Tapasin muutama viikko sitten elämäni kauneimman ja ihanimman miehen, Jonin. Tasan viikko sitten Jon pyysi mua yllättäen ulos. En voinut uskoa onneani. Se johti aika nopeasti tiiviiseen yhdessäoloon, nukuimme kaikki yöt yhdessä, kävimme yhdessä joka paikassa ja olimme kuin luodut toisillemme (ainakin mun mielestä!). Jon piti mua kuin kukkaa kämmenellä, antoi ymmärtää (??) että me voitaisiin jatkaa yhdessä. Rakastuin todella paljon, toivoin ihan liikaa. Se oli uskomattoman kaunis, lahjakas, älykäs ja mielenkiintoinen ihminen - way out of my league (kai sitten)
Sunnuntaina Jon lähti takaisin omaan maahansa ja jätti mut lehdellä soitteleen. En voinut uskoa sitä enkä oikeastaan vieläkään voi, odotan koko ajan jotain tekstiviestiä että silläkin on ikävä... mutta ei sitä tule. Jonin viimeisiin viesteihin kuului tällainen: I just wanted to tell you as a last farewell that you are the sweetest and most beautiful person.
Vastasin siihen itkien: But not enough.
Jon vastasi siihen vain selittäen jotain, että jos me oltaisiin tunnettu vähän kauemmin, se olisi luultavasti tehnyt jonkun suunnitelman että me oltaisiin voitu jatkaa yhdessä välimatkasta huolimatta.
On niin raastavaa tämä tunne ettei ollut tarpeeksi, ei tarpeeksi kaunis, ei tarpeeksi mitään. Että oli vain hetken huvia. Vanha juttu, tiedän, mutta ensimmäinen mun kohdalla. Sattuu ihan uskomattomasti, tämä kaupunki vain muistuttaa mua kaikella siitä, mikä täältä nyt puuttuu.
Youre so cold, my prince
youre so cold.
you were just passing by
you justa told me a lie-
(Mukailtu Atom Heartin biisistä)
Sunnuntaina Jon lähti takaisin omaan maahansa ja jätti mut lehdellä soitteleen. En voinut uskoa sitä enkä oikeastaan vieläkään voi, odotan koko ajan jotain tekstiviestiä että silläkin on ikävä... mutta ei sitä tule. Jonin viimeisiin viesteihin kuului tällainen: I just wanted to tell you as a last farewell that you are the sweetest and most beautiful person.
Vastasin siihen itkien: But not enough.
Jon vastasi siihen vain selittäen jotain, että jos me oltaisiin tunnettu vähän kauemmin, se olisi luultavasti tehnyt jonkun suunnitelman että me oltaisiin voitu jatkaa yhdessä välimatkasta huolimatta.
On niin raastavaa tämä tunne ettei ollut tarpeeksi, ei tarpeeksi kaunis, ei tarpeeksi mitään. Että oli vain hetken huvia. Vanha juttu, tiedän, mutta ensimmäinen mun kohdalla. Sattuu ihan uskomattomasti, tämä kaupunki vain muistuttaa mua kaikella siitä, mikä täältä nyt puuttuu.
Youre so cold, my prince
youre so cold.
you were just passing by
you justa told me a lie-
(Mukailtu Atom Heartin biisistä)
Vastaukset 3
Vanhimmat
...että esim. amerikkalaiset puhuvat yleensä yhtä ja tarkoittavat toista. Tämä ei johdu siitä, että he ovat ilkeitä. Suomalaiset vaan ovat tottuneet suorapuheisuuteen. Jos vaikkapa kaveri kysyy rumasta paidastaan: "Mitäs tykkäät?", suomalainen vastaa oitis "No on kyllä kauhea" tai edes "Ei paha, mutta parempiakin oon nähny". Amerikkalainen vastaa heti: "Oh, it's so wonderful and beautiful, where did you buy it?"
Oot tietysti oikeassa, paitsi että tämä henkilö ei ollut amerikkalainen vaan toisesta pohjoismaasta...
Ehkä se ei tosiaan tarkoittanut mitä sanoi..
Mutta usko mua, se oli kaikkea muuta kuin pinnallinen tyyppi, joka latelee kohteliaisuuksia. Se tässä sattuukin: jokin meni pieleen, mutta en tiedä mikä. Mua ei jättänut rutinoitunut gigolo, vaan aito, syvällinen ihminen; oudolla tavalla sen yli on vaikeampaa päästä, jos tiedät mitä tarkoitan.
sillä oli joku kotimaassaan? Olen pahoillani puolestasi.