tässä oli joitain päiviä sitten joku joka kirjoitti että on tunteeton...
Minä olen juuri eropaperit laittanut miehen kanssa vireille.. luen täällä eronneiden kirjoituksia ja tunnen huonoaomaatuntoa siitä että en ole ahdistunut enkä surullinen... ainoastaa hieman pettynyt.. kun litto ei onnistunut yrityksistäni huolimatta... minulla ja miehelläni on pienet lapset ja elämä niin erillän kun pääsee.. siihen on littynyt kolmansia osapuolia..
miten voin tuntea helpotusta.. eikö se ole väärin? olen prosessoinut ajatuksiani tälle jo pitkään koska mies ei ole ottanut vastuuta.. joten nyt kun ero tulee.. olen helpottunut...Olimme nuoria kun aloimme elää aikuisten arkea.. se ei olisi älkeempäin ajateltuna sopinut meille.. vain minä oloin elää niin kuin äiti.. mies ei ollut vieilä halunutkaan olla isä... pelkäsi kai menettävänsä osan itsestään...
onko muille tullut tämän laisia tuntemuksia.. mies muutti eilen.. eli yksin oloa ei ole vielä takana tuleeko taantumia.. ja onko ne pahoja...
Minä olen juuri eropaperit laittanut miehen kanssa vireille.. luen täällä eronneiden kirjoituksia ja tunnen huonoaomaatuntoa siitä että en ole ahdistunut enkä surullinen... ainoastaa hieman pettynyt.. kun litto ei onnistunut yrityksistäni huolimatta... minulla ja miehelläni on pienet lapset ja elämä niin erillän kun pääsee.. siihen on littynyt kolmansia osapuolia..
miten voin tuntea helpotusta.. eikö se ole väärin? olen prosessoinut ajatuksiani tälle jo pitkään koska mies ei ole ottanut vastuuta.. joten nyt kun ero tulee.. olen helpottunut...Olimme nuoria kun aloimme elää aikuisten arkea.. se ei olisi älkeempäin ajateltuna sopinut meille.. vain minä oloin elää niin kuin äiti.. mies ei ollut vieilä halunutkaan olla isä... pelkäsi kai menettävänsä osan itsestään...
onko muille tullut tämän laisia tuntemuksia.. mies muutti eilen.. eli yksin oloa ei ole vielä takana tuleeko taantumia.. ja onko ne pahoja...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Helpottuneelta juuri tuolta minustakin tuntui, kun erosin exästäni. Olin miettinyt eroa jo niin pitkään, että varmaan se surutyö oli tehty ennen eropäätöstä. Eikä ole kertaakaan ero kaduttanut.
En minä mitään takapakkejakaan kokenut.
Välillä oli tosi raskasta, kun minullekin jäi huollettavaksi kaksi lasta, joista toinen lievästi liikuntavammainen. Siitä selvittiin ja elämä oli onnellista ja tasapainoista.
Myöhemmin (paljon myöhemmin) löysin vielä elämäni rakkaudenkin. Miehen, jota en uskonut olevan olemassakaan :) Nyt on lapset isoja (lähes aikuisia) ja hyvä suhde, mutta hyviä ja onnellisia olivat nekin ajat lasten kanssa kolmistaan.
Itse en ole eronnut( vielä), mutta pelkkä ajatuskin jo tuntuu helpottavalta.Mieheni petti minua ex:n kanssa viime jouluna ja silloin eka kerran mietin eroa, mutta päätin antaa anteeksi ja yrittää...Mieheni ei ole vastannut puheluihin ja viesteihin perjantain jälkee. On töissä toisella paikkakunnalla.Outo kutina on tähän hommaan ja mitä siellä oikein tapahtuu...Asiat ovat olleet ihan ok joulukuun jälkeen...Moni asia on toki muuttunut, mutta tällä hetkellä helpottaa ajatuskin erosta! Meilläkin pieni lapsi ja takana 8 yhteistä vuotta, josta puolet naimisissa....
Toiset surevat ja tunteilevat eroa jo ennen eroa.
Toiset sen jälkeen.
Enemmin tai myöhemmin jokainen kokee menetyksen
tunteen. Pettymyksen.
...Paitsi se joka ei koskaan välittänytkään toisesta. Hän ei tunne mitään menettäneensä.
Suurin tuska sellaiselle joka on rakastanut
ja välittänyt.
Siitäkin selviää. Aikaa menee yleensä saman
verran kuin puolet yhdessäoloajasta.
Sekin kai yksilöllistä.
Helpotus-pettymys-viha-ikävä-suru- jne.
Omassa tahdissa nämä kaikki ja eri järjestyksessä
ehkä molemmilla eron osapuolilla.
Toinen vihaa kun toinen suree.
Siinä pitäisi sitten järjestellä lasten asioita ja
yrittää kommunikoida. Vaikea juttu.
ja viimeisin vuosi oli rankin.. valheita, ollaan kotona vain ehkä 1-2h päivässä tai peräti vuorokaudessa..
Jonka aikana olin itse raskaana ja kun tuo toinen suhde loppui tytär oli 7kk joten vuoden ajan valheita.. tämän vuoden aikan itkin, uskoin, annoin laiminlyönit anteeksi... jopa laiminlyönnit ja lapsia kohtaan töykeilyt... en enää..
Meistä ei kumpikaan ollut syyttömiä niikui toinen ketju kertoo mutta, mutta onnellinen olen kun tämä päättyy.. minua poljettiin ja haukuttiin vuosi tauotta.. koska miehellä oli itsellään huono olo.. jopa minun masentumiseni meni leikin laskuksi... kun jostain puhuin niin saattoi naurahtaa ja sanoa sinä meistä se hullu olet kun psykologillakin käyt.. ja tabletteja syöt..
nyt sitten käy itsekkin psykologilla.. suhde on katkennmolempiin.. ja sen lisäksi huomasin itse että hellyys ja molemmin puolinen kunioitus on tärkeitä.. ja päätöksen jälkeen olo on olut hyvä...
Eli nyt elän nuorena avioeroa ja toivon että joskus löytyy kumppani joka on sellainen jonka arvot on kohdallaan muuten en edes suhdetta aloita.. lapset on nyt numero 1
Ja enää suhteeseen ei sotketa mitään sairasta..
Olet rehellinen ja ajattelet asioita. Ei hätää.
Teidänkaltaisia on paljon. On aivan totta että
monesti varsinkin nuoret miehet eivät olekkaan
vielä valmiita isän rooliin. He luulevat että avioliitto on vain hetkellinen roolipeli.Arkihan
on aivan muuta. Lapsikaan ei ole nukke jonka voi
laittaa leluhyllyyn. Elämä kyllä opettaa.
Pettymys on aivan muuta kuin jatkuva riitely,
väkivalta tai kiusanteko.Taantuma voi tietysti tulla,mutta selviät kyllä. Tsemppiä.