Kaikki alkoi netin välityksellä, oltiin yhteyksissä niistä näistä muuten vaan. Yhtenä viikonloppuna lähdettiin poikaystävän ja muiden kanssa viettämään iltaa, jonne tuli myös tämä nettituttu. Ihastuin tietenkin heti ja viikon kuluttua tekstailtiin ja hän kertoi myös olevansa ihastunut.. Seuraavan päivänä käski unohtamaan kaikki, mitä oli kirjoittanut. Humalatila saa aikaan mitä vaan. Sama toistui taas hetki sitten, tekstailtiin ja tunnustettiin ja seuraavana päivänä taas unohdettiin. "Unohdettiin", kumpikin seurustelee ja tunnen ja tiedän että kemiaa löytyisi vaikka muille jakaa, mutta mahdottomuus on siinä, että kumpikin seurustelee tahollaan eikä kehtaa myöntää mitään. Mitään fyysistä ei ole tapahtunut, mutta tunteet pettää kummallakin.
Menen hajalle joka päivä kun huomaan ajattelevani häntä, hajoan ja tunnen itseni voimattomaksi. Miten jollain on niin voimakas tapa vaikuttaa elämääni? Haluamattani huomaan ajattelevani häntä päivittäin. Kaikki on silti niin vaikeaa.
Kunpa voisi vaan nähdä ja puhua, olisi niin paljon sanottavaa, mutta silti ei.
Menen hajalle joka päivä kun huomaan ajattelevani häntä, hajoan ja tunnen itseni voimattomaksi. Miten jollain on niin voimakas tapa vaikuttaa elämääni? Haluamattani huomaan ajattelevani häntä päivittäin. Kaikki on silti niin vaikeaa.
Kunpa voisi vaan nähdä ja puhua, olisi niin paljon sanottavaa, mutta silti ei.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on sama tilanne, aivan kamalaa...
ois kiva jutella sun kanssa ja jakaa tuntoja, en oikein voi kellekään muullekaan kertoa!
Ota yhteytta [email protected]
Enpä olisi uskonut olevani joskus tällaisessa tilanteessa. Eihän avioliitossa kuulu ihastua muihin. Kirkkaalla otsalla puhuin kovaan ääneen luottamuksesta, totuudesta, sitoutumisesta ja itsekurista. Yes, it's me.
Menin kipeänä (kuumehoureessa?) ja yksinäisenä Suomi24-chattiin, jossa kohtasin itseäni reilut 10 vuotta vanhemman ihanan, naimisissa olevan perheenisän. Itsekin olen avioliitossa. Kaikki oli ennenkokematonta, suunnittelematonta ja satumaista. Aivan niin kuin satukirjassa, jossa kaksi tuntematonta kesyttävät toisensa.
Tapasimme, ihastuimme, ja viimeiset kuukaudet olemme mailailleet ja tekstailleet. Monien sattumien summana miehenikin tietää nyt asiasta. Mitään fyysistä emme ole tehneet, mikä sekin olisi voinut tapahtua, ellen olisi näin idealisti. En haluaisi rikkoa omaa avioliittoani, ja vielä vähemmän haluaisin rikkoa pienten lasten kodin.
Olemme lopettaneet minun aloitteestani ja aloittaneet miehen toimesta monia kertoja. Tällä hetkellä yritän kuolettaa yhteydenpitoamme hitaasti. En haluaisi jättää nostalgisia nyyhkyjäähyväisiä merenrantakahvilassa, ja pohtia loppuelämääni, sainko koskaan rakastaa.
Tiedän, että minun tulisi kääntää katseeni omaan avioliittooni ja pohtia sen epäkohtia. Tiedän, että jotkut suosittelisivat avioeroa. Sen erityisesti tiedän, että en tee oikein.
Tässä istun ja mietin, enkä muuta voi. Minka, sanon sulle kuitenkin, että olet siinä mielessä onnellisessa asemassa, ettet ole naimisissa tai äiti. Kun tässä vaiheessa tunteet salamoivat, kaikki on vielä monin verroin vaikeampaa. Voimia, harkitsevuutta ja kaikkea hyvää!