Tilanne on siis tämä:
Olen 25v mies, en ole koskaan seurustellut tai ollut mikäänlaisessa romanttisessa suhteessa naisen kanssa.
Aikaisemmin olen kärsinyt ujoudesta, riittämöttömyyden tunteesta ja uskonut sokeasti siihen etten yksinkertaisesti kelpaa kenellekkään.
Tähän kaikkeen tuli sitten muutos kun eräs nainen lähestyi minua, tosin hiukan vaikea selkoisella tavalla, tässä vaiheessa aloin epäilemään omia ajatuksiani... sitten myöhemmin eräs tavallaan tuttava (nainen) sanoi että minun kanssani on tosi hyvä keskustella, tässä vaiheessa jo tiesin että en voi olla täysin paska jätkä. Tähän prosessiin liittyy myös muitakin ihmisiä, ja tästä aiheesta voisin kirjoittaa tarvittaessa vaikka romaanin. Muutos omassa itsetunnossani ei ole tapahtunut päivässä tai kahdessa, se oli erittäin pitkä ja kivulias prosessi mutta lopputulokseltaan hyvä.
En usko enää tulevani tämän enempää valmiiksi parisuhteen ja rakastumisen suhteen, voin avoimesti myöntää sen että kaipaan samalla tavoin rakkautta ja läheisyyttä kuin muutkin ihmiset.
Tämä kysymys on saletisti kysytty satoja kertoja, mutta tekeekö kokemattomuus minusta arvottoman yksilön? Naisten keskuudessa kun tuntuu vallitsevan varsin vihamielinen ennakkoluulo seurustelemattomista ihmisistä.
Tilanne on kannaltani hyvin ristiriitainen, filosofisesti ja henkisesti. Uskon itse siihen että pystyn ja kykenen antamaan ja saamaan rakkautta, ja jopa ilmaisemaan sen mutta seurustelemattomuus on todistaa sitä vastaan.
Tässä ei varmastikaan mitään järkeä ole, mutta filosofisesti asia on niin että se mitä haluasin saada, pitäisi minulla olla niin ettei sitä minulla ole?
Olen hiljattain tehnyt tuttavuutta erääseen naiseen, mutta onko seurustelemattomuus kuitenkin ylitsepääsemätön este? Pitääkö minun valehdella? tai jättää kertomatta? olenko ajanut itseni tilanteeseen josta ei enää yksinkertaisesti ole pakotietä?
Kommentteja? arvioita?
Olen 25v mies, en ole koskaan seurustellut tai ollut mikäänlaisessa romanttisessa suhteessa naisen kanssa.
Aikaisemmin olen kärsinyt ujoudesta, riittämöttömyyden tunteesta ja uskonut sokeasti siihen etten yksinkertaisesti kelpaa kenellekkään.
Tähän kaikkeen tuli sitten muutos kun eräs nainen lähestyi minua, tosin hiukan vaikea selkoisella tavalla, tässä vaiheessa aloin epäilemään omia ajatuksiani... sitten myöhemmin eräs tavallaan tuttava (nainen) sanoi että minun kanssani on tosi hyvä keskustella, tässä vaiheessa jo tiesin että en voi olla täysin paska jätkä. Tähän prosessiin liittyy myös muitakin ihmisiä, ja tästä aiheesta voisin kirjoittaa tarvittaessa vaikka romaanin. Muutos omassa itsetunnossani ei ole tapahtunut päivässä tai kahdessa, se oli erittäin pitkä ja kivulias prosessi mutta lopputulokseltaan hyvä.
En usko enää tulevani tämän enempää valmiiksi parisuhteen ja rakastumisen suhteen, voin avoimesti myöntää sen että kaipaan samalla tavoin rakkautta ja läheisyyttä kuin muutkin ihmiset.
Tämä kysymys on saletisti kysytty satoja kertoja, mutta tekeekö kokemattomuus minusta arvottoman yksilön? Naisten keskuudessa kun tuntuu vallitsevan varsin vihamielinen ennakkoluulo seurustelemattomista ihmisistä.
Tilanne on kannaltani hyvin ristiriitainen, filosofisesti ja henkisesti. Uskon itse siihen että pystyn ja kykenen antamaan ja saamaan rakkautta, ja jopa ilmaisemaan sen mutta seurustelemattomuus on todistaa sitä vastaan.
Tässä ei varmastikaan mitään järkeä ole, mutta filosofisesti asia on niin että se mitä haluasin saada, pitäisi minulla olla niin ettei sitä minulla ole?
Olen hiljattain tehnyt tuttavuutta erääseen naiseen, mutta onko seurustelemattomuus kuitenkin ylitsepääsemätön este? Pitääkö minun valehdella? tai jättää kertomatta? olenko ajanut itseni tilanteeseen josta ei enää yksinkertaisesti ole pakotietä?
