onkos se joku elintasopakolainen?) Tämä koko litannia tulee yleensä ilman että he tuntevat lainkaan minua ja ennen, kuin asianomaiset henkilöt eivät ole kuulleet muuta kuin: "olen tavannut miehen ulkomailla ja lähden hänen luokseen pariksi kuukaudeksi käymään"
Voi huokausten huokaus sanon minä... "mistä tiedät puhuuko totta..." Tietenkään en voi olla varma hänen toden puhumisestaan, kuten en kenenkään muunkaan. Tiedän vain ja ainoastaan tässä vaiheessa sen, että mitä hän on kertonut tähän mennessä, on pitänyt paikkaansa. Mihin on hävinnyt luottamuksen arvo? Liian usein mielestäni terve luottamus rinnastetaan sinisilmäisyyteen. Oma periaatteeni on, että en epäile/ ole äärimmäisen ennakkoluuloinen ennen kuin havaitsen aihetta siihen.
"Odota kun olette kaksin hänen kotonaan..." Ensinnäkin olen ollut kaksin hänen kotonaan. Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Sehän ei luonnollisestikaan ole mikään tae, mutta toistaiseksi en ole nähnyt mitään tarvetta saattaa itseäni siihen vainoharhaiseen epäilyyn että joudun hänen pieksemäkseen kaksin ollessa. Ruuan tekemisestä. se ei ole vahvin alani valitettavasti. En siis voi ryhtyä siihen vakituisesti yksin. Tämän sanoin hänellekin. Päädyimme kokkailemaan yhdessä. Mitä huntuun tulee, en ole valmis käyttämään. Vaan eivätpä hänen perheensä naispuoliset jäsenetkään. En myöskään tule kääntymään muslimiksi kuuna päivänä. Ja tämä on juuri nimenomaan niitä asioita, joista ajan kanssa näkee miten käy. Pystymmekö olemaan yhdessä minun ollessa kristitty ja hänen ollessa muslimi. Katsomatta on turha jossitella. "Lähdet suin päin.." Olen yli vuoden miettinyt tätä asiaa joka kulmasta. Minkään näköistä onnistumisprosenttia en ole yrittänyt edes hahmotella, mutta olen miettinyt asioita monelta kannalta. Keskustellut poikaystäväni kanssa, kinastellut muutamat kiistat hänen kanssaan asioista, ja nyt, kuten sanottu, pitkän miettimisen ja jahkailun tuloksena päättänyt, että haluan nähdä, onko tulevaisuudella meille jotain annettavaa. Katselen vain rauhassa, kiire ei ole minnekään.
"Toiset naiset..." Puheidensa perusteella hän ei saata hyväksyä toisia kumppaneita kummankaan osalta. Ja omalta osaltani voin sanoa, etten hyväksy missään nimessä. Jälleen kerran ajan kanssa sen tietää saan, kuinka hän toimii. Toistaiseksi ei epäilyttävää tämän asian suhteen. "Elintason perässä...?" Suomeen hän ei ole ikinä hinkunut. Todennut vain että mikäpäs siinä tulla, jos sitä kovasti toivon sitä, mutta mielellään hän asuisi myös omassa kotimaassaan.
Nyt on pakko kiiruhtaa töihin, mutta yhteenvetona siis olen todennut muutamien olevan juuri edellä mainitun kaltaisia epäluuloisia, ehkä pahasti pettyneitä ihmisiä, joille eivät selitykset kelpaa. Puheen sävy on ylihuolehtivaisen oloinen mutta siitä paistaa jollain lailla enemmän jonkin lainen kateus (en osaa paremmin määritellä), kun joku uskaltaa katsoa, mitä elämä ja suhde tuo tullessaan. Jos menee pieleen niin menee, tulipahan katsottua, ettei tarvitse katua. Samoin se on suhteen, kuin suhteen kohdalla, oli kyse sitten suomalaisesta, amerikkalaisesta, kiinalaisesta tai vaikka intialaisesta puolisosta.
Se ei pelaa joka pelkää. =)
Itse siis olen tuntenut poikaystäväni nyt runsaan vuoden. Itseasiassa vasta viime aikoina olen alkanut kutsua häntä poikaystäväkseni. Se oli aikailun, ja jahkailun tulos. Tapasimme siis viime vuonna ja pidimme yhteyttä. Nyt tänä kesänä tapasimme jälleen. Keskustelimme asioista (kulttuurierot, ym ym.) Emmepä päässeet mihinkään maailmaa mullistavaan tulokseen, sen enempää, kuin että haluamme yrittää. En rakenna pilvilinnoja etukäteen, emmekä ole suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta millekään asteelle vielä. Seuraava askel on, että lähden tässä syksyn tullen runsaaksi pariksi kuukaudeksi uudelleen hänen luokseen ja katson mitä se ajanjakso tuo tullessaan.
