avomieheni on nyt armeijassa..miten tämän ikävän saisi pois mielestä? Vielä kun tuntuu että olen niin yksinäin..Ystäviä minulla on riittämiin mutta avomieheni on poissa..ei ystävät voi häntä korvata..Miten jaksaa vuoden päivät sitä että näkee harvoin? Kotonakin kaikki muistuttaa hänestä..Ja täällä keskustelu palstoilla ollaan sanottu että siihen tottuu...Mutta onko sekään oikein että tottuu olemaan yksin..mitä jos siihen tottuu liikaa ja toinen ei tunnukaan enää niin hyvältä kuin ennen, enempi toinen tuntuu silloin ahdistavalta..'En hlua tuntea sellaisia tunteita! Neuvoja kaivattaisiin..kiitoksia..
Niin ikävä!
-Nainen-
3695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta,mutta fakta on se,että ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on. Oma avopuolisoni kun lähti armeijaan 2004 heinäkuussa,olin lähes kauhuissani kun jo etukäteen pelkäsin tulevaa vuotta ja mietin kaikkia noita "mitä jos..." -ajatuksia. Mutta loppujen lopuksi tuo vuosi oli suhteellemme erittäin hyödyllinen,opimme itsestämme, toisistamme ja suhteestamme todella paljon, se kasvatti ja lujitti suhdettamme. Ja toisaalta minun oli hyvä oppia elämään taas omaa elämääni,ennen hänen armeija aikaansa omistauduin vain hänelle ja suhteellemme hieman liikaakin,mikä ei edes hänen mielestään ollut ihan hyvä juttu. Ystävät eivät tietenkään voi häntä korvata, mutta toisaalta ei hänkään voi korvata ystäviäsi. Ystäviä,jotka ainakin minulle olivat mieheni armeijan ajan suuri tuki ja muutenkin kullan arvoisia. Jotka olisin pahimmillaan voinut menettää kun halusin olla vain mieheni kanssa eikä aikaa riittänyt mihinkään muuhun. Käännä tilanne eduksesi,tuo vuosi saattaa olla opettava ja antoisa jos vain annat. Suhdetta on ihan hyvä testata, jos se on tarkoitettu kestämään, niin tässä loistava kasvamisen paikka. Eikä se yhteiselo ainakaan meidän tapauksessa tunnu ahdistavalta vaikka kuluneen vuoden ajan välimatkaa oli 400km ja siihen ehti tottua,on se ihanaa kun saa taas nukkua oman hanin kainalossa!
älä keskity siihen että miehesi on armeijassa vuoden(?). lomiahan on paljon, etenkin jos on vuoden palveluksessa. joten keksity siihen että näet hänet pian ja ajattele aina vain "vielä 3 päivää" sen sijaan että "vielä 8 kuukautta". näin asia tuntuu helpommalta. ainakin itseni osalta.
Armeijakaverillani ei ollut helppoa.
Hänen tyttöystävänsä oli väkivaltainen. Monet väkivallan jäljet näkyivät kasvoista viikonlopun jälkeen, eivätkä ne jäljet olleet intohimon jälkiä.
Hänen tyttäystävänsä myös pakotti miehen ottamaan korvattavaa lomaa armeijasta vihkiäisiä ja häämatkaa varten. Me muut kun lähdimme kasarmilta kotiin, hän jäi sinne vielä korvaamaan loma-ajan pois.
Ja niin edelleen... taustalla oli ilmeisesti mustasukkaisuus. Kyseisen naisen tarve pitää kiinni miehestä vaikka väkisin.
Tunteet täytyy elää läpi osana luonnollista ihmis elämää! Tunteita ei saa padota, muttei pidä antaa niiden hukuttaakaan. Tunteetkin ovat vain osa elämän virtaa ja sitä virtaa ei voi uida taaksepäin, eikä toisaalta yrittää kauhoa liikaakaan eteenpäin.