Kommentteja? arvioita?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei taida kannattaa aloittaa uutta keskustelua taas aiheesta joka velloo kaikkein suosituimpana keskusteluna juuri tällä hetkellä. Käypä vilkaisemassa suosituimpien kesklustelujen aihetta Seurustelemattomuus este seurustelulle. Ei ne jaksa sulle kaikki erikseen vastata samoja asioita ja siellä voit myös itse ottaa kantaa.
este keskustelun aloittamiselle. Ainahan voi kato tulla uusia näkökantoja jo tähänkin puhki keskusteltuun aiheeseen.
kaikki näkökannat on jo siinä yhdessä keskustelussa. Ei pahalla. Tarkoitan vain että katsele nyt vähän mitä siellä jutellaan kunon iso ketju jo menossa.
Arvon rouva ei nähnyt sitä pientä pränttiä siellä alhaalla? siinä luki että "keskustelu täynnä" koitapa siihen sitten kommentoida jotain...
Pahoittelen kovasti jos kysyn samaa asiaa uudelleen, valitettavasti Singulariteetin aloittama aihe ei vastaa niihin kysymyksiin mitkä minua vaivaavat. Haluasin siis mielipiteitä, ajatuksistani ja seurustelemattomuudestani ja kommentteja syistä mitkä ovat johtaneet siihen?
se nyt on vaan ei ollut vielä eilen kun viestini laitoin. Olen pahoillani kun olen loukannut sinua. Siinä ehkä syy miksi jotkut karttavat seurustelemattomia; liiallinen herkkänahkaisuus. Ei ole vielä kouliintunut siihen että vaikka asioista joskus on erimielisyyksiä, ei ihmisten ole pakko riidellä.
No et loukannut, ei minua vielä kukaan herkkänahkaiseksi ole sanonut :)
Seurustelmattomuus ei todellakaan ole este suhteen aloittamiselle. Et ole kuitenkaan ikäloppu. On paljon miehiä, jotka harrastavat vain esim. yhden yön juttuja ja eivät ole koskaan seurustelleet. Mieluummin ottaisin kuitenkin miehen jolla ei ole historiaa kymmenien naisten kanssa.
Kuulostat hyvin tervejärkiseltä ja fiksulta. Sinun kannattaakin muistaa ettei seurustelu ole loppujen lopuksi kuitenkaan mitään kvanttifysiikkaa, eli se on maailman luonnollisin asia.
Anna palaa vaan, tekemällä oppii!
Vastaus nimimerkin Mike 27.07 viestiin "On seurusteleva mies..
Tästä suomalaiselle keskustelupalstalle yllättävän epäkyynisestä kommentista on hyvä jatkaa..
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että seurustelu on sellaisenaan länsimainen keksintö, ja paljon matkustavana ja muihin kulttuureihin tutusteneena voi vain surullisena seurata kuinka kapea-alaisia kohtaloita ihmiset itselleen sovittelevat..
Suomessa kaikkein surullisinta seurattavaa on mielestäni aina olleet ns. pakkoseukkaajat ja itsetarkoituksellisesti, sosiaalisen paineen alla ”seukkaamisen takia seukkaavat”. Näiden kumppaneiden tasoja sen enempää kommentoimatta on usein mielenkiintoista seurata minkälainen henkinen jarru tällainen kahden ihmisen toisiinsa käpertyminen voi olla parhaassa iässä olevalle aikuiselle tai nuorelle. Pahimmillaanhan tämä on juuri sitä, että kolmen vuoden jälkeen saattaa oikeasti olla ”samat läpät ja vaatteet” kuin tavattaessa...
Mutta asia ei toki ole yksinkertainen..Itse olen 24v mies, ja kai joudun myöntämään että en ole seukannut, kaiken muun muotoisia suhteita on ollut, mutta ei ehkä sitä seukkausta(ainakaan sitä mitä tällä palstalla tavoitellaan).. Ja kyllä, myönnän: Yksinäisyys kalvaa usein paljonkin, mutta - nyt tullaan ydinkohtaan: Tähänastisen tapani elää edut ovat olleet moninverroin haittoja suuremmat. On erittäin hyvä tietää jotain itsestään ja elämästään ennenkuin niitä alkaa jonkun kanssa jakaa. ”Itsensä ajoittainen tunteminen” alitajuntaa myöten on melko hieno tunne. Yksinäiset hetket ovat pitkässä juoksussa pieni hinta tästä.