Miksi otsikko on ennakkoluulot? Kun kerron aikeistani esimerkiksi töissä/tuttaville he alkavat heti suureellisesti toppuutella, "Voi kuule luuletko, että teillä tulee onnistumaan se?" Vastaan yleensä, etten tiedä, kun emme ole vielä kokeilleet. Saattaapa myös olla, että työkaverini alkavat keskenään juttella nenäni edessä nuoren naisen sinisilmäisyydestä/ muslimien tavasta tehdä sitä ja tätä. Kommentti "Eikö suomalainen kelpaa?", on myös hyvin tavallinen. Tällaisesta tapanani on ajatella, etten suorita kumppanin valintaa hänen kansalaisuutensa perusteella, vaan kiinnitän huomiota ihmiseen itseensä. Siihen millä tavalla hän toimii, ajattelee, puhuu, näyttää.. siis kokonaisuuteen. Ulkomaalainen mies voi täyttää nämä kriteerit minulle siinä missä suomalainenkin. Tästä tulee yleensä vastaan jokin kaikkitietävän oloinen saarna/kyselytulva tähän tapaan: "Mistä sinä sen tiedät, että se puhuu totta?" "Odota vaan, kun olette kahdestaan hänen kotonaan, niin saat selkääsi/ joudut tekemään hänelle ruokaa. Oletko valmis pitämään huntua?" "Noilla muslimeillahan on aivan tavallista pitää useampaa naista kerrallaan..." "Ei kannata lähteä noin suin päin" "Täällä suomessahan on aika hyvät oltavat..." (rivien välistä: "onkos se joku elintasopakolainen?) Tämä koko litannia tulee yleensä ilman että he tuntevat lainkaan minua ja ennen, kuin asianomaiset henkilöt eivät ole kuulleet muuta kuin: "olen tavannut miehen ulkomailla ja lähden hänen luokseen pariksi kuukaudeksi käymään"
Voi huokausten huokaus sanon minä... "mistä tiedät puhuuko totta..." Tietenkään en voi olla varma hänen toden puhumisestaan, kuten en kenenkään muunkaan. Tiedän vain ja ainoastaan tässä vaiheessa sen, että mitä hän on kertonut tähän mennessä, on pitänyt paikkaansa. Mihin on hävinnyt luottamuksen arvo? Liian usein mielestäni terve luottamus rinnastetaan sinisilmäisyyteen. Oma periaatteeni on, että en epäile/ ole äärimmäisen ennakkoluuloinen ennen kuin havaitsen aihetta siihen.
"Odota kun olette kaksin hänen kotonaan..." Ensinnäkin olen ollut kaksin hänen kotonaan. Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Sehän ei luonnollisestikaan ole mikään tae, mutta toistaiseksi en ole nähnyt mitään tarvetta saattaa itseäni siihen vainoharhaiseen epäilyyn että joudun hänen pieksemäkseen kaksin ollessa. Ruuan tekemisestä. se ei ole vahvin alani valitettavasti. En siis voi ryhtyä siihen vakituisesti yksin. Tämän sanoin hänellekin. Päädyimme kokkailemaan yhdessä. Mitä huntuun tulee, en ole valmis käyttämään. Vaan eivätpä hänen perheensä naispuoliset jäsenetkään. En myöskään tule kääntymään muslimiksi kuuna päivänä. Ja tämä on juuri nimenomaan niitä asioita, joista ajan kanssa näkee miten käy. Pystymmekö olemaan yhdessä minun ollessa kristitty ja hänen ollessa muslimi. Katsomatta on turha jossitella. "Lähdet suin päin.." Olen yli vuoden miettinyt tätä asiaa joka kulmasta. Minkään näköistä onnistumisprosenttia en ole yrittänyt edes hahmotella, mutta olen miettinyt asioita monelta kannalta. Keskustellut poikaystäväni kanssa, kinastellut muutamat kiistat hänen kanssaan asioista, ja nyt, kuten sanottu, pitkän miettimisen ja jahkailun tuloksena päättänyt, että haluan nähdä, onko tulevaisuudella meille jotain annettavaa. Katselen vain rauhassa, kiire ei ole minnekään.
"Toiset naiset..." Puheidensa perusteella hän ei saata hyväksyä toisia kumppaneita kummankaan osalta. Ja omalta osaltani voin sanoa, etten hyväksy missään nimessä. Jälleen kerran ajan kanssa sen tietää saan, kuinka hän toimii. Toistaiseksi ei epäilyttävää tämän asian suhteen. "Elintason perässä...?" Suomeen hän ei ole ikinä hinkunut. Todennut vain että mikäpäs siinä tulla, jos sitä kovasti toivon sitä, mutta mielellään hän asuisi myös omassa kotimaassaan.
Nyt on pakko kiiruhtaa töihin, mutta yhteenvetona siis olen todennut muutamien olevan juuri edellä mainitun kaltaisia epäluuloisia, ehkä pahasti pettyneitä ihmisiä, joille eivät selitykset kelpaa. Puheen sävy on ylihuolehtivaisen oloinen mutta siitä paistaa jollain lailla enemmän jonkin lainen kateus (en osaa paremmin määritellä), kun joku uskaltaa katsoa, mitä elämä ja suhde tuo tullessaan. Jos menee pieleen niin menee, tulipahan katsottua, ettei tarvitse katua. Samoin se on suhteen, kuin suhteen kohdalla, oli kyse sitten suomalaisesta, amerikkalaisesta, kiinalaisesta tai vaikka intialaisesta puolisosta.
