Onko täällä muita, joita pikkasen pelottaa ihan suhteen tai deittailun alkuvaihe. Siis kun ensimmäiset pusut vaihdettu ja tapaamiset hyvin alussa. Sitä kun itse alkaa ihastumaan toiseen hyvin paljon. Mutta silti sitä ajattelee jotenkin pessimistisesti, että ei tämä kuitenkaan mihinkään johda. Tai ajattelee, että kohta se toinen kuitenkin sanoo, että ei tästä mitään tule tms. Tai sitten miettii, että entä jos itsellään tunteet sammuu heti kohta alkuunsa.
Noin nimittäin käyny jonkin verran aikasemminkin ja kai se melkein välttämätöntä. Pitäisikö antaa vain tunteille täysi valta ja leijuilla ihan rohkeasti pilvissä vaikka sieltä putoaminen sitten sattuu pahasti ja varmasti.
Ja sitä rupee mietiskelemäänkin ihan liikaa. Viittisikö laittaa toiselle nyt viestiä. Pitäiskö soittaa. Haluisko se nähä jo taas huomenna. En kai oo liian päällekäyvä. En kai oo liian etäinen.
Noin nimittäin käyny jonkin verran aikasemminkin ja kai se melkein välttämätöntä. Pitäisikö antaa vain tunteille täysi valta ja leijuilla ihan rohkeasti pilvissä vaikka sieltä putoaminen sitten sattuu pahasti ja varmasti.
Ja sitä rupee mietiskelemäänkin ihan liikaa. Viittisikö laittaa toiselle nyt viestiä. Pitäiskö soittaa. Haluisko se nähä jo taas huomenna. En kai oo liian päällekäyvä. En kai oo liian etäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei oikein tiiä mitä kaikki on.. Kaikki on sekavaa ja tuntuu et menee vielä sekavammaksi.. Mä en edes tiiä, mitä tää mun&erään juttu on..et ollaanko me tuttuja, frendejä vai jotain ihan muuta...
Mut eletään eikä murehdita/mietitä liikaa vaikka ajatukset harhailee ja kaikki on sekavaa.. :)
Totta kai tuossa vaiheessa vielä pelottaa, ja se onkin ihan normaalia. Tällöin kun toista ei vielä tunne, eikä tiedä ihan varmasti, miten toinen osapuoli suhtautuu mihinkin asiaan. "Ymmärtääkö toinen tämän vitsin?" "Ahdistuuko toinen, jos soittaa näin useasti?"
Tätä pelkoa varten ei voi antaa mitään yksiselitteistä vastausta, jokaisella on siihen omat tavat. Joku voi miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mitä yhdestä puhelinsoitosta voi tapahtua, ja varautuu siihen sillä tavalla. Joku toinen vain toimii impulssiensa mukaisesti ja toivoo, että toimii oikein.
Tämä pelko saisi itse asiassa säilyä paljon pitempäänkin. Sen loppuminen kun saattaa johtaa siihen, että alkaa pitämään suhteen toista osapuolta itsestäänselvyytenä, mikä taas on monen eron syy. Eron jälkeen huomaa, kuinka tyhmä onkaan ollut.
Eli: kyllä saa pelätä, mutta sen ei saisi antaa vaikuttaa mitenkään lamaavasti. Sitä voisi vertailla vaikkapa säähän. Jos vaikka menisi joka päivä 2 km työmatkan kävellen, pelkäisi kovasti vesisadetta (sateenvarjosta huolimatta), niin "voi kun huomenna voi sataa"-ajatuksen takia ei kannata menettää yöuniaan. Juu, huomenna saattaa sataa, mutta entä jos aamulla onkin loistava kesäinen aamu auringonpaisteineen?
Olen jo itse lähes neuroottinen tämän alku vaiheen suhteen ja mistä sen tietää onko se alkuvaihe myös sille toiselle.
Vai oliko meillä kivaa tämän kerran vaikka se kerta oli jo ties miten mones todella pitkällä aika välillä.
Jos en ota yhteyttä menetänkö jotain?
Jos otan niin vastaako toinen?
Vastaako siksi että otin yhteyttä vai koska halusi minun ottavan? Onko toinen siis ihastunut vai kohtelias?
Tätä miettiessä saa päänsä aika nopeeta sekasin ;)
Eikös sitä voi kysyä toiselta suoraan että mitä se miettii? Siis kun seuraavan kerran näkee... vai? Näin ajattelin toimia (jossain vaiheessa, kunhan hän nyt soittaa, heh:))
Varma ei voi olla kun itsestään.
Ei kannata yrittää käyttäytyä kuten LUULEE toisen tahtovan, eikä pelata mitään pelejä (soitan takaisin vasta kolmen päivän päästä tms.)
Dr. Phil sanoin ;) pettymysten kestäminen tarkoittaa samaa kuin että kuinka paljon luotat itseesi ja kykyysi käsitellä pettymyksiä.
Enkä sanoisi että mikään ihmissuhde - oli se kuinka lyhyt tahansa- olisi pettymys, vaan pikemminkin kokemus. Aina niistä jotain oppii..
Alussa voi tosiaan tehdä itsensä hulluksi miettimällä mitä toinen ajattelee ..