Ja taas, kääntöpuoli:...myönnän tuntevani kateutta suratessani tasapainoisia ja onnellisia seurustelusuhteita(ym. kohkaamisesta huolimatta)
Nyt elänkin etsikkoaikaa, jolloin selviää, palkitaanko pitkäjänteisyyteni vielä(tai enää)? Tämä palsta olisi karminut selkäpiitäni, jos tämä etsikkoaika olisi Suomessa...No lopullinen seksuaalisuuteni(siis hetero toki, mutta tarkoitan tässä ns. miehen seksuaalisuutta) ja sen löytyminen siinä ainakin pelottaa, kun tähänastinen seksi on ollut aika värikästä revittelyä..Siis myönnän olevani onnellisesti huolissani tilanteesta.. Tarpeeksi ristiriitaista?
..Ja nyt joku mustavalkoinen, peruskyyninen kommentti tähän, niin tämä on elämäni ensimmäinen(tämä todella on!) ja viimeinen kirjoitukseni keskustelupalstalle..Jännää.
hmm..
.... itseään kokeneemman miehen, koska enemmistö naisista pystyy elämään vain perinteisten roolien asetelmassa, missä mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Kokematon/kokemattomampi mies ei varmasti aina olekaan niin itsevarma ja aktiivinen, kuin kokeneempi.
Suurin osa naisista ei kykene näkemään miestä tunteidensa kohteena, vaan tunteet peilataan miehen kautta takaisin itseen. Nainen tavallaan elää lesbosuhteessa itsensä kanssa. Edellinen lause saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta miettikääpä kaikki, kuinka monta sellaista paria olette nähneet, missä nainen huomioisi miestä yhtä paljon? Kai naisilla on sellainen käsitys, että sellainen mies, jota täytyy koko ajan halata ja paijata, ei ole saanut lapsena tarpeeksi huomiota ja on siten kykenemätön parisuhteeseen.
Ilmoitusluontoisena asiana kerron, että minä elän parisuhteessa jossa molemmat pidämme toisistamme huolta ja halaillaan mennen tullen toinen toisiamme. Aloitteen voi tehdä kumpi tahansa. Silti meidän suhteessa on molempien halusta niin, että mies on johtohahmo. Perustuu toinen toisemme kunnioittamiseen. Ihana kun mies saa olla mies ja nainen voi olla nainen.
.... itseään kokeneemman miehen, koska enemmistö naisista pystyy elämään vain perinteisten roolien asetelmassa, missä mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Kokematon/kokemattomampi mies ei varmasti aina olekaan niin itsevarma ja aktiivinen, kuin kokeneempi.
Suurin osa naisista ei kykene näkemään miestä tunteidensa kohteena, vaan tunteet peilataan miehen kautta takaisin itseen. Nainen tavallaan elää lesbosuhteessa itsensä kanssa. Edellinen lause saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta miettikääpä kaikki, kuinka monta sellaista paria olette nähneet, missä nainen huomioisi miestä yhtä paljon? Kai naisilla on sellainen käsitys, että sellainen mies, jota täytyy koko ajan halata ja paijata, ei ole saanut lapsena tarpeeksi huomiota ja on siten kykenemätön parisuhteeseen.
.... itseään kokeneemman miehen, koska enemmistö naisista pystyy elämään vain perinteisten roolien asetelmassa, missä mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Kokematon/kokemattomampi mies ei varmasti aina olekaan niin itsevarma ja aktiivinen, kuin kokeneempi.
Suurin osa naisista ei kykene näkemään miestä tunteidensa kohteena, vaan tunteet peilataan miehen kautta takaisin itseen. Nainen tavallaan elää lesbosuhteessa itsensä kanssa. Edellinen lause saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta miettikääpä kaikki, kuinka monta sellaista paria olette nähneet, missä nainen huomioisi miestä yhtä paljon? Kai naisilla on sellainen käsitys, että sellainen mies, jota täytyy koko ajan halata ja paijata, ei ole saanut lapsena tarpeeksi huomiota ja on siten kykenemätön parisuhteeseen.
Mitä enemmän muut naiset kuvittelevat noin, sitä paremmat mahkut mulla on suhun.. :)
Paitsi, että ikävä kyllä monikaan ei valitettavasti suhtaudu siihen noin, mikä tietysti on minulle pieni epäkohta.
Ei varmasti ole este, melkein jossain mielessä suositus. Se on erikoisempaa, jos on useita, jossain mielessä epäonnistuneita (?) suhteita takana. Enemmän sitä ihmettelisi, että mikä on vialla, kun ei suhteet onnistu.. Eli sekin voi olla hyvä, että vaikka ei ole kokemuksia, niin ei ole niitä huonojakaan kokemuksia ja näissä on lähtökohdat kyllä ihan erilaiset.