Se ei pelaa joka pelkää. =)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hehehe:)
Kyllä sullekkin reppanalle se totuus selviää, kannataisiko kuunnella niitä viisaita työkavereita.
Ennen Islaminuskon alkua pakanauskontojen arabinaiset tavallisesti nauttivat yhteiskunnan kunnioitusta. Useimmilla heistä, mukaan lukien Khadija, islamin profeetan ensimmäinen vaimo, oli oikeus harjoittaa elinkeinoa ja valita tai hylätä aviomiehensä. He ottivat osaa suurimpaan osaan sodan ja rauhan ajan toimista, mukaanlukien julkinen jumalanpalvonta. Naispainotteisessa arabipakanallisuudessa jumalattarilla oli erityinen asema: Mekassa jumalatar Al-Uzza, Taifissa Al-Lat ja Medinassa jumalatar Manat olivat suosituimmat jumalolennot ja heidän patsaansa olivat kaikkein kunnioitetuimmat kun taas tuimaa Allahin patsasta lähes laiminlyötiin.
Pakanallinen arabirunous oli enimmäkseen kiinnostunut naistensa kauneudesta ja sulokkuudesta ja heidän heimokunniastaan sodassa ja rauhassa. Vain yhdessä Mekan riistäjäheimossa vallitsi julma tyttärien elävävältä hautaamiskäytäntö. Ennen islaminaikaa arabiyhteiskunnassa oli erittäin epätavallista, että miehellä olisi ollut enemmän kuin yksi vaimo taloudessaan ja on jokseenkin varmaa, että profeetta esitteli ja rohkaisi moniavioisuuteen Islamin julkitulon jälkeen. Naisten oli synnytettävä niin monta muslimia kuin mahdollista. Tästä oli lopulta seurauksena naimisissa olevien naisten aseman huononeminen islamilaisessa yhteiskunnassa. Sitä vastoin ennen islaminaikaa vallinneet arabitavat sallivat monia vapaampia avioliiton muotoja, jotka antoivat naisille vapauden ja luvan täyteen ihmisyyteen. Kuitenkin islamilaisen avioliiton (nikah) keinotekoiset säännöt alensivat avioliiton pelkäksi seksuaaliseksi ja sosiaaliseksi orjuudeksi.
Islamin profeetta vastusti ennen profeetaksi tuloaan vastasyntyneiden tyttärien elävältähautaamista. Hän teki mielellään työtä naisen alaisuudessa ja nai eronneen naisen. Varhainen Islam jatkoi useimpia Islamia edeltäneitä heimotapoja. Madinan naiset eivät käyttäneet hijabeja eivätkä huntuja, ja myöhemmin vain profeettojen yhdeksän vaimon sosiaalisia suhteita rajoitettiin, koska heidän kotinsa oli jatkuvasti täynnä vieraita. Mutta mitkään noista rajoituksista eivät koskeneet profeettojen naispuolisia seksiorjia.
Puoliksi läpinäkyvä puoli-kasvohuntu (hijab) on itse asiassa hyvin vanha tapa Assyrian valtakunnan ajoilta. Se oli vapaan naisen statussymboli ja merkki erityisasemasta yhteisössä. Islamia edeltävänä aikana kaupungeissa asuvat pakana-arabinaiset käyttivät muodikasta puoliksi läpinäkyvää puoli-kasvohuntua mutta heimojen naiset eivät koskaan.
Myöhemmin Islam lisäsi ohjeita "naisten viattomuuden säilyttämiseksi" - yleisillä paikoilla saa katsoa vain maahan, rinnat ja jalokivet täytyy pitää kokonaan näkymättömissä jne. Profeetan seuraajat ulottivat nämä rajoitukset kauas Koraanin alkuperäisen tarkoituksen ulkopuolelle. Niistä tuli enemmän tai vähemmän pysyvä osa muslien elämää.
Myöhemmin, varhaisen Islamin turvattomuus asteittain lisäsi naisten eristämistä. Sata vuotta myöhemmin, Abbasidi kalifi Haroon ur Rashidin valtakaudella, naisista tuli pelkkiä seksileluja ja lisääntymiskoneita. Naimisissa olevat naiset olivat pelkkiä palvelijattaria - miesten sosiaalisen elämän lisäosia. Lisäksi, koska naisia kohdeltiin seksiorjina, heitä kaupattiin vapaasti Islamilaisen maailman maissa, ja lainattiin, vuokrattiin ja jaettiin lahjoina ystäville. Profeetta itse lahjoitti naispuolisia seksiorjia suosikeilleen. Orjien määrälle ei ollut rajoitusta. Esimerkiksi eräs profeetta Hazrat Zubair Ibn ul Arvanin seuraajista omisti tuhat miesorjaa ja tuhat naispuolista seksiorjaa. Islam kohteli naisia kuten maata johon mies voi laskea siemenensä.
