Kysyin eräänä päivänä (riidan jälkeen itkuisena ja tunteidenpurkauksen alaisena) mieheltäni että miksipä tämä ei koskaan kehu minua. Miksei koskaan sano että olen kaunis, seksikäs, tai mitä ikinä ajatteleekin. Mieheni katsoi minua kummastuneena ja totesi että tyhmältähän se tuntuisi niin sanoa, ja heti siinä nolostuisi. Hän yritti selittää minulle, kuinka hän ystäviensä kanssa ei ole tottunut minkäänlaiseen kehumiseen, vaan jos joku esim tekee jonkin asian tavallista paremmin sille "vain" hymyillään tai naurahdetaan.
Hän sanoikin, että jos jossain tilanteessa näytän tavallista kauniimmalta tms, hän vain hymyilee minulle, koska ajatteli sen aina riittävän. Tottakai minä olen iloinen hymystä, mutta sanat saisivat minut vielä paremmalle tuulelle...
Minun on tuota hieman vaikea ymmärtää, koska omassa perheessäni kehuminen on aina ollut luonteva osa kaikenlaista kanssakäymistä, mutta nytpähän ainakin voin yrittää ymmärtää, ja toisaalta myös osaan arvostaa jotain pientä häviävän harvoin kuultavaa kehumista enemmän.
Olen ystävieni kanssa miettiessä tullut siihen tulokseen, että koko kehumisen "osaaminen" riippuu paljon enemmän kasvatuksesta ja kodissa vallinneesta ilmapiiristä kuin sukupuolesta. Lapset jotka ovat tottuneet kuulemaan kehuja eivät tunne itseään noloksi kehuessaan toista aikuisenakaan. (huom. tämä on vain minun teoriani)
Tämä viesti on kirjoitettu kaikille niille naisille jotka tuntevat, ettei mies pidä heitä kauniina koska ei sano sitä, (Puhukaa miehillenne asiasta jos pystytte, jos ette, yrittäkää ymmärtää niitä pieniä eleitä) ja toisaalta myös kaikille niille miehille, jotka eivät ole tottuneet naisia kehumaan. Se on uskomatonta miten onnelliseksi muutamasta pienestä sanasta voi tulla.
Hän sanoikin, että jos jossain tilanteessa näytän tavallista kauniimmalta tms, hän vain hymyilee minulle, koska ajatteli sen aina riittävän. Tottakai minä olen iloinen hymystä, mutta sanat saisivat minut vielä paremmalle tuulelle...
Minun on tuota hieman vaikea ymmärtää, koska omassa perheessäni kehuminen on aina ollut luonteva osa kaikenlaista kanssakäymistä, mutta nytpähän ainakin voin yrittää ymmärtää, ja toisaalta myös osaan arvostaa jotain pientä häviävän harvoin kuultavaa kehumista enemmän.
Olen ystävieni kanssa miettiessä tullut siihen tulokseen, että koko kehumisen "osaaminen" riippuu paljon enemmän kasvatuksesta ja kodissa vallinneesta ilmapiiristä kuin sukupuolesta. Lapset jotka ovat tottuneet kuulemaan kehuja eivät tunne itseään noloksi kehuessaan toista aikuisenakaan. (huom. tämä on vain minun teoriani)
Tämä viesti on kirjoitettu kaikille niille naisille jotka tuntevat, ettei mies pidä heitä kauniina koska ei sano sitä, (Puhukaa miehillenne asiasta jos pystytte, jos ette, yrittäkää ymmärtää niitä pieniä eleitä) ja toisaalta myös kaikille niille miehille, jotka eivät ole tottuneet naisia kehumaan. Se on uskomatonta miten onnelliseksi muutamasta pienestä sanasta voi tulla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen miettinyt samaa mutta meillä asiat on toisinpäin: saan jatkuvasti kuulla olevani kaunis, ihana, prinsessa, söpö, viisas yms. Kun olemme miehen vanhemmilla, kehuu hänen äitinsä tätä jatkuvasti "eikö X ole komea", "oletpas ollut ahkera" yms. Varsinkin alussa nämä kehut tuntuivat mielestäni todella ärsyttäviltä, ikäänkuin olisi pitänyt koko ajan korostaa miten "meidän poika osaa".
Meillä on perheessä käytöksellä annettu ymmärtää, että toinen hyvä, arvokas ja rakas - ei sanoin. Eli ehkä tämä tosiaan juontaa juurensa perheeseen. Yritä ajatella, että miehesi välittää sinusta vaikka ei kehu. Itse jópa koen välilläongelmaksi sen, että epäilen että mieheni tosiaan ei tajua että arvostan häntä ilman että sanon "sinä olet hyvä". Pelkään, että en koskaan tule arvostamaan häntä niin paljon (vaikka arvostan), sillä hänen äitinsä kehuu häntä ainakin aina monta kertaa enemmän.
Viimeisellä lauseella tarkoitin, että pelkään että hän ei koskaan tajua rakastavani häntä niin paljon kun oikeasti rakastan, sillä hänen äitinsä on aina kehumisessa monta askelta edellä. Ja jos mies kokee vain tämän rakastamisen osoituksena eli vertaa tähän.
Juu no, suunnilleen noin minä arvelen asian olevan (ja poikkeuksethan vahvistavat säännön)
Se vain rupesi joskus mietityttämään kun miehet sanovat, että kuuluu MIEHEN luonteeseen olla kertomatta tunteitaan sanoin. Se kuuluu YKSILÖN luonteeseen ja tuskinpa sillä sukupuolella on suurtakaan merkitystä (paitsi ehkä joitain ympäristön asettamia oletuksia siitä että miehet eivät kerro tunteitaan, mikä saattaa tietysti joihinkin vaikuttaa)
Mutta oletteko jutelleet koskaan asiasta miehesi kanssa? Minulla ainakin helpotti asian hyväksymistä, kun mies selitti minulle miten epäluontevalta hänestä kehuminen tuntuu. :)
Kerran eräs tyttö soitti minulle, ja vastasin puhelimeen satunnaisesti tyyliin "hei kaunotar". Vieressä hengaillut toinen tyttö meni ihan vaikeaksi ja kertoi sitten puhelun päätyttyä että olisi ihan sulaa vahaa jos vaan hänellekin vastattaisiin joskus puhelimeen noin.
Ilmeisesti se on kuitenkin tapauskohtaista, sillä se soittanut tyttö ei loppuviimeiseksi lämmennyt yhtään, vaikka myöhemmin vähän enemmänkin yritin.
Kehuminen on tosi tarkeaa. Minulla on mies joka kehuu todella usein miten olen kaunis ja ihana ja alykas ja kaikkea muuta, ja olenkin todellakin sulaa vahaa aina kun han tallaisia puhuu. MUTTA seksin aikana han ei kehu vartaloani ollenkaan, ja olen aika stressissa myos alapaastani kun en ole kuullut mitaan kaunista siita osastosta. Joskus kun olen asiasta hiukan vihjaillut ja kertonut etta itsetuntoni on siina suhteessa vahan heikko, hanen vastauksensa on: "Eiko stondikseni anna mitaan vihjetta?"
Ja muutaman kerran han on kesken toiminnan huokaissut etta paikkamme "sopivat yhteen taydellisesti". Mutta ehka silti alaosani voi olla hanen mielestaan ruma?
Mutta ei kai se niin mene etta stondis on suorassa suhteessa viehattavyyteen? Vai meneeko? Miehet auttakaa!