Jos 25-vuotias kyselee noin lapsellisia ja yhksinkertaisia totuuksia elämästä, en voi kun kehottaa miettimään vielä hetkinen siellä oman pään sisällä ennenkuin lähdet sinne treffeille höpisemään.
Tai voisithan tilata jonkun kielitaidottoman ulkomailta.. Opettelisitte yhdessä!
Toisille naisille se on este ja toisille ei ole. En sano tätä seuraavaa millään pahalla ketään tai kenenkään mielipiteitä kohtaan; Kokemuksesta olen huomannut, että naiset joille seurustelemattomuus on jonkunlainen este, tuntuvat olevan vähän itseään täynnä, kuvittelevat olevansa jotain parempaa. Kun taas naiset joille se ei ole este, ovat lähes poikkeuksetta avarakatseisempia, suvaitsevampia, ja yleisesti paljon mukavampia ja joiden kanssa tulee helposti toimeen.
Näin olen vaan huomannut asian hyvin usein olevan.
unohtu sanoa: älä valehtele, sano suoraan että et ole koskaan seurustellut. Naisen reaktio kertoo aika paljon...
.. ainakaan välttämättä. minä seurustelen itse miehen kanssa, joka on ennen mua kyllä seurustellut, mutta ton sanan ympärille voisi laittaa "-merkit.. kyseessä ei ole koskaan ollut mikään vakava tai oikea seurustelu, ei hänen mielestään eikä kenenkään muunkaan. olen siis hänelle ns. ensimmäinen oikea tyttöystävä.
ja se on kakspiippuinen asia, koska se on kyllä välillä vaikeaa, kun toinen ei tiedä mitä tehdä, minkä verran pitää huomioida, miten käyttäytyä esim. kaveriporukassa jne.. toisaalta taas musta tuntuu ainakin tosi mahtavalta, kun hän sanoo suoraan, ettei oo koskaan tuntenut ketään kohtaan mitään tällaista, eikä ois edes aiemmin uskonut että voi olla näin vakavassa suhteessa. tulee mietittyä, että mitä mussa on niin erilaista, että hän rakastaa nimenomaan mua, kun ei ole aiemmin ollut koskaan rakastunut. on se kivaa :)
puol vuotta takana, viel "opetellaan" mut hyvin menee ja tässä kuussa muutetaan yhteen.
ei se, ettet oo koskaan ennen seurustellut, ole mitään kamalaa eikä kyllä naisten pitäis tuomita sua siitä tai miettiä, mikä sussa mahtaa olla vialla. myöskin on tyhmää sanoa, että sittenhän mies pitää kouluttaa kokonaan alusta jos hän ei ole seurustellut.. jokainen suhdehan on ihan erilainen, aina se on opettelua vaikka kumpikin ois seurustellut aiemmin. kaikilla on niin erilaiset tavat ja asenteet. en mä haluaisi miestä, joka toisi meidän suhteeseen kaiken, mitä edellisessä suhteessa on ollut.
kyl kaikki osaa seurustella, ei se siitä kiinni ole.. ehkä se on vaan se seurustelu-sana, mitä niin pelätään..
Ei seurustelemattomuus mielestäni ole este. Jos joku näin ajattelee, se kertoo hlön omasta kapeammasta maailmankatsomuksestaan. Vain sillä miten kemiat pelaavat kahden ihmisen välillä, on merkitystä. Jokainen osaa ja kykenee seurustelemaan. Outoahan se olisi jos serustelua aloitettaessa pitäisi todistaa kokemustaan kuin työhaastattelussa... Ajankohta milloin omalle kohdalle osuu se ensimmäinen tahi oikea, sitä vain emme voi ennalta tietää.
Omasta aktiivisuudesta tietenkin on hyvin paljon kiinni, antaako edes itselle mahdollisuuden tavata muita ihmisiä.
Pitää hakeutua toisten seuraan, uskaltaa ottaa riskejä, harjoitella kontaktin ottamista toiseen sukupuoleen. Keskustelusta se yleensä lähtee ja aidosta kiinnostuksen osoittamisesta.
Aina ei kohde heti huomaa tai syty samalle aaltopituudelle, joten yritystä pitää olla joskus jopa useamman kerran!
Kyllähän eläimilläkin on 'kosiomenot' (toivottavasti kukaan ei pahastu vertauksesta), joten on aivan luonnollista että me ihmisetkin aluksi vähän kosiskelemme mielenkiinnon kohdetta, joka sitten joko hyväksyy tai ei..mutta se on selvää että yrittämättä ei voi mitään aikaiseksi saadakaan. VAikka aihe nyt hiukan lähti sivuteille alkuperäisestä, todettakoon vielä että ihmisessä tärkeintä on juuri hlön oma persoonallisuus ei se onko aiemmin seurustellut vai ei.