Proofeetta itse otti osaa tai ohjasi lähes sataa sotaa, hyökkäystä tai ryöstöretkeä. Hänen jälkeensä hänen seuraajansa jatkoivat hyökkäyksiä. Beduiinit, hurja islamilaisheimo, jolla oli vuosisataiset perinteet julmuudesta ja raa'asta heimosodankäynnistä, osoittautui hyödylliseksi Islamin iskujoukoksi. Irakin jälkeen Islamin valtakunta valtasi Syyria vuonna 634 CE. Antautumisesta huolimatta monissa paikoissa tapahtui suuria joukkomurhia. Tuhansia miehiä surmattiin ja naiset ja lapset myytiin orjuuteen. Luostarit ryöstetiin, munkit ja kyläläiset surmattiin ja nunnat raiskattiin. Egyptin valloituksen jälkeen monet kaupungit asukkaineen tuhottiin. Myös Kyproksella ja Pohjois-Afrikassa tapahtui suuria joukkomurhia. Rooman provinssi Irak, Syyrian provinssi Iran, ja valloitettu Iran toivat satoja tuhansia miesorjia ja naispuolisia seksiorjia sekä näiden valtakuntien valtavat hedelmälliset maa-alueet joissa naisia oli pidetty suuressa arvossa esimerkiksi Manichaecian Irak, Faaraoiden Egypti ja Pohjois-Afrikan sivilisaatiot.
Kuten Egyptissä ja Iranissa, mihin tahansa beduiinien islamilaiset valloitusarmeijat menivät, ne tuhosivat paikalliset kulttuurit, toivat tilalle islamilaisen keskiaikaisen heimoyhteiskunnan, järjettömästi murhaten miehet ja alentaen naiset pysyvään seksiorjuuteen. Lyhyesti, islamilaiset beduiiniheimot ja barbaarit tekivät saman ympäröiville korkeakulttuureille kuin Rooman barbaarit tekivät korkeasti sivistyneille muinaiskreikkalaisille. Samaan aikaan näinä vuosisatoina islamilaiset beduiinit jatkoivat eurooppalaisten naisten ryöstöretkiä ja sieppauksia islamilaisille orjamarkkinoille. Syyrian valloitus pakotti tuhannet kristityt papit kääntymään Islamiin, jolloin heidän uskontonsa vaihtui, muttei ammatti. Heistä tuli ankaran naisvihamielisiä Islamin mullaheja jotka jatkoivat Islamin alaisuudessa paitsi uskonnollista magiaa ja rituaaleja myös kristinuskon keskiaikaisuutta.
Lyhyesti, näiden valloitusten, tuhon ja Islamin keskiaikaisten heimotapojen pakottamisen seurauksena, Islamin valtakunnan alaiset yhteiskunnat menivät kaikkia muita valtakuntia pidemmälle naisten täydellisessä eristämisessä poliittisesta vallasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Islamilainen lainsäädäntö meni paljon pidemmälle kuin mikään mitä profeetta oli heimouskonnollisuudessaan alunperin uneksinut huijatessaan naisilta oikeudenmukainen paikkansa yhteiskunnassa ja perimysasioissa. Kun Koraani alunperin antoi naisille perimysoikeuden, islamilaiset mullahit keksivät Waqf - lakiperustan, joka poistaa tyttäriltä ja heidän jälkeläisiltään oikeuden perintöön. Vaikka Koraani antaa naiselle oikeuden perintöön, hän on lain edessä alaikäinen, yleensä koulua käymätön, joka tarvitsee holhoojan, eli isän, aviomiehen tai pojan. Todellakin, naisten asema Islamissa on teoriassa ylistetty mutta käytännössä täydellisen surkea.
Haaremien, naispuolisten seksiorjien säilytyspaikkojen, yleistyminen korosti naiseuden lopullista alennustilaa Islamin alaisuudessa. Ne lopulta virallistettiin Kalifi Al-Walid toisen aikana. Haroon ur Rashidilla, Islamilaisella kalifilla (valtias), oli kaksi tuhatta naispuolista seksiorjaa, kalifi Mutawakkalilla oli neljä tuhatta naista seksiorjina, ja jokaisella mullahilla, virkamiehellä ja islamilaisen valtion sotilaalla oli joitakin miesorjia ja naispuolisia seksiorjia, jotka oli otettu valloitetuista kansakunnista. Koska naiset eivät saaneet oppia, kokea eivätkä ajatella itsenäisesti, ei ole ihme että Islamin 1600- vuotisessa historiassa on hyvin harvoja loistavia naisia. Hekin , jotka sattumalta tai ikivanhojen esi-islamilaisten tapojen voimalla pääsivät vallan saleihin, tuhottiin ennemmin tai myöhemmin jonkun uskovaisen ja hyveellisen islamilaisen mullahin käskystä. Todellakin, Islamin väkivaltainen naisvihamielisyys on ollut yhtä äärimmäisen pahaa kuin se, kun kristinusko poltti satoja tuhansia eurooppalaisia naisia noitina 1400-, 1500- ja 1600-luvuilla. Mullahit ja kalifit, Islamin valtakunnan naisvihan instrumentit, jatkoivat naisten alistamisen edistämistä Sharian, jäykän muodollisen ja moraalittoman Islamin lainsäädännön alaisuudessa. Sharia oli lopullinen sinetti naisten täydelliselle alistamiselle. Islamin moderni historia on vain islamilaisen heimokeskiaikaisuuden jatkumo. Vain tekniikka, sanasto ja teeskentelevä julkisivu ovat nykyaikaisia.
En oikeastaan ole huomannut mitään erityisiä ennakkoluuloja ystävissäni tai sukulaisissani. Tai sitten niitä ei vain ole uskallettu sanoa ääneen :) Oma perheeni tietysti hieman oli aluissa varuillaan, mutta kun oppivat tuntemaan miehen niin huomasivat että ihan hyvän miehen olen löytänyt. Toisaalta miestäni ei kovin helpolla erota ulkonäkönsä perusteella ulkomaalaiseksi, hän on korkeasti koulutettu eikä kyseessä ole lomaromanssi. Ehkä nuokin seikat osaltaan ovat auttaneet muiden positiivisessa suhtautumisessa mieheeni. Rasismia emme ole kohdanneet muualla kuin tällä palstalla. Muuten sanoisin ettei kaikkien kummin kaimojen kommenteista kannata välittää, ne kun useimmiten saavat alkunsa tietämättömyydestä ja juuri noista ennakkoluuloista. Jos vaivautuisivat tutustumaan kyseiseen henkilöön, varmasti muuttaisivat ainakin osaa kommenteistaan. Tsemppiä teille ja muistattehan edetä mahdollisimman hitaasti :)
minulla on ulkomaalainen mies.kylläkin euroopasta ja muslimi.alussa sain kuulla ihan samanlaisia kommentteja kuin sinä nyt.ymmärsin kyllä että ihmisiä kiinnostaa ja läheisiä mietityttää,huolestuttaa.mietin itsekin ja keskustelin mieheni kanssa kaikista mahdollisista asioista.niin olisin tehnyt tutustuessani suomalaiseenkin mieheen.minä haluan luottaa ja haluan että minuun luotetaan.en voi tietää etukäteen kestääkö suhde kauan vai lyhyen aikaa,ei kai kukaan voi.olen iloinen että uskalsin,otin selvää,luotin,keskustelin sillä suhteemme on todella hyvä ja paranee koko ajan.kumpikaan emme tietenkään hyväksy syrjähyppyjä.enpä niitä ole aikaisemminkaan hyväksynyt.en todellakaan käytä huntua enkä edes vaihda uskontoani.olemme tyytyväisiä.ei ole oikein "kieltäytyä"rakkaudesta muiden mielenrauhan takia.joku kirjoitti tällä palstalla hyvin,että luuleeko tyypit tosiaan että kunnollisia miehiä on vain suomen rajojen sisäpuolella?hehheh...eli ihmiseen sitä rakastuu.
mutta siis ennakkoluuloista vielä.työtoverini ja lähisukulaiset,ystävät lopettivat pohtimisen tavattuaan mieheni.kyllähän se näkyy että on kunnon mies,älykäs,huumorintajuinen ja kiltti.olisi ollut kammottavaa jos en olisi uskaltanut tutustua mieheen kansallisuuden tai uskonnon takia!
minulla on ulkomaalainen mies.kylläkin euroopasta ja muslimi.alussa sain kuulla ihan samanlaisia kommentteja kuin sinä nyt.ymmärsin kyllä että ihmisiä kiinnostaa ja läheisiä mietityttää,huolestuttaa.mietin itsekin ja keskustelin mieheni kanssa kaikista mahdollisista asioista.niin olisin tehnyt tutustuessani suomalaiseenkin mieheen.minä haluan luottaa ja haluan että minuun luotetaan.en voi tietää etukäteen kestääkö suhde kauan vai lyhyen aikaa,ei kai kukaan voi.olen iloinen että uskalsin,otin selvää,luotin,keskustelin sillä suhteemme on todella hyvä ja paranee koko ajan.kumpikaan emme tietenkään hyväksy syrjähyppyjä.enpä niitä ole aikaisemminkaan hyväksynyt.en todellakaan käytä huntua enkä edes vaihda uskontoani.olemme tyytyväisiä.ei ole oikein "kieltäytyä"rakkaudesta muiden mielenrauhan takia.joku kirjoitti tällä palstalla hyvin,että luuleeko tyypit tosiaan että kunnollisia miehiä on vain suomen rajojen sisäpuolella?hehheh...eli ihmiseen sitä rakastuu.
mutta siis ennakkoluuloista vielä.työtoverini ja lähisukulaiset,ystävät lopettivat pohtimisen tavattuaan mieheni.kyllähän se näkyy että on kunnon mies,älykäs,huumorintajuinen ja kiltti.olisi ollut kammottavaa jos en olisi uskaltanut tutustua mieheen kansallisuuden tai uskonnon takia!
:))
Nyt sun kannattaa taasen miettiä, miksi asutte juuri Suomessa ettekä miehen asuinmaassa. Mietipä tarkkaan.
että asumme suomessa juuri nyt?
Jos ette nyt, niin viimeistään vuoden päästä. Valitettavasti.
suunnitella toisten elämää!en mäkään sua neuvo vaikka voisi aihetta ollakin.täällä on mahtava asua-lämmintä,työtä ja sukua,ystäviä.suomi on hieno ja toimiva maa mutta on niin paljon muutakin tässä elämässä.ei se välttämättä ole hekuman huippu kun virastot toimii.hekuman huippu voi olla oma viinitila.tai ihan mikä muu...
Helppohan se on toisten rahoilla pelata. Ns. taudinkuvaanhan nimittäin kuuluu, että parin vuoden päästä mies muuttaa Suomeen eikä toisinpäin.
Ja nimenomaan suoritit "valintasi" miehen kansalaisuuden perusteella: jos hän ei olisi ei-suomalainen, et olisi hänen kanssaan suhdetta aloittamassa. Tämä on fakta. Uskalluksesta ei sinun tapauksessasi ole kyse, koska pääset aina Suomeen sossunluukulle takaisin, jos hätä tulee.
Yleensäkin olisi hienoa, jos suomalaiset naiset kykenisivät näkemään ihmiset ihmisinä eikä kansalaisuuksina. Valitettavasti, ja kuten tämäkin palsta osoittaa, tämä ei ole näköjään vielä mahdollista.
Ja vielä, sekin on omituista, että näissä suhteissa suomalainen nainen varaa itselleen sen aktiivisen, "miehen" roolin. Hän maksaa matkansa katsomaan miestä ulkomailla, hän perustaa sitten kodin Suomeen jonne mies tulee valmiin pöydän ääreen, hoitaa lupa-asiat kuntoon jne. Yleensä kun näissä asioissa toimitaan toisin päin; mies pitää kunnia-asianaan, että on varaa matkustaa naista tapaamaan eikä toisin päin. Sama pätee kodin perustamiseen ja elannon hankintaan. Mutta kuten sanottua, helppohan se on valmiissa maassa ja korkean hyvinvoinnin valtiossa toisten rahoilla pelata.
"Ja vielä, sekin on omituista, että näissä suhteissa suomalainen nainen varaa itselleen sen aktiivisen, "miehen" roolin. Hän maksaa matkansa katsomaan miestä ulkomailla, hän perustaa sitten kodin Suomeen jonne mies tulee valmiin pöydän ääreen"
"Yleensä kun näissä asioissa toimitaan toisin päin; mies pitää kunnia-asianaan, että on varaa matkustaa naista tapaamaan eikä toisin päin. Sama pätee kodin perustamiseen ja elannon hankintaan. Mutta kuten sanottua, helppohan se on valmiissa maassa ja korkean hyvinvoinnin valtiossa toisten rahoilla pelata.
Näin tapahtuu kyllä usein suomalaisenkin kanssa. Kun olimme nuoria, olin minä töissä ja mieheni opiskeli. Minä maksoin viulut, koska tienasin enemmän. Myöhemmin tilanne tasoittui. Ja niin ymmärtääkseni yleensäkin normaalissa parisuhteessa toimitaan. Se, joka saa enemmän, huolehtii enemmästä... eikä siinä puhuta miehen tai naisen rooleista vaan yhteisestä elämästä. Ja minun kokemukseni on ollut, että riippumatta siitä kuka kulloinkin tienaa ja mitä, niin kaikki menee kumminkin... kun ei olla perintörikkaita kumpikaan.
Ja mikä ihmeen miesten ja naisten välinen taistelukenttä tämä on. Ihan kuin ihmissuhteet ja elämä olisivat jatkuvaa kusetusta ja kilpailua siitä, kumpi ensin ehtii huitaista. Normaalissa elämässä on ihan tarpeeksi haastetta. Riittää kun kilpailee itselleen ja kakaroille leivän ja vaatteet ja yrittää selvitä jatkuvasti rankentuvassa työelämässä täysjärkisenä.
Juu juu. Mut selitäpä vielä se, miksi asutte Suomessa ettekä miehenne kotimaassa?
Suomalaisten "naisten" ja tummien "miesten" suhteet nimenomaan ovat sitä kusestusta ja hyväksikäyttöä, jolle terveet ihmissuhteet eivät pohjaudu. Äijä koittaa yksinäistä suomiblondia hyväkseen että saa hyvinvointivaltion passin. Blondi käyttää äijän köyhyyttä hyväkseen, että saisi edes kerran huomiota mieheltä. Maksajana on molemmissa tapauksissa Suomen valtio.
Että kiitosta vaan. Ettekö vielä voisi harkita muuttoa sinne miehesi kotimaahan? Please?
Suomeen blondien siivellätulevat miehet ovat naisten helmoissa pyöriviä loisia. Yhdellekään suomalaiselle miehelle ei tulisi mieleenkään muuttaa jonnekin Ranskaan tai Englantiin asumaan paikallisen naisen kustannukselle. Selitä mitä selität, näin se vain on.
Asumme todellakin mieheni kotimaassa - eli Suomessa, joten minnekään muualle ei tarvitse muuttaa.
Eli näin ennakkoasenne vaikuttaa siihen , miten lukemansa ymmärtää.
Kuvaamani epätasapainoinen suhteen aloitus oli molemminpuolin ihan kotoperäinen. Ja täysin normaali kuvio siihen aikaan kuin opiskelimme. Mutta se, että olen naimisissa suomalaisen kanssa ei välttämättä tee minua asennevammaiseksi nuorten seurusteluille, niin kuin eräitä muita...
Kun kerroin että poikaystäväni on niin sanotuista kolmansista maista ja kun saivat tietää että islamin uskoinen niin pyytivät etten läksisi hänen luokseen enää, puoli sukua soitti minulle ja pyyti minua jäämään suomeen.
Mentiin naimisiin niin että kerrottiin vain vanhemmillemme, naimisissa ollessanikin mummini pyyti minua eromaan, silloin kun ei vielä ollut edes tavannut miestäni, nyt kaikki on hyvin kun on tavanneet, joten ennakkoluuloja oli ja paljon, mutta minua loukkasi enemmänkin se että huomasin etteivät läheiseni tunne minua ollenkaan, kuvittelivat vain että alistuisin jotenkin , vaikka jankutin ties kuin monta kertaa ettei mieheni ole niin uskovainen, syö possua ja kuuntelee naista, ei käy moskeijassa eikä rukoile kotonakaan, Kukaan ei ole minua yhtä hyvin kohdellut kuin mieheni.
Mut siis nykyään kaikki hyvin, tietysti ihmiset ovat aina uteliaita kun on "erilainen". Esim töissä monesti kysytään että onko mulla kuvaa miehestäni? mutta kumma juttu, suomalaisista eivät kuvia kysele...
Niin, olisiko sekä sinulle että yhteiskunnallemme tullut halvemmaksi, että et olisikaan raahannut sitä yön timoa tänne vaan laihduttanut parikymmentä kiloa. Näin olisit saanut normaalin miehen ja itsellekin paremman olon. Yhteiskunnaltakin olisi säästynyt satoja tuhansia euroja rahaa...
suomalaisista eivät kuvia kysele...
ai sulla on sekä suomalaisia ja ulkomaalaisia miehiä, ja vain tästä yhdestä kyselevät kuvia?
Katsos, ulkomaalainen on kummajainen, vähän niinkuin eläintarhassa olisi albiinoapina, kaikki erilainen on kiinnostavaa.
Siitä vaan... Kannattaa lukea myös muita kuin suomenkielisiä sivustoja jos omaa ruotsin tai saksankielen taidon. Suomi ei ole kovinkaan rasistinen maa vaikka kaikki niin luulevat, kannattaa käydä tukholmassa tai keskieuroopassa niin on ihan erilainen meininki pinnan alla.
Heidän työtilanne on todella huono, ensin otetaan töihin ko.maan oma työntekijä, sitten expatit, sitten 3. ja 2. polven siirtolaiset, vasta tämän jälkeen uusi vihreä 3-maan kansalainen. Kaikki joskus työtä hakeneet tietävät miten kovin hankalaa on mieluisen työn saaminen vaikka on oman maan kansalainen ja todella korkealle koulutettu...voitte vain kuvitella miten vaikeaa on työllistyminen 3-maan uusilla tulokkailla, m.a.h.d.o.t.o.n.t.a
Pieniä jippoja voi myös tulla matkaan sillä kukaan ei esim. saksassa osta autoa turkkilaiselta, muuta kuin toinen turkkilainen, matkustelen paljon työkseni ja välillä mukana on siirtolais syntyperää olevia ja jo lentokentillä heillä menee 10 kertainen aika tarkistuksiin, yms tms...
Muista myös että Suomessa naiset voivat olla sinulle kateellisia??? mutta varmasti ei enää Ruotsissa eikä Euroopassa !
Good luck !
väännän rautalangasta, tarkoitin kun työkavereiilani on suomalaisia puolisoita, niin ei heistä kuvia pyydellä, minulle riittää vallan hyvin yksi mies
Onpas tännekin ehtinyt lyhyessä ajassa paljon kirjoituksia tulemaan..
Aivan ensimmäinen kirjoitus pisti silmään jotenkin "kyllä se sinullekin totuus selviää vielä" niin toivottavasti selviää, sitähän juuri olen selvittämässä, oli se sitten millainen hyvänsä. Sanoinkin jossakin muodossa alkuperäisessä viestissäni, että se otetaan vastaan mitä tuleman pitää.
Ja sitten joku sanoi etten olisi valinnut häntä jos hän olisi suomalainen. Lause oli minusta aivan hullu... Puhuin ihmisistä persoonina, jossa kansalaisuus sinänsä on sivuseikka. Jos olisin löytänyt ennen häntä kaikin puolin miellyttävän ihmisen, mutta suomalaisen, niin mikä ettei. Satuin kuitenkin löytämään kaikinpuolin miellyttävän ihmisen, mutta ulkomaalaisen. Siinäkin kohtaa mikä ettei.
Ja monet puhuivat ystäviensä ja perheensä ennakkoluuloista. Siinä kohtaa minulla ei ole ongelmaa, koska he tuntevat minut ja luonteeni, sekä luottavat ja tietävät arviointikykyni. Itseasiassa yksikään ihminen, joka minut tuntee ystävien ja perheen lailla, ei ole laukonut pelokkaan ennakkoluuloisia kommentteja. Puhuin työkavereista ja tuttavista. Toisin sanoen, teen keikkatyötä, eli työtoverini vaihtuvat tiuhaan, eli he ovat minulle ja minä heille täysin ventovieras ihminen. Tuttava taas minun arkikielessäni tarkoittaa tyyliin: vaihdetaan pari sanaa jos nähdään, eli periaatteessa vierasta ihmistä siinäkin. Ongelmani lyhyesti siis on juuri näiden ventovieraiden, täysin ulkona koko tilanteesta olevien merkilliset lätinät. Vaikuttaa siltä, kuin olisivat koteloituneet omaan kuoreensa joka on tapetoitu "oman maan mansikka, muun maan mustikka" julisteilla.
Kuten joku taisi sanoakin, niin tämä palstahan on oikea ennakkoluuloisten ihmisten tyyssia. Aivan selkeästi on havaittavissa, että tietyillä ihmisillä on jo oma järkkymätön käsityksensä muodostettuna, koska he olettavat asioita etukäteen, mitä ei missään vaiheessa ole edes alkuperäinen kirjoittaja todennut. Hyvänä esimerkkinä tasaiseen tahtiin hoetaan "muuta miehen kotimaahan, miksi tuot sen tänne?" Omassa kirjoituksessani en ainakaan missään vaiheessa sanonut että, olen tuomassa häntä tänne/etten itse muuttaisi sinne. Taisinpa mainita, että hän nimenomaan ei tänne toivo joutuvansa asumaan. Mutta sen sanon, että jos suhteemme jatkuu, tottakai haluan tuoda hänet jossain vaiheessa katsomaan omaa kotimaatani edes vähäksi aikaa. Luonto ja ympäristö sentään on kaunis vaikka monet ihmiset ovatkin oikeita itsekeskeisyyden malliesimerkkejä.
Mitä veromarkkoihin ja sossuun tulee, suomella on häpeäpilkkuja, aivan äärimmäisen paljon itselläkin. "Ota ensin rikka omasta silmästä, jotta näet ottaa rikan veljesi silmästä." Sanoo muistaakseni sananlasku. Ja mikäli yhtään tunnen mieheni kulttuuria, on häpeä olla naisen/kenenkään elätettävänä. yksilöllisiä eroja löytynee.
En voi kuin onnitella itseäni siitä etten ole, ainakaan vielä, niin sisäänpäin kääntynyt omaan napaan tuijottelija, kuin jotkut täällä.
Kiitos kaikista kommenteista! =)
Suhtautuminen mieheeni ja meihin parina on erittäin vaihtelevaa. Jotkut kohtelevat meitä kuin ketä tahansa nuorta paria, jotkut ovat hiukan ennakkoluuloisia, toiset hiukan vihamielisiä ja jotkut erittäin julmia ja jopa rasistisia. Mutta olemme tottuneet tähän, se kuuluu monikulttuuriseen suhteeseen. Jotkut ihmiset hyväksyvät meidät täysin, toisille se on vaikeaa, joillekin mahdotonta.
Mutta meitä ei haittaa, vaikka kaikki eivät meistä pidäkään, tärkeintä on että itse olemme onnellisia ja että perheemme ovat meidän tukenamme ja hyväksyvät meidät. Ja näin on, perheemme ovat täysin hyväksyneet meidän liittomme, vaikka he aluksi olivatkin ennakkoluuloisia ja hyvin epäilevällä kannalla mitä tulee suhteemme tulevaisuuteen. He olivat huolissaan, että muodostuvatko kulttuurieromme liian suuriksi, ja miltä elämä alkaa meistä tuntua ensihuuman jälkeen. Yli vuoden yhdessäolon jälkeen olemme edelleen erittäin suuressa määrin rakastuneita toisiimme, ja tiedän ettei se tästä muuksi muutu.
Tottakai suhteemme on vielä nuori ja paljon voi tapahtua vaikkapa kymmenessä vuodessa. Mutta samoin on kaikissa parisuhteissa. Kun sitoudutaan toiseen, niin silloin on tarkoitus pysyä yhdessä loppuelämä ja elää toisen kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Pienet riidat ovat osa arkipäivää, mutta jos ne muodostuvat elämää hallitsevaksi tekijäksi, niin silloin tilanne ei voi jatkua, vaan toisesta on pakko päästää irti. Kompromissien tekeminen suhteessa on tärkeää, ja toisen kuunteleminen ja ymmärtäminen. Jos oikeasti rakastaa toista ihmistä, niin hänen kanssaan on valmis jakamaan elämänsä sekä hyvät että huonot puolet, ja toisen onnellisuus on se tärkein asia. Rakkaus on ihanaa, kun sille uskaltaa antaa mahdollisuuden, ja kun antaa sille tilaa muuttua ja kehittyä.
Myönnetään, että ehkä taas karkasin aiheesta, ja aloin yliromantisoida rakkauden ulottuvuuksia, mutta minä vain olen sellainen. Olen todellakin tunneihminen, ja ehkä se onkin yksi vioistani, että tunnen hyvin vahvasti enkä aina ajattele rationaalisesti. Mutta en tästä huolimatta kuitenkaan kulje pää pilvissä, vaan erotan valheen totuudesta kuitenkaan olematta liian skeptinen. Mutta en nyt tässä ala tämän enempää analysoimaan sen enempää omaani kuin muidenkaan ihmissuhteita. Kiinnostavia keskusteluja ja hyvää kesän jatkoa kaikille :-)
sydämellä Mari
Oikeassa olet! Rohkeutta se vaatii mennä ulkomaalaisen kanssa naimisiin. Monet eivät uskalla ja kadehtivat rohkeuttasi. Harva arvaa pistää niin paljon